Pedar Jalvi

Kysyin taannoin kollegoilta, paljonko arkistossa mahtaa kaikkiaan olla saamelaista aineistoa. Vastaukset olivat empiviä ja keskustelu laajeni ja aaltoili saamelaisuuden määrittelyongelmista aineisto- ja kerääjäkohtaisiin kysymyksiin. Mistä ja kenen perinteestä mahtaa olla kyse esimerkiksi historiallisten ja paikallistarinain kortiston osiossa, jonka otsikkona on arvoituksellisesti ja nykyihmisen korvaan pahalta särähtävästi ”Lappalaiset”? Lappi ei kuitenkaan ole alueena yhtenäinen perinne- tai kulttuurikokonaisuus, eikä saame ole yksi yhtenäinen kielikokonaisuus.

Ennen äänitystekniikoita Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan tuli suhteellisen vähän ”lappalaisia” aineistoja. Esimerkiksi Utsjoelta on saamelaisperinteen tutkija Marjut Huuskosen mukaan tallennettu 1900-luvulla 16 käsikirjoituskokoelmaa. Ne sisältävät kansatieteellisiä kuvauksia, taikoja, uskomuksia ja enteitä; historiallisia ja paikallistarinoita sekä uskomustarinoita. Mukana on myös satuja, muistelmia, kansanlauluja, sananparsia ja erityyppistä kalendaariperinnettä. Tunnetuimmat näistä vanhoista kirjoittamalla tallennetuista käsikirjoitusaineistoista ovat Huuskosen mukaan Samuli ja Jenny Paulaharjun sekä Pedar Jalvin kokoelmat (Marjut Huuskonen, Stuorra-Jovnnan ladut. Tenonsaamelaisten ympäristökertomusten maailmat, 2004).

Lue loppuun

Vähäisiä keräelmiä ja vähän muutakin

SKS:n perinteen ja nykykulttuurin kokoelmissa on sarja nimeltään Vähäisiä keräelmiä (VK), joka sisältää keräelmiä 1800-luvun lopulta 1930-luvulle. Sarja käsittää yhteensä 115 sidosta ja 56 000 perinnelajeittain luokiteltua yksikköä. Vähäisyydellä ei suinkaan viitata keräelmien laadulliseen heikkouteen, vaan kerääjien arkistolle luovuttamien aineistojen suhteellisen pieneen määrään. Käytännössä yksittäiset sidokset sisältävät aineistoja useilta eri kerääjiltä ja koko sarja on järjestetty aakkosellisesti Aallosta Österlundiin. Laajemmat kerääjäkohtaiset keruuaineistot on puolestaan järjestetty ja sidottu erillisiksi perinnekokoelmikseen.

VK-sarjan perinteenkerääjistä löytyy runsaasti koululaisia, opiskelijoita, paikallisia perinneaktivisteja sekä erilaisiin kyselyihin ja keruukehotuksiin osallistuneita kansalaisia eri puolilta Suomea. Aineistojen sisällöllinen painopiste on arvoituksissa, loruissa, leikeissä, saduissa, tarinoissa, taioissa, sananparsissa ja kansanlauluissa. Lisäksi luovutukset sisältävät runsaasti kansatieteellisiä kuvauksia, jotka käsittelevät arkeen ja juhlaan liittyviä aineellisia ja sosiaalisia ilmiöitä, esimerkiksi 1800-luvun joulunviettotapoja.

Lue loppuun

Soittimen paikka on soittajan käsissä

Seinällä roikkuu tuohitorvi. On roikkunut pitkään, vuosikymmeniä ellei vuosisadan. Olemme Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa, henkisen kansankulttuurin aarreaitassa, jonne kulttuuria on kerätty teksteinä, kuvina ja äänitteinä – ja jossa soittimen paikka on seinällä.

Seinäkoristeellakin on tarinansa. Se on nimittäin truba, jonka kansanmusiikintutkija A.O. Väisänen osti keruumatkallaan Inkerissä vuonna 1914. Vaikka soitin ei kuulu SKS:n varsinaisiin perinnekokoelmiin, sillä on läheinen suhde useisiin seuran kokoelmissa oleviin aineistoihin. Soittimesta näyttääkin lähtevän monta näkymätöntä lankaa eri puolille taloa.

Lue loppuun

Yleisluettelo on runoutta itsessään

Pari viikkoa sitten tiedotimme usealla kanavalla, muun muassa jäsenkirjeessä, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkiston aineistojen yleisluettelo on julkaistu verkossa. En ymmärtänyt tuosta uutisesta mitään, kommentoi kollega toiselta osastolta. Niin, arkistojen maailma ei aina niitä tuntemattomalle aukea. ’Yleisluettelo’ ei ehkä kuulosta kovin kiinnostavalta – mikä se edes on?

Tässä siis lisäselvitystä niin kollegalle kuin muillekin. Yleisluettelon julkaiseminen verkossa on iso askel siinä, miten kirjallisuusarkiston kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuisesta kokoelmasta tarjotaan tietoa.

Lue loppuun