Nimeni on Claudia Nierste ja olen
työskennellyt puoli vuotta harjoittelijana Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa,
tarkemmin sanoen FILIssä.
Jo opintojeni aikana Greifswaldin
yliopistolla minua kiinnosti kirjakielen kehitys. Kaikkien kielten historiassa
sekoittuvat itse kieli sekä valta ja politiikka tavalla, joka osoittaa, että
meidän tapamme puhua ja kirjoittaa ei suinkaan ole itsestäänselvyys. Suomen
kirjakielen kehitys kiinnostaa minua erityisesti, koska se on niin nuori
verrattuna muihin maailmankieliin.
Oli kuuma alkukesän päivä vuonna 2015. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkimusosasto oli kokoontunut Suomenlinnaan ideoimaan tulevaisuudessa rahoitettavia tutkimushankkeita. Tarkoituksena oli pitää myyntipuhe hypoteettisille rahoittajille. Ryhmämme Kalevala-idealle hymyiltiin vinosti – olihan Kalevala, ah, niin passé – mutta tuona kesää enteilevänä päivänä Suomenlinnan nurmella onnistuimme perustelemaan rahoituksen Kalevalan kriittiselle editiolle.
Todellista hankerahoitusta piti
vielä odottaa, mutta idea sai siivet alleen. Miksi Kalevalasta ei ollut
kriittistä laitosta? Oliko syynä historian kuluessa usein toistettu ajatus Lönnrotin
eepoksesta? Se oli ”epäpätöinen”, liian kirjallinen ja Lönnrotin turmelema,
kaikkea muuta kuin aito kansanruno, jonka suomalainen ja vertaileva kansanrunoudentutkimus oli ottanut 1800-luvun
lopulla tutkimuskohteekseen? A. R. Niemen ja Väinö Kaukosen
säetutkimukset edustivat eräänlaista kriittistä editiota yksittäisten säkeiden
tasolla, mutta Lönnrot toimi toisin, säetasoa laveammin, temaattisesti lähellä
olevien runotyyppien ja -aihelmien kanssa.
Heti juhannukselta aljettiin Aarniolassa valmistella tytärtä Berliinin matkaa varten. Ompelukonehyrräsi aamusta iltaan. Pääkaupungista oli tuotettu taitava ompelija, joka Pariisinuusimpain muotilehtien mukaan valmisteli pukuja, toisen toistaan komeamman.
Näin kuvaa Immi Hellen romaanissaan Eeva Aarnio (1901) kauppaneuvoksen tyttären vaatteiden ompelua ompelukoneella yli 100 vuotta sitten.
Maali! Huusi kaveri leikkipuiston
asfalttikentällä ja nosti kädet pystyyn onnistumistaan tuulettaen. Hetken tuota
lasten pelailua seuratessani kävi ilmi, että yksilötaitoa pienillä
koululaisilla riitti ja joukkueena pelaaminen onnistui. Uskon, että näistä
nuorista kasvaa kunnostaan ja terveydestään huolehtivia aikuisia. Joku lapsi voi
pihapelien kautta ponnistaa jopa urheilun ammattilaisuuteen, vaikka se ei
viihdyttävässä pelailussa olisikaan mikään itsetarkoitus. Leikit ja
leikinomaiset pelit on arvioitu huomattavasti tehokkaammaksi liikunnaksi kuin
aikuisten organisoimat aktiviteetit, joihin sisältyy usein paljon odottelua.
Leikillä on tärkeä tehtävänsä kaiken
ikäisten liikuntaharrastusten motivoijana ja sen merkityksen on arvioitu vain
vahvistuvan lähitulevaisuudessa. Tämä päätelmä ei yllätä häntä, joka on
vakuuttunut leikin välttämättömyydestä kaikilla inhimillisen elämän
osa-alueilla. Höntsän tärkein ”kuntotesti” lienee pelin synnyttämä mielihyvä.
Hauskuus ja viihtyminen ovat pelailun perusta.
Unkarilainen
kirjailija ja kääntäjä Sándor Lénárd (1910–1972) eli merkillisen elämän. Hän
pakeni ensin Hitlerin valtaannousua Italiaan ja sieltä edelleen Brasiliaan,
jossa hän harjoitti lääkärin tointa ja kirjoitti siinä sivussa runoutta ja
esseistiikkaa. Hänen käännöstuotannossaan huomiota kiinnittää latinannos Nalle
Puhista, joka ilmestyi nimellä Winnie
ille Pu 1950-luvulla ensin New Yorkissa, sitten Sao Paolossa ja vasta
1990-luvulla Unkarissa. Tuoreessa monikielisyyttä tutkivassa Kielten
ja kirjallisuuksien mosaiikki -teoksessa (SKS 2019) tarkastelen latinan
kielen uudiskäyttöä moderneissa runokokeiluissa ja käännöksissä, joista
tunnetuimpia on juuri latinankielinen versio A. A. Milnen pienipäisestä ja
filosofeeraavasta karhusta. Mitä tapahtuu, kun modernia kirjallisuutta tai sellaisia
vaikeasti kääntyviä teoksia kuin nonsense-klassikko Alice in Wonderland käännetään ”taaksepäin” latinaksi? Voiko vanha
auktoriteettien kieli herätä uudelleen henkiin tällaisten kirjallisten kokeilujen
myötä?
Johtaminen
on kiehtova aihe. Siihen liittyy paljon odotuksia ja usein myös pettymyksiä.
Yleisesti uskotaan, että johtamisen avulla voidaan vaikuttaa niin
organisaatioiden menestykseen kuin ihmisten hyvinvointiinkin. Johtamiseen
liittyviä suuria odotuksia kuvaa osaltaan sekin, että jos jokin asia ei oikein
suju, aletaan toivoa, että johtaja vaihtuisi.
Johtamiseen
liittyvät suuret odotukset ovat saaneet aikaan sen, että johtamista on tutkittu
runsaasti. Kuitenkin tämä yli 100 vuotta kestänyt tutkimustoiminta on saanut
aikaan harvinaisen vähän villoja. Johtamisesta tiedetään vieläkin sangen vähän.
Runsaan tutkimustoiminnan tulokset ovat oikeastaan pikemminkin osoittaneet,
mitä johtaminen ei ole, kuin sen mitä se on.
Viime
vuonna tuli kuluneeksi 300 vuotta siitä, kun Daniel Defoen Robinson Crusoe
julkaistiin. Aikansa matkakertomuksista vaikutteita saanut seikkailuromaani on
yksi osoitus siitä, miten romaani ja matkakertomus ovat kirjallisuudenlajeina
vaikuttaneet toisiinsa puolin ja toisin. Kirjan merkkivuoden kunniaksi
järjestettiin joulukuussa 2019 Lissabonissa matkakirjallisuuden tutkimukseen
keskittyvä konferenssi Touring Travel Writing: Between Fact and Fiction.
Konferenssin järjestivät
yhteistyössä kaksi tutkimuslaitosta, CETAPS (Centre for English, Translation and Anglo-Portuguese Studies)
Lissabonista ja CELIS (Centre de Recherches sur les Littératures et la Sociopoétique)
Clermont-Ferrandista. Konferenssipaikkana oli aikoinaan
jesuiittakoulunakin toiminut rakennus NOVA-yliopiston
Campolide-kampuksella.
Osallistuin kesällä 2018 selkokirjoittamisen kurssille, jonka Selkokeskus ja Oriveden opisto toteuttivat yhteistyössä. Tampereella, Ahlmanin opistolla järjestetyn kaksipäiväisen kurssin tavoitteena oli antaa valmiuksia selkokirjoittamisesta kiinnostuneille ja etenkin omaa selkokirjaa suunnitteleville.
Kun selailin illalla majoituspaikassa luetteloa Suomessa julkaistuista selkokirjoista, kiinnitin huomiota mieskirjailijoiden klassikkoteoksista laadittujen selkomukautusten suureen määrään. Siinä missä Hirvenhiihtäjät, Seitsemän veljestä ja Rautatie oli mukautettu selkokielelle, Huojuvaa taloa,Työmiehen vaimoa tai Sudenmorsianta ei luettelosta löytynyt.
Paljon kiltimpi kuin
saunatonttu 1800-luvun loppupuolella yleistynyt joulutonttu on niin uusi tonttusuvun
tulokas, että esimerkiksi Elias Lönnrot ei sitä tuntenut. Joulutontut, jotka
Suomessa nähtiin ensimmäisten joukossa touhuilevan, esiintyivät joulun alla
vuonna 1881 Helsingin Ylioppilastalon näyttämöllä arpajaisjuhlassa, jossa
kerättiin varoja suomalaiselle teatterille.
12 joulutontun ryhmässä temmelsivät Aino Järnefelt, Helmi Krohn ja
Ilmari Krohn.
Suomen ensimmäisistä joulutontuista kehkeytyi merkittäviä
kulttuurivaikuttajia. Aino Järnefeltistä tuli Jean Sibeliuksen puoliso Aino
Sibelius. Ilmari Krohn kunnostautui säveltäjänä, muusikkona ja
musiikkitieteilijänä. Helmi Krohnista tuli kirjailija, suomentaja ja
toimittaja. Hän oli myös meedio, joka perusti Suomen Spiritualistisen Seuran.
Tonttujen arvoitukselliseen imagoon sopii hyvin se, että liikutaan oudoilla
taajuuksilla. Koska tontut ovat tunnettuja pitkäikäisyydestään, on syytä
mainita, että Aino Sibelius eli 97-vuotiaaksi, Helmi Krohn 95-vuotiaaksi ja
Ilmari Krohn 92-vuotiaaksi.
Mysteereistä yleensä versoaa teorioita ja tulkintoja niiden
ratkaisemiseksi. Kalevalassa on yksi tällainen kysymys ylitse muiden, ja se
kuuluu: ”Mikä
on sampo?” Tätä on kyselty niin tosissaan tiedepiireissä kuin
leikkimielisesti kotonurkissa ainakin yli 200 vuotta. Sampoa luonnehditaan
toistuvasti kirjokanneksi, mutta muuten itse Kalevalassa sammon olemuksesta ja
varsinkaan ulkonäöstä ei kovin paljon suoraan kerrota. Ei ihme, että rikkauksia
tuottava esine houkuttelee keksimään yhä uusia tulkintoja, niin konkreettisia
kuin abstrakteja ja symbolisiakin.
Vaikuttavin omista varhaisista Kalevala-muistoistani liittyy
juuri sampoon ja on peräisin alakoulun 3. luokalta. Silloin Kalevalan päivän
nurkilla sattui olemaan oikein vanha kunnon talvipäivä – paljon suojalunta ja
auringonpaistetta. Koko pieni kyläkoulumme jaettiin ikäryhmät ylittäviin
ryhmiin ja lähetettiin koulun takapihalle ottamaan osaa lumiveistoskisaan
aiheena sampo.
