Millaisia ajatuksia mahtoi liikkua Aleksis Kiven päässä, kun hän sijoitti Seitsemän veljeksensä kulminaatiopisteisiin kahden seitsenhenkisen joukon, veljesten ja Rajamäen rykmentiksi kutsutun romaniperheen, kohtaamiset? Sonnimäellä romaniperheen Kaisa-äidin sadattelut ovat lähettämässä veljeksiä Impivaaraan, kun taas kohtaaminen Jukolan tiellä ja sitä seuranneessa kotiintulojuhlassa on aivan toista laatua. Kansanelämää ymmärtänyt Kivi antoikin lukijoilleen kaikki eväät nähdä romanit osana talonpoikaista elämää myös riemukkaalla tavalla.

Rajamäen rykmentin – työorientoituneen ja taaperoaikaansa elävän romaniperheen – sekä veljesten kohtaaminen Sonnimäellä kärjistyy lasten korville sopimattomaksi ikäväksi sättimiseksi. Kaisa lähtee puolustamaan perheen loukattua ammatillista kunniaa ennustamalla ”Jukolan sisseille” synkän tulevaisuuden.  Kaikki hänen ennustuksensa käyvät myöhemmin toteen:

Kuule, kuule! Tuleksi on menevä saunasi ja tuleksi tupasi myös, ja surkeassa tilassa lähdet sinä itse samoomaan metsiä, rämeitä ja soita, etsien suojaa paleltuvalle ruumiillesi. Ah! verisesti täytyy sinun vielä taistella sekä ihmisten että metsän petojen kanssa ja siitä, puuskuttaen kuin kuoleva jänis, kallistaa pensaasen tuo kirottu pääsi. Tämä kuulkaa ja muistakaa.

Kun romanit ja veljekset kohtaavat uudelleen Jukolan tiellä poikien palatessa Impivaarasta, tunnelma tasoittuu ystävälliseksi keskusteluksi. Veljekset kutsuvat Rajamäen rykmentin kotiintulojuhlaansa. Romaniperheen isän Mikon vastaus kuulumisten kyselyyn on avain sekä Seitsemän veljeksen romanien mielenmaisemaan että Kiven heille antamaan peilin rooliin veljesten kasvutarinassa:

Sekalaista, sekalaista sekä hyvää että pahaa, mutta ainapa, koira vieköön, hyvä kuitenkin täällä päällimmäisenä keikkuu, ja tämän elämän retkutus käy laatuun, käypä se. Niin, pojat, vankkaahan täällä, Jumalan kiitos, aina sentähden vähän työtä ja tointa kylissä ja kartanoissa. Jaa, jaa, Mikolla ei ole yhtäkään hätää niin kauan kuin työtä ja tointa piisaa maailmassa, vaikka täytyykin kulkea ja jamata talosta taloon ja kylästä kylään työtä ja leipää hakemassa. Ei Mikolla ole mitään hätää.

Ikään kuin pisteenä i:n päälle Aapo toteaa Mikolle: ”Kyllä sen uskomme; ja onnistukoon virkanne teille vaan uhkeammin aina”.

Kotiinpaluujuhlassa Mikolla ja hänen viulullaan onkin sitten aivan keskeinen rooli koko juhlan onnistumisessa. Mikko luo soitollaan äänitaustan Kiven yksityiskohtaisesti kuvaamille tapahtumille: tuloa Jukolan pihaan säestää matkueessa mukana olevan Mikon viulunsoitto, juhlavalmisteluihin käydään Mikon soittaessa ja lopulta hän toimii pelimannina juhlissa seuraillen taitavasti tunnelman aaltoilua ja nostattaen lempeä veljesten rintaan. Kaisan tehtävänä on hoitaa juhlien kahvitus ja lisäksi povata kahvinporoista kaikille kaikkea hyvää. Hurmaantunut juhlaväki käy riehaantuneeseen tanssiin juhlassa, jossa jokaisella on oma paikkansa.

Aapon sanoin: ”Kuinka hyväänsä, mutta paras on sovinto ja rauha; ja rauhan voimme jälleen rakentaa, jos vaan täyttä päätä niin tahdomme.”

Hyvää Aleksis Kiven päivää!

Risto Blomster