Vähäisiä lisiä
Suomen kieltä edistyneille -kurssin monikulttuurinen opiskelijaryhmä tutustui SKS:n Juhlakalenteri-oppimateriaalin avulla suomalaiseen pääsiäiseen. Tämän innoittamana opiskelijat jakoivat ajatuksiaan ja kokemuksiaan kevään perinteistä sekä Suomesta että maailmalta.
Mitkä kaikki mielleyhtymät, esteettiset ja eettiset ihanteet, satunnaiset seikat tai eriaikaiset laskokset kuuluvat pyhään paikkaan? Vai kuuluvatko ne kaikki? La Vernan hiljainen ja kaunis pyökkimetsä Toscanassa tuo tahtomattani mieleen riitasointuisen mielteen toisen maailmansodan aikaisesta keskitysleiristä Buchenwaldista – halusin tai en. Kulkija lisää näkemäänsä ja kokemaansa omat assosiaationsa.
Ensimmäisenä päivänä aprillataan, tänä vuonna sattumalta jopa kiirastorstaina, ikään kuin Juudaksen ja Pietarin jalanjäljillä toisia vedättäen. Kuun viimeisenä päivänä taas aloitellaan vappua.
Kuukauden kansainvälisen nimen taustalla saattaa olla latinan aperire-verbi, joka tarkoittaa avaamista. Tai mahdollisesti Afrodite-jumalatar. Meillä kuun nimi viittaa huhtaan eli kaskimetsään, jota tähän aikaan keväästä kaadettiin kuivumaan. Valo ja lämpö virkistävät monia ja kaatavat toisia.
SKS toteuttaa Kulttuuriperintöaineistot ja uusi suomalaisuus -hankkeessa uusille suomalaisille ja ulkosuomalaisille avoimia verkkopalveluita, jotka lisäävät ymmärrystä suomalaisesta kulttuurista. Juhlakalenteri esittelee sekä vanhoja että tämän päivän tapoja viettää pääsiäistä, vappua, juhannusta, kekriä (halloween, pyhäinpäivä), itsenäisyyspäivää ja joulua.
Suunnitelmanamme oli vuoden mittaan seurata eri kanavista juhlien viettoa sekä taltioida keskeisiä hetkiä kuvin ja videoin. Korona kuitenkin heitti kapuloita rattaisiin myös tässä asiassa, ja päädyimmekin seuraamaan, miten vuotuisia juhlia vietettiin poikkeuksellisella tavalla. Koronavuosi auttoi toisaalta näkemään kirkkaammin, mikä juhlissa on tärkeää ja mistä tavoista ei hevillä haluta luopua.
Suomen Kansan Vanhoista Runoista löytyy merkillinen sikermä loitsuja, joita kerrotaan luetun pääsiäisviikon kiirastorstaina. Samoja loitsuja löytyy myös arkiston vuotuisjuhlakortistosta. Niiden yhteydessä on myös suoritettu monenlaisia puhdistautumismenoja:
Kuin kirstorstaina veetetään kiiraa, pannaan tervaämpäri kelkkaan ja siihen tuli, ja siihen pannaan kaikkia rauta-aseita: kirveitä, kuokkia, viikate, sirppiä, havukirveitä; ja sitä lekaa veitään kolmasti ympäri talosta ja hoitaan – Kitis kiira metsään! (SKVR XII2, Sotkamo).
Sanakirja tietää tärkeälle asialle monta nimeä: lykky, onni, tuuri. Syvä tyytyväisyys, riemu, onnellisuuden tila. Mutta myös kohtalon suopeus, menestys, onnellinen sattuma.
Noin 37 vuotta sitten kuulin perinteentutkimuksen peruskurssilla professori Leea Virtaselta, että onnen määrä on ajateltu vakioksi. Jos minun osani tuntuu vähäisemmältä kuin toisen, niin asian voi korjata siirtämällä tältä, kunhan tietää konstit. Oloa parantaa jo sekin, että pilaa naapurin onnen, tai ainakin yrittää. Ehkäpä entisaikojen kateus kanavoitiin kätevämmin kuin nykyaikainen jurnutus.
Kevättalvisessa metsässä näkyy näitä runsaasti: jäniksen tutunomaisia jälkiä. Pihoilla ne johtavat usein valitettavasti omenapuille, joiden kuoria ne ovat käyneet järsimässä. ”Ilimaseksi ei sua mittää muuta ku jäneksen jälkijä” tavataan sanoa. Toisaalta: kiireistä ihmistä toppuutellaan ja väitetään, ”ettei tässä nyt jäniksen selässä olla”. Ellei kyseessä ole jänishousu, jolla on ”jäniksen passi kourassa”. Seminaarimäen mieslaulajat väittävät aika aseistariisuvasti, että ”sä oot parempi kuin sata jänistä”.
Saduissa kuninkaan vävyksi pääsyn ja kuninkaantyttären saamiseksi on yleensä useita tehtäviä, yksi tai useampia. Yhdessä satutyypissä vävykokelaan on paimennettava sataa jänistä hukkaamatta niistä yhtäkään. Grimm-veljekset käyttivät sataa jänistä sadussaan Aarnikotka. Sataa jänistä on kuulemma kuitenkin helpompi vahtia kuin naista tai pitää kahta rakastavaista erossa toisistaan.
Surumielinen kuovin ääni tuo minulle aina mieleen varhaiskeväisen Pohjanmaan. Siellä linnun voi nähdä ja kuulla missä tahansa kesantopelloilla, soilla ja tulvaniityillä. Etelä-Pohjanmaan maakuntalintu oli pari vuotta sitten viikon luontoäänenä. Tänä vuonna pääsiäisviikon lankalauantai osuu vasta huhtikuun puoleenväliin, joten voi toivoa, että kuovitkin ovat silloin jo palanneet Pohjanmaan avarille maille.
Lankalauantaina kulkevat myös noidat eli trullit. Niiden on sanottu liikuskelevan yöllä navetoissa ja lampoloissa karja- tai lammasonnea varastamassa. Noidat tietysti lentävät, luudalla, lampaalla, harakalla tai rukilla, kunhan ovat lausuneet loitsunsa Ylös ja alas – ei nurkkiin eikä pieliin! Varastamansa villat tai nahat noidat laskivat mieluiten tietyllä mäellä, niityllä, hiidessä, hornassa tai vastapäivään pyörivän myllyn uumenissa. Paikalla oli myös paholainen, joka verottajan ominaisuudessa otti omansa.
Talven sanotaan useimpina syksyinä yllättävän autoilijat, ja monelle kesäkin koittaa jotenkin yllättäen. Näiden välissä päästään yllättymään pääsiäisjakson liikkuvista juhlapyhistä, joiden päivämäärät ovat sidoksissa kuunkiertoon ja vaihtelevat siis jopa kuukaudella vuosittain. ”Helluntai heittelee ja pääsiäinen paiskelee.”
Pääsiäissääntö on mutkikas. Maaliskuisen kevätpäiväntasauksen jälkeinen täysikuu on tänä vuonna tiistaina 15. huhtikuuta, joten pääsiäissunnuntaiksi määräytyy 20. huhtikuuta. Laskiaissunnuntai on seitsemän viikkoa aiemmin eli maaliskuun toisena, ja laskiaistiistai eli varsinainen ”laskiainen” maaliskuun neljäntenä. Tuhkakeskiviikko 5.3. on ensimmäinen paastopäivä, ja niitä kertyy pääsiäiseen mennessä 40. Lauantait ovat paastopäiviä, sunnuntait eivät.
Lukiovuosina 1970-luvulla kuulin tositapauksen lähipitäjän papista. Tämä oli jutellut kevättalvisena päivänä kylällä erään isäntämiehen kanssa. Kirkkoherra totesi isännälle vakavasti, että pian ovat taas edessä ne valvojaiset. Toinen nyökytteli ja tapaili: ”Niinpä niin, pääsiäinen…” Johon kirkkoherra: ”Ei ei, minä kyllä tarkoitin jääkiekon MM-kisoja.”
Jälkimmäiset valvojaiset ovat nykyään myöhemmin kuin jäiden lähtö, mutta edelleenkin kiekko- ja pääsiäistapahtumilla on paljon yhteistä. Molemmat ovat taattuja kevään merkkejä, vaikka niiden päivämäärät vaihtelevatkin vuosittain. Molemmat ovat omalla alallaan kauden huipentumia, ja niitä varten rakennetuissa pyhäköissä tarjoutuu mahdollisuus hartaudenharjoitukseen ja vapauttaviin ilon hetkiin. Mutta aina riittää keskustelua myös väkivallasta ja kärsimyksen ongelmasta.