Mennyttä aikaa miettimässä – SKS:n arkistossa kevätkaudella 2018

Eläkkeelle jääminen oli aika lailla toisenlaista kuin kuvittelin. Puhelin ei yhtäkkiä soi, sähköpostitulva lakkaa, yhteiskunnallinen asema kulttuurielämässä häipyy johonkin horisonttiin. Ketään ei enää kiinnosta, mitä ajattelen kirjallisuusviennistä, yhteistyöstä eri toimijoiden välillä, rahoituksen etsimisestä ja löytämisestä.

Olin harkinnut tarkkaan eläkkeelle jäämiseni. Kerroin jo vuosia aikaisemmin asiasta työtovereilleni, esimiehelleni ja julkisesti. Omasta mielestäni olin siis valmistautunut hyvin ja hyvissä ajoin työelämästä poistumiseen. Todellisuus olikin toisenlainen, ja itsestä on paljon kiinni se, kuinka hyödylliseksi itsensä voi ja saa tuntea aktiiviuran jälkeen. Minun päiväni ovat täyttyneet kirjallisuudelle ja teatterille omistettujen seurojen hallitustöissä, maahanmuuttajanaisten suomen opetuksessa ja mummin töissä.

Lue loppuun

Aineisto, joka aukaisee uusia teitä

Arkistotyössä tulee käytyä läpi suuriakin määriä aineistoja, ja silloin tällöin niistä tarttuu mieleen jotain erityistä, joka pysyy mielessä – usein pitkäänkin. Arkistoaineistoja kahlatessa vastaan tulee jatkuvasti liikuttavia kirjeitä, piirustuksia ja päiväkirjoja. Haastattelunauhat ja valokuvat avaavat eteen erilaisia ihmiskohtaloita.

Helmikuussa SKS käynnisti Inkeriläisten sivistyssäätiön ja Kansallisarkiston kanssa Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -hankkeen (2018–2020). Hankkeessa kartoitetaan vanhoja ja vastaanotetaan uusia arkistoaineistoja, sekä haastatellaan inkeriläisiä paluumuuttajia ja heidän jälkeläisiään. Tarkoituksena on säilyttää arvokkaat muistot ja sukujen tarinat, jotta ne jäisivät elämään ääninä, kuvina ja teksteinä arkistoissa. Ainutkertaiset muistot ja dokumentit yhdessä toistensa kanssa täydentävät poliittisista syistä pitkään vaiettua inkeriläisten historiaa, kun yksittäisten ihmisten kohtalot valottavat osaltaan suurempaa tapahtumien kulkua.

Lue loppuun

Mitä on suullinen perinne?

Museovirasto vastaa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta yleissopimuksen toteuttamisesta Suomessa. Elävän perinnön luettelointi on osa sopimusta. 2016 avattuun Elävän perinnön wikiluetteloon kuuluu yhdeksän eri osa-aluetta, joista suullinen perinne on yksi. Museovirasto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Svenska Litteratursällskapet i Finland ja Kotimaisten kielten keskus järjestivät marraskuussa 2017 yhteisen Elävä suullinen perintö – sananlaskuista slangilauluihin -seminaarin, jossa suullista perinnettä tarkasteltiin eri näkökulmista.

Kun minut kutsuttiin puhumaan seminaariin, suostuin heti. Kyllähän jokainen folkloristi tämän asian hallitsee! Vasta valmistautuessani seminaarin ymmärsin, miten suuren haasteen olinkaan ottanut vastaan. Suomalaiset folkloristit ovat tehneet kansainvälisesti merkittävää tutkimusta suullisesta perinteestä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustamisesta asti eikä yhden esitelmän aikana ollut mahdollista esitellä yksittäisiä tutkijoita saatikka heidän tutkimuksiaan tai edes esitellä koostetta aiemmasta tutkimuksesta. Lisäksi suullisen perinteen asema folkloristiikassa on niin keskeinen ja kaikenkattava, että suullisesta perinteestä on vaikea puhua ilman, että samalla käsittelee mitä ylipäätään tarkoitamme folklorelle ja perinteellä.

Lue loppuun

Työelämän muistelemisen lyhyt historia

”Pokasahan aika on ohi”, todettiin metsätyömiesperinteen keruuesitteessä joulukuussa 1968. Kuulentoon valmistauduttiin, Ruotsiin muutettiin, keskiolut oli vapautumaisillaan, Vanha vallattu ja Hallituskatu 1:ssä oli kehittymässä uudentyyppinen muistitiedon keruiden konsepti. Suorastaan vallankumouksellinen oli keruuohjeen heitto: ”Kirjoittakaa aluksi vaikka oman elämänne tarina, jollette tiedä, miten olisi parasta ryhtyä työhön.”

Kansanrunousarkiston yhteistyökumppanina oli Postisäästöpankki, jonka tiedotusosastoon Unioninkadulle jätkäperinnevastaukset pyydettiin lähettämään. Aikaa annettiin vain kaksi ja puoli kuukautta, mutta silti saatiin 789 vastausta, yhteensä 18 000 sivua. Tekijöihin sisältyi professori Matti Kuusen mukaan ”noin neljä Pentti Haanpäätä ja parisenkymmentä Kalle Päätaloa”; viimeksi mainitulta oli tosin vielä Iijoki-sarja alkamatta. Antologia Jätkät sen kun porskuttaa ilmestyi Weilin+Göösiltä 1970, ja kaverini Veka kehui sitä tuoreeltaan alakoulussa. Uusi vuosikymmen toi myös uuden ammattinimikkeen metsuri, ja heitä työskenteli metsissämme yli sata tuhatta.

Lue loppuun

Muistikko – mihin tarina kiinnittyy?

Muistikko

Synnytämme ajatuksia ja tekoja, joista jää jälkiä. Joskus tulee hyvää, joskus kohtalaista ja joskus pahaa jälkeä. Paljon häviää jäljettömiin, mutta jotain jää jälkipolvillekin. Muistiorganisaatioiden työ on jälkien viisautta. Sitä tehdessä huomaa miten paljon riippuu alustasta, siis siitä mihin jäljet kiinnittyvät.

Ristiinan Astuvansalmen kalliomaalauskokonaisuudesta on pystytty erottamaan 65 punamultakuvaa: hirviä, ihmisiä, veneitä, kämmeniä, tassuja ja muita kuvioita. Kampakeraamisen kauden luomukset on tehty jäältä tai veneestä käsin, silloisen vedenpinnan tasolla. Ne ovat säilyneet sisäänpäin kaartuvan kallion pinnassa useita tuhansia vuosia. Itse kallio näyttää järveltä katsottuna suurelta kasvojen sivuprofiililta.

Lue loppuun

Myöhäisempää kerännäisyyttä

Arkiston palvelutiskin, oman työpisteen ja kokouspöytien muodostamasta kolmiosta ei valitettavasti enää juurikaan pääse irtautumaan kenttätöihin. Lohduttautua voi kuitenkin sillä, että kenttä kävelee itse sisään – muutenkin kuin virtuaalisena. Vaikka keruiden järjestäminen on arkista työtä, niin aloitteiden esittäjien aidolla innostuksella on taipumus tarttua. Keruiden yhdyshenkilönä olo ei oikeastaan ole hullumpaa.

Jo Reino Helismaa tiesi runoilla, että niin paljon on aihetta lauluun. Keruuvastaajille aiheita on nyt loppusyksystä tarjolla kahdeksan. Vielä ehtii kantaa kortensa kekoon aiheista lukukokemukset, sisäilmaongelma, Pohjois-Karjalan varuskunnat ja kuolema. Mutta mitkä neljä uutta ovatkaan putkahtaneet uudenkarhean kotisivun näkymään?

Lue loppuun

Nyrjähtänyt nero vai Doktor Besserwisser?

Kansallishuuma synnytti 1800-luvun alkupuoliskolla – ja toistuvasti sen jälkeen – hyödyllistä, hyödytöntä ja joskus vahingollista vipinää erityisesti nuorten miesten parissa. Suuri joukko lahjakkaita ja kaiketi myös vähemmän lahjakkaita intomieliä kierteli Suomen saloilla merkitsemässä muistiin runoja, lauluja ja suomen sanoja.

Juha Hurme on käsikirjoittanut ja ohjannut Kansallisteatteriin näytelmän yhdestä näistä 1800-luvun kansallismielisistä hommaajista, D. E. D. Europaeuksesta, joka on jäänyt suurelta yleisöltä unohduksiin.

Lue loppuun

SKS:n tuoli

SKS:n tuoliNyt se on turvassa täällä. SKS:n juhlasalin alkuperäinen tuoli 1890-luvulta, ainoa jäljelle jäänyt.

Jopa tällaisessa laitoksessa kuin SKS, voi joskus olla vaikea päättää, mitä säilytetään, mitä ei. Enkä yhtään tiedä, onko juhlasalin tuoli säilynyt vahingossa, vai säästetty tarkoituksella. Sellaistakin tarinaa on kerrottu, että avuliaisuudestaan tunnettu esimies Kaarle Krohn olisi auttanut jotakuta mieshenkilöä kantamaan tuoleja talosta kadulle. Liekö tällaista muuttopäivää koskaan ollut, tiedä häntä, mutta tarina on sympaattinen.

Lue loppuun

Silminnäkijän paluu: Ihmistieteiden lyhyt historia

Kenen elämä ja kenen kokemus on merkittävää? Kenen käsitys tapahtuneesta taltioidaan ja missä muodossa?

Vanhassa maailmassa ennen nykyisiä yhteiskunnallisia, taloudellisia, kommunikatiivisia ja tieteellisiä järjestyksiä ja järjestelmiä historia ymmärrettiin yhdeksi kertomisen lajiksi, jonka usein toistettu määritelmä oli silminnäkijän tosi kertomus. Kyse ei siis ollut oppialasta, joka kehkeytyi 1700-luvulta lähtien, kun nykyinen tieteenalojen järjestelmä rakentui tiedeakatemioissa ja yliopistoissa.

Lue loppuun