Onnekas kertoja ja onnettomat tarinat

Inkerinsuomalaisten historia 1900-luvulla on karkotusten, lähtemisten ja paluiden historiaa. Osa Suomeen jatkosodan aikana siirretyistä inkeriläisistä jäi Suomeen, osa taas lähti Ruotsiin, mutta valtaosa palasi tai palautettiin Neuvostoliittoon. Pääsy kotiin Inkerinmaalle osoittautui kuitenkin vaikeaksi, ja inkerinsuomalaisten osaksi jäivät karkotukset, vainot ja systemaattinen syrjintä. Inkerinsuomalaisten paluumuuttohankkeen myötä inkerinsuomalaisia alkoi muuttaa takaisin Suomeen 1990-luvulta alkaen.

Näiden paluumuuttajien muistojen keräämiseen keskittyy Kansallisarkiston, Inkeriläisten sivistyssäätiön ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun-hanke(2018–2020), johon sain osallistua Helsingin yliopiston järjestämän Muistitietotutkimuksen praktikumkurssin kautta. Kurssilaisille jaetut haastateltavat olivat enimmäkseen 1990-luvulla Suomeen muuttaneita inkeriläisiä, joiden muistoja kerättiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston kokoelmiin nauhoitettujen muistitietohaastatteluiden muodossa.

Lue loppuun

Yhteisölähtöinen muistitietotutkimus vallan ja etnisyyden risteyksissä

Miten voisimme ymmärtää Yhdysvaltain etelävaltioiden maaseudulla elävien ihmisen elämää ja tukea heidän terveyttään? Entä miten edistää yhdenvertaisuutta ja vuoropuhelua Keski-Lännen suuren kaupungin monietnisessä lähiössä? Vastaus löytyy muistitietotutkimuksesta, joka mahdollistaa erilaisista lähtökohdista tulevien ihmisten kokemusten kuulemisen ja huomioiduksi tulemisen.

Finnish Oral History Network (FOHN), Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Suomen Akatemian Memory Unchained -tutkijatohtoriprojekti järjestivät toukokuussa iltapäiväseminaarin ”Forms and Uses of Oral History in Changing Societies”, jonka puhujina olivat Fulbright-ohjelman kautta Suomessa vierailevat professorit Rachel F. Seidman (University of North Carolina, Chapel Hill) ja Katherine Borland (The Ohio State University, Columbus).

Lue loppuun

Miksi olen kiinnostunut tutun tutun mummon naapurista?

Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -hanke on ollut nyt käynnissä vuoden ja yhden kuukauden. Hankkeen lähtökohtana on kerätä arkistoaineistoja, tallentaa muistitietohaastatteluita sekä – ennen kaikkea – levittää tietoisuutta Inkeristä ja inkerinsuomalaisten kohtalosta. Inkeriläisiä aineistoja ja haastateltavia on löytynyt vuoden mittaan hyvää tahtia, mutta varsinainen yhteydenottojen aalto iski, kun inkerinsuomalaisia käsiteltiin kahdesti lyhyen ajan sisällä valtakunnan laajalevikkisimmässä lehdessä. Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina 20.2.2019 Lea Pakkasen koskettavan artikkelin Mummoni, Siperiaan karkotettu ja kaksi päivää myöhemmin meidän hankkeestamme kertovan uutisen Inkerinsuomalaisten muistoja kerätään talteen kovaa vauhtia. Aiheen ja hankkeen saaman julkisuuden myötä tuntuu hanke nyt saaneen uutta tuulta alleen.

Haastateltavien kanssa katsotaan usein karttoja ja etsitään niistä karkotuspaikkoja. Tässä kuvassa tutkitaan Arkangelin aluetta Vienanmeren rannalla. Kuva: Maiju Putkonen.

Lue loppuun

Helmikuun toinen – Aamu, Lumi ja lauantai

Jokainen päivä ajaa useilla hevosilla. Otsikossa mainittujen lisäksi 2.2. nimipäiväänsä viettää nykyään myös Jemina. Ruotsinkielisten päivänsankari on Disa ja saamenkielisten Njáveš. On se myös valtakunnallinen kaksosten päivä ja amerikkalainen murmelin päivä, ja vanha kynttilänpäiväkin.

Mutta sitä ei kalentereissa näy, että vuosina 1999 ja 2009 suomalaisia pyydettiin pitämään toisena helmikuuta päiväkirjaa ja lähettämään tuotokset arkistoitavaksi. Molemmilla kerroilla tärkeänä apuna olivat sanomalehdet, koulut ja koulujen sanomalehtiviikko. Toisella kerralla päävastuun koko keruusta otti Kalevalaisten Naisten Liitto, kun SKS:n päärakennus oli remontissa ja toiminnot säästöliekillä.

Lue loppuun

Minun maisemani – kehyksiä, kosketusta ja kaukaisia katseita

Maisema on ikkunan takana, kehystettynä. Se on paljaan jalan alla. Se on mielessä ja muistoissa. Se on taivaanrantaa tai vaaroja hyväilevässä katseessa. Maisemasta kerrotaan usein suhteutettuna omaan elämänkaareen; sitä muistellaan tunteellisesti ja moniaistisesti. Se voi olla suurta ja pientä, tässä hetkessä olevaa tai muistoista esiin nousevaa.

Minun maisemani -muistitietokeruu

Minun maisemani -muistitietokeruu

Lue loppuun

Mennyttä aikaa miettimässä – SKS:n arkistossa kevätkaudella 2018

Eläkkeelle jääminen oli aika lailla toisenlaista kuin kuvittelin. Puhelin ei yhtäkkiä soi, sähköpostitulva lakkaa, yhteiskunnallinen asema kulttuurielämässä häipyy johonkin horisonttiin. Ketään ei enää kiinnosta, mitä ajattelen kirjallisuusviennistä, yhteistyöstä eri toimijoiden välillä, rahoituksen etsimisestä ja löytämisestä.

Olin harkinnut tarkkaan eläkkeelle jäämiseni. Kerroin jo vuosia aikaisemmin asiasta työtovereilleni, esimiehelleni ja julkisesti. Omasta mielestäni olin siis valmistautunut hyvin ja hyvissä ajoin työelämästä poistumiseen. Todellisuus olikin toisenlainen, ja itsestä on paljon kiinni se, kuinka hyödylliseksi itsensä voi ja saa tuntea aktiiviuran jälkeen. Minun päiväni ovat täyttyneet kirjallisuudelle ja teatterille omistettujen seurojen hallitustöissä, maahanmuuttajanaisten suomen opetuksessa ja mummin töissä.

Lue loppuun

Aineisto, joka aukaisee uusia teitä

Arkistotyössä tulee käytyä läpi suuriakin määriä aineistoja, ja silloin tällöin niistä tarttuu mieleen jotain erityistä, joka pysyy mielessä – usein pitkäänkin. Arkistoaineistoja kahlatessa vastaan tulee jatkuvasti liikuttavia kirjeitä, piirustuksia ja päiväkirjoja. Haastattelunauhat ja valokuvat avaavat eteen erilaisia ihmiskohtaloita.

Helmikuussa SKS käynnisti Inkeriläisten sivistyssäätiön ja Kansallisarkiston kanssa Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -hankkeen (2018–2020). Hankkeessa kartoitetaan vanhoja ja vastaanotetaan uusia arkistoaineistoja, sekä haastatellaan inkeriläisiä paluumuuttajia ja heidän jälkeläisiään. Tarkoituksena on säilyttää arvokkaat muistot ja sukujen tarinat, jotta ne jäisivät elämään ääninä, kuvina ja teksteinä arkistoissa. Ainutkertaiset muistot ja dokumentit yhdessä toistensa kanssa täydentävät poliittisista syistä pitkään vaiettua inkeriläisten historiaa, kun yksittäisten ihmisten kohtalot valottavat osaltaan suurempaa tapahtumien kulkua.

Lue loppuun

Mitä on suullinen perinne?

Museovirasto vastaa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta yleissopimuksen toteuttamisesta Suomessa. Elävän perinnön luettelointi on osa sopimusta. 2016 avattuun Elävän perinnön wikiluetteloon kuuluu yhdeksän eri osa-aluetta, joista suullinen perinne on yksi. Museovirasto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Svenska Litteratursällskapet i Finland ja Kotimaisten kielten keskus järjestivät marraskuussa 2017 yhteisen Elävä suullinen perintö – sananlaskuista slangilauluihin -seminaarin, jossa suullista perinnettä tarkasteltiin eri näkökulmista.

Kun minut kutsuttiin puhumaan seminaariin, suostuin heti. Kyllähän jokainen folkloristi tämän asian hallitsee! Vasta valmistautuessani seminaarin ymmärsin, miten suuren haasteen olinkaan ottanut vastaan. Suomalaiset folkloristit ovat tehneet kansainvälisesti merkittävää tutkimusta suullisesta perinteestä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustamisesta asti eikä yhden esitelmän aikana ollut mahdollista esitellä yksittäisiä tutkijoita saatikka heidän tutkimuksiaan tai edes esitellä koostetta aiemmasta tutkimuksesta. Lisäksi suullisen perinteen asema folkloristiikassa on niin keskeinen ja kaikenkattava, että suullisesta perinteestä on vaikea puhua ilman, että samalla käsittelee mitä ylipäätään tarkoitamme folklorelle ja perinteellä.

Lue loppuun

Työelämän muistelemisen lyhyt historia

”Pokasahan aika on ohi”, todettiin metsätyömiesperinteen keruuesitteessä joulukuussa 1968. Kuulentoon valmistauduttiin, Ruotsiin muutettiin, keskiolut oli vapautumaisillaan, Vanha vallattu ja Hallituskatu 1:ssä oli kehittymässä uudentyyppinen muistitiedon keruiden konsepti. Suorastaan vallankumouksellinen oli keruuohjeen heitto: ”Kirjoittakaa aluksi vaikka oman elämänne tarina, jollette tiedä, miten olisi parasta ryhtyä työhön.”

Kansanrunousarkiston yhteistyökumppanina oli Postisäästöpankki, jonka tiedotusosastoon Unioninkadulle jätkäperinnevastaukset pyydettiin lähettämään. Aikaa annettiin vain kaksi ja puoli kuukautta, mutta silti saatiin 789 vastausta, yhteensä 18 000 sivua. Tekijöihin sisältyi professori Matti Kuusen mukaan ”noin neljä Pentti Haanpäätä ja parisenkymmentä Kalle Päätaloa”; viimeksi mainitulta oli tosin vielä Iijoki-sarja alkamatta. Antologia Jätkät sen kun porskuttaa ilmestyi Weilin+Göösiltä 1970, ja kaverini Veka kehui sitä tuoreeltaan alakoulussa. Uusi vuosikymmen toi myös uuden ammattinimikkeen metsuri, ja heitä työskenteli metsissämme yli sata tuhatta.

Lue loppuun