Vähäisiä lisiä
Lukiolaisia 1869, oikealla Turun lukion historian kirjoittaja Robert Tigerstedt.
Kun kuohuviini kuplii laseissa ja räntä leijailee ylioppilaslakin lipalle, alkaa jokavappuinen keskustelu nuorison juopottelusta. Keskustelupalstoilla syytellään vuoroin poissaolevia vanhempia, vuoroin tätien tiukkoja pipoja. Vappuaattona Espan puistossa on vaikea muistaa, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan nuoret ovat entistä raittiimpia.
Kuinka useasti joku tuntematon on kadulla tullut sanomaan sinulle, että lapsesi on vahinko? Tai kuinka usein itse olet sanonut niin jollekin tuntemattomalle?
Minulle kommentti tuplavahingosta on tuttu – kuten varmaan monelle kaksosten äidille. Sanojan mielestä se on yleensä nokkelaa ja hauskaa. Heistä harva sanoisi mitään vastaavaa yhden lapsen äidille.
Kevättalvisessa metsässä näkyy näitä runsaasti: jäniksen tutunomaisia jälkiä. Pihoilla ne johtavat usein valitettavasti omenapuille, joiden kuoria ne ovat käyneet järsimässä. ”Ilimaseksi ei sua mittää muuta ku jäneksen jälkijä” tavataan sanoa. Toisaalta: kiireistä ihmistä toppuutellaan ja väitetään, ”ettei tässä nyt jäniksen selässä olla”. Ellei kyseessä ole jänishousu, jolla on ”jäniksen passi kourassa”. Seminaarimäen mieslaulajat väittävät aika aseistariisuvasti, että ”sä oot parempi kuin sata jänistä”.
Saduissa kuninkaan vävyksi pääsyn ja kuninkaantyttären saamiseksi on yleensä useita tehtäviä, yksi tai useampia. Yhdessä satutyypissä vävykokelaan on paimennettava sataa jänistä hukkaamatta niistä yhtäkään. Grimm-veljekset käyttivät sataa jänistä sadussaan Aarnikotka. Sataa jänistä on kuulemma kuitenkin helpompi vahtia kuin naista tai pitää kahta rakastavaista erossa toisistaan.
Jouluna muistellaan mieluusti menneitä jouluja. Kansanrunousarkiston vastaajaverkon jäsenille lähetettiin neljännesvuosisata sitten kirje, jossa pyydettiin kuvauksia sekä juuri vietetystä joulusta 1989 että joulusta 1939. Reippaasti yli puolet silloisista jäsenistä ja muutama muukin – yhteensä 218 naista ja 94 miestä – innostui vastaamaan. Ylivoimainen enemmistö muisti myös talvisodan joulun viidenkymmenen vuoden takaa. Kahdeksantoista joulunpunaista arkistosidosta kertovat joulun ja Suomen tarinaa kaikista maakunnista ja ”sieltä jostakin”.
Vuonna 1939 öljylamppuihin sai polttoainetta vain ostoluvalla, karbidien kanssa temppuiltiin. Tehtiin pilkkeitä armeijan autoille. Venäläiset koneet näyttivät hopeisilta linnuilta. Väestönsuojaan juostiin valkoinen lakana hartioilla. Oltiin evakossa ja lottatyössä, odotettiin kotiin veljeä tai perheenpäätä, tai edes kirjettä. Saunan jälkeen puettiin pyhävaatteet.
Seisahdus, tasaus, päivänpalaus. Nimitykset ovat juhlallisia ja pysähdyttäviä. Ne kertovat jo itsessään, että esi-isämme osasivat downshiftata. Päivän seisoessa ei sopinut aloittaa mitään sellaista työtä, jonka pitäisi edistyä, eikä myöskään istuttaa mitään kasvamaan. Kun aurinko ennen palauspäivää laski suurena ja punaisena, tiesi se kylmää mutta sen jälkeen lämmintä. Päivänsavu eli autereinen ilma merkitsi ennen päivänseisausta pohjoistuulia ja sen jälkeen hyviä ilmoja.
Helatorstaista kesäkuun loppuun saakka kulkivat Ritvalan kylän tytöt iltapäivisin käsi kädessä, neljä-viisi tyttöä rinnan pitkin kylän teitä, ja lauloivat vanhoja runoja. Kylän päätiet kuljettuaan he pysähtyivät Helkavuodella ja jatkoivat lauluaan hitaassa piirissä. Lopuksi he palasivat yhä laulaen ja hitaasti kävellen kylään, jossa huviteltiin, tanssittiin ja leikittiin loppuilta.
Harva kansanomainen juhla on aiheuttanut samanlaista ihmettelyn ja lähteiden taakse pääsemisen tarvetta kuin Sääksmäen Ritvalan helkajuhla. Edellisten tietojen antaja Elias Lönnrot kyseli juhlista ja niihin liittyvistä lauluista koleralääkärinä kulkiessaan vuonna 1831. Kukaan 1800-luvun tallentajista ei päässyt seuraamaan itse juhlaa, vaan teki kuvauksensa haastatteluiden pohjalta. C A. Gotlundille järjestettiin vuonna 1824 pieni yksityisnäytöskin. Kun Axel Olai Heikel vuonna 1881 tuli varta vasten juhlille, eivät tytöt enää laulaneet vanhoja helkavirsiään. He kokeilivat, totesivat etteivät muista ja valittivat, ettei ollut ”arkkia” eli painettua versiota laulusta mukana, ja lähtivät katsomaan rantaan saapuvaa höyrylaivaa.
SKS:n verkkosivun alalaidassa on pitkään pyörinyt Tähän aikaan vuodesta -kalendaariperinneosio. Huhtikuun lopulla sinne perinteisesti putkahtaa: ”1.5. Vappu. Käki kukkuu. Kynnöt alkavat. Paimentorvia soitetaan.”
Eihän tuo enää monenkaan vappua muistuta. Käkikin on jäänne juliaanisesta kalenterista. Myönnän, että lakonisia kirjauksiani voisi päivittää. Joku saattaa aavistaa senkin, ettei kirjoittaja ole innokkaimpia vapun viettäjiä, ja syitä olen itsekin miettinyt. Ainakaan en pidä sillistä, pillistä, roskaamisesta enkä meluisasta pöyhistelystä.
Surumielinen kuovin ääni tuo minulle aina mieleen varhaiskeväisen Pohjanmaan. Siellä linnun voi nähdä ja kuulla missä tahansa kesantopelloilla, soilla ja tulvaniityillä. Etelä-Pohjanmaan maakuntalintu oli pari vuotta sitten viikon luontoäänenä. Tänä vuonna pääsiäisviikon lankalauantai osuu vasta huhtikuun puoleenväliin, joten voi toivoa, että kuovitkin ovat silloin jo palanneet Pohjanmaan avarille maille.
Lankalauantaina kulkevat myös noidat eli trullit. Niiden on sanottu liikuskelevan yöllä navetoissa ja lampoloissa karja- tai lammasonnea varastamassa. Noidat tietysti lentävät, luudalla, lampaalla, harakalla tai rukilla, kunhan ovat lausuneet loitsunsa Ylös ja alas – ei nurkkiin eikä pieliin! Varastamansa villat tai nahat noidat laskivat mieluiten tietyllä mäellä, niityllä, hiidessä, hornassa tai vastapäivään pyörivän myllyn uumenissa. Paikalla oli myös paholainen, joka verottajan ominaisuudessa otti omansa.
Talven sanotaan useimpina syksyinä yllättävän autoilijat, ja monelle kesäkin koittaa jotenkin yllättäen. Näiden välissä päästään yllättymään pääsiäisjakson liikkuvista juhlapyhistä, joiden päivämäärät ovat sidoksissa kuunkiertoon ja vaihtelevat siis jopa kuukaudella vuosittain. ”Helluntai heittelee ja pääsiäinen paiskelee.”
Pääsiäissääntö on mutkikas. Maaliskuisen kevätpäiväntasauksen jälkeinen täysikuu on tänä vuonna tiistaina 15. huhtikuuta, joten pääsiäissunnuntaiksi määräytyy 20. huhtikuuta. Laskiaissunnuntai on seitsemän viikkoa aiemmin eli maaliskuun toisena, ja laskiaistiistai eli varsinainen ”laskiainen” maaliskuun neljäntenä. Tuhkakeskiviikko 5.3. on ensimmäinen paastopäivä, ja niitä kertyy pääsiäiseen mennessä 40. Lauantait ovat paastopäiviä, sunnuntait eivät.
Lapsuuden kodissani joulu oli monipäiväinen juhla, johon kuului erilaisia pyhiä ja profaaneja kohokohtia. Elin keskellä vahvaa perinneyhteisöä, jonka maailmassa kirjallinen ja virallinen kulttuuri oli kietoutunut tiiviisti yhteen suullisen ja esityksellisen kanssa. Vasta yhteisön kadottua olen tullut tietoiseksi sen erityispiirteistä.
Yksi joulunpyhien ehdottomasti odotetuimpia leikkejä oli tyhmä kuningas, Tapanin päivän viettoon kiinteästi kuulunut leikki tai näytelmä. Joku läsnäolijoista – yhtä hyvin isoäiti kuin lapsenlapsi – valittiin epämääräisellä huutoäänestyksellä tyhmäksi kuninkaaksi. Ainoa ehto oli, ettei viimevuotista tyhmää kuningasta saanut valita uudestaan. Äänestys oli kaoottinen ja vailla sääntöjä. Valinnan jälkeen kuningas jätettiin yksin ja muut vetäytyivät toiseen huoneeseen valmistelemaan näytelmää. Roolit jaettiin ja juoni rakennettiin nopeasti. Esityksen aihe oli valitulle sattunut nolo tapaus kuluneelta vuodelta. Väki palasi esiintymään, ja tyhmän kuninkaan tehtävänä oli tunnistaa roolihahmot. Oikeiden arvausten jälkeen näytelmän olisi pitänyt loppua, mutta omasta esityksestään innostunut seurue vei esityksensä loppuun, halusi tyhmä kuningas sitä tai ei.