Kukkiva sananjalka

”Niin hän vihdoin saapui suosaarelle, keskelle suota, kussa kasvoi petäjiä ja tuomipuita sekä pihlajia, ja maa oli kovaa ja neulasia ynnä käpyjä täynnänsä ja myös isoja muurahaispesiä. Silloin Aalo muisti vanha taian, taittoi oksan tuomipuusta ja heilautti sitä kolmasti yli suonsilmän. Ja katso! kohta hän näki, kuinka sananjalka suon reunalla puhkesi siniseen kukkaan, joka siinti niin kuin sininen liekki. Mutta maarahvas sanoo, että sananjalka kukkii vain kerran ajastajassa, aina Juhannusyönä. Ja tämän sinisen sananjalkakukan ympärillä, joka oli sinistä tulta, niin kuin suon sydän olisi syttynyt, tanssivat tarhakäärmeet päät pystyssä elikkä myöskin niin kuin renkaat pyörien, ja heidän lukunsa oli monta sataa. Ja metsän menninkäiset ja tulihännät kumarsivat kukkaa kahden puolen, niin kuin se olisi uhrituli ollut.”

Sananjalkoja. Kuva: Liisa Lehto.

Sananjalkoja. Kuva: Liisa Lehto.

Lue loppuun

Sauna vai suomalainen sauna?

Mustavalkoisessa valokuvassa joukko nuoria miehiä istuu lumihangessa – alasti ja hymyillen. Hämmentynyt katsoja ihmettelee mikä saa pakostakin kylmissään olevat miehet noin hyvälle tuulelle. Tilannehan on suorastaan vaarallinen. Suomalaiselle katsojalle kuva aukeaa heti eri tavalla; saunomisestahan siinä on kysymys, miehet ovat löylyjen välissä vilvoittelemassa.  Jonkin toisen kulttuuripiirin jäsenelle kuvan ymmärtäminen voi olla mahdotonta.

Suomi on maailman ainoa maa, jossa valtaosa kansasta saunoo säännöllisesti.  Nekin jotka eivät sauno, tietävät miten saunassa tulee toimia ja käyttäytyä. Saunomisen vuoksi maahan on rakennettu kolmisen miljoonaa saunaa, eli kaikki suomalaiset mahtuisivat löylyttelemään yhtä aikaa.  Suomenniemellä on saunottu ainakin tuhat vuotta, sillä sen ikäinen on vanhin löydetty kiukaan raunio.

Lue loppuun

Reaalifantasian paikat: väitöskirjantekijän matkat ja kotiinpaluut

Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanissa Sielut kulkevat sateessa (2014) Judit haaveksii matkustamisesta, aloittaa uuden työn ja saa selville, ettei hänen maailmansa ole rakenteeltaan sellainen kuin hän on kuvitellut. Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävissä (2010) Kerttu Kara kirjoittaa ”Maagista kaupunkiopasta” Jyväskylän taianomaisista paikoista ja niiden alla kulkevista salakäytävistä. Anne Leinosen Metsän äidissä (2017) Riina palaa kotikaupunkiinsa Vihainperään annettuaan sen metsän odottaa häntä vuosia.

Jääskeläinen, Leinonen, Juha-Pekka Koskinen ja J. Pekka Mäkelä ovat reaalifantastikot-kirjailijaryhmän pääjäseniä. Heidän teostensa henkilöhahmot joutuvat usein outoihin paikkoihin tai törmäävät kummallisuuksiin kotiympäristöissään. Nämä kummallisuudet ja outoudet liittyvät monesti uniin. Teen artikkeliväitöskirjaa tämän spekulatiivisia keinoja realismin konventioihin yhdistelevän ryhmän tuotannosta, eli ”reaalifantasiasta”. Kesätavoitteenani on kirjoittaa valmiiksi aiemmin aloittelemani artikkeli reaalifantasian unenomaisista paikoista.

Lue loppuun

Turhia tohtoreita ei ole

”Tohtoreita ei pitäisi kouluttaa, jos heille ei ole töitä”, kirjoitti dosentti ja tutkija Aku Visala ansiokkaassa blogikirjoituksessa, joka käsitteli tutkimustyön kuormittavuutta. Vaikka kirjoitus nosti esiin kivuliaita ja tunnistettavia seikkoja, joista mieluusti näkisin akateemisessa maailmassa keskusteltavan enemmänkin, tuon sitaatin kohdalla huomasin pysähtyväni erimielisyyden merkeissä.

Visalan lausahdus perustunee siihen ajatukseen, että tohtorikoulutus ja tohtoreiden määrä on kasvanut eksponentiaalisesti viimevuosikymmeninä. Tämä kehitys on hyvin tiedossa ja näkyy myös omassa tutkimusaineistossani: Kun 1960-luvulla suomen kielen alalta väitteli seitsemän ihmistä, oli 1970-luvulla väitelleitä jo 19 ja 2000-luvulla peräti 77. Kasvu näkyy kaikilla aloilla, sillä tohtorintutkintojen määrä on nelinkertaistunut viimeisten 20 vuoden aikana.

Lue loppuun

Äidinkielen ylioppilaskoe – kypsyyskoe ja päättötutkinto

Äidinkielen ylioppilaskoe on kiinnostanut ja puhuttanut sen alkuajoista lähtien. Kokeen vaatimukset ovat aina olleet korkealla ja toiveet niiden toteutumisesta vielä korkeammalla. Hyvä arvosana äidinkielen ylioppilaskokeessa on aina ollut kovaa valuuttaa.

Ylioppilastutkinto järjestettiin ensimmäisen kerran kirjallisesti vuonna 1853. Silloinen käsitys yleissivistyksestä ja sen testaamisesta oli, että kaksi koetta riittää todistamaan kokelaan yliopistokelpoisuuden. Ensimmäisissä kokeessa kirjoitettiin ”lyhyenlainen kirjoitelma äidinkielellä” ja käännös latinaan tai johonkin muuhun kieleen. Kirjoitelman aiheet tulivat lähinnä uskonnon, historian ja luonnontieteiden alalta. Nopeasti kirjoitelman nimeksi vakiintui ainekirjoitus, jokaiselle tuttu vain kouluun rajoittuva tekstilaji. Ensimmäiset vuodet kirjallinen ylioppilaskoe oli siis lähinnä äidinkielen ainekirjoitusta. Sitä ennen koe oli pidetty vain suullisena.

Lue loppuun

Perillä ilo ja haikeus – Kuninkaantien kävelyhaaste 4

Kuninkaantien kävelyhaaste Turusta Helsinkiin on osa Syöpäsäätiön 70-vuotisjuhlaa ja keräystä. Tavoitteena on kerätä varoja tutkimukselle, jotta estäisimme ketään kuolemasta syöpään tulevaisuudessa Suomesta.

Saavutimme eilen patikkaretkemme määränpään. Olimme kulkeneet noin 250 kilometriä kahdeksassa päivässä Turusta Paimioon, sieltä Saloon, Perniön Latokartanoon, Fiskarsiin, Snappertunaan, Inkoon Westerby Gårdiin, Kirkkonummen Jorvakseen ja lopulta Konalaan Helsinkiin. Olimme seuranneet vanhan Suuren rantatien eli Kuninkaantien linjaa niin kuin se näkyy 1700-luvun Kuninkaankartastossa. Joskus eri aikojen uudet tiet pakottivat meidät pois vanhalta tiepohjalta, joskus teimme tarkoitukselle poikkeaman. Yövyimme keskenään erilaisissa ja joka kerta erilaisuutensa vuoksi mainiolta tuntuneissa majapaikoissa: kansanopistossa, hotellissa, joka oli alun perin tehtaanjohtajan asunto, vanhassa 1800-luvun alun majatalossa, nuorisoseurantalon tuntumaan pystytetyissä lomamökeissä, vanhassa kartanossa ja entisessä pankin kokouskeskuksessa. Joskus oli pakko palata taksilla edelliseen yöpaikkaan ja pyytää seuraavaksi päiväksi kyyti samaan pisteeseen. Kuljettaja ihmetteli, miksi emme ajaisi saman tien perille seuraavaan yösijaan. En tiedä, vakuuttivatko selityksemme patikoinnista häntä.

Lue loppuun

Matkakumppanuus – Kuninkaantien kävelyhaaste 3

Kuninkaantien kävelyhaaste Turusta Helsinkiin on osa Syöpäsäätiön 70-vuotisjuhlaa ja keräystä. Tavoitteena on kerätä varoja tutkimukselle, jotta estäisimme ketään kuolemasta syöpään tulevaisuuden Suomessa

Kuudes päivä kävelty, takana taas kaksi noin kolmenkymmenen kilometrin taivalta ensin Fiskarsista Pohjan pitäjästä Snappertunaan Raaseporin linnan tuntumaan ja sieltä seuraavana päivänä Westerby Gårdiin Inkooseen. Toukokuulle epätavallinen lämpö ja kirkas keli jatkuivat. Omenapuut, syreenit, tuomet, rypsit ja lukemattomat muuta kasvit kukkivat. Maailma ympärillä tuoksui. Aamuvarhain ja illalla käet, laulurastaat, satakielet ja monet minulle tuntemattomat linnut lauloivat. Kevään ja alkukesän tunnusmerkit olivat kaikki samanaikaisia, kun myöhäinen talvi oli vaihtunut lyhyen alkukevään jälkeen täyteen kesään. Osalle kulkijajoukostamme lämpö oli mieluisaa, mutta osa koki sen uuvuttavana. Iltapäivän kuumina hetkinä metrit ja kilometrit tuntuivat venyvän tavallista pitemmiksi ja silloin lämpöaalto saattoi tuntua kaikista liialliselta.

Lue loppuun

Tietäjän sukupuoli – naiset vahingollisen magian edustajina, miehet pyyteettömän hyväntahtoisina?

Kerroin viime marraskuussa Vähäisten lisien blogikirjoituksessani Monien tarinoiden tietäjä – kylähullu, ideaali kristitty ja maaginen noita pohjoispohjalaisista tietäjistä ja heihin liittyvien mielikuvien kirjosta. Tietäjistä on kerrottu eri vuosikymmeninä eri tavoin. Tietäjiä on ollut erilaisia. Tarinat voivat kertoa lopulta enemmän kertojasta itsestään ja kerrontahetken maailmankuvasta kuin varsinaisesta historiallisesta tietäjähahmosta. Kerätessäni ja analysoidessani pohjoispohjalaisia tietäjiä koskevaa väitöskirja-aineistoani (1900-luvulta 2000-luvulle kerrottuja tarinoita) olen tullut kiinnittäneeksi huomioni myös niin kertojien kuin kerrontakohteena olevien tietäjienkin sukupuoleen. Sukupuolen merkitys tarinoissa onkin mielenkiintoinen seikka.

Suomalainen tietäjä – olipa hän sitten parantaja, loihtija tai näkijä – mieltyy usein mieshenkilöksi.  Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon talletetut, pohjoispohjalaisia tietäjiä ja noitia koskevat tarinat osoittavat tämän pitävän paikkaansa, sillä miestietäjistä kertovia tarinoita on verrattain paljon. Tarinankertojat mainitsevat toisinaan tietäjähahmon oikean nimen, joka osoittaa tietäjän sukupuolen. Nimenomaan miestietäjistä puhutaan usein heidän oikeilla nimillään. Kertoja voi myös käyttää mainintoja ”eräs mies”, ”muuan ukko” tai muutoin kuvailla tietäjää miessukupuolen paljastavin sanoin. On kuitenkin väärin olettaa, ettei naistietäjistä olisi kerrottu tarinoita. Myös naistietäjistä on kerrottu paljon. Kerronta kuitenkin usein poikkeaa niistä tavoista, joilla miestietäjiä on kuvailtu.

Lue loppuun

Metsä valtaa valtatien – Kuninkaantien kävelyhaaste 2

Kuninkaantien kävelyhaaste Turusta Helsinkiin on osa Syöpäsäätiön 70-vuotisjuhlaa ja keräystä. Tavoitteena on kerätä varoja tutkimukselle, jotta estäisimme ketään kuolemasta syöpään tulevaisuuden Suomessa.

Olemme saavuttaneet puolimatkan krouvin. Takana on kaksi erilaista päivää, vaikka molempina poikkeuksellinen korkea paine ja lämpöaalto helli Suomea. Olemme kulkeneet Varsinais-Suomen avarista ja loivista jokilaaksoista mäkisempään Uuteenmaahan yhteensä suunnilleen 130 km eli hiukan yli puolet tavoitteestamme. Eilen ja tänään taittui Salosta Perniön Latokartanoon (Nääs) noin 33 km ja tänään jatkoimme Fiskarsiin Pohjan pitäjään 32 km. Edellisellä kävelyllä meitä oli viisi kulkijaa: Sakari Karjalainen, Nea Malila, Juho Saari, Eero Vuorio ja minä. Kuljimme kevein päivärepuin, koska palasimme taksilla Saloon yöpymään. Matkan pituus ja toukokuun poikkeuksellinen lämpöaalto piti huolen, että päivästä tuli vaativa.

Lue loppuun

Raskas reppu, kevyt mieli – Kuninkaantien kävelyhaaste 1

Kuninkaantien kävelyhaaste Turusta Helsinkiin on osa Syöpäsäätiön 70-vuotisjuhlaa ja keräystä. Tavoitteena on kerätä varoja tutkimukselle, jotta estäisimme ketään kuolemasta syöpään tulevaisuuden Suomessa.

Sakari Karjalainen pyysi minut syksyllä mukaan Syöpäjärjestön juhlavuoden tempaukseen patikoimaan Kuninkaantietä Turusta Helsinkiin toukokuun lopulla tänä vuonna. Reittimme valmisteli Eero Vuorio ja mukaan tulivat Nea Malila ja pariksi päiväksi Juho Saari. Joukkomme ei ole tässä kokoonpanossa tavannut toisiaan – Sakari tuntee meidät kaikki, me muut osan toisistamme. Olemme Syöpäsäätiöstä ja -rekisteristä, Turun ja Tampereen yliopistoista ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta, lääketieteen, yhteiskuntapolitiikan ja historian tutkijoita ja erilaisissa alojemme tehtävissä toimineita ihmisiä. Meitä yhdistää uteliaisuus ihmiselämään, kiinnostus kulttuuriin ja rakkaus patikointiin eri muodoissaan.

Lue loppuun