Kansallisgallerian kokoelmiin kuuluu taideteosten ja esineiden lisäksi arkistoaineistoja. Niiden historia alkaa jo 1800-luvun loppupuolelta, jolloin museon varhaisin edeltäjä Suomen Taideyhdistys hankki ensimmäiset taiteilijakirjeet tarkoituksenaan kerätä lähdeaineistoa taideteosten tutkimuksen tueksi. Yli 10 000 kokoelmiemme 1800-luvulla kirjoitetun kirjeen tiedot on nyt liitetty CoCo-projektin keräämään kirjemetadataan. Kansallisgalleriassa näimme datapaketin valmistelussa oivallisen hetken tarkastella luettelointitietojamme ja -prosessejamme – ja sen myötä siivota metadataa.
Avainsana-arkisto: kirjeet
Tunneyhteys Stalinin vainoihin
Buddhalaismunkki Thích Nhất Hạnh uskoo, että ihminen ei voi ikinä kuolla. Mikään ei koskaan katoa maailmankaikkeudesta. Pilvi ei kuole, vaan muuttuu sateeksi. Samoin ihmisen fyysisen olomuodon kadotessa mikään ei katoa, vaan ainoastaan muuttuu. Jos ihminen on pilvi, on hänen sateensa esimerkiksi sanottuja sanoja ja tehtyjä tekoja, jotka vaikuttavat myös jälkipolvien elämiin ja muistoihin. Ne jäävät elämään. Nhất Hạnhin mukaan tietoisuus voimakkaasta yhteydestä menneiden ja tulevien sukupolvien välillä tuo parhaimmillaan jälkipolville vapautta ja mielenrauhaa.
Arkistojen (ja DHH22:n) ääriviivoja
”Pohjimmiltaan kaikki mallinnukset ovat vääriä, mutta jotkut ovat hyödyllisiä.” Tilastotieteilijä George E. P. Box: Robustness in the strategy of scientific model building. Teoksessa R. L. Launer & G. N. Wilkinson, eds. Robustness in Statistics. New York: Academic Press.
Uusia näköaloja 1800-luvun kirjekulttuuriin
Tiedämmekö paljonko 1800-luvun kirjeaineistoa suomalaisista arkistoista, kirjastoista ja museoista löytyy? Ketkä kirjoittivat toisilleen 1800-luvun Suomessa? Minkälaisia piirteitä ja rakenteita säilyneessä kirjeaineistossa voidaan havaita, kun sitä tutkitaan määrällisesti? Voiko laaja digitaalinen yleisnäkymä tähän aineistoon ohjata kirjeiden humanistista ”syvätutkimusta” uuteen suuntaan?
Suomalaiset kulttuuriperintöorganisaatiot ovat vuosikymmenestä toiseen koostaneet valtavaa tietovarantoa, joka avaa meille näkymiä menneisyyden sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Kyse on erilaisiin henkilö- ja yhteisöarkistoihin liittyvistä kirjeenkirjoittajaluetteloista. Nämä monimuotoiset listat kertovat siitä, ketkä kaikki ovat säilyneiden dokumenttien perusteella kirjoittaneet kyseiselle arkistonmuodostajalle, joksi yksittäistä henkilöä tai instituutiota arkistojen kielellä kutsutaan.
Suomalaisuhreja ei saa unohtaa vainojen uhrien muistopäivänä
Vainojen uhrien muistopäivää vietetään 27.1. vainottujen muiston kunniaksi. Myös suomalaiset joutuivat mittavan vainon uhriksi Stalinin ajan Neuvostoliitossa.
Etnisyyteen perustuvat vainot ja kansanmurhat ovat osa historiaa, myös suomalaisten kokemaa historiaa. Juutalaisten joukkotuho tunnetaan hyvin. Samaa ei voi sanoa suomalaisten kokemasta vainosta. Jos suomalaiset eivät tunne ja muista suomalaisia vainon uhreja, voiko sitä olettaa muiltakaan?
Karttoja karkotusmatkalle
Valmistelen väitöskirjaa Stalinin ajan pakkosiirtojen kokemuksista inkerinsuomalaisten muistitiedossa ja aikalaiskirjoituksissa. Tutkimusaineisto koostuu haastattelujen lisäksi inkerinsuomalaisten yksityiskirjeistä, jotka kertovat joukkokarkotuksista ja inkerinsuomalaisten diasporasta.
Inkeristä karkotettiin noin 45 000 inkerinsuomalaista 1930-luvulla eri puolille Neuvostoliittoa. Myös monia muita etnisiä ryhmiä karkottiin. Karkotuspaikoista lähetyt kirjeet olivat koskettavia. Niiden kaukaiset lähetyspaikat ympäri Stalinin hallitsemaa Neuvostoliittoa jäivät mietityttämään minua.
Kaikin puolin all right – kirjeitä viimeisiltä purjelaivoilta
Lüdeniz Bay 29. maaliskuuta -28
Hyvä Äiti
Saavuimme tänne Lüdenitz Bayhin helmikuun 27. päivänä, mutta on kertynyt niin paljon työtä, etten ole ehtinyt kirjoittaa. Täytynyt lossata ja lastata lastia ja paljon muutakin, niinpä tänäänkin purimme 8 mieheen 103 tonnia hiiltä, joka on kyllä kuivaa, kevyttä, nokista jne. Olen saanut kirjeitä paitsi sinulta myös Siukosen Yrjöltä Amerikasta ja Oksaselta ja Järvisen Jormalta. Itseltänikin tuntuu kirjoitus käyvän helposti. […] Kirjoitan vielä ennen lähtöä. Tänne ei kannata kirjoittaa, sillä posti kestää yli kaksi kuukautta laivata tänne toisen mennen ja toisen tullen.
Poikasi Yrjö
Kirjeiden internet nälkäavun väylänä
Autonomian kauden kirjeenvaihtojen verkkojulkaiseminen, kun se joskus toteutuu, tulee mahdollistamaan tuon ajan toimijoiden sosiaalisten suhteiden tarkastelun aivan uudella tavalla. Se tuo näkyviksi sosiaaliset verkostot, joissa eri puolilla Suomea asuneet autonomian kauden toimijat elivät ja vaikuttivat.
Elias Lönnrotin laaja kirjeenvaihto, jota Suomalaisen Kirjallisuuden Seura tuottaa verkkoon kaikkien luettavaksi (Elias Lönnrotin kirjeenvaihto), oli osa aikansa internettiä, kirjeenvaihdon verkostoa. Yhden esimerkin kirjeenvaihdon kautta tapahtuneesta sosiaalisten suhteiden vaikutuksesta tarjoaa Kajaanin piirilääkärin kirjeenvaihto Helsinkiin niin ikään lääkäriksi opiskelleelle Lars Isak Ahlstubbelle (1804–1870). Lönnrot oli työskennellyt hänen kanssaan jo Helsingin vuoden 1831 koleraepidemian aikana. Ahlstubbe oli Lauantaiseuran jäsen, se lihavaksi mainittu, jonka sairastaessa muut lauantaiseuralaiset hyväntahtoisesti totesivat hänellä olevan ”vikaa läskissä”.
Kun tietokirjailijaa viedään
Kaunokirjallisuuden tekijät kertovat usein, miten heidän henkilönsä alkavat elää omaa elämäänsä. Tyypillisintä tämä on kuulemma jännäreissä – poloinen dekkaristi ei voi kuin katsoa vierestä, kun tomera etsivä touhuaa omiaan, ja kirjata tapahtumat muistiin.
Sama voi kyllä tapahtua tietokirjailijallekin. Puhun kokemuksesta.
Sota kirjeissä
Ikävöin kovasti Sinua ja tykkään sinusta kovasti. Kuume on edelleen. Maailmanlopun sota syttyy nyt. Sibyllan ennustuspäivät taitavat täyttyä. Sydämelliset terveiset tout à toi, Onerva. (Yölauluja 2006, 114.)
Näin päättää L. Onerva lyhyen kirjeensä Leevi Madetojalle 27.7.1914. ”Maailmanlopun sota”, jonka alkamisesta on tänä vuonna sata vuotta, vaikuttaa Onervan ja Madetojan kirjeiden taustalla, vaikka ei niiden aiheena.