Avainsana-arkisto: Kalevala

Karjalaisuus, suomalaisuus ja Kalevala III: Miten tehdä tilaa?

28.2.2023,
Kommentoi

Tämänhetkistä keskustelua Kalevalasta mutkistaa paitsi se, miten keskeiseksi karjalainen kulttuuri on muodostunut suomalaisen itseymmärryksen kannalta, myös karjalaisuuden moninaisuus ja karjalan kielen historiallinen läheisyys suomen kielen itämurteiden kanssa. Osa Suomen karjalaisista kokee karjalaisuutensa suomalaisuudesta erilliseksi, osa suomalaisuutensa osaksi. Osa näkee Kalevalan ja sen käyttötavat hyvin ongelmallisina. Toisille Kalevala on tärkeä ja rakas.

Tämän kirjoituksen ensimmäinen osa käsittelee karjalaisuuden moninaisuutta ja karjalan kieltä, toinen osa kysymystä Kalevalan ja kansanperinteen omistajuudesta. Tässä pohdin, mitä hankalalle tilanteelle olisi mahdollista tehdä.

Lue loppuun →

Karjalaisuus, suomalaisuus ja Kalevala II: Voiko Kalevalan varastaa?

27.2.2023,
1

Kalevalan luonteesta on kiistelty jo ennen eepoksen ilmestymistä. Viime vuosina keskusteluun on noussut kysymys Kalevalasta karjalaisilta varastettuna eepoksena tai kulttuurisena omimisena. Keskustelua on käyty paitsi perinteisessä, myös sosiaalisessa mediassa, podcasteissa ja keskustelutilaisuuksissa.

Osa karjalaisaktivisteista sanoo, että suomalaisten tulisi luopua Kalevalasta ja sen juhlimisesta kokonaan. Toiset taas sanovat, että suomalaisten tulisi ennen kaikkea käsittää, miten Kalevala on vaikuttanut karjalankielisten asemaan Suomessa. Osa toteaa, että Kalevala on myös monille karjalaisille tärkeä tai rakas teos.

Lue loppuun →

Karjalaisuus, suomalaisuus ja Kalevala I: Karjalaiset

24.2.2023,
Kommentoi

Kalevalan päivää (28.2.) kehystäviin puheisiin on 2020-luvulla tullut uusia säröjä. Viime vuosina on keskusteltu Kalevalasta karjalaisilta varastettuna eepoksena tai kulttuurisena omimisena. Kiihkeätäkin väittelyä käydään paitsi perinteisessä, myös sosiaalisessa mediassa, podcasteissa ja keskustelutilaisuuksissa.

Keskustelun kannalta on olennaista ymmärtää, mistä karjalaisuudesta milloinkin puhutaan. Karjalaisuus voi tarkoittaa monenlaisia, osin lomittaisia tai päällekkäisiä asioita. Se voi kiinnittyä Karjalan laajan alueen eri seutuihin tai näiden seutujen moninaisiin asukkaisiin, uskontoihin, kieliin, tapoihin, etnisyyksiin tai paikallisiin identiteetteihin.

Lue loppuun →

Kolonisoitu Karjala ja kiistetty Kalevala

14.12.2022,
5

Pari sataa vuotta sitten Euroopassa suurvallat – ja vähän pienemmätkin – olivat piirrelleet rajoja reippaalla kädellä uudestaan. Ikävä kyllä tämä ei tapahtunut sisäsiististi piirustuspöydän äärellä, vaan esimerkiksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran nykyisen päärakennuksen kohdalla kaupungin talot paloivat kivijalkaa myöten. Ihmisiä kuoli, he ruhjoituivat, paloivat tai jäivät kodittomiksi. Ne, jotka selvisivät Napoleonin sodista ja jotka olivat niin etuoikeutettuja, että oppivat lukemaan ja kirjoittamaan ja pääsivät korkeampiin oppilaitoksiin, ryhtyivät keksimään itselleen kansakuntia. Suomessa ja pitkin poikin maanosaa nationalistisen herätyksen saaneet alkoivat miettiä, keitä he olivat, minne he kuuluivat ja keille heidän maansa, tapansa ja kielensä merkitsivät jotain. Erilaisin muunnelmin ryhdyttiin keksimään maita, kansakuntia ja valtioita – myös vanhoissa, suurissa ja mahtavissa valtioissa alettiin ajatella itsestä ja toisista uusin tavoin.

Lue loppuun →

Kiven Kullervo herää keväisin

18.2.2022,
Kommentoi

Aleksis Kiven huippusesonki ajoittuu lokakuun ensimmäisille viikoille. Hänen esikoisnäytelmänsä sankari Kullervoinen sijaan nousee vasta kevään koittaessa jaloilleen kuin karhu talviuniltaan. Kevätauringon voimistuessa Kiven hurjapäinen peto saa palkinnon eliittikilpailussa ja kutsutaan sivistyneistön kalaaseihin, joissa häntä ihaillaan hyvin tärkätyissä paidoissa ja jopa pilkettä silmäkulmassa. Miten ihmeessä Kiven terävähampainen kontio solahtaa niin sulavasti Helsingin seurapiireihin?

Kalervon pojan salonkikelpoisesta kevätsesongista voi etsiä tietoa uudesta Kullervon digitaalisesta kriittisestä editiosta, jossa kerrotaan teoksen kirjoittamisen vaiheista ja näytelmän tiestä estradeille.

Lue loppuun →

Matias Aleksanteri Castrénin ruotsinkielinen käännös Vanhasta Kalevalasta ilmestyi vuonna 1841 – Kalevala öfversatt af M. A. Castrén täyttää 180 vuotta

19.3.2021,
Kommentoi

Kun Elias Lönnrotin kokoama runoeepos Vanha Kalevala julkaistiin vuonna 1835, siitä tuli pian suomalaisten oman kansallisuuden, kielen ja kulttuurin merkkiteos – kansalliseepos.

Suomen kielen asema oli 1800-luvun alussa vielä vähäinen: suomea käytettiin lähinnä kirkollisissa tilaisuuksissa, ja koulutuksen kielenä oli vielä pitkään ruotsi. Vaikka Kalevalan merkitys suomalaiselle kansakunnalle oli kiistaton ja innostus sitä kohtaan suurta, Kalevalan runokieli oli jokseenkin vaikeaa ymmärtää suomea äidinkielenäänkään puhuvien keskuudessa.

Yksittäisiä runojen ja runosikermien ruotsinnoksia oli julkaistu sanoma- ja aikauslehdissä jo ennen Kalevalan ilmestymistä, itsensä Lönnrotin ja muiden aikansa kulttuurivaikuttajien kuten J. L. Runebergin kääntäminä. Suomen kielen lehtori C. N. Keckman, joka tuoreeltaan luennoi yliopistolla Kalevalasta, oli laatinut suorasanainen ruotsinnoksen jo vuonna 1835. Käännöstä ei kuitenkaan koskaan julkaistu.

Lue loppuun →

Muistatko Kantelettaren?

17.4.2020,
3

Kanteletar on jännittävä teos: sen runot unohtuvat sitä mukaa kun on ne lukenut. Kalevalasta muistetaan ainakin joitakin keskeisiä tarinoita ja henkilöhahmoja, mutta suhteellisen lyhyisiin lyyrisiin runoihin ja tunnelmiin keskittyvässä Kantelettaressa ei näitä muistin apuvälineitä ole. Muistaminen ja unohtaminen lienevät osin kytkeytyneet kouluopetukseen ja kansalliseen toistoon. Onni Okkosen lausahdus vuodelta 1908 on edelleen ajankohtainen: ”Pitäähän jokainen sivistynyt suomalainen velvollisuutena olla lukenut Kalevalan (Kantelettaresta ei pidetä niin väliä) läpi –.”

Lue loppuun →

Oi Kalevala! – tutkijat Kalevalan kriittisen edition parissa

21.2.2020,
Kommentoi

Oli kuuma alkukesän päivä vuonna 2015. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkimusosasto oli kokoontunut Suomenlinnaan ideoimaan tulevaisuudessa rahoitettavia tutkimushankkeita. Tarkoituksena oli pitää myyntipuhe hypoteettisille rahoittajille. Ryhmämme Kalevala-idealle hymyiltiin vinosti – olihan Kalevala, ah, niin passé – mutta tuona kesää enteilevänä päivänä Suomenlinnan nurmella onnistuimme perustelemaan rahoituksen Kalevalan kriittiselle editiolle.

Todellista hankerahoitusta piti vielä odottaa, mutta idea sai siivet alleen. Miksi Kalevalasta ei ollut kriittistä laitosta? Oliko syynä historian kuluessa usein toistettu ajatus Lönnrotin eepoksesta? Se oli ”epäpätöinen”, liian kirjallinen ja Lönnrotin turmelema, kaikkea muuta kuin aito kansanruno, jonka suomalainen ja vertaileva kansanrunoudentutkimus oli ottanut 1800-luvun lopulla tutkimuskohteekseen? A. R. Niemen ja Väinö Kaukosen säetutkimukset edustivat eräänlaista kriittistä editiota yksittäisten säkeiden tasolla, mutta Lönnrot toimi toisin, säetasoa laveammin, temaattisesti lähellä olevien runotyyppien ja -aihelmien kanssa.

Lue loppuun →

Sampo oli oikeasti sittenkin…

13.12.2019,
Kommentoi

Mysteereistä yleensä versoaa teorioita ja tulkintoja niiden ratkaisemiseksi. Kalevalassa on yksi tällainen kysymys ylitse muiden, ja se kuuluu: ”Mikä on sampo?” Tätä on kyselty niin tosissaan tiedepiireissä kuin leikkimielisesti kotonurkissa ainakin yli 200 vuotta. Sampoa luonnehditaan toistuvasti kirjokanneksi, mutta muuten itse Kalevalassa sammon olemuksesta ja varsinkaan ulkonäöstä ei kovin paljon suoraan kerrota. Ei ihme, että rikkauksia tuottava esine houkuttelee keksimään yhä uusia tulkintoja, niin konkreettisia kuin abstrakteja ja symbolisiakin.

Vaikuttavin omista varhaisista Kalevala-muistoistani liittyy juuri sampoon ja on peräisin alakoulun 3. luokalta. Silloin Kalevalan päivän nurkilla sattui olemaan oikein vanha kunnon talvipäivä – paljon suojalunta ja auringonpaistetta. Koko pieni kyläkoulumme jaettiin ikäryhmät ylittäviin ryhmiin ja lähetettiin koulun takapihalle ottamaan osaa lumiveistoskisaan aiheena sampo.

Lue loppuun →