Avainsana-arkisto: haastattelut

Stalinin vainojen pitkä perintö

3.9.2021,
1

Jussi-poika ei vaan kirjoita – se vain rakentaa sosialistista yhteiskuntaa eikä puhu sukulaisillen mitään miten työ suju. Pistä minnun vähän vihaksi kuin ei äidille kirjoita, kyllä se siellä kai hyvin voi, joskus kuulen toisilta. − Elsa Korven kirje Amanda Pollarille 6. joulukuuta vuonna 1934 tai 1935.

Näin kuvaa amerikansuomalainen Elsa Korpi noin vuonna 1934 tai 1935 kirjeessään, jonka hän on lähettänyt Newportista Yhdysvaltojen koillisosasta sisarelleen Amanda Pollarille Seinäjoelle. Elsan ja Amandan veli Juho Virtanen – tuttavallisemmin Jussi – kuului niiden noin 5000–7000 amerikansuomalaisen joukkoon, jotka lähtivät 1930-luvulla Yhdysvalloista ja Kanadasta Neuvostoliittoon rakentamaan sosialistista ihanneyhteiskuntaa.

Lue loppuun →

Muistitietoa Stalinin vainoista tallennetaan nyt verkkolinjoilla – etähaastatteleminen pandemia-aikana

7.5.2021,
Kommentoi

SKS:n Stalinin vainojen muistot -hanke (2021−2022) on ollut käynnissä kuluvan vuoden alusta alkaen. Hanke on jatkoa viime vuonna järjestetylle muistitietokeruulle, ja sen tavoite on haastattelujen avulla kerätä sekä tallentaa tietoa Stalinin vainot kokeneiden sekä heidän jälkeläistensä kokemuksista. Lisäksi hankkeessa vastaanotetaan alkuperäisaineistoja, kuten kirjeenvaihtoa, käsikirjoituksia ja valokuvia SKS:n arkistoon.

Kun koronapandemiasta johtuen fyysisiä kontakteja ja siten myös perinteisesti kasvotusten tehtäviä haastatteluja on turvallisuussyistä jouduttu välttämään koko alkuvuoden ajan, hankkeen ensimmäiset muistitietohaastattelut on toteutettu etäyhteyksin. Jo lyhyessä ajassa etähaastatteleminen on opettanut paljon – sekä haastattelujen teemojen että menetelmien näkökulmasta.

Lue loppuun →

Onnekas kertoja ja onnettomat tarinat

7.6.2019,
Kommentoi

Inkerinsuomalaisten historia 1900-luvulla on karkotusten, lähtemisten ja paluiden historiaa. Osa Suomeen jatkosodan aikana siirretyistä inkeriläisistä jäi Suomeen, osa taas lähti Ruotsiin, mutta valtaosa palasi tai palautettiin Neuvostoliittoon. Pääsy kotiin Inkerinmaalle osoittautui kuitenkin vaikeaksi, ja inkerinsuomalaisten osaksi jäivät karkotukset, vainot ja systemaattinen syrjintä. Inkerinsuomalaisten paluumuuttohankkeen myötä inkerinsuomalaisia alkoi muuttaa takaisin Suomeen 1990-luvulta alkaen.

Näiden paluumuuttajien muistojen keräämiseen keskittyy Kansallisarkiston, Inkeriläisten sivistyssäätiön ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun-hanke(2018–2020), johon sain osallistua Helsingin yliopiston järjestämän Muistitietotutkimuksen praktikumkurssin kautta. Kurssilaisille jaetut haastateltavat olivat enimmäkseen 1990-luvulla Suomeen muuttaneita inkeriläisiä, joiden muistoja kerättiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston kokoelmiin nauhoitettujen muistitietohaastatteluiden muodossa.

Lue loppuun →

Miksi olen kiinnostunut tutun tutun mummon naapurista?

1.3.2019,
Kommentoi

Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -hanke on ollut nyt käynnissä vuoden ja yhden kuukauden. Hankkeen lähtökohtana on kerätä arkistoaineistoja, tallentaa muistitietohaastatteluita sekä – ennen kaikkea – levittää tietoisuutta Inkeristä ja inkerinsuomalaisten kohtalosta. Inkeriläisiä aineistoja ja haastateltavia on löytynyt vuoden mittaan hyvää tahtia, mutta varsinainen yhteydenottojen aalto iski, kun inkerinsuomalaisia käsiteltiin kahdesti lyhyen ajan sisällä valtakunnan laajalevikkisimmässä lehdessä. Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina 20.2.2019 Lea Pakkasen koskettavan artikkelin Mummoni, Siperiaan karkotettu ja kaksi päivää myöhemmin meidän hankkeestamme kertovan uutisen Inkerinsuomalaisten muistoja kerätään talteen kovaa vauhtia. Aiheen ja hankkeen saaman julkisuuden myötä tuntuu hanke nyt saaneen uutta tuulta alleen.

Haastateltavien kanssa katsotaan usein karttoja ja etsitään niistä karkotuspaikkoja. Tässä kuvassa tutkitaan Arkangelin aluetta Vienanmeren rannalla. Kuva: Maiju Putkonen.

Lue loppuun →

Vääpeli vai mööpeli

16.4.2013,
Kommentoi

Vierailin ensimmäistä kertaa SKS:n päärakennuksessa alkuvuodesta 1982 folkloristiikan demonstraatiokurssin oppilaana. Julkisivu oli tiilistä ja talo autonomian ajalta kuten juuri taakse jäänyt Lappeenrannan kasarmikin, ja täälläkin näkyi olevan armeijatyyliin päivystäjä sekä luukulla että sisätiloissa. Arvelin, että näiden seinien sisällä ollaan jotenkin suomalaisen kulttuurin etuvartiossa ellei suorastaan päämajassa, aselajit ja arvomerkit tosin olivat vieraita. Mutta väliäkö sillä: itseään kunnioittavan opiskelijan kuului kestää näin kuivaa ympäristöä vain lyhyen ekskursion verran.

Aika lähti vierimään, talo seisoi paikallaan. Ehkä kävisin sentään asiakkaana, ja lainaisin äänityslaitteita. Ja tekisin parit pätkätyöt valmistumisen kynnyksellä. Ehkä jonkin aikaa tilapäistyöntekijänä ja kirjantekijänä, tovi tutkijan sijaisena. Kunnes nelikymppisenä eteen tuotiin vakituinen työsopimus ja mieleen iski: tässäkö elämä oli?

Lue loppuun →

Katri Kivilaakso, varhainen feministi

12.4.2013,
9

Kansanperinteen kerääjä Ahti Rytkösellä oli kesämökki Isojärven Luutsaaressa, entisellä Längelmäen kunnan alueella. ”Vie kuin kana poikiaan”, kommentoi pirtin lasista vahdannut isomummoni, kun Rytkösen puoliso tuli pihaan kolmen lapsensa kanssa. Näin siis suvun perimätiedon mukaan: kuvatun vierailun on täytynyt tapahtua joskus 1940-luvulla, kun Rytkösen lapset ovat olleet pieniä.

Mutta tallensipa Rytkönenkin tuokiokuvia meidän mökistä, äänityslaitteen kanssa. Vuonna 1967 Rytkönen haastatteli Ouninniemen joka mökistä jotakuta, myös isoisovanhempiani Katri ja Vihtori Kivilaaksoa. Äänitteiden olemassaolo muistettiin tai tuli puheeksi vasta tällä vuosituhannella.

Lue loppuun →