Kohtalokkaat vedenhaltiat

Merenneidot ovat monille tuttuja niin kirjallisuudesta, elokuvista kuin muustakin taiteesta ja populaarikulttuurista, mutta millaisia ovat suomalaisen kansanperinteen merenneidot ja muut vedenhaltiat? SKS:n arkistosta löytyy runsaasti erilaisista vedenhaltioista kertovaa mielenkiintoista aineistoa eri puolilta Suomea. Tavallaan ei ole yllättävää, että vedenhaltioista kerrotaan niin paljon, onhan Suomi täynnä järviä ja meren äärellä. Kansanperinteen mukaan vedessä, kuten monissa muissakin paikoissa, ajateltiin olevan omat haltiansa.

Vedenhaltioita kutsuttiin aineistossa monilla eri nimillä, kuten vetehinen, näkki, vedenneito, tai esimerkiksi norjankielisestä havsfru-sanasta juontuen aavruuva. Varmasti tunnetuin vedenhaltian olomuoto on kalanpyrstöinen, nuori kaunis neito. Tällainen on suomalaisenkin kansanperinteen vedenhaltia usein. Vedenneidoilla oli aineiston mukaan usein tapana istua rantakivellä kampaamassa erikoisen pitkiä hiuksiaan ja peseytyä heitellen suuria rintojaan olkiensa yli. Vedenhaltia saattoi kuitenkin olla myös pyrstötön ihmismäinen hahmo, kuten vanha, parrakas ukko. Se saattoi yhtä hyvin myös ilmestyä jopa eläimen, kuten kalan, ketun tai käärmeen hahmossa.

Lue loppuun

SKS, Suomi-Filmi ja Kiven Kihlaus – raastuvassa tavataan!

Vuoden 1922 filmatisoinnissa Aleksis Kiven Kihlaus-näytelmästä meni oikeastaan aivan kaikki pieleen. Lopputuloksena oli taloudellisia tappioita ja kitkerä käräjäkäsittely. Seuraavan vuoden Nummisuutarit on suomalaisen mykkäelokuvan todennäköisesti tunnetuin teos, mutta Kihlaus jäi kuriositeetiksi, josta ei ole ollut vuosikymmeniin edes esityskopiota. Näin ollen minäkin, suomalaisesta mykkäelokuvan ajasta väitellyt, näen elokuvan kokonaan ensimmäistä kertaa vasta nyt uutena digitaalisena restauraationa SKS:n Tieteiden yön tapahtumassa.

Lue loppuun

No onkos tullut kesä, vai vasta vihtako sen tuo?

Vuotuisjuhlat, johon sauna vielä vahvasti liitetään ovat juhannus ja joulu. Näistä joulusauna joutuu juhannussaunaa enemmän kamppailemaan kiireen ja muiden tapojen yhteensovittamisen kanssa. Juhannuksenviettoon kuuluu saumattomammin kiireettömämpi oleilu mökillä ja saunominen helpommin sulahtaa muiden juhlatapojen lomaan. Juhannussalot, kokot, grillit, makkarat, haitarit ja tanssit ovat luonteva jatko saunassa puhdistetulle mielelle. Löylyistä voi astella pihamaalle jatkamaan juhlintaa ja välillä voi viskaista vihta-vastan katolle, jos ei vielä tiedä, kenen parina tanssia ja jos sattuu uskomaan taikojen tuomaan tietoon. Juhannussaunaan liittyy tapoja ja uskomuksiakin enemmän kuin joulusaunaan.

Suuret pyhät ovat vaatineet suuren siistiytymisen. Siitähän molemmissa joulu- ja juhannussaunassa on kyse. Mutta kun ihminen nykyään voi peseytyä muuallakin kuin saunassa, on saunan mieltä puhdistava ja rauhoittava rooli suurempi pyhiin laskeutuessa.

Lue loppuun

Pitäisikö kyläilystä olla huolissaan?

Taas on se aika vuodesta, kun moni suomalainen turvautuu korkeampaan matematiikkaan, jotta muutaman päivän aikana ehtisi kyläillä useassa paikassa, ehkä jopa eri puolilla maata. Autoa ohjaa milloin velvollisuudentunne tai heikko tahto, milloin ikävöinti tai seurankaipuu. Kun yksi aloittaa sukujouluun valmistautumisen jo heinäkuussa, palaa toinen vuosi toisen jälkeen murjottamaan vanhempiensa luo, vaikka on pyhästi vannonut viettävänsä seuraavana vuonna ”oman joulun”.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kerää parhaillaan muistoja ja kokemuksia suomalaisten kyläilystä. Kirjoituskilpailu sekä lähestyvät joulunpyhät ovat saaneet minut miettimään omia kyläilykäytäntöjäni. Kilpakirjoituksissa kuvatut kyläilymuistot ovat rikkaita ja merkityksellisiä, täynnä reheviä kuvauksia kahvittelusta ja runsaista tarjoiluista, ajoista, jolloin vierasvaraa oli aina tarjolla jopa yllätysvieraille. Monessa kirjoituksessa kyläily suuntautuu sukulaisiin ja etenkin maaseudulla naapuriin – ja mikä parasta, kyläilyä harrastettiin usein. Kun yritän palauttaa mieleeni omia lapsuusmuistojani kyläilystä, joudun surukseni toteamaan, että niitä on kovin vähän. Perheemme ei ollut erityisen sukurakas, joten suuria merkkipäiviä lukuun ottamatta ei kodissamme juuri vieraita näkynyt. Toki lasten kesken kyläiltiin puolin ja toisin. Paitsi jouluna, jolloin jouduin aina kärsimättömänä arvuuttelemaan, mikä olisi sopiva aika mennä soittamaan naapurilasten ovikelloa. Yleensä arvasin väärin ja jouduin palaamaan kotiini, kun naapurissa ilakoitiin läheltä ja kaukaa saapuneiden sukulaisten kanssa. Se kuulosti kovin jännittävältä, mutta sai minut samalla tuntemaan itseni tavallistakin yksinäisemmäksi.

Lue loppuun

Saamelaisten mytologia jakaa mielipiteitä

SKS:ssa on viime viikkoina saatu todistaa poikkeuksellista kohua julkaisemamme kirjan ympärillä. Emeritusprofessori Juha Pentikäisen ja dosentti Risto Pulkkisen teoksesta Saamelaisten mytologia (SKS, Kirjokansi-tietokirjasarja 2018) on jätetty Helsingin ja Lapin yliopistoihin ilmoitus hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilystä.

Hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyjen selvittämiseen on selkeä ohjeistus, kuinka tapaukset tulee tutkia.  Saamelaisten mytologian kohdalla asia tuli myös julkiseksi saman tien sosiaalisessa mediassa, jossa on kommentoitu sekä tekijöitä että kustantajaa eri tavoin. Niinpä kerron, miten kirja päätyi SKS:n kustannusohjelmaan.

Lue loppuun

Ilmastonmuutos ja kirjallisuuden aika

Käsittelen post doc -tutkimuksessani traumaattisia ja ylirajaisia muistikulttuureita kotimaisessa nykykirjallisuudessa. Erilaisten ryhmien vaietut tai vaihtoehtoiset historiat, sukupuolittunut ja seksuaalinen väkivalta, sota, terrorismi sekä ympäristökatastrofit tuottavat traumaattista muistikulttuuria. Viime aikoina olen pohtinut sitä, miten käsitys muistista muuttuu kirjallisuudessa, kun otetaan huomioon ihmisen sukupuuton mahdollisuus ja ei-inhimillisten voimien, kuten ilmastonmuutoksen, vaikutus ihmiselämän muistamiseen.

Elina Hirvosen romaanissa Kun aika loppuu (2015) ilmastonmuutos ja poliittinen väkivalta ovat keskeisimpiä uhkakuvia. Romaanissa ihmisen suhdetta ympäröivään maailmaan hahmotellaan poispäin ihmisen ylivertaisesta asemasta. Kun lapsiterroristit asettuvat asemiin ihmisiä tappaakseen, elämän merkityksellisyyden suoma turva ei riitä vaan arvaamattomuus puhkoo reikiä ihmisen itseään varten rakentamalle turvallisuusvyöhykkeelle. Silti ihmisen paikka maailmankaikkeudessa on marginaalinen, ja kuudennen sukupuuttoaallon ollessa meneillään muistia ei voida enää ymmärtää vain ihmisen sukupolvijatkumon ja sen merkityksellisuuden näkökulmasta. Ajat risteävät ja kerrostuvat, mutta aika ei ole vain ihmisen aikaa, ja aika voi myös loppua.

Lue loppuun

Romanien kulttuuriperintö -hanke päättyy, työ jatkuu

Maanantaina 26.11.2018 vietimme Romanien kulttuuriperintö -hankkeen päätösseminaaria SKS:n juhlasalissa. Kolmen vuoden aikana hankkeessa on edistetty romanien henkilö- ja yhdistysarkistoista sekä kansanperinteestä muodostuvan kulttuuriperinnön tallentamista, tuntemusta ja näkyvyyttä. Hankkeen ovat toteuttaneet Romaniasiain neuvottelukunta (RONK), Kansallisarkisto (KA) ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS). Hankkeen nettisivuilla Suomen romanien arkisto – Finitiko kaalengo arkiivos toimintaan voi tutustua tarkemmin.

Päätösseminaarin keskusteluja yhdistävinä aiheina olivat yhteistoiminnan eri muodot, romanien ja heidän kulttuuriperintönsä näkyvyyden kysymykset sekä näihin liittyvät vallan ja vastuiden määrittelyt. Miten toimia yhteisesti sovittujen tavoitteiden hyväksi niin, että kaikki osapuolet kokevat olevansa kuultuja ja arvostettuja? Miten toimia vähemmistön kulttuuriperinnön vaalimiseksi hyödyntäen olemassa olevia muistiorganisaatioita ja rakenteita? Miten lisätä romanien kulttuuriperinnön näkyvyyttä osana suomalaista muistiorganisaatioiden infrastruktuuria?

Lue loppuun

Vaaralliset vainajat ja vahingollinen kalma: vainajien merkityksestä pohjoispohjalaisissa tietäjätarinoissa

Vastikään vietettiin pyhäinpäivää. Vainajien muistamisella on pitkät perinteet niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Vainajien muistaminen on merkki siitä, että suhteet elävien ja vainajien välillä ole katkenneet läheisen kuolemaan. Nykyperinteessä keskeistä on muun muassa kukkien ja kynttilöiden vieminen haudoille sekä hiljentyminen vainajien muiston kunnioittamiseksi.

Vanhemmassa kansanperinteessä vainajien on usein koettu olevan elävien arkisessa elämässä läsnä, muutoinkin kuin muistelemalla vainajia tiettynä päivänä. Suomalaisen kansanuskon kontekstissa vainajien on uskottu näyttäytyvän eläville esimerkiksi unissa, erilaisina etiäisinä, ennusmerkkeinä ja näkyinä. Suomalaisessa kansanperinteessä vainajien muistamiseen liittyvät tavat ja uskomukset ovat ilmaisseet kaipuun ohella kunnioitusta ja pelkoa vainajia kohtaan. Vainajien on uskottu pystyvän aiheuttamaan myös vahinkoa ja epäonnea eläville.

Lue loppuun

Minun maisemani – kehyksiä, kosketusta ja kaukaisia katseita

Maisema on ikkunan takana, kehystettynä. Se on paljaan jalan alla. Se on mielessä ja muistoissa. Se on taivaanrantaa tai vaaroja hyväilevässä katseessa. Maisemasta kerrotaan usein suhteutettuna omaan elämänkaareen; sitä muistellaan tunteellisesti ja moniaistisesti. Se voi olla suurta ja pientä, tässä hetkessä olevaa tai muistoista esiin nousevaa.

Minun maisemani -muistitietokeruu

Minun maisemani -muistitietokeruu

Lue loppuun

Riutulan lastenkoti – hoivaa ja kristillis-moraalisuutta pohjoisen lapsille

  • Herra NNKY:n Riutulaa
    siunaa Suomen pohjoisperukoilla!
    Suo sen Sulle kansaa kasvattaa,
    valoasi loistaa mailla noilla,
    missä talven taival pitkä on,
    pitkä piiloaika auringon.
    Anna lämmön riittää Riutulassa,
    kodin hellän hoivan odottaa
    orpoa, mi yksin maailmassa.
    Taivaan Isä, siunaa Riutulaa!
    – Vieraskirjamerkintä. Riutulassa 30.5.65. Yhteys N.o 1, 1967.

Lue loppuun