Pyhäinmiestenpäivä tai pyhäinpäivä kuten se vuodesta 1967 lähtien Suomessa on nimetty, ja muualla Euroopassa Ogni santi, Toussaint, Allerheiligen, All Saints’ day, Alla helgonsdag, oli yksi tapa integroida vernakulaarit tai omaehtoiset pyhimyskultit äitikirkon helmaan. Kun reformaattorit yrittivät syrjäyttää pyhimyskultteja 1500-luvulla, pyhäinpäivästä tuli erityisen kiistelyn aihe. Siihen näyttää tuolloin kiinnittyneen niin paljon sekä virallisia että vernakulaareja arvoja, että sen syrjäyttäminen oli lopulta kiihkeimmillekin uskonpuhdistajille mahdotonta. Nykyään osana perinteiden uusiokäyttöä pyhäinpäivän vietto on osin tai kokonaan sulautunut vainajien päivään, Halloweeniin ja kekriin.
Avainsana-arkisto: pyhäinpäivä
Kuolleiden muistamista, halloweenhassuttelua ja rauhoittumisen aikaa – siitä on opiskelijoiden syksy tehty
Luonnon väriloisto, pimenevät illat ja halloweenkrääsää pursuavat kaupat saivat Suomen kieltä edistyneille -kurssin monikulttuurisen opiskelijaryhmän pohtimaan syksyn juhlia. Tässä muutamien opiskelijoiden kirjoittamia ajatuksia syksyn juhlinnasta, kuolleiden muistamisesta ja vuodenaikojen muutoksista.

”Tapahtumaa ei järjestetä vuonna 2020”
SKS toteuttaa Kulttuuriperintöaineistot ja uusi suomalaisuus -hankkeessa uusille suomalaisille ja ulkosuomalaisille avoimia verkkopalveluita, jotka lisäävät ymmärrystä suomalaisesta kulttuurista. Juhlakalenteri esittelee sekä vanhoja että tämän päivän tapoja viettää pääsiäistä, vappua, juhannusta, kekriä (halloween, pyhäinpäivä), itsenäisyyspäivää ja joulua.
Suunnitelmanamme oli vuoden mittaan seurata eri kanavista juhlien viettoa sekä taltioida keskeisiä hetkiä kuvin ja videoin. Korona kuitenkin heitti kapuloita rattaisiin myös tässä asiassa, ja päädyimmekin seuraamaan, miten vuotuisia juhlia vietettiin poikkeuksellisella tavalla. Koronavuosi auttoi toisaalta näkemään kirkkaammin, mikä juhlissa on tärkeää ja mistä tavoista ei hevillä haluta luopua.

Kylmänojan kuuluisa paara
Marraskuu oli muinoin vanhan vuoden kuoleman ja uuden vuoden syntymän väliin jäävää jakoaikaa, jolloin henget ja vainajat olivat liikkeellä. Kuukauden nimitys viittaakin martaisiin eli vainajien henkiin. Marras puolestaan tarkoittaa eri murteissa kuolemaisillaan olevaa, raihnaista, kuollutta tai vainajaa. Marraskuun pimeydessä häärivät myös pahat ja pelottavat uskomusolennot. Vuoden synkimpänä jaksona onkin hyvä muistella Suomen erästä tunnetuinta poltergeistia eli räyhähenkeä, jonka tunsi myös nurmijärveläinen Aleksis Kivi. Seitsemässä veljeksessä Juhani käskee Eeroa vaikenemaan seuraavin sanoin: ”Kitas kiinni, sinä Lopen pahalainen, Kylmän-ojan lörpöittävä paara! Minä sinun opetan.” Kivi aloitti teoksen kirjoittamisen 1860-luvun alkuvuosina, joten hän saattoi lukea seuraavan lehtikirjoituksen vuodelta 1857:
Useimpia vuosia takaperin juteltiin ympäri Suomenmaata kuulusasta ”Lopen pirusta”, joka Salon Säterin torpassa oli tehnyt monta ihmetyötä: Se oli ajanut tuhkaa ruokapataan, Joulu-yönäkin laskenut lehmät ulos navetasta j.n.e. Kerran oli kaksi miestä wiina-päissä joutunut samaan torppaan. Nämä pyysivät torpan vaimoa keittämään itsellensä ruokaa: mutta vaimo valitti, että heillä on semmoinen piru, joka sokasee (sotkee) ruokapadatkin. ”Älkää siitä huoliko”, sanoivat miehet, ”kyllä me katsomme itse perään”. Sen he tekivätkin, mutta yks’ kaks’ oli tervatut saappaat padassa. Tätä pirua oli moni ihmetellen katsomassa, mutta ei saatu selvää mikä se oli, kaikki saivat siltä haukkumisia suut silmät täyteen. Vihdoin viimein meni kartanon herrakin sitä katsomaan, mitä se piti oleman. Ehtoolla kaikkein maalle pantua, piru rupesi kiukaalla rapistelemaan, haukkumaan ja heittelemään kiviä pitkin huonetta. Herra hiipii hiljaa kohden kiukasta ja saakin pirun liepeestä kiini ja huutaa torpan ukolle, ”ota walkeaa, sillä minä sain pirun kiini!”. Sitte kuin valkea otettiin, niin ei se ollutkaan muu piru, kuin torpan oma tytär! (Suometar 14.8.1857 no 32)
Kunnia äkräille ja rumille hedelmille
Syksyisten kekriin päättyvien sadonkorjuujuhlien aikaan on syytä palauttaa mieleen äkräs. Lukuisia muotoja ja kirjoitustapoja on tällä kuuluisalla kaksoisnauriilla ollut sitten Mikael Agricolan hämäläisten ja karjalaisten epäjumalaluettelon 1551, jossa se ensimmäisen kerran mainittiin: Egres, ägräs, äcräs, ägröi, ägrässei, Pyhä Äkrässie, Pyh´Ägräs. Agricolan mukaan Egres oli karjalainen jumala, joka ”hernet/Pawudh/Naurit loi”. Äkräs on askarruttanut tutkijoiden mieliä Kaarle Krohnista lähtien. Myöhemmät perinteentallennukset ortodoksisessa Karjalassa ovat rikastaneet äkräs-kuvaa.
Martti Haavio teki kesällä 1934 pitkän keruumatkan Karjalaan, Salmiin, Suojärvelle, Korpiselkään ja Säämäjärvelle, jolloin hän tallensi myös runsaasti ägräs-tietoutta. Ägräs-riitti kytkeytyi Karjalan puolessa nauriin nostoaikaan syyskuussa: ägräs-nauris kuvattiin ”ylen tuhmaksi”, ”pahantapaiseksi”, koska siinä kaksi naurista oli kasvanut päällekkäin tai yhteen ”isoksi myhkyräksi”. ”Moinen pahanluontoinen nauris: äijö (paljon) naattia, maassa ägristelee”. Tällainen epämuodostuma nostettiin varovasti pellosta, ettei kahta naurista yhdistävä napa vain katkeaisi. Ja ägräs kannettiin juhlasaatossa nauriskuoppaan sen painavuutta karnevalistisesti teeskennellen ja voivotellen: ”oi, oi jygie (painava), en jaksa, oi, oi, en jaksa.”
Kummituskivaa kaikenikäisille
Ivan Reitmanin ohjaamassa elokuvassa Haamujengi (Ghostbusters, 1984) kerrotaan kolmesta tiedemiehestä, jotka potkitaan ulos New Yorkin yliopistosta. He perustavat oman yrityksen, jonka toimenkuvana on kummitusten jahtaaminen. Elokuvan muistetuin anti oli ehkä sen tunnusmusiikki: