Stalinin vainojen pitkä perintö

Jussi-poika ei vaan kirjoita – se vain rakentaa sosialistista yhteiskuntaa eikä puhu sukulaisillen mitään miten työ suju. Pistä minnun vähän vihaksi kuin ei äidille kirjoita, kyllä se siellä kai hyvin voi, joskus kuulen toisilta. − Elsa Korven kirje Amanda Pollarille 6. joulukuuta vuonna 1934 tai 1935.

Näin kuvaa amerikansuomalainen Elsa Korpi noin vuonna 1934 tai 1935 kirjeessään, jonka hän on lähettänyt Newportista Yhdysvaltojen koillisosasta sisarelleen Amanda Pollarille Seinäjoelle. Elsan ja Amandan veli Juho Virtanen – tuttavallisemmin Jussi – kuului niiden noin 5000–7000 amerikansuomalaisen joukkoon, jotka lähtivät 1930-luvulla Yhdysvalloista ja Kanadasta Neuvostoliittoon rakentamaan sosialistista ihanneyhteiskuntaa.

Lue loppuun

Hjalmar Linder ja 1918 vaikea perintö

SKS:n ja Suomenlinnan hoitokunnan seminaarissa kesäkuussa pohdittiin kulttuuriperinnön muistamisen vaikeutta, tämän päivän vihapuhetta sekä yrityksiä rakentaa dialogia erimielisten ihmisten ja ryhmien välille. Teemoja käsiteltiin kamarineuvos Hjalmar Linderin (1862–1921) kohtalon kautta. Hjalmar Linder uskaltautui julkisesti kritisoimaan valkoisten kostotoimia keväällä 1918, vaikka itse oli taustansa takia heitä lähellä. Vaikeaa historiaa on sietämättömän vaikeaa katsoa silmästä silmään. Syyllisten etsimisen sijaan on olennaista pohtia miten ja miksi olosuhteet voivat muuttua sellaisiksi, että väkivalta ja murhatyöt tulevat vallitseviksi.

Kansalais- ja sisällissodat ovat valitettavasti tuttuja länsimaisessa historiassa ja muissa sivilisaatioissa, esimerkiksi Kiinassa, kuten aatehistorioitsija David Armitage on todennut kirjassaan Civil Wars. A History in Ideas vuodelta 2017. Hänen aatehistoriallinen vertailunsa on tervetullutta luettavaa suomalaisesta näkökulmasta: sisällissodat ovat yleinen ilmiö ja niitä seuranneet tulkintakiistat oikeasta nimestä ovat tavanomaisia. Samalla tavalla Robert Gerwarthin teos The Vanquished: Why the First World War Failed to End vuodelta 2016 asettaa Suomen sisällissodan laajempaan yhteyteen osaksi Venäjän, Itävallan, Turkin, Saksan ja myös Brittiläisen imperiumien tuskallisia kouristuksia Armeniasta Irlantiin.

Lue loppuun

Muistitietoa Stalinin vainoista tallennetaan nyt verkkolinjoilla – etähaastatteleminen pandemia-aikana

SKS:n Stalinin vainojen muistot -hanke (2021−2022) on ollut käynnissä kuluvan vuoden alusta alkaen. Hanke on jatkoa viime vuonna järjestetylle muistitietokeruulle, ja sen tavoite on haastattelujen avulla kerätä sekä tallentaa tietoa Stalinin vainot kokeneiden sekä heidän jälkeläistensä kokemuksista. Lisäksi hankkeessa vastaanotetaan alkuperäisaineistoja, kuten kirjeenvaihtoa, käsikirjoituksia ja valokuvia SKS:n arkistoon.

Kun koronapandemiasta johtuen fyysisiä kontakteja ja siten myös perinteisesti kasvotusten tehtäviä haastatteluja on turvallisuussyistä jouduttu välttämään koko alkuvuoden ajan, hankkeen ensimmäiset muistitietohaastattelut on toteutettu etäyhteyksin. Jo lyhyessä ajassa etähaastatteleminen on opettanut paljon – sekä haastattelujen teemojen että menetelmien näkökulmasta.

Lue loppuun

Suomalaisuhreja ei saa unohtaa vainojen uhrien muistopäivänä

Vainojen uhrien muistopäivää vietetään 27.1. vainottujen muiston kunniaksi. Myös suomalaiset joutuivat mittavan vainon uhriksi Stalinin ajan Neuvostoliitossa.

Etnisyyteen perustuvat vainot ja kansanmurhat ovat osa historiaa, myös suomalaisten kokemaa historiaa. Juutalaisten joukkotuho tunnetaan hyvin. Samaa ei voi sanoa suomalaisten kokemasta vainosta. Jos suomalaiset eivät tunne ja muista suomalaisia vainon uhreja, voiko sitä olettaa muiltakaan?

Lue loppuun

Muistitietoaineisto kertoo Stalinin vainojen muistoista kirjoittamisen merkityksellisyydestä

Vuosi sitten Vainojen uhrien muistopäivänä 27.1.2020 SKS julkaisi muistitietokeruun Stalinin vainojen muistot. Muistelukirjoituksia ja erilaisia oheisaineistoja, kuten asiakirjoja, lehtileikkeitä ja kirjeitä, saapui keruuseen yhteensä yli 1 100 sivua (tulostiedote 24.9.2020).

Keruu käynnistettiin toimittaja Unto Hämäläisen aloitteesta. Huolimatta siitä, että arviot vainojen uhrien lukumäärästä – 8000–25 000 tapettua tai kadonnutta suomalaista – ovat pysäyttäviä, aihetta on tutkittu verrattain vähän ja tuhansien uhrien kohtalo on yhä hämärän peitossa. Vähälle huomiolle ovat jääneet myös vainojen uhrien läheisten muistot ja kokemukset sukua koskettaneista vainoista. Miten perheet ja suvut ovat yrittäneet selvittää vainojen uhrien kohtaloita, ja mitä on saatu selville? Mitä vainoista elossa selvinneet ovat kertoneet jälkipolville kokemuksistaan, ja mitä tapahtuneesta ajatellaan tänä päivänä? Muun muassa näihin kysymyksiin SKS:n muistitietokeruu etsi vastauksia.

Lue loppuun

Koronakevään monet sävyt

”Ulla Lipponen olisi jo tarttunut tähän”, muistan pohtineeni kollegan kanssa helmikuussa, kun huhuja ja meemejä oli alkanut liikkua vielä kovin etäisen oloisen koronaepidemian ympärillä. Entisellä kansanrunousarkiston tutkijalla oli kyky reagoida nopeasti ajankohtaisten tapahtumien generoimaan perinteeseen. Ulla Lipposen (1941−2015) ansiosta arkiston kokoelmat karttuivat muun muassa WTC-terrori-iskun  ja Lahden dopingskandaalin  synnyttämällä sähköpostihuumorilla.

Koska olimme selvästikin poikkeuksellisen ajan kynnyksellä, oli SKS:n keruutyöryhmän tartuttava toimeen pian. Tavallisesti valmistelemme keruitamme pitkään ja huolella, muuta kiitos jouhevan päätöksentekoprosessin ja yhteistyön, saimme keruun käynnistettyä muutamassa päivässä. Salamastartista johtuen julkaisimme keruuesitteenkin vain sähköisissä kanavissa.

Lue loppuun

Karttoja karkotusmatkalle

Valmistelen väitöskirjaa Stalinin ajan pakkosiirtojen kokemuksista inkerinsuomalaisten muistitiedossa ja aikalaiskirjoituksissa. Tutkimusaineisto koostuu haastattelujen lisäksi inkerinsuomalaisten yksityiskirjeistä, jotka kertovat joukkokarkotuksista ja inkerinsuomalaisten diasporasta.

Inkeristä karkotettiin noin 45 000 inkerinsuomalaista 1930-luvulla eri puolille Neuvostoliittoa. Myös monia muita etnisiä ryhmiä karkottiin. Karkotuspaikoista lähetyt kirjeet olivat koskettavia. Niiden kaukaiset lähetyspaikat ympäri Stalinin hallitsemaa Neuvostoliittoa jäivät mietityttämään minua.

Lue loppuun

Joka kodin Singer – naisten oma kodinkone

Heti juhannukselta aljettiin Aarniolassa valmistella tytärtä Berliinin matkaa varten. Ompelukone hyrräsi aamusta iltaan. Pääkaupungista oli tuotettu taitava ompelija, joka Pariisin uusimpain muotilehtien mukaan valmisteli pukuja, toisen toistaan komeamman.

Näin kuvaa Immi Hellen romaanissaan Eeva Aarnio (1901) kauppaneuvoksen tyttären vaatteiden ompelua ompelukoneella yli 100 vuotta sitten.

Lue loppuun

Onnekas kertoja ja onnettomat tarinat

Inkerinsuomalaisten historia 1900-luvulla on karkotusten, lähtemisten ja paluiden historiaa. Osa Suomeen jatkosodan aikana siirretyistä inkeriläisistä jäi Suomeen, osa taas lähti Ruotsiin, mutta valtaosa palasi tai palautettiin Neuvostoliittoon. Pääsy kotiin Inkerinmaalle osoittautui kuitenkin vaikeaksi, ja inkerinsuomalaisten osaksi jäivät karkotukset, vainot ja systemaattinen syrjintä. Inkerinsuomalaisten paluumuuttohankkeen myötä inkerinsuomalaisia alkoi muuttaa takaisin Suomeen 1990-luvulta alkaen.

Näiden paluumuuttajien muistojen keräämiseen keskittyy Kansallisarkiston, Inkeriläisten sivistyssäätiön ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun-hanke(2018–2020), johon sain osallistua Helsingin yliopiston järjestämän Muistitietotutkimuksen praktikumkurssin kautta. Kurssilaisille jaetut haastateltavat olivat enimmäkseen 1990-luvulla Suomeen muuttaneita inkeriläisiä, joiden muistoja kerättiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston kokoelmiin nauhoitettujen muistitietohaastatteluiden muodossa.

Lue loppuun

Yhteisölähtöinen muistitietotutkimus vallan ja etnisyyden risteyksissä

Miten voisimme ymmärtää Yhdysvaltain etelävaltioiden maaseudulla elävien ihmisen elämää ja tukea heidän terveyttään? Entä miten edistää yhdenvertaisuutta ja vuoropuhelua Keski-Lännen suuren kaupungin monietnisessä lähiössä? Vastaus löytyy muistitietotutkimuksesta, joka mahdollistaa erilaisista lähtökohdista tulevien ihmisten kokemusten kuulemisen ja huomioiduksi tulemisen.

Finnish Oral History Network (FOHN), Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Suomen Akatemian Memory Unchained -tutkijatohtoriprojekti järjestivät toukokuussa iltapäiväseminaarin ”Forms and Uses of Oral History in Changing Societies”, jonka puhujina olivat Fulbright-ohjelman kautta Suomessa vierailevat professorit Rachel F. Seidman (University of North Carolina, Chapel Hill) ja Katherine Borland (The Ohio State University, Columbus).

Lue loppuun