Milloin ne karkurit oikein liikkui?

Vaikka näytelmät ja romaanit ovat kirjailijan mielikuvitusta, monesti ne halutaan kuitenkin kytkeä johonkin historialliseen ajanjaksoon. Tällainen liitäntä voi tietysti vaikuttaa tekstin muuhunkin tulkintaan kuten poliittisiin kannanottoihin. Aleksis Kiven näytelmistä selvimmät historialliset kytkennät voi tehdä Olviretki Schleusingenistä -näytelmälle, sillä se on sijoitettu Preussin ja Itävallan välillä kesällä 1866 käytyyn sotaan, sekä Margareta-näytelmälle, joka sijoittuu Suomen sodan vaiheisiin keväällä 1808. Samoin Lea-näytelmä sijoittuu tiettyyn historialliseen ajanjaksoon eli Jeesuksen toimintaan, jonka tarkoista ajankohdista lienee tosin teologiankin puolella hieman erimielisyyksiä.

Karkurit-näytelmässä puolestaan kerrotaan useita ajallisia kytköksiä, mutta sen verran epätarkasti, ettei ihan selvää kytkentää niillä voi tehdä. Näytelmän juonen taustalla on tapahtuma, jossa Kuuselan paroni Mauno joutui lainaamaan rahaa naapuriltaan ja vaimonsa langolta Viitalan paroni Markukselta. Laina-ajaksi oli tuolloin sovittu viisitoista vuotta, ja tuo laina-aika on näytelmän alussa loppumaisillaan.

Lue loppuun

Tutkimaton Seitsemän veljestä

Tekstikriittisten editioiden eräs tarkoitus on avata vanhojen teosten tekstiä. Selittää sanoja, jotka ovat jo muuttuneet nykylukijalle vieraiksi mutta myös sitä jo unohtunutta maailmaa, jossa kirjailija on teoksensa kirjoittanut. Samoin kuin antiikkinen messinkiaarre saadaan loistamaan kunnon entisöinnillä, tekstikriittisen laitoksen kommentaarit rapsuttavat teoksesta irti ajan patinan ja kirkastavat tekstin merkityksiä tarjoten lukijalleen mahdollisuuden uudenlaiseen lukukokemukseen.

Aleksis Kiven teosten tekstikriittisten laitosten toimittaminen on edennyt vaiheeseen, jossa työn alla ovat Seitsemän veljeksen tekstikommentaarit. Tekstistä on nyt laadittu sekä kielitieteellisiä, Kiven kieltä selittäviä viitteitä että hengellistä kirjallisuutta, sananparsia ja muuta kansanperinnettä käsitteleviä viitteitä. Viitteissä on avattu esimerkiksi sitä, että Simeonin käyttämä sananparsi ”Siinä ovat kalas, joita onkeilit” tarkoittaa nykykielessä suurin piirtein samaa kuin ”Sitä saa, mitä tilaa”, ja että sana ”rapas” viittaa sisälmyksiin.

Lue loppuun

Kyltät, naskit ja keppihevonen

Rajamäell’ korkealla
asuu pariskunta,
harjoitellen virkaa viisi,
ammattia monta.

Rajamäen rykmentti, joka edustaa Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä ”mustalaisuutta”, tunnetaan parhaiten heistä lauletusta pilkkalaulusta. Laulussa tämä seitsenhenkinen joukkue, jonka muodostavat isä-Mikko, äiti-Kaisa sekä Heikka, Matti eli Mörökölli, kaksoset sekä Pikkutallukka, asetetaan ivalliseen ja huvittavaan valoon asioita liioitellen ja vähätellen. Se, että Kivi on ajatellut laulun veljesten sanoin ”lystilliseksi” ja ”ilkeenaikaiseksi”, kertoo sen kahdesta puolesta. Molempia seikkoja, hauskuutta ja pilkkaa, kannattaa problematisoida erityisesti siksi, että laulussa ja laulutilanteissa on kyse kahden kulttuurin kohtaamisesta. Mikä laulussa siis on hauskaa ja mikä pilkkaa – ja kenelle?

Lue loppuun

Perheet Kiven teoksissa

Aleksis Kiven teosten pääjuonet liittyvät monesti henkilöiden sisäisten tai ulkoisten konfliktien ratkaisuihin ja usein niihin osallistuu päähenkilöiden lähipiiri. Eräs mielenkiintoinen piirre näissä teoksissa on kuitenkin se, että hyvin harvalla päähenkilöllä on ”normaali” perhe – enkä tässä tarkoita luonteeltaan vaan rakenteeltaan normaalia eli vanhemmat ja lapset. Nummisuutarin Eskon perheen lisäksi molemmat vanhemmat ovat lapsilla vain Yö ja päivä -näytelmän perheissä, ja tietenkin Kullervolla, joka ei tosin aluksi sitä tiedä ja lopuksi ilman heitä jää. Toki muutamassa Kiven näytelmässä ei ole minkäänlaisia perhekokonaisuuksia, nimittäin Olviretkessä ja Kihlauksessa, sillä niissä eivät sukulaisuusasiat ole juuri esillä. Olviretken nimettyjä baijerilaisia sotilaita voidaan tietysti pitää veljeksinä (seitsemän!) tai Apelin ja Josepin ”työryhmää” isänä ja poikana, mutta tällöin kyseessä on tulkinta, ei esiin kirjoitettu asia.

Yleinen periaate Kiven luomissa perheissä on se, ettei niissä ole toista vanhempaa. Margaretassa, Selman juonissa, Karkureissa ja Leassa naispäähenkilöllä (Karkureissa myös Tykolla) on vain isä, eikä äitien poissaoloa niissä juuri korosteta. Seitsemässä veljeksessä pojilla on teoksen alussa puolestaan vain äiti, jonka kuolema laukaisee tarinan varsinaisesti käyntiin.

Lue loppuun

Terveisiä Impivaarasta

Tämän syksyn uutiset kertovat, että peräti joka viides nuori suomalaismies ei suuntaa askeliaan sen enempää kouluun kuin työpaikallekaan. ”Joutilaisuus on lisääntynyt”, otsikot tiesivät pari viikkoa sitten. Hengailupainotteinen elämäntapa johtaa syrjäytymiseen. Elämänhallinta on hukassa. Lukutaito on heikko. Osallistuminen ei kiinnosta.

Tulee mieleen eräs kirjallisuutemme merkkiteos. Sen mukaan eteläisessä Hämeessä lorvi poikasakki, joka vietti huoletonta elämää pitkälle miehuutensa päiviin. ”Niin kului heidän nuoruutensa päivät: kesät metsissä tai maanteillä kiekkoa heittäessä, talvet kodon uunin päällä hiottavassa kuumuudessa.”

Lue loppuun

”Karauul! Koko komppani!” – Kriittisen edition sananselittämisestä

Merkittävin osa työstäni kriittisten editioiden parissa on ”kenraali Lukijan” (engl. general reader) palveleminen selittämällä Aleksis Kiven teoksissa käytettyä vanhaa sanastoa. Editioihin ei siis ”suomenneta” Aleksis Kiven kieltä nykysuomeksi, vaan Kiven tekstit julkaistaan alkuperäisinä ja hänen ilmauksiaan selitetään alaviitteissä.

Kommentoinnin periaatteena on vain sanan selittäminen, jotta lukija ymmärtäisi, mitä Kivi tarkoittaa. Näin ollen suurin osa sanakommentaareista on hyvin karuja; niissä on vain tekstissä esiintyvän sanan lisäksi sen merkitys. Esimerkki uusimmasta editiosta (Kihlaus – Leo ja Liina – Selman juonet, 2015) sivulta 245:

pohdetta ›hehkua, hohdetta›.
masentuukin ›lannistuukin›.
alushirret ›pohjahirret, puutalon perustuksina käytetyt tukihirret›.
rankaleen ›rungon, tukirangon›.
aaverikas ›monihenkinen, monihahmoinen›.

Lue loppuun

Concordia satan – sanoja mielisairaalasta

Aleksis Kiven kerrotaan Lapinlahden sairaalassa hokeneen sanoja ”Concordia satan”. Tuleva kansalliskirjailijamme kyseenalaisti näillä sanoilla äänekkäästi kansallisen sovun ja yksimielisyyden. Latinan kieli luo ulko- tai yläpuolisen tarkkailijan vaikutelman, vähän samaan tapaan kuin finlit-osoite jo itsessään puolivahingossa monikansallistaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa.

Kiven ponsilause saattaisi kuitenkin olla varsin tuntematon, ellei se mielessämme voimakkaasti yhdistyisi lausuntapaikkaansa. Mielisairaalassa sanotut sanat ja sinne liittyvät kuvat saavat bonusjännitteen jo syntyessään, niin faktassa kuin fiktiossakin. Elokuvan harrastajille tulee mieleen ainakin Miloš Formanin Yksi lensi yli käenpesän. Vaikuttava on myös saman ohjaajan Amadeus-filmatisoinnin loppukohtaus, jossa Mozartille ikikateellinen säveltäjä Salieri antaa synninpäästön maailman kaikille keskinkertaisille, muiden hoidokkien välistä kohti kameraa talutettuna.

Lue loppuun

Viivasta asiaa

Teksteissä esiintyvät viivat jäävät yleensä huomiotta. Painetuissa teksteissä ne ovatkin pääasiassa vain teknisiä merkkejä, esimerkiksi tavuviiva rivin lopussa osoittaa, että sana jatkuu seuraavalla rivillä, ajatusviiva rivin alussa osoittaa repliikin alkamista tai pitempi poikkiviiva tekstikappaleen jälkeen osoittaa luvun loppua. Lukiessa näitä viivoja ei pane edes merkille.

Käsikirjoituksissa viivojen asema on kuitenkin toinen. On esimerkiksi viivoja, joilla on vedetty yli korjauksen kohteena ollut aiempi, ”poistettu” teksti. On viivoja, jotka osoittavat, mihin kohtaan tekstiä marginaaliin kirjoitettu lisäys kuuluu. (Ks. kuva 1.) Aleksis Kivi osoittaa alleviivauksella (ja numeroinnilla) tekemänsä sanajärjestysmuutokset. (Ks. kuva 2.) Jotkut kirjailijat puolestaan osoittavat yliviivauksella, että kyseinen kohta käsikirjoituksesta on kirjoitettu puhtaaksi toisaalle (ks. esim. Karhu 2012, 57). Käsikirjoituksissa on siis viivoja, jotka taitossa tai kriittisessä editoinnissa täytyy tulkita, jotta teksti julkaistaan kirjailijan aikomukset huomioon ottaen.

Lue loppuun

Provinsialismit eivät haita?

Kun Aleksis Kivi lähetti kesällä 1866 Kihlaus-näytelmän käsikirjoituksen B. F. Godenhjelmille tarkistettavaksi ja toimitettavaksi Kirjallisen Kuukauslehteen, hän mainitsi saatekirjeessään, että kyseessä on ”ilve” ja ”provinsialismit [murteellisuudet] eivät haita”, joten niitä ei tarvitsisi korjailla. Ihan Kiven ohjetta Godenhjelm (tai Kirjallisen Kuukauslehden toimittaja) ei noudattanut, vaan käsikirjoitukseen verrattuna lehdessä ilmestynyt teksti oli kokenut monia muutoksia, mm. elä-kiellot oli muutettu älä-muotoon, anteiksi-pyynnöt anteeksi-muotoon ja vaihka-konjunktiot vaikka-muotoon. Aikalaiseditorit eivät siis luottaneet Kiven taitoihin luettavan murteen kirjoittajana.

50 vuotta sitten, syksyllä 1954 historia toisti itseään, kun Väinö Linna toimitti kustannusyhtiöön Sotaromaani-käsikirjoituksen. Linna oli kirjoittanut romaaninsa repliikit murteellisiksi jäljitellen kuulemiaan 40–50-lukulaisia puhujia. Kustannusyhtiössä oltiin asiasta hieman kummissaan ja käsikirjoitus päätettiin lähettää replikkien murteentarkistukseen suomen kielen dosentti Veikko Ruoppilalle, jolle tarkistusaikaa annettiin alle kaksi viikkoa. (Asiaa on viimeksi käsitelty Ylen uutispalstalla)

Lue loppuun

Kullervo Kalervonpoika Kiven käsissä

Tänä syksynä tulee 150 vuotta siitä, kun Aleksis Kiven esikoisteos Kullervo ilmestyi. Ihan tarkkaa ilmestymispäivämäärä ei ole tiedossa, mutta syyskuussa 1864 teos kauppoihin tuli. Kullervo ilmestyi SKS:n Näytelmistö-sarjan kolmannessa osassa yhdessä Shakespearen Macbethin, Lessingin Minna von Barnhelmin ja 1400-luvun ranskalaisen farssin Pietar Patelinin kanssa. Kullervo oli ensimmäinen SKS:n julkaisema alun perin suomeksi kirjoitettu näytelmä.

Kivi oli jo neljä vuotta aiemmin voittanut Kullervon käsikirjoituksella SKS:n näytelmäkirjallisuuspalkinnon (150 hopearuplaa). Palkintolautakunta oli kuitenkin esittänyt monenlaisia parannusehdotuksia, joita Kivi pääasiassa noudattikin. SKS:n pöytäkirjoista käy ilmi, että sittemmin kadonnut käsikirjoitus oli ainakin osittain kirjoitettu runomittaan, jonka onnistuneisuutta arvioijat eivät kehuneet. Niinpä julkaistusta teoksesta runomuotoinen teksti puuttuu lähes kokonaan. Samoin Kivi muutti teoksensa alkua, koska arvioijat olivat arvostelleet Kullervon lapsuuden ja edellisen polven sukuriidan näytöksen laajuista kuvausta epäsuhtaiseksi tragedian rakenteelle. Kivi muuttikin nämä Kullervon aikuisiällä kerrotuiksi muisteluiksi.

Lue loppuun