Finnland. Cool & Happy.

Kirjallisuusvientiä seuranneet – ja toivottavasti monet muutkin – muistavat viiden vuoden takaa sloganin Finnland. Cool., jonka alla Suomi oli teemamaana maailman suurimmassa kirja-alan tapahtumassa, Frankfurtin kirjamessuilla. Niihin huipentui monivuotinen hanke, jolla tähdättiin Suomen kirjallisuuden kansainvälisen tunnettuuden lisäämiseen.

Mitä sitten viidessä vuodessa on tapahtunut? Kirjallisuusvientimme on ammattimaistunut ja kontaktit lisääntyneet. Uutisointi suomalaiskirjailijoiden ulkomaanmenestyksestä on jo yleisempää – mutta aina yhtä sykähdyttävää! Monika Fagerholmin uutuus niittää menestystä Ruotsissa heti ilmestyttyään, Antti Tuomainen käy esiintymässä Isossa-Britanniassa monta kertaa vuodessa, Aino Havukainen ja Sami Toivonen tapaavat Tatu ja Patu -faneja ympäri maailman, Laura Lindstedtin teosten oikeuksia on myyty merkittäviin kustantamoihin maailmalla, Timo Parvelalla on laaja lukijakunta muun muassa Saksassa ja Sofi Oksasen uutuus on myyty jo ennen ilmestymistään useaan maahan. Viimeisin uutispommi oli Pajtim Statovcin Tiranan sydämen (’Crossing’, kääntänyt David Hackston) pääsy yhdysvaltalaisen National Book Awards -palkinnon finalistien joukkoon. Suomesta voi tulla kirjallisia menestyksiä ja kirjallisuutemme on jo osa maailmankirjallisuutta.

Lue loppuun

Veli susi, sisar metsä

Vuonna 1873 Gubbion kaupungissa Italiassa kaivettiin San Francesco della Pace -kirkon perustuksista esiin suuren koiraeläimen luuranko. ”Rauhan pyhän Fransiskuksen” kirkko oli perimätiedon mukaan rakennettu paikalle, jossa keskiajan gubbiolaisia kovasti pelottanut mutta sittemmin Fransiskuksen kanssa rauhansopimuksen tehnyt ja lopulta kaupunkilaisten suuresti rakastama eläin – ”veli susi” – oli elänyt viimeiset vuotensa.

Gubbion legenda on yksi niistä syistä, miksi vietämme kansainvälistä eläinten päivää juuri tänään, 4. lokakuuta, joka katolisessa pyhimyskalenterissa on varattu Fransiskus Assisilaiselle. Pyhä Fransiskus muistetaan veljellisestä suhteestaan muihinkin eläimiin, mutta nimenomaan suteen liittyvällä legendalla on Keski-Italiassa vanhat juuret: alkuasetelma Gubbion suden tarinassa muistuttaa antiikin Roomassa hellittyä uskomusta, jonka mukaan kaupunkialueelle tupsahtava susi on merkki ”jumalten rauhan” eli eräänlaisen ihmisten ja jumalten välisen sopimuksen järkkymisestä.

Yksityiskohta il Sassettan eli Stefano di Giovannin alttaritaulusarjasta vuodelta 1444, Borgo San Sepolcron pyhän Fransiskuksen kirkkoon. Kuvalähde: National Gallery London (https://www.nationalgallery.org.uk/paintings/sassetta-the-wolf-of-gubbio).

Lue loppuun

Meri, mitä teit? – Estonian onnettomuuden kaunokirjalliset kuvaukset

Viron Hiidenmaan pohjoiskärjessä, Tahkunan niemellä seisoo taiteilija Mati Karminin suunnittelema pronssikello, joka on rakennettu matkustajalaiva m/s Estonian lapsiuhrien muistoksi. Tuosta paikasta Estonian onnettomuuspaikalle on matkaa viitisenkymmentä kilometriä, vähemmän kuin mistään muualta Virosta.

Estonian onnettomuus 28.9.1994 muistetaan rauhanajan pahimpana merionnettomuutena Euroopassa. Kovassa merenkäynnissä uponnut risteilyalus vei mukanaan yli 850 ihmistä, joista enemmistö oli ruotsalaisia ja virolaisia.

Lue loppuun

Hämärikkö

Kansakouluaikojen surullisin laulu oli ehdottomasti Paimenen syyslaulu. Jotain erityisen riipaisevaa oli säkeissä: ”Tänne, tänne jäädä täytyy syksyhyn ja ikävään.”  Itku melkein kuristi kurkkua sitä laulettaessa.  

Syksy on ollut ennen mitä kiireisintä työaikaa: viljanpuintia, perunannostoa, kyntöjä, marjojen ja sienten keruuta, syysteurastusta, säilömistä. Monet muistavat vielä koulujen perunannostoloman. Nykyinen syysloma sisältänee jotain muuta puuhastelua: kesämökin talviteloille laittoa, laiturinnostoa, siivoilua ja lintujen syysmuuton tarkkailua marjastuksen ja sienestyksen ohella.  Nykyään myös saatetaan pitkittää kesää matkustamalla jonnekin lämpimään. 

Lue loppuun

Kalevala tapahtuu tänäänkin – ja luultavasti taas huomenna

Vastikään viime viikolla ilmestyi levy nimeltä Kalevala elävänä tai kuolleena. Se on osa Juha Hurmeen ja Tuomari Nurmion työstämää KalevalaFest-hanketta, jonka myötä on odotettavissa Kalevalan tuoretta tulkintaa myös konserteissa, pienoisnäytelmissä ja lapsien laatimissa tarinoissa.  Kesän alussa tapahtumapuutarha Botaniassa Joensuussa avattiin näyttely, jossa on esillä Kalevala-aiheisen hiekkaveistoskilpailun satoa. Sami Makkosen kauhusävytteisen Kalevala-sarjakuvan ensimmäinen painos myytiin loppuun, ja teos lisättiin Lukuklaani-hankkeen kaikille yläkouluille toimitettavaan kirjapakettiin. Ylen Kalevala palaa! -podcastissa etsittiin nykypäivän vastineita Kalevalan hahmoille. Tässä muutama esimerkki viime aikojen uutisista, joiden voidaan sanoa käsittelevän Kalevala-muunnelmia, ja niitä tulee jatkuvasti lisää.

Kalevala-muunnelmat ovat jollain tavalla Kalevalaa versioivia uusia teoksia. Yhtä hyvin voisi puhua Kalevalan adaptaatioista, mutta itse käytän mieluummin suomenkielistä termiä. Puhtaimmat muunnelmat saattavat toistaa kansalliseepoksen tarinan sellaisenaan vain kohderyhmänsä kannalta välttämättömissä määrin lyhentäen tai muokaten. Tällaisia muunnelmia ovat esimerkiksi monet lasten Kalevalat ja murre-Kalevalat. Toisessa ääripäässä ovat sellaiset Kalevala-muunnelmat, joiden sisällöllä ei juurikaan ole tekemistä Kalevalan kanssa, mutta jotka lainaavat siltä muotoelementtejä. 2000-luvun tunnetuin esimerkki lienee Kalevauva.fi, netin keskustelufoorumeilta ”nykypäivän kansanperinnettä” keräävä ja lauluiksi yhdistelevä yhtye. Jälkimmäisestä Kalevala-muunnelman tekeekin ennen kaikkea se, että se nimellään ja esittäytymisillään yhdistää tekemisen tapansa Kalevalaan ja kansanrunouteen.

Lue loppuun

Kaikin puolin all right – kirjeitä viimeisiltä purjelaivoilta

Lüdeniz Bay 29. maaliskuuta -28

Hyvä Äiti

Saavuimme tänne Lüdenitz Bayhin helmikuun 27. päivänä, mutta on kertynyt niin paljon työtä, etten ole ehtinyt kirjoittaa. Täytynyt lossata ja lastata lastia ja paljon muutakin, niinpä tänäänkin purimme 8 mieheen 103 tonnia hiiltä, joka on kyllä kuivaa, kevyttä, nokista jne. Olen saanut kirjeitä paitsi sinulta myös Siukosen Yrjöltä Amerikasta ja Oksaselta ja Järvisen Jormalta. Itseltänikin tuntuu kirjoitus käyvän helposti. […] Kirjoitan vielä ennen lähtöä. Tänne ei kannata kirjoittaa, sillä posti kestää yli kaksi kuukautta laivata tänne toisen mennen ja toisen tullen.

Poikasi Yrjö

Lue loppuun

Kasettien kertomaa – näkökulmia inkerinsuomalaisten kansalaistoiminnan aktivoitumiseen perestroikan aikana

Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -hankkeen puitteissa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon luovutettuja arkistoaineistoja järjestäessäni huomioni on Inkerinmaan 1900-luvun alun dramaattisten käänteiden ohella kiinnittynyt toiseen inkerinsuomalaisten historian kannalta erityisen tapahtumarikkaaseen ja monin tavoin mullistavaan ajanjaksoon, perestroikaan.

Lue loppuun

Kentällä koulumaailmassa – ikkuna kevään 2019 koululaiskulttuuriin

Joskus sitä ajautuu juuri oikeanlaiseen työtehtävään. Näin kävi minulle päästessäni toteuttamaan SKS:n Minun kulttuuriperintöni – koululaiset mukaan keruutoimintaan -pilottihanketta, joka oli osa laajempaa kulttuuriperinnön eurooppalaista teemavuotta 2018. Lasten ja nuorten omaehtoinen kulttuuri on herättänyt minussa aina kiinnostusta. Opiskeluaikoina tein muutamia opinnäytteitä mm. nuorten alakulttuureista ja henkisistä kokemuksista, mutta pro graduni ja väitöskirjani myötä ajauduin tutkimuksellisesti aivan toiseen suuntaan. Siksi tunsin suurta innostusta päästessäni toteuttamaan koululaisille suunnattua hanketta ja tekemään kenttätöitä kouluihin.

SKS:n arkistossa on ennestään koululaisten aineistoja, joihin tutustuin hanketta suunnitellessani. Koululaisperinteen ja lastenkulttuurin tallentumisesta voi erityisesti kiittää kahta SKS:n piirissä 1960–2000-luvuilla toiminutta folkloristia, professori Leea Virtasta ja SKS:n arkiston tutkijaa Ulla Lipposta, joiden molempien ansiosta on saatu talteen tuhansia leikkikuvauksia ja muuta koululaisperinnettä. Erityisesti Lipponen viihtyi suomalaisissa kouluissa, hänelle kenttätyö kouluissa ja lastenperinteen keruu sekä taltioiminen ääninauhoin olivat paitsi työtä myös elämäntapa.

Lue loppuun

Goji no chaimu – Japanilainen kello viiden soitto ja aineettoman kulttuuriperinnön kerrokset

Lasten kanssa liikkuessa kokemus Japanista ja Tokiosta on erityinen. Lapsen huomiot voivat olla vaikkapa tällaisia: ”Iskä, miksi hiekkaa on harjattu?” (leikkipuiston hiekkakentästä aamuisin), ”Iskä, mikä tämä on?” (leikkipuiston riisiviljelmästä) tai ”Iskä kuuntele, mikä laulu toi on!” (leikkipuiston kaiuttimista kuuluvasta kellopelin soitosta). Hyviä kysymyksiä kaikki. Viimeisimpään kysymykseen vastaaminen johdatti lopulta kiinnostavan kulttuuriperinnön äärelle. Tarinalla on yhtymäkohtansa niin Japanin länsisuhteiden historiaan kuin kansalliseen katastrofitilanteiden hälytysjärjestelmään. Varsinainen ydin tässä lapsen viattomassa kysymyksessä on kuitenkin se, miten hyvin me itse tunnemme ja tunnistamme oman aineettoman kulttuuriperintömme.

Setagayn Hanegi-puiston riisiviljelmällä.

Lue loppuun

Juhannuslöylyn aika ja taika

Pohjolan kesä! Miten odotamme sitä! Kuin lapsukaiset joulua! Uneksimme, suunnittelemme kaiken talvea, alamme kun tuskin joulu on mennyt. Ja sitten se tulee: välisti kaksi kuukautta, välisti yksi, — ja tänä vuonna ei sitäkään.

Joel Lehtonen kuvaa kirjassaan Lintukoto (1929) jännittynyttä odotusta ja kesäyön unelmia, jotka perukoillamme käyvät toteen miten milloinkin. Olipa suven sää suloisinta linnunmaitoa tai suorastaan jouluinen, juhannuksen aikaan eletään joka tapauksessa jo keskikesää.

Lue loppuun