Makasiinin kätköistä tutkimusaineistoiksi

SKS:n arkiston kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelmasta löytyi 2000-luvun alkupuolella kaksi koteloa arkistoaineistoa, joiden kylkeen oli merkitty lyijykynällä Inkeri aineistoa 1 ja 2. Näitä aineistoja ei ollut merkitty arkistoluetteloihin eikä kortistoihin, ja hiljainen tieto aineiston olemassaolosta oli vuosien mittaan kadonnut. Mistä aineistosta oli siis oikeasti kyse?

Kollegani kertoman mukaan Inkeri aineistot olisi erotettu aikanaan muun muassa Martti Haavion arkistosta. Haavio työskenteli SKS:n palveluksessa vuosina 1931–1948, joten tieto voi pitää paikkansa. Aineistoja on kuitenkin koottu mahdollisesti myös muiden henkilöiden arkistoista. Kollegani mukaan nämä ”Inkeriä käsittelevät asiakirjat, kartat ja valokuvat olivat SKS:n kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelman harvinaisuus – poliittisin syin sensuroitua arkistoaineistoa 2000-luvulle saakka.”

Lue loppuun

Yliluonnollinen sota ja yhdessä luotu kulttuuriperintö

”Löysin maailman, joka oli kiivaan polemiikin ja määrittelyn kohteena. Paljastui tavallisia ihmisiä, jotka yrittivät elää ja selviytyä”. Näin kirjoittaa Antti Häkkinen teoksessa Salattu, hävetty, vaiettu. Miten tutkia piilossa olevia ilmiöitä (2015). Häkkisen sanat jäivät soimaan korviini.

Tutkimuskysymys suomalaisten toisen maailmansodan yliluonnolliseksi tulkitsemista kokemuksista oli noussut mieleeni jo hieman aiemmin, kenttätöissä Kainuussa. Olin kuullut vihollisesta, johon luodit eivät pystyneet ja unenhaltijasta, joka herätti nukkuvan sotilaan ja pelasti täysosumalta.

Lue loppuun

Navigointitaitoja, uskoa ja vähän taikaakin – keskiaikaista esineistöä ulkosaaristossa

Väitöskirjantekijälle työstä irtautumisen taidot ovat välttämättömiä, jotta kunto kestää perille eli valmistumiseen saakka. Kuvittelin irtautumisen onnistuvan erinomaisesti Hangosta Tukholmaan suuntautuvalla kilpaveneen siirtoreissulla, mutta päädyinkin yllättäen ulkosaaristossa aiheeni pariin, keskiaikaisten veistosten äärelle. Tästä syntyi ajatus kirjoittamalla tuoda esiin, millaista keskiajalta säilynyttä aineellista kulttuuriperintöä, erityisesti puuveistoksia ja alttarikaappeja, on säilynyt lounaisessa ulkosaaristossamme sekä pohtia miten ja miksi tämä esineistö on saaristoon kulkeutunut. Samalla sain syyn perehtyä aihepiiriin liittyvään kirjallisuuteen.

Lue loppuun

Mennyttä aikaa miettimässä – SKS:n arkistossa kevätkaudella 2018

Eläkkeelle jääminen oli aika lailla toisenlaista kuin kuvittelin. Puhelin ei yhtäkkiä soi, sähköpostitulva lakkaa, yhteiskunnallinen asema kulttuurielämässä häipyy johonkin horisonttiin. Ketään ei enää kiinnosta, mitä ajattelen kirjallisuusviennistä, yhteistyöstä eri toimijoiden välillä, rahoituksen etsimisestä ja löytämisestä.

Olin harkinnut tarkkaan eläkkeelle jäämiseni. Kerroin jo vuosia aikaisemmin asiasta työtovereilleni, esimiehelleni ja julkisesti. Omasta mielestäni olin siis valmistautunut hyvin ja hyvissä ajoin työelämästä poistumiseen. Todellisuus olikin toisenlainen, ja itsestä on paljon kiinni se, kuinka hyödylliseksi itsensä voi ja saa tuntea aktiiviuran jälkeen. Minun päiväni ovat täyttyneet kirjallisuudelle ja teatterille omistettujen seurojen hallitustöissä, maahanmuuttajanaisten suomen opetuksessa ja mummin töissä.

Lue loppuun

Arkistopedagogiikkaa verkossa

”Kun ihminen puhuu, hän puhuu hetkeen. Mutta kun hän kirjoittaa, hän kirjoittaa ikuisuuteen.” Näin totesi kirjailija Leena Krohn taannoisessa Gloria-lehden haastattelussa (huhtikuu 2018). Krohn kuvasi kirjailijan työtä ja sitä, miten kirjallisuus sitoo ihmisiä yhteen vuosisatojen ylitse ja lävitse. Sama pätee kuitenkin myös arkistoon.

Kuka tahansa voi jättää tulevaisuuden ihmisille ajatuksensa ja kokemuksensa osallistumalla arkistojen keruisiin. Yhtä lailla kuka tahansa voi tavoittaa menneiden aikojen ihmisten tunnot tutustumalla arkistojen kokoelmiin. Aikana ennen helppoa ja halpaa äänitysteknologiaa nimenomaan muste ja paperi toimivat siltana menneistä nykyisyyksistä tuleviin nykyisyyksiin.

Lue loppuun

Kynällä kyntäjät – Arkistoaineistoista tutkimukseksi ja verkko-oppimisaineistoksi

Tammikuussa tänä vuonna SKS julkaisi verkkoaineiston Kynällä kyntäjät, joka valaisee suomalaisten kirjoitustaidon ja laajemmin kirjallistumisen historiaa. Hankkeessa on muokattu useiden tutkimusprojektien tuloksia yleistajuiseen muotoon. Sivustoa ja siihen liittyviä tehtäviä laadittaessa huomioitiin erityisesti yläkoulujen ja lukioiden opetuksen tarpeet, mutta sivustolta löytyy merkityksellistä sisältöä kaikille Suomen historiasta ja sen kirjallisen kulttuurin vaiheista kiinnostuneille.

Olen saanut olla monta vuotta mukana kirjoittamisen historiaa valaisevissa projekteissa ja viimeksi verkkoaineiston valmistelussa. On hyvä hetki katsoa taaksepäin: mistä ”kaikki” sai alkunsa, ja millaista on ollut tutkimustyö verkkoaineiston taustalla?

Lue loppuun

Aino Kallas – meren kuvaaja

Kun kirjailija Aino Kallas julkaisi vuonna 1904 ensimmäisen Viroa kuvaavan kaunokirjallisen teoksensa, hän antoi sille monimielisen nimen Meren takaa. Novellikokoelma välitti suomalaislukijoille kertomuksia ”meren takaa”, Virosta, joka maantieteellisestä läheisyydestään huolimatta oli monelle vieras. Samalla kirjailija itse oli Virossa vielä tulokas meren takaa ja otti vasta ensi askelia tiellään kahden maan yhteiseksi kirjailijaksi.

Laatiessani Aino Kallaksen elämäkertaa (Aino Kallas. Maailman sydämessä, SKS 2017) huomasin, että kirjailijan suhde mereen punoutui yhdeksi kirjan keskeiseksi temaattiseksi juonteeksi – itsellenikin yllätyksenä. Konkreettisimmin aiheen tärkeys Kallaksen kirjailijauralla käy ilmi teosten nimivalinnoista. Ensimmäistä Meren takaa -novellikokoelmaa seurasi jo vuoden kuluttua Meren takaa. Toinen sarja. Kirjailijan toimittama runokäännösantologia (1911) sai samassa hengessä nimekseen Merentakaisia lauluja; seuraavasta virolaisaiheisesta novellikokoelmasta tuli puolestaan Lähtevien laivojen kaupunki (1913).

Lue loppuun

Kukkiva sananjalka

”Niin hän vihdoin saapui suosaarelle, keskelle suota, kussa kasvoi petäjiä ja tuomipuita sekä pihlajia, ja maa oli kovaa ja neulasia ynnä käpyjä täynnänsä ja myös isoja muurahaispesiä. Silloin Aalo muisti vanha taian, taittoi oksan tuomipuusta ja heilautti sitä kolmasti yli suonsilmän. Ja katso! kohta hän näki, kuinka sananjalka suon reunalla puhkesi siniseen kukkaan, joka siinti niin kuin sininen liekki. Mutta maarahvas sanoo, että sananjalka kukkii vain kerran ajastajassa, aina Juhannusyönä. Ja tämän sinisen sananjalkakukan ympärillä, joka oli sinistä tulta, niin kuin suon sydän olisi syttynyt, tanssivat tarhakäärmeet päät pystyssä elikkä myöskin niin kuin renkaat pyörien, ja heidän lukunsa oli monta sataa. Ja metsän menninkäiset ja tulihännät kumarsivat kukkaa kahden puolen, niin kuin se olisi uhrituli ollut.”

Sananjalkoja. Kuva: Liisa Lehto.

Sananjalkoja. Kuva: Liisa Lehto.

Lue loppuun

Sauna vai suomalainen sauna?

Mustavalkoisessa valokuvassa joukko nuoria miehiä istuu lumihangessa – alasti ja hymyillen. Hämmentynyt katsoja ihmettelee mikä saa pakostakin kylmissään olevat miehet noin hyvälle tuulelle. Tilannehan on suorastaan vaarallinen. Suomalaiselle katsojalle kuva aukeaa heti eri tavalla; saunomisestahan siinä on kysymys, miehet ovat löylyjen välissä vilvoittelemassa.  Jonkin toisen kulttuuripiirin jäsenelle kuvan ymmärtäminen voi olla mahdotonta.

Suomi on maailman ainoa maa, jossa valtaosa kansasta saunoo säännöllisesti.  Nekin jotka eivät sauno, tietävät miten saunassa tulee toimia ja käyttäytyä. Saunomisen vuoksi maahan on rakennettu kolmisen miljoonaa saunaa, eli kaikki suomalaiset mahtuisivat löylyttelemään yhtä aikaa.  Suomenniemellä on saunottu ainakin tuhat vuotta, sillä sen ikäinen on vanhin löydetty kiukaan raunio.

Lue loppuun

Reaalifantasian paikat: väitöskirjantekijän matkat ja kotiinpaluut

Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanissa Sielut kulkevat sateessa (2014) Judit haaveksii matkustamisesta, aloittaa uuden työn ja saa selville, ettei hänen maailmansa ole rakenteeltaan sellainen kuin hän on kuvitellut. Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävissä (2010) Kerttu Kara kirjoittaa ”Maagista kaupunkiopasta” Jyväskylän taianomaisista paikoista ja niiden alla kulkevista salakäytävistä. Anne Leinosen Metsän äidissä (2017) Riina palaa kotikaupunkiinsa Vihainperään annettuaan sen metsän odottaa häntä vuosia.

Jääskeläinen, Leinonen, Juha-Pekka Koskinen ja J. Pekka Mäkelä ovat reaalifantastikot-kirjailijaryhmän pääjäseniä. Heidän teostensa henkilöhahmot joutuvat usein outoihin paikkoihin tai törmäävät kummallisuuksiin kotiympäristöissään. Nämä kummallisuudet ja outoudet liittyvät monesti uniin. Teen artikkeliväitöskirjaa tämän spekulatiivisia keinoja realismin konventioihin yhdistelevän ryhmän tuotannosta, eli ”reaalifantasiasta”. Kesätavoitteenani on kirjoittaa valmiiksi aiemmin aloittelemani artikkeli reaalifantasian unenomaisista paikoista.

Lue loppuun