Eliel Aspelin-Haapkylän päiväkirjat ja tekoäly

Suomalaisuusliikkeen toisen polven keskeisiin hahmoihin kuuluneen Eliel Aspelin-Haapkylän päiväkirjoista on aikaisemmin julkaistu otteita (Kirovuosien kronikka, SKS 1980). Eliel Aspelin-Haapkylä: päiväkirjat -verkkojulkaisussa julkaistaan nyt päiväkirja-aineisto ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan: vuosien 1868–1905 merkinnät ja matkapäiväkirjat sekä viisi laajaa päiväkirjaa vuosilta 1905–1917 faksimilekuvineen ja transkriptioineen. Transkriptiot tuotettiin tekoälyä hyödyntävällä Transkribuksella. Päiväkirja-aineiston teksti on kokonaisuudessaan haettavana.

Lue loppuun

Säätiedotus: Odotettavissa aluksi tunnekuohuja, vähitellen selkenevää

– eli tunteenomaisilla tutkimusretkillä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa.

Tutkimuskohteenani on tiiviisti keskenään yhteyttä pitänyt ja toisiaan kunnioittanut kolmikko Ain’Elisabet Pennanen, Eila Pennanen ja Jarno Pennanen, kaikki kirjailijoita, jotka ovat teoksissaan käyttäneet omaa elämän- ja sukuhistoriaansa aineistona, ja joiden kautta voi avautua uusia ja yllättäviä näkökulmia tähänkin päivään. He ovat myös sukulaisiani; isoisoäiti, isoisä ja tämän serkku.

Lue loppuun

Romuarkun pohjalta varhaisen suomen kirjakielen lähteeksi: messukirjan fragmentti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto tarjoaa tunnetusti runsaan lähteistön kirjallisuuden, kulttuurin sekä perinteiden tutkimukseen, ja myös pienen kurkistuksen kirjoitetun suomen kielen vanhimpiin kerroksiin 1500-luvulle.

Historica I -mappi sisältää 1300–1600-lukujen fragmentaarisia käsikirjoituksia ja asiakirjoja, mukaan lukien yksittäisen paperiarkin (n. 280 x 190 mm), joka on arkiston yksi vanhimpia suomenkielisiä lähteitä. Kortistomerkinnän mukaan arkki on peräisin Tammelan kirkon sakastin romuarkusta, ja lahjoitettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran haltuun kansakoulunopettaja ja kirjailija Herman Niemen toimesta, ylioppilas E.A. Ekmanin välityksellä.

Lue loppuun

Luokittelukriteerit vaikuttavat kohteeseensa

Perinteenkerääjät olivat omana aikanaan valta-asemassa siinä, miten he pystyivät määrittelemään ja arvottamaan perinnettä. Tämä valta-asema näkyi myös arkistoitavien aineistojen luokittelussa: se toteutettiin pikemminkin kerääjän näkökulmasta käsin, ylhäältä alas -liikkeenä, kuin niin, että itse esittäjät tai perinteenharjoittajat olisivat saaneet päättää omien esitystensä luokittelusta tai määritellä niiden genrejä.

Lue loppuun

Esinekokoelma jota ei ole

SKS:n arkiston hankintapolitiikassa on selkeä linjaus: ”arkisto kartuttaa kirjallisuuden ja kulttuurien tutkimuksen, suullisen ja kirjallisen kulttuurin aineistoja, jotta SKS:n keskeisalojen kannalta olennaiset aineistokokonaisuudet saadaan talteen ja tutkijoiden ja kaikkien yhteisestä kulttuuriperinnöstä kiinnostuneiden käyttöön.” Kirjastojen, arkistojen ja museoiden aineistojen hankintapoliittiset linjaukset ovat vakiintuneita ja toisistaan selkeästi poikkeavia, sillä on hyvä, että erilainen osaaminen keskittyy eri kulttuuriperintöorganisaatioihin. Karkeasti jaettuna alkuperäiset käsikirjoitukset, äänitteet, valokuvat ja videot kuuluvat arkistoihin, kirjat kirjastoihin ja esineet museoihin. Todellisuudessa jakoa ei ole aivan näin yksinkertaista tehdä ja poikkeuksia aina löytyy.

Lue loppuun

Kansakunnan muisti syntyy ihmisten kokemuksista ja niistä kertomisesta

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura toteuttaa kansallista ja kansainvälistä tehtävää kulttuurisen ymmärryksen lisääjänä. Keskeistä tässä työssä on dokumentoida meidän tavallisten ihmisten tapoja olla maailmassa. Perinteet ja kulttuurinen tieto kuuluvat elämäämme yhtä kiinteästi kuin ravinto, lepo ja lisääntyminen. Erityistä painoarvoa ”tavallisten ihmisten” äänillä on tilanteissa, joissa yksilöt saavat itse määritellä, mitä he haluavat itsestään kertoa ja miten. Omaehtoinen kerronta onkin SKS:n tallennustyön perusta. Kansankunnan muistin ytimessä ovat yksilölliset kokemukset, muistot ja ymmärrys maailmasta.

Lue loppuun

Kansanmusiikintutkija A. O. Väisäsen ”äänivieraskirjasta” 1930-luvulta

A. O. Väisäsen kotitalo Helsingin Meilahdessa.

SKS:n fonogrammien kokoelma (1905–1956) sisältää kansanmusiikin-, -perinteen- sekä kielentutkijoiden kenttätyöaineistojen lisäksi erinäisen määrän myös muuta aineistoa. Varsinkin Arms Otto Väisäsen fonogrammikokoelma on tässä mielessä kiinnostava. Väisäsen fonogrammien järjestelytyön yhteydessä onkin mietityttänyt se, mitä vahalieriöille äänitetty kotimusisointi ja satunnainen puhe eri aiheista oikeastaan on? Tutustuminen Väisäsen tyttären Kaari Raivion artikkeliin ”Isäni A. O. Väisäsen päiväkirjan kertomaa sekä perhe-elämää Mainiemessä” (Kalevalaseuran vuosikirja 90) paljastaa, että kyse onkin eräänlaisista ”äänivieraskirjan” palasista.

Lue loppuun

Kääntäjien jäljet arkistoluetteloissa

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 2007 julkaisema kaksiosainen Suomennoskirjallisuuden historia avaa aihettaan ennennäkemättömällä laajuudella. Niin kattava kuin teos onkin, on siinä jouduttu tekemään rajauksia, joita myöhempi tutkimus toivon mukaan avaa. Yksi teoksen rajauksista on käsiteltävän aineiston tyyppi: teoksen pääasiallisena lähdeaineistona ovat painetut kirjat ja aikakauslehdet (Riikonen 2007a, 9). Niinpä teoksen päätoimittaja H. K. Riikonen kirjoittaa:

Mitään kattavaa esitystä siitä, mitkä valmiit käännökset ovat jääneet syystä tai toisesta julkaisematta, ei ole olemassa. On kuitenkin ilmeistä, että kustantajien arkistoista samoin kuin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistosta sekä muissa yhteyksissä säilytettävästä käsikirjoitusmateriaalista voisi löytyä kaikenlaista kiinnostavaa aineistoa (Riikonen 2007b, 306).

Lue loppuun