Moukka-Hoona tulee ja karvaukko vie

Kansanrunousarkisto lähetti  1930- ja 1960-luvulla vastaajaverkolleen  yhteensä 21 Kansantieto-kyselylehteä, jotka sisälsivät 154 henkisen kansankulttuurin aihetta. Listaa on hauska silmäillä. Moni otsikoista on tuttu, arvattava tai tylsäkin, mutta jotkut lyövät yhä ällikällä vanhan folkloristinkin.  Mielikuvitusta kiihottavat esimerkiksi:

Tulikettu ja Meren Musti
Mikäpä kääry lattialla
Kenkki on kuollut
Kirvesheitto helvettiin

Lue loppuun

Haussa monikielinen Suomi

kuvaSuomalaisen Kirjallisuuden Seura perustettiin vuonna 1831 edistämään suomen kielen ja suomenkielisen kansanperinteen ja kirjallisuuden asemaa. Muilla kielillä välitetyn perinteen osuus kokoelmissa on ollut marginaalinen näihin päiviin saakka. Tämä on merkinnyt sitä, että SKS:n aineistojen perusteella kuvaa suomalaisesta perinteestä ja kulttuurista on rakennettu nimenomaan suomenkielisen perinteen varassa.

Mitä tästä on seurannut? Mikä kaikki on jäänyt näkymättömiin?

Lue loppuun

Kärjet, Kurviset ja Mateli Kuivalatar

Viime vuonna vietettiin säveltäjä, pianisti, kapellimestari, tuotantopäällikkö, sovittaja Toivo Kärjen (1915–1992) satavuotisjuhlavuotta. Järjestettiin konsertteja, kuunneltiin Kärjen ikivihreitä. Kaikkiaan 1700 kappaletta, joista 1500 on levytetty – melodisia iskelmiä, tangoja, rillumarei-ralleja, jazzia, näyttämömusiikkia, elokuvamusiikkia, radiohupailuja, revyitä. Hänen sanotaan myös opettaneen ainakin yhden ikäpolven sovittajat, laulajat ja tekstinkirjoittajat. Hän ”löysi” ja auttoi urallaan kymmenittäin laulajia. Kukapa ei muistaisi edes jonkun hänen legendaarisista kappaleistaan: Liljankukka, Hiljainen kylätie, Lentävä kalakukko, Tango merellä, Kaksi vanhaa tukkijätkää, Täysikuu, Muista minua, Jos helmiä kyyneleet ois.

Toivo Kärki syntyi evankelistipapin ja sittemmin maalaisliittolaisen kansanedustajan, hämäläissyntyisen Frans Kärjen (1884 Vesilahti – 1965 Tampere) ja tämän karjalaissyntyisen puolison Ester Kurvisen (1883–1952) perheeseen.

Lue loppuun

Elefantti arkistokaapissa

”Ei Suomen kansa kerro elefanteista eikä muista sellaisista.”

Näin kansanrunousarkistosta vastattiin karstulalaiselle maanviljelijälle Albert Rautiaiselle vuonna 1952. Taustalla oli arkiston esittämä huomautus siitä, etteivät Rautiaisen lähettämät aineistot edustaneet kaikilta osin sellaista perinnettä, jota arkistoon haluttiin tallentaa.

Keruuohjeissa tähdennettiin, että arkistoon lähetettävien aineistojen tulee olla suullista perinnettä, ei kirjoista luettua. Tämän vuoksi Rautiainen – arkiston keruuverkon kokenut ja pitkäaikainen tiedonantaja – puolusti lähetyksiään vakuuttamalla, että on ”totinen tosi”, että hänen lähettämänsä jutut rotista, höyrykoneista ja huilua soittavasta elefantista ovat hänen kertojansa Kalle Rautiaisen kertomia eivätkä kirjoista luettuja. Tämä ei kuitenkaan vielä riittänyt arkistolle. Vastauskirjeessä todetaan, ettei huomautuksessa suinkaan ollut kyse tästä, vaan siitä, että aineistot eivät olleet ”suomalaista taikaperinnettä”.

Lue loppuun

Listattu mittumaari

Niskanuoran veto. Samuli Paulaharjun vuonna 1928 Perhossa kuvaamia kesäpyhien huvituksia. (SKS, kansanrunousarkisto)

Niskanuoran veto. Samuli Paulaharjun vuonna 1928 Perhossa kuvaamia kesäpyhien huvituksia. (SKS, kansanrunousarkisto)

Top 5 -äänestykset ja koosteet ovat rasittavan suosittuja etenkin urheilun ja populaarikulttuurin aloilla. Mutta voisihan samalla tekniikalla kokeeksi nimetä vaikuttavia juhannuksen kertomuksia, kirjoista tai arkiston aineistoista luettuja. Sellaisia, joiden ytimen arvelee muistavansa lunttaamatta.

5. Ihmiset suviyössä, Frans Emil Sillanpää. Tarina, jonka teksti- ja elokuvaversiot sulautuvat maalaukselliseksi mielikuvaksi. Nuoret rakastavat, yksi mies jahtaa karannutta hevostaan. Ei siinä tarkkaan ottaen taida olla kyse juhannusyöstäkään. Joka tapauksessa Sillanpää muotoilee alussa mukavasti, ettei yötä oikeastaan olekaan, vaan viipyessään himmenevä ehtoo. (Otava 1934)

Lue loppuun

Työmies Itkosen strategia

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perinteenkeruuta ajatellessa mieleen tulee heti arjesta kadonneen kansanperinteen pelastusoperaatio. Menneen maailman dokumenteissa arkiston hyllyille on kuitenkin päätynyt myös tulevaisuuksia – menneitä tulevaisuuksia.

Työmies Vilho Itkonen keräsi taikoja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran stipendiaattina Saarijärvellä vuonna 1907. Elettiin jännittäviä aikoja. Maassa oli ensimmäiset eduskuntavaalit. Poliittisesti aktiivinen Itkonen oli palavasieluinen sosialisti mutta myös teosofi – Matti Kurikan leiriä. Ja huonostihan niissä vaaleissa kävi. Kurikkalaiset kärsivät tappion niin sosialistien sisäisissä taistoissa kuin koko poliittisella kentällä.

Lue loppuun

Pääsinpäivänä eetterissä

Lukiovuosina 1970-luvulla kuulin tositapauksen lähipitäjän papista. Tämä oli jutellut kevättalvisena päivänä kylällä erään isäntämiehen kanssa. Kirkkoherra totesi isännälle vakavasti, että pian ovat taas edessä ne valvojaiset. Toinen nyökytteli ja tapaili: ”Niinpä niin, pääsiäinen…” Johon kirkkoherra: ”Ei ei, minä kyllä tarkoitin jääkiekon MM-kisoja.”

Jälkimmäiset valvojaiset ovat nykyään myöhemmin kuin jäiden lähtö, mutta edelleenkin kiekko- ja pääsiäistapahtumilla on paljon yhteistä. Molemmat ovat taattuja kevään merkkejä, vaikka niiden päivämäärät vaihtelevatkin vuosittain. Molemmat ovat omalla alallaan kauden huipentumia, ja niitä varten rakennetuissa pyhäköissä tarjoutuu mahdollisuus hartaudenharjoitukseen ja vapauttaviin ilon hetkiin. Mutta aina riittää keskustelua myös väkivallasta ja kärsimyksen ongelmasta.

Lue loppuun