Vähäisiä lisiä
Tarina 1960–1970-lukujen kansalaisoikeusliikkeestä ja romaniaktivismista on monille tuttu, mutta romanien asiaa edistäneitä romaniaktivisteja toimi Suomessa jo vuosikymmeniä aiemminkin. Keitä olivat 1910–1930-lukujen romanitaustaiset ”valistusluennoitsijat” ja mitä jälkiä heistä on jälkipolville jäänyt?
Millaisia ajatuksia mahtoi liikkua Aleksis Kiven päässä, kun hän sijoitti Seitsemän veljeksensä kulminaatiopisteisiin kahden seitsenhenkisen joukon, veljesten ja Rajamäen rykmentiksi kutsutun romaniperheen, kohtaamiset? Sonnimäellä romaniperheen Kaisa-äidin sadattelut ovat lähettämässä veljeksiä Impivaaraan, kun taas kohtaaminen Jukolan tiellä ja sitä seuranneessa kotiintulojuhlassa on aivan toista laatua. Kansanelämää ymmärtänyt Kivi antoikin lukijoilleen kaikki eväät nähdä romanit osana talonpoikaista elämää myös riemukkaalla tavalla.
SKS:n juhlasaliin kokoontuu 21.–22.10. kansainvälinen joukko eri alojen asiantuntijoita ja tutkijoita keskustelemaan romanien kulttuuriperinnön tallentamisesta. Yleisölle avoimessa kutsuseminaarissa keskiössä on romanien toimijuus ja sen näkyväksi tekeminen. Mitä kaikkea se voisi tarkoittaa kansanperinteen ja muistitiedon tallennuksessa?
Vähemmistöistä ja arkistoista puhuttaessa puheenparressa on painottunut viimeisen vuosikymmenen aikana ajatus ”arkistojen hiljaisuuksista”. Kyseinen keskustelu on nostanut esiin niitä moninaisia tapoja, joilla tietyt ryhmät ja aineistot rajautuvat kokoelmien ja tutkimusten ulkopuolelle. Hiljaisuuksia syntyy niin aineistojen hankintapolitiikassa, seulonnassa, arkistokuvailussa ja luetteloinnissa kuin myös aineistojen käytössä. Kolikon toiselta puolelta löytyy kuitenkin myös esimerkkejä aktiivisesta – sekä toimintaa tukevasta että sen kieltävästä – toimijuudesta.
Kansallismuseon Amengo museum! – Meidän museo!– tapahtumassa pari viikkoa sitten juhlittiin kahta tuoretta julkaisua. Kulje kanssamme – Suomen romanien historiaa lapsille on lapsille ja nuorille suunnattu kuvakirja/sarjakuva, joka tutustuttaa lukijansa romanien historiaan Suomessa 1500-luvulta lähtien. Hilja Grönforsin Vanhojen kaaleenlaulujen oppikirja taas on 32 laulun kokoelma, jonka äänitteiden ja yksityiskohtaisten nuotinnosten avulla voi opiskella romanilaulun esitystyyliä. Molempia julkaisuja yhdistää romanien vahva elävä kulttuuriperintö ja muistitieto, romanikulttuurin monikielisyys sekä romanien ja pääväestön välinen yhteistyö kulttuuriperintöhankkeissa.
Tänään perjantaina 12.4. kello 13 Kansallismuseon keskihallin kattoon – heti Akseli Gallen-Kallelan maalaamien Kalevala-aiheisten kattofreskojen viereen – heijastetaan takuulla jotain erityistä ja merkityksellistä: Amengo museum! Meidän museo!
Kansallismuseossa järjestettävän romanikulttuurin tapahtuman nimeksi Amengo museum! on hieno monella tapaa. Tapahtumaa järjestävien romanien suulla lausuttuna se on tunnustus pääväestön suuntaan siitä, että yhteistyön avaimia sovitellaan suljettujen ovien lukkoihin. Se on myös samalla muistutus siitä, että toimijat yhdessä – romanit ja pääväestö – voivat joka päivä olla uudelleen haastamassa paikallisesti ja kansallisesti muistiorganisaatioiden toimintaa tekemällä näkymätöntä enemmän näkyväksi. Amengo museum! -nimellä on romanikielisenä ilmauksena kuitenkin oma viestinsä erityisesti romaniväestölle.
Kun Romaniasiain neuvottelukunnan taholla pohdittiin osallistumista Museoviraston vetämään Unescon aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen toimeenpanoon, nousi esiin romanien lauluperinne eli kaaleen laulut yhtenä mahdollisena edistettävänä ilmiönä. Näin jälkeenpäin, vierestä asiaa seuranneena, tätä opettavaista matkaa on ollut hauskaa muistella. Ilonhetkiä koettiin esimerkiksi silloin, kun tekstin kääntäjänä toiminut yliopistolehtori Henry Hedman sai mahdollisuuden luoda käännöksensä turvin uudissanoja romaniin – Suomen romanin sanastossa on aukkoja esimerkiksi musiikkitermien osalta. Hedmanin uudet sanat tulivat sittemmin hyödynnetyiksi hänen Suomi-Romani Sanakirjassaan.