Vähäisiä lisiä
Mitkä kaikki mielleyhtymät, esteettiset ja eettiset ihanteet, satunnaiset seikat tai eriaikaiset laskokset kuuluvat pyhään paikkaan? Vai kuuluvatko ne kaikki? La Vernan hiljainen ja kaunis pyökkimetsä Toscanassa tuo tahtomattani mieleen riitasointuisen mielteen toisen maailmansodan aikaisesta keskitysleiristä Buchenwaldista – halusin tai en. Kulkija lisää näkemäänsä ja kokemaansa omat assosiaationsa.
Kuninkaantien kävelyhaaste Turusta Helsinkiin on osa Syöpäsäätiön 70-vuotisjuhlaa ja keräystä. Tavoitteena on kerätä varoja tutkimukselle, jotta estäisimme ketään kuolemasta syöpään tulevaisuudessa Suomesta.
Saavutimme eilen patikkaretkemme määränpään. Olimme kulkeneet noin 250 kilometriä kahdeksassa päivässä Turusta Paimioon, sieltä Saloon, Perniön Latokartanoon, Fiskarsiin, Snappertunaan, Inkoon Westerby Gårdiin, Kirkkonummen Jorvakseen ja lopulta Konalaan Helsinkiin. Olimme seuranneet vanhan Suuren rantatien eli Kuninkaantien linjaa niin kuin se näkyy 1700-luvun Kuninkaankartastossa. Joskus eri aikojen uudet tiet pakottivat meidät pois vanhalta tiepohjalta, joskus teimme tarkoitukselle poikkeaman. Yövyimme keskenään erilaisissa ja joka kerta erilaisuutensa vuoksi mainiolta tuntuneissa majapaikoissa: kansanopistossa, hotellissa, joka oli alun perin tehtaanjohtajan asunto, vanhassa 1800-luvun alun majatalossa, nuorisoseurantalon tuntumaan pystytetyissä lomamökeissä, vanhassa kartanossa ja entisessä pankin kokouskeskuksessa. Joskus oli pakko palata taksilla edelliseen yöpaikkaan ja pyytää seuraavaksi päiväksi kyyti samaan pisteeseen. Kuljettaja ihmetteli, miksi emme ajaisi saman tien perille seuraavaan yösijaan. En tiedä, vakuuttivatko selityksemme patikoinnista häntä.
Kuninkaantien kävelyhaaste Turusta Helsinkiin on osa Syöpäsäätiön 70-vuotisjuhlaa ja keräystä. Tavoitteena on kerätä varoja tutkimukselle, jotta estäisimme ketään kuolemasta syöpään tulevaisuuden Suomessa
Kuudes päivä kävelty, takana taas kaksi noin kolmenkymmenen kilometrin taivalta ensin Fiskarsista Pohjan pitäjästä Snappertunaan Raaseporin linnan tuntumaan ja sieltä seuraavana päivänä Westerby Gårdiin Inkooseen. Toukokuulle epätavallinen lämpö ja kirkas keli jatkuivat. Omenapuut, syreenit, tuomet, rypsit ja lukemattomat muuta kasvit kukkivat. Maailma ympärillä tuoksui. Aamuvarhain ja illalla käet, laulurastaat, satakielet ja monet minulle tuntemattomat linnut lauloivat. Kevään ja alkukesän tunnusmerkit olivat kaikki samanaikaisia, kun myöhäinen talvi oli vaihtunut lyhyen alkukevään jälkeen täyteen kesään. Osalle kulkijajoukostamme lämpö oli mieluisaa, mutta osa koki sen uuvuttavana. Iltapäivän kuumina hetkinä metrit ja kilometrit tuntuivat venyvän tavallista pitemmiksi ja silloin lämpöaalto saattoi tuntua kaikista liialliselta.
Kuninkaantien kävelyhaaste Turusta Helsinkiin on osa Syöpäsäätiön 70-vuotisjuhlaa ja keräystä. Tavoitteena on kerätä varoja tutkimukselle, jotta estäisimme ketään kuolemasta syöpään tulevaisuuden Suomessa.
Olemme saavuttaneet puolimatkan krouvin. Takana on kaksi erilaista päivää, vaikka molempina poikkeuksellinen korkea paine ja lämpöaalto helli Suomea. Olemme kulkeneet Varsinais-Suomen avarista ja loivista jokilaaksoista mäkisempään Uuteenmaahan yhteensä suunnilleen 130 km eli hiukan yli puolet tavoitteestamme. Eilen ja tänään taittui Salosta Perniön Latokartanoon (Nääs) noin 33 km ja tänään jatkoimme Fiskarsiin Pohjan pitäjään 32 km. Edellisellä kävelyllä meitä oli viisi kulkijaa: Sakari Karjalainen, Nea Malila, Juho Saari, Eero Vuorio ja minä. Kuljimme kevein päivärepuin, koska palasimme taksilla Saloon yöpymään. Matkan pituus ja toukokuun poikkeuksellinen lämpöaalto piti huolen, että päivästä tuli vaativa.
Kolmasti Mount Everestille yrittäneeltä britiltä George Mallorylta kysyttiin, miksi hän haluaa valloittaa vuoren. Hän vastasi lakonisesti “koska se on siellä”. Mallory katosi vuorelle viimeisellä retkellään vuonna 1924 ja hänen jäätynyt ruumiinsa löydettiin sen rinteeltä vuonna 1999. Valtaisa vuoristokirjallisuus tuntee harvoin tarvetta perustella Mallorya seikkaperäisemmin vuorikiipeilyn perusmotiiveja. Kauneus, itsensä voittaminen ja kilpailu ovat perusteita. Riittävätkö ne perusteiksi, kun valloittaja menettää sormensa ja hampaansa? Näin kävi ensimmäisenä Annapurnalle vuonna 1950 kiivenneelle Maurice Herzogille, joka sairasvuoteella saneli teoksen seikkailuistaan. Sittemmin hän toimi Ranskan nuoriso- ja urheiluministerinä ja olympiakomitean jäsenenä.
Englantilainen kirjallisuudentutkija ja vuorikiipeilijä Robert Macfarlane on kirjoittanut valaisevan lumoutumisen historian Mountains of the Mind. A History of a Fascination (Mielen vuoret. Lumoutumisen historia, 2003). Teos kertoo mm. maankuorta koskevista geologisista teorioista 1600-luvulta lähtien. Miten kummallisuuksina pidetyt vuoret pystyttiin luonnontieteellisesti selittämään? Kysymys johti keskusteluun maan pysyvyydestä ja muutoksista. 1600-luvun tiedemiehet nojautuivat Raamatun kertomukseen vedenpaisumuksesta. Teologi, cambridgelainen oppinut ja kuninkaan hovikappalainen Thomas Burnet selitti teoksessaan The Sacred Theory of Earth (1681), että Jumala ei alun perin luonut kaoottisilta epämuodostumilta vaikuttavia vuoristoja, vaan ne olivat syntyneet vedenpaisumuksen väistyessä ja maankuoren kasautuessa vuoristoiksi. Näin vuoret olivat jättimäinen muistutus ihmisen synnillisyydestä.
Lue loppuun
Latinankielen termi peregrinatio tarkoittaa kiertomatkaa. Keskiajalla se vakiintui pyhiinvaelluksen nimeksi. Kristinuskon pyhiin paikkoihin oli vaellettu varhaiskeskiajalta lähtien, mutta erityisesti 900- ja 1000-luvulla pyhiinvaellukset alkoivat todenteolla yleistyä. Niiden huippuaika oli sydänkeskiajalla 1100- ja 1200-luvulla.
Pyhiinvaelluskohteita oli monenlaisia. Englantilaisen 1300-luvulla eläneen Geoffrey Chaucerin Canterburyn tarinat ovat kertomuksia pyhiinvaeltajista matkalla Canterburyyn, Englannin kirkon tärkeimpään pyhiinvaelluskohteeseen. Suomessa pyhiinvaeltajat suuntasivat Hattulan Pyhän Ristin kirkolle, jonne tuli vaeltajia myös muualta Pohjoismaista. Tärkeitä kohteita olivat myös Turun hiippakunnan marttyyripiispan ja suojeluspyhimyksen Pyhän Henrikin vaiheisiin liittyneet paikat Köyliössä, Nousiaisissa ja Turun tuomiokirkossa, jonne hänen pyhäinjäännöksensä oli 1300-luvun alussa siirretty.
Mikä saa ylipainoisen hyvästä ruuasta ja viinistä pitävän liikuntaa vieroksuvan keski-ikäisen rämpimään läähättäen ylärinteeseen paahtavassa auringossa? Odottaako perillä hyvin katettu pöytä? Vai löytyykö sieltä vastaus elämän tarkoitukseen? Keski-ikäinen kapuaja ei ajattele kumpaakaan. Jalat ulvovat kivusta ja suolainen hiki kirvelee silmiä.
On pysähdyttävä, jotta hengitys tasaantuisi. Alapuolella avautuu vehreä laakso. Kylä, josta matka on alkanut, näkyy muutama sata metriä alempana. Maisema on kaunis. Kapuaja tähyää yläpuolelleen. Rinne jatkuu vehreänä. Polun voi vain aavistaa vyötärönmittaisten saniaisten välissä. Pian alkaa metsä. Kauemmas ei näykään. Pilvet roikkuvat metsän päällä ja sulkevat laakson kantensa alle. Huikeat maisemat, vuorenhuiput toisensa jälkeen, ovat jossakin niiden takana.