Tapahtui niinä päivinä Utön vesillä

Hyvä tahto ja kauniit tarinat ovat olennainen osa joulua, ja melkein yhtä tärkeitä ovat kynttilöiden sytyttäminen ja poissa olevien muistaminen. Minulle yksi joulun hienoista, ikimuistoisista tarinoista liittyy kymmeneen kynttilään, jotka sytytetään joka joulu Utön rukoushuoneen kynttelikköön. Saarella muistetaan jouluyötä vuonna 1947 ja myrskyssä kaukana kotoa menehtyneitä muukalaisia. Haaksirikkoisten, tuntemattomienkin, muiston vaaliminen on merenkulkijoiden ikivanha perinne. Utön jouluyön tarinaa vanhojen saarelaisten kertomana on tallennettu haastatteluihin ja lehtiartikkeleihin.

Utön ohittava väylä on vuosisatojen saatossa koitunut monen laivan kohtaloksi. Jouluaattona 1947 näille karikkoisille vesille ankkuroi s/s Park Victory, amerikkalainen höyrylaiva, joka oli tulossa Virginian Newportista kivihiililastissa. Sen alkuperäinen määräsatama oli Turku, mutta aattona aluksen kapteeni Allen Zepp sai tiedon, että purkaussatamaksi oli muutettu Helsinki. Sodanjälkeinen miinanraivaus jatkui vielä Suonen vesillä, ja kapteeni katsoi parhaaksi ohittaa Jussarön ja Harmajan välillä oleva miinanraivausalue päivänvalossa. Alus ankkuroitiin Lillharun lähistölle odottamaan. Sää oli aattoiltapäivänä erinomainen, aluksella oli luotsi, ja kaikki oli vielä hyvin. Park Victoryn 48 hengen miehistö suunnitteli joulujuhlaa sodasta toipuvan maan lapsille. Yhden tarinan mukaan miehistö oli kerännyt keskuudestaan rahaa, jolla oli tarkoitus hankkia karamelleilla täytettyjä villasukkia kahdellekymmenelle suomalaislapselle, jotka kutsuttaisiin laivaan  jouluaterialle. Toiset kertovat miehistön hankkineen villapaitoja, karamellipusseja ja muita lahjoja kuudellekymmenelle sotaorvolle. Hyvä tahto on tarinan kummankin version ytimessä.

Lue loppuun

Kaksi joulua – kaksi maailmaa

Jouluna muistellaan mieluusti menneitä jouluja. Kansanrunousarkiston vastaajaverkon jäsenille lähetettiin neljännesvuosisata sitten kirje, jossa pyydettiin kuvauksia sekä juuri vietetystä joulusta 1989 että joulusta 1939. Reippaasti yli puolet silloisista jäsenistä ja muutama muukin – yhteensä 218 naista ja 94 miestä – innostui vastaamaan. Ylivoimainen enemmistö muisti myös talvisodan joulun viidenkymmenen vuoden takaa. Kahdeksantoista joulunpunaista arkistosidosta kertovat joulun ja Suomen tarinaa kaikista maakunnista ja ”sieltä jostakin”.

Vuonna 1939 öljylamppuihin sai polttoainetta vain ostoluvalla, karbidien kanssa temppuiltiin. Tehtiin pilkkeitä armeijan autoille. Venäläiset koneet näyttivät hopeisilta linnuilta. Väestönsuojaan juostiin valkoinen lakana hartioilla. Oltiin evakossa ja lottatyössä, odotettiin kotiin veljeä tai perheenpäätä, tai edes kirjettä. Saunan jälkeen puettiin pyhävaatteet.

Lue loppuun

Tyhmyrien juhla

Lapsuuden kodissani joulu oli monipäiväinen juhla, johon kuului erilaisia pyhiä ja profaaneja kohokohtia. Elin keskellä vahvaa perinneyhteisöä, jonka maailmassa kirjallinen ja virallinen kulttuuri oli kietoutunut tiiviisti yhteen suullisen ja esityksellisen kanssa. Vasta yhteisön kadottua olen tullut tietoiseksi sen erityispiirteistä.

Yksi joulunpyhien ehdottomasti odotetuimpia leikkejä oli tyhmä kuningas, Tapanin päivän viettoon kiinteästi kuulunut leikki tai näytelmä. Joku läsnäolijoista – yhtä hyvin isoäiti kuin lapsenlapsi – valittiin epämääräisellä huutoäänestyksellä tyhmäksi kuninkaaksi. Ainoa ehto oli, ettei viimevuotista tyhmää kuningasta saanut valita uudestaan. Äänestys oli kaoottinen ja vailla sääntöjä. Valinnan jälkeen kuningas jätettiin yksin ja muut vetäytyivät toiseen huoneeseen valmistelemaan näytelmää. Roolit jaettiin ja juoni rakennettiin nopeasti. Esityksen aihe oli valitulle sattunut nolo tapaus kuluneelta vuodelta. Väki palasi esiintymään, ja tyhmän kuninkaan tehtävänä oli tunnistaa roolihahmot. Oikeiden arvausten jälkeen näytelmän olisi pitänyt loppua, mutta omasta esityksestään innostunut seurue vei esityksensä loppuun, halusi tyhmä kuningas sitä tai ei.

Lue loppuun