”Väinämöinen on kylliksi antanut työtä”

Laulaja, kirjailija vai kertoja? Laulava kirjuri, kirjoittava laulaja? Luova runoilija, kalevalainen kansanrunoilija, viimeinen suuri runonlaulaja? Puhtaaksikirjoittaja, kokoonpanija, toimittaja vai palapelin rakentaja?

Elias Lönnrotin työtä Kalevalan ja Kantelettaren parissa on luonnehdittu hengästyttävän monella tavalla. Tarkoituksena on luonnollisesti ollut saada selvää Lönnrotin työn laadusta: miten Lönnrot muokkasi kerättyjä runoja ja mikä oli Lönnrotin oma osuus Kalevalassa ja Kantelettaressa? Lönnrot hämmensi soppaa lisää vertaamalla itseään Uudessa Kalevalassa runonlaulajaksi.

Lue loppuun

Eka kerta

Vuoden on täytynyt olla 1994, illansuu. Paikka on Paavola, laman jäljiltä henkeä haukkovan Lahti-kaupungin kulttuurikeskittymä. Istun auditorion penkissä vieressäni lukiokaverini Susanna. Hän, joka on aina ajan valtimolla, oli sitten kyse American Psychosta tai Lontoon klubeista. Salin etuosassa käyskentelee vastaväitellyt tohtori, parikymppinen filosofi Pekka Himanen. Kirjoitan muistivihkooni ensimmäistä kertaa sanan ”Internet”.

Pakko tunnustaa, että pidin Himasen intoutunutta puhetta maailmanlaajuisesta, ilmaisesta tietoverkosta haihatteluna. Että muka mullistaisi maailman ja tiedonvälityksen tulevina vuosina. Ei tule onnistumaan!

Lue loppuun

Pedar Jalvi

Kysyin taannoin kollegoilta, paljonko arkistossa mahtaa kaikkiaan olla saamelaista aineistoa. Vastaukset olivat empiviä ja keskustelu laajeni ja aaltoili saamelaisuuden määrittelyongelmista aineisto- ja kerääjäkohtaisiin kysymyksiin. Mistä ja kenen perinteestä mahtaa olla kyse esimerkiksi historiallisten ja paikallistarinain kortiston osiossa, jonka otsikkona on arvoituksellisesti ja nykyihmisen korvaan pahalta särähtävästi ”Lappalaiset”? Lappi ei kuitenkaan ole alueena yhtenäinen perinne- tai kulttuurikokonaisuus, eikä saame ole yksi yhtenäinen kielikokonaisuus.

Ennen äänitystekniikoita Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan tuli suhteellisen vähän ”lappalaisia” aineistoja. Esimerkiksi Utsjoelta on saamelaisperinteen tutkija Marjut Huuskosen mukaan tallennettu 1900-luvulla 16 käsikirjoituskokoelmaa. Ne sisältävät kansatieteellisiä kuvauksia, taikoja, uskomuksia ja enteitä; historiallisia ja paikallistarinoita sekä uskomustarinoita. Mukana on myös satuja, muistelmia, kansanlauluja, sananparsia ja erityyppistä kalendaariperinnettä. Tunnetuimmat näistä vanhoista kirjoittamalla tallennetuista käsikirjoitusaineistoista ovat Huuskosen mukaan Samuli ja Jenny Paulaharjun sekä Pedar Jalvin kokoelmat (Marjut Huuskonen, Stuorra-Jovnnan ladut. Tenonsaamelaisten ympäristökertomusten maailmat, 2004).

Lue loppuun

Sosiologia kansainvälisyyden, demokratian ja rauhan asialla

Lektio Oulun yliopistossa 21.1.2017

Arvoisa kustos, arvoisa vastaväittäjä, arvoisat kuulijat, väitöskirjani Ihmisluonto, yhteiskuntaevoluutio ja rauhanomaisen kehityksen mahdollisuudet tarkastelee Gunnar Landtmanin sosiologiaa ja toimintaa akateemisena julkisena intellektuellina maailmansotien välisessä Suomessa. Se tuo sosiologian ja osallistuvien intellektuellien historiaan uuden, aikaisemmassa tutkimuksessa lähes kokonaan sivuutetun, mutta aikanaan tunnetun henkilön ja siten osaltaan monipuolistaa ymmärrystemme maailmansotien välisessä Suomessa harjoitetusta yhteiskuntatieteestä, käydyistä yhteiskunnallisista keskusteluista ja niihin vaikuttaneista laajemmista aatevirtauksista.

Tutkimukseni muistuttaa nykylukijaa menneisyyden aatteiden moninaisuudesta, intellektuaalisista kamppailuista ja tuo lisän 1900-luvun aatteiden käsittämiseen. Monet menneisyydessä vaikuttaneet aatteet ovat edelleen ajankohtaisia ja muistamisen arvoisia varsinkin, koska olemme taipuvaisia unohtamaan mitä lähihistoriassamme on tapahtunut ja millaiset aatteet ovat ohjanneet ja ohjaavat ajatteluamme muokaten ympäröivää maailmaamme.

Lue loppuun

Tapahtui niinä päivinä Utön vesillä

Hyvä tahto ja kauniit tarinat ovat olennainen osa joulua, ja melkein yhtä tärkeitä ovat kynttilöiden sytyttäminen ja poissa olevien muistaminen. Minulle yksi joulun hienoista, ikimuistoisista tarinoista liittyy kymmeneen kynttilään, jotka sytytetään joka joulu Utön rukoushuoneen kynttelikköön. Saarella muistetaan jouluyötä vuonna 1947 ja myrskyssä kaukana kotoa menehtyneitä muukalaisia. Haaksirikkoisten, tuntemattomienkin, muiston vaaliminen on merenkulkijoiden ikivanha perinne. Utön jouluyön tarinaa vanhojen saarelaisten kertomana on tallennettu haastatteluihin ja lehtiartikkeleihin.

Utön ohittava väylä on vuosisatojen saatossa koitunut monen laivan kohtaloksi. Jouluaattona 1947 näille karikkoisille vesille ankkuroi s/s Park Victory, amerikkalainen höyrylaiva, joka oli tulossa Virginian Newportista kivihiililastissa. Sen alkuperäinen määräsatama oli Turku, mutta aattona aluksen kapteeni Allen Zepp sai tiedon, että purkaussatamaksi oli muutettu Helsinki. Sodanjälkeinen miinanraivaus jatkui vielä Suonen vesillä, ja kapteeni katsoi parhaaksi ohittaa Jussarön ja Harmajan välillä oleva miinanraivausalue päivänvalossa. Alus ankkuroitiin Lillharun lähistölle odottamaan. Sää oli aattoiltapäivänä erinomainen, aluksella oli luotsi, ja kaikki oli vielä hyvin. Park Victoryn 48 hengen miehistö suunnitteli joulujuhlaa sodasta toipuvan maan lapsille. Yhden tarinan mukaan miehistö oli kerännyt keskuudestaan rahaa, jolla oli tarkoitus hankkia karamelleilla täytettyjä villasukkia kahdellekymmenelle suomalaislapselle, jotka kutsuttaisiin laivaan  jouluaterialle. Toiset kertovat miehistön hankkineen villapaitoja, karamellipusseja ja muita lahjoja kuudellekymmenelle sotaorvolle. Hyvä tahto on tarinan kummankin version ytimessä.

Lue loppuun

Haussa monikielinen Suomi

kuvaSuomalaisen Kirjallisuuden Seura perustettiin vuonna 1831 edistämään suomen kielen ja suomenkielisen kansanperinteen ja kirjallisuuden asemaa. Muilla kielillä välitetyn perinteen osuus kokoelmissa on ollut marginaalinen näihin päiviin saakka. Tämä on merkinnyt sitä, että SKS:n aineistojen perusteella kuvaa suomalaisesta perinteestä ja kulttuurista on rakennettu nimenomaan suomenkielisen perinteen varassa.

Mitä tästä on seurannut? Mikä kaikki on jäänyt näkymättömiin?

Lue loppuun

Mukaan ottamisesta poisjäämiseen

Kun Romaniasiain neuvottelukunta vuonna 2014 myönsi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle Paarkiba (”Kiitos”) -tunnustuksensa, mainittiin palkinnon perusteluissa SKS:n työ ”romanien kansanperinteiden sijoittamiseksi osaksi kansallista kulttuuriperintöä”. Vaikka mainittu sijoittaminen näkyykin erityisesti arkiston toiminnassa haastatteluaineistojen keruina, on myös julkaisemisella, kirjallisuuden edistämisellä kuin myös tutkimushankkeilla ollut tärkeä roolinsa.

Kolikon toinen puoli on se osa tarinaa, joka on tutumpi romaniväestön keskuudessa. Tässä kertomuksessa painotetaan omaa halua olla mukana säilyttämässä omaa kulttuuriperintöään. Se, mikä arkiston suunnasta voi näyttäytyä mukaan ottamisena tai poisjättämisenä, voidaan toisesta suunnasta katsottuna tulkita mukaan menemisenä tai poisjättäytymisenä.

Lue loppuun

Muistikko – mihin tarina kiinnittyy?

Muistikko

Synnytämme ajatuksia ja tekoja, joista jää jälkiä. Joskus tulee hyvää, joskus kohtalaista ja joskus pahaa jälkeä. Paljon häviää jäljettömiin, mutta jotain jää jälkipolvillekin. Muistiorganisaatioiden työ on jälkien viisautta. Sitä tehdessä huomaa miten paljon riippuu alustasta, siis siitä mihin jäljet kiinnittyvät.

Ristiinan Astuvansalmen kalliomaalauskokonaisuudesta on pystytty erottamaan 65 punamultakuvaa: hirviä, ihmisiä, veneitä, kämmeniä, tassuja ja muita kuvioita. Kampakeraamisen kauden luomukset on tehty jäältä tai veneestä käsin, silloisen vedenpinnan tasolla. Ne ovat säilyneet sisäänpäin kaartuvan kallion pinnassa useita tuhansia vuosia. Itse kallio näyttää järveltä katsottuna suurelta kasvojen sivuprofiililta.

Lue loppuun

Kansa matkusti – Maamme kirjat kertovat

Tampereelle suunnitellaan ratikkaliikennettä. Helsingin länsimetrohanke on edennyt pidemmälle kuin koskaan aiemmin. Turun telakka porskuttaa miljarditilausten voimin. Bussiyhtiöt mullistavat maantie- ja raideliikennettä. Huuverit, nuo tieteisfiktiolta näyttävät kulkupelit, ovat alkaneet vallata jalkakäytäviä. Viranomaisposti on siirtymässä kansalaisten sähköisille asiointitileille.

Matkustusolot ja tietoliikenne muuttuivat ennenkin, kuten käy ilmi Zacharias Topeliuksen (1818–1898) Maamme kirjasta, joka kuvaa kiinnostavasti Suomen liikenneolojen kehitystä 1870-luvulta eteenpäin.

Lue loppuun

Tutkimaton Seitsemän veljestä

Tekstikriittisten editioiden eräs tarkoitus on avata vanhojen teosten tekstiä. Selittää sanoja, jotka ovat jo muuttuneet nykylukijalle vieraiksi mutta myös sitä jo unohtunutta maailmaa, jossa kirjailija on teoksensa kirjoittanut. Samoin kuin antiikkinen messinkiaarre saadaan loistamaan kunnon entisöinnillä, tekstikriittisen laitoksen kommentaarit rapsuttavat teoksesta irti ajan patinan ja kirkastavat tekstin merkityksiä tarjoten lukijalleen mahdollisuuden uudenlaiseen lukukokemukseen.

Aleksis Kiven teosten tekstikriittisten laitosten toimittaminen on edennyt vaiheeseen, jossa työn alla ovat Seitsemän veljeksen tekstikommentaarit. Tekstistä on nyt laadittu sekä kielitieteellisiä, Kiven kieltä selittäviä viitteitä että hengellistä kirjallisuutta, sananparsia ja muuta kansanperinnettä käsitteleviä viitteitä. Viitteissä on avattu esimerkiksi sitä, että Simeonin käyttämä sananparsi ”Siinä ovat kalas, joita onkeilit” tarkoittaa nykykielessä suurin piirtein samaa kuin ”Sitä saa, mitä tilaa”, ja että sana ”rapas” viittaa sisälmyksiin.

Lue loppuun