Uutta kansanlääkinnän kenttätutkimusaineistoa SKS:aan

Sinä, joka etsit tietoja suomalaisesta kansanlääkinnästä viime vuosikymmeninä ja erityisesti lääketieteilijän keräämästä kenttäaineistosta, ole hyvä! Saanet kuvan aineistostani näiden kolmen kiitollisen tervehdyksen kautta, jotka tässä lähetän poismenneille ja eläville yhteistyökumppaneilleni, varsinkin Pohjanmaalla ja Uudellamaalla mutta myös muualla Suomessa, kun aloimme etsiä sellaisia kotien keinoja sairauksien sattuessa, joita lääkärikouluissa ei opeteta.

Lue loppuun

Kansakunnan muisti syntyy ihmisten kokemuksista ja niistä kertomisesta

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura toteuttaa kansallista ja kansainvälistä tehtävää kulttuurisen ymmärryksen lisääjänä. Keskeistä tässä työssä on dokumentoida meidän tavallisten ihmisten tapoja olla maailmassa. Perinteet ja kulttuurinen tieto kuuluvat elämäämme yhtä kiinteästi kuin ravinto, lepo ja lisääntyminen. Erityistä painoarvoa ”tavallisten ihmisten” äänillä on tilanteissa, joissa yksilöt saavat itse määritellä, mitä he haluavat itsestään kertoa ja miten. Omaehtoinen kerronta onkin SKS:n tallennustyön perusta. Kansankunnan muistin ytimessä ovat yksilölliset kokemukset, muistot ja ymmärrys maailmasta.

Lue loppuun

Kitis kiira metsään!

Suomen Kansan Vanhoista Runoista löytyy merkillinen sikermä loitsuja, joita kerrotaan luetun pääsiäisviikon kiirastorstaina. Samoja loitsuja löytyy myös arkiston vuotuisjuhlakortistosta. Niiden yhteydessä on myös suoritettu monenlaisia puhdistautumismenoja:

Kuin kirstorstaina veetetään kiiraa, pannaan tervaämpäri kelkkaan ja siihen tuli, ja siihen pannaan kaikkia rauta-aseita: kirveitä, kuokkia, viikate, sirppiä, havukirveitä; ja sitä lekaa veitään kolmasti ympäri talosta ja hoitaan – Kitis kiira metsään! (SKVR XII2, Sotkamo).

Lue loppuun

No onkos tullut kesä, vai vasta vihtako sen tuo?

Vuotuisjuhlat, johon sauna vielä vahvasti liitetään ovat juhannus ja joulu. Näistä joulusauna joutuu juhannussaunaa enemmän kamppailemaan kiireen ja muiden tapojen yhteensovittamisen kanssa. Juhannuksenviettoon kuuluu saumattomammin kiireettömämpi oleilu mökillä ja saunominen helpommin sulahtaa muiden juhlatapojen lomaan. Juhannussalot, kokot, grillit, makkarat, haitarit ja tanssit ovat luonteva jatko saunassa puhdistetulle mielelle. Löylyistä voi astella pihamaalle jatkamaan juhlintaa ja välillä voi viskaista vihta-vastan katolle, jos ei vielä tiedä, kenen parina tanssia ja jos sattuu uskomaan taikojen tuomaan tietoon. Juhannussaunaan liittyy tapoja ja uskomuksiakin enemmän kuin joulusaunaan.

Suuret pyhät ovat vaatineet suuren siistiytymisen. Siitähän molemmissa joulu- ja juhannussaunassa on kyse. Mutta kun ihminen nykyään voi peseytyä muuallakin kuin saunassa, on saunan mieltä puhdistava ja rauhoittava rooli suurempi pyhiin laskeutuessa.

Lue loppuun

Kylähullun elämää

Rautalammilla eli 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Pentti-Keisari, aikansa kyläoriginelli ja paikallistarinoiden keskushenkilö. Tuula Pessa kirjoittaa Rautalammin kirjassa Köllinimet ja kyläoriginellit Rautalammilla -artikkelissaan kyseisestä Pentti-Keisarista, joka kulki ratsuväen univormuun pukeutuneena kylillä omatekoiset kunniamerkit rintapielessään ja esiintyi Venäjän keisarina, minkä ansiosta hän sai myös liikanimensä. Pentti-Keisari ennusti radion ja auton tulemisen sekä kirjoitti myös kansanrunoja. Hän oli sairastunut mieleltään, mutta myös arvostettu kansanrunoilija. Pentti-Keisariin ja muihin kylähulluihin eri puolilta Suomea liittyy laaja kertomusperinne kaskuineen ja tarinoineen. Paikkakunnan kylähulluja muistetaan monen sukupolven ajan, vähintäänkin heidät tunnetaan nimeltä, yleensä heillä on jokin liikanimi. Kautta aikojen kylähulluja on kutsuttu monilla nimityksillä, kuten löysäpäinen, omituinen, kahjo tai konu. Kylähullu nimityksenä onkin todennäköisesti peräisin vasta 1970-luvulta ja käännöslaina Ruotsista. Nimitys on otettu käyttöön aikana, jolloin perinteisten kylähullujen kulta-aika oli jo ohi.

Kylähullu oli normista poikkeava yksilö, joka käyttäytyi sopimattomasti, näytti poikkeavalta omituiseen kostyymiin pukeutuneena tai eli omalaatuista elämää. Jotkut heistä elivät eriskummallisina erakkoina, toiset taas hyvinkin sosiaalisina kiersivät talosta taloon harjoittamassa kiertävää ammattiaan tai kerjäämässä, kodittomat kysymässä yösijaa. Saattoivat he esittää eriskummallista ohjelmaakin. Jäppilästä kerrotaan Kukko-Keinosesta, joka pienestä maksusta näytteli kukkoa, kotkotteli ja lauloi kukon äänellä. Kylähulluille naurettiin ja heitä pilkattiin ja matkittiin, mutta ehkäpä heitä salaa myös hiukan ihailtiin. Kylähullu kun saattoi tehdä tai sanoa sen, mitä muut eivät kehdanneet tai uskaltaneet. Kylähullu oli aikansa anarkisti.

Lue loppuun

Jäikö se sinne?

Hiljaisuus herättää ihmisen aistit. Seuduilla, joissa yhteydet ovat pitkiä, on totuttava kuuntelemaan luontoa ja omaa sisintä. Suomalaisessa tarinaperinteessä tuttuja ovat kertomukset eelläkulkijoista, eellusmiehistä, ihmisen haamusta, etiäisistä tai varjosta, jotka tulollaan ennakoivat ehkä kaukaakin saapuvaa vierasta. Viimeistään tuolloin emäntä asettaa kahvipannun tulelle: ”Tiimaa ennen kun itte ihminen tulee taloon, puolta tiimaakin ennen, se tulee. Se on eelläkulkija”. Saatetaan kuulla tiukujen kilinää, ikkunat helisevät, ovet aukeavat tulijatta, kuullaan askelia tai odotettu vieras nähdään itsensä hahmoisena.

Ihmisen hahmo tai kaksoisolento tulkitaan usein kansanperinteessä kuoleman enteeksi. Niiden sairasvuoteelle kääntyneiden kohtalo, jotka nähdään kotinsa läheisyydessä kenties valkeissa vaatteissa, on sinetöity: pian näyn jälkeen kyseinen sairas kuolee.

Lue loppuun

Oppinut oluen juopi, oppimaton oksentaapi

Kesä tuo alkoholin otsikoihin ja keskustelupalstoille. Koulun päättymistä juhliva nuoriso, juhannuksen hukkumistapaukset, juhlajuomien uusimmat trendit, terassikausi ja siitä selviäminen puhututtavat vuodesta toiseen. Tänä kesänä suomalainen alkoholikeskustelu käynnistyi aivan erityisellä tavalla, kun hallituksella oli käsiteltävänään uusi alkoholilaki. Uutissivustoilla, kolumneissa, blogeissa ja mielipideosastoilla on puitu tiukan alkoholipolitiikkamme syitä ja seurauksia. Reaktiot ovat vaihdelleet lannistumisesta uhoon ja huvittuneisuudesta närkästykseen. Onpa myös ehdotettu, että koko alkoholilaki tulisi antaa kansan päätettäväksi. Mutta mitä siitäkin tulisi – onhan se nyt nähty, että tällä viinanhimoisella kansalla ei koskaan ole ollut ymmärrystä alkoholinkäytöstään tai sen säätelystä.

Vai onko sittenkin?

Lue loppuun

Suomen rumin mies ja muuta akateemista ammattikuntaperinnettä

Suomalaisen kansanperinteen ja muistitiedon kokoelmia löytyy myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Yksi tällainen on Tartossa sijaitsevan Eesti Rahvaluule Arhiivin pieni suomalaisen perinteen kokoelma, ERA, Soome. Se sisältää 80 sivua kielentutkija Paul Aristen (1905–1990) muistiinpanoja, jotka on kirjattu pääosin Suomessa, jokunen myös Virossa, Hampurissa ja Pietarissa.

Aristen kerrotaan tehneen muistiinpanoja kaikkialla missä liikkui. Suomea koskevassa kokoelmassa aihepiirit vaihtelevat lasten pelotuksista rivoihin lauluihin. Hiukan yllättäen suuri osa aineistosta on kaskuja ja anekdootteja Aristen suomalaisista kollegoista ja akateemisista persoonallisuuksista. Jutuissa seikkailevat muun muassa Lauri Kettunen, Kaarle Krohn, Viljo Mansikka, Väinö Salminen, J. E. Salomaa, E. N. Setälä ja Kalle Väisälä. Toisin kuin muiden muistiinpanojen kohdalla, informantteja ei mainita nimeltä. Lähteitä siis hienotunteisesti suojataan.

Lue loppuun

Kaipaatko loitsua?

Perinteet muuttuvat, se on osoitus niiden elinvoimasta. Sadut eivät aikoinaan olleet lapsille tarkoitettuja, vaan aikuisten keskinäistä perinnettä. Sopivia kerrontatilanteita ja -paikkoja olivat esimerkiksi iltapuhteet talvisaikaan, jolloin tehtiin samalla käsitöitä ja puhdetöitä. Sadunkerronta elävänä instituutiona hävisi Suomessa vähitellen 1800-luvun kuluessa. Karjalassa, Savossa ja itäisillä lähialueilla ovat sekä ortodoksit että luterilaiset herättäneet palmusunnuntaina perheenjäseniä, sukulaisia, kummeja ja naapureita virpomalla. Virpominen toimi siunauksena, hyvän terveyden toivotuksena ja pahan karkottajana. Viime vuosikymmeninä itäinen virpominen on taajamissa alkanut sekoittua läntiseen pääsiäislauantain lastenperinteeseen: pikkunoitina kiertelyyn.

Perinneilmiöiden muuntuminen ja moninaisuus näkyy hyvin välityskanaviensa kautta: lehdistö, tv ja eritoten netti. Lyhytkin vilkaisu sosiaalisen median syövereihin tuottaa ison perinnesadon, jossa on jokaiselle jotakin. Murheelliset voivat kokoontua itkuvirsiryhmiin käsittelemään surujaan äänelläitkennän avulla, toisaalla voi harjoittaa kalevalaista jäsenkorjausta, kuppausta tai erilaisia rentouttavia yrttihoitoja. Voi lähteä maahisten ja metsänhaltijoiden poluille samoilemaan ja ottamaan yhteyksiä metsänhenkiin. Voi liittyä suomiuskoisten ryhmään ja viettää vaikkapa omia juhlia: talvennapaa, helaa tai karhunpäivää. Tai kouluttautua samaaniksi alan retriiteissä.

Lue loppuun