Vähäisiä lisiä
Tarina 1960–1970-lukujen kansalaisoikeusliikkeestä ja romaniaktivismista on monille tuttu, mutta romanien asiaa edistäneitä romaniaktivisteja toimi Suomessa jo vuosikymmeniä aiemminkin. Keitä olivat 1910–1930-lukujen romanitaustaiset ”valistusluennoitsijat” ja mitä jälkiä heistä on jälkipolville jäänyt?
SKS:n tutkimusosastolla tulevana syksynä aloittava tutkimushanke Romaniaktivismi ja musiikin ”mustalaisromantiikka” Suomessa 1900-luvun alkupuoliskolla nostaa esiin Suomessa virinnyttä romanien kansalaisuusliikettä 1910- ja 1920-luvuilla. Hankkeen painopiste on suomalaisten romanimuusikkoaktivistien toiminnan tutkimuksessa. Monet hankkeen tutkimuskysymyksistä ovat syntyneet SKS:n arkistossa asiakas- ja tietopalvelua tehtäessä. Alkavan hankkeen rahoittaja on Suomen Kulttuurirahasto.
Syksyllä aloittava tutkimushanke rakentuu jo 1960-luvulla SKS:ssa aloitetun romaniperinteen ja muistitiedon tallentamisen varaan. Yhteistyön alkusysäyksenä oli Mustalaislähetyksen (nyk. Romano Missio) Veikko Piiraisen vuonna 1966 kirjoittama sanomalehtikirjoitus, jossa hän esitti huolen romaniperinteen tallentamisen puutteista. SKS reagoi, ja Urpo Vento ja Pekka Laaksonen tarttuivat työhön.
Millaisia ajatuksia mahtoi liikkua Aleksis Kiven päässä, kun hän sijoitti Seitsemän veljeksensä kulminaatiopisteisiin kahden seitsenhenkisen joukon, veljesten ja Rajamäen rykmentiksi kutsutun romaniperheen, kohtaamiset? Sonnimäellä romaniperheen Kaisa-äidin sadattelut ovat lähettämässä veljeksiä Impivaaraan, kun taas kohtaaminen Jukolan tiellä ja sitä seuranneessa kotiintulojuhlassa on aivan toista laatua. Kansanelämää ymmärtänyt Kivi antoikin lukijoilleen kaikki eväät nähdä romanit osana talonpoikaista elämää myös riemukkaalla tavalla.
Kansallismuseon Amengo museum! – Meidän museo!– tapahtumassa pari viikkoa sitten juhlittiin kahta tuoretta julkaisua. Kulje kanssamme – Suomen romanien historiaa lapsille on lapsille ja nuorille suunnattu kuvakirja/sarjakuva, joka tutustuttaa lukijansa romanien historiaan Suomessa 1500-luvulta lähtien. Hilja Grönforsin Vanhojen kaaleenlaulujen oppikirja taas on 32 laulun kokoelma, jonka äänitteiden ja yksityiskohtaisten nuotinnosten avulla voi opiskella romanilaulun esitystyyliä. Molempia julkaisuja yhdistää romanien vahva elävä kulttuuriperintö ja muistitieto, romanikulttuurin monikielisyys sekä romanien ja pääväestön välinen yhteistyö kulttuuriperintöhankkeissa.
Tänään perjantaina 12.4. kello 13 Kansallismuseon keskihallin kattoon – heti Akseli Gallen-Kallelan maalaamien Kalevala-aiheisten kattofreskojen viereen – heijastetaan takuulla jotain erityistä ja merkityksellistä: Amengo museum! Meidän museo!
Kansallismuseossa järjestettävän romanikulttuurin tapahtuman nimeksi Amengo museum! on hieno monella tapaa. Tapahtumaa järjestävien romanien suulla lausuttuna se on tunnustus pääväestön suuntaan siitä, että yhteistyön avaimia sovitellaan suljettujen ovien lukkoihin. Se on myös samalla muistutus siitä, että toimijat yhdessä – romanit ja pääväestö – voivat joka päivä olla uudelleen haastamassa paikallisesti ja kansallisesti muistiorganisaatioiden toimintaa tekemällä näkymätöntä enemmän näkyväksi. Amengo museum! -nimellä on romanikielisenä ilmauksena kuitenkin oma viestinsä erityisesti romaniväestölle.
Maanantaina 26.11.2018 vietimme Romanien kulttuuriperintö -hankkeen päätösseminaaria SKS:n juhlasalissa. Kolmen vuoden aikana hankkeessa on edistetty romanien henkilö- ja yhdistysarkistoista sekä kansanperinteestä muodostuvan kulttuuriperinnön tallentamista, tuntemusta ja näkyvyyttä. Hankkeen ovat toteuttaneet Romaniasiain neuvottelukunta (RONK), Kansallisarkisto (KA) ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS). Hankkeen nettisivuilla Suomen romanien arkisto – Finitiko kaalengo arkiivos toimintaan voi tutustua tarkemmin.
Päätösseminaarin keskusteluja yhdistävinä aiheina olivat yhteistoiminnan eri muodot, romanien ja heidän kulttuuriperintönsä näkyvyyden kysymykset sekä näihin liittyvät vallan ja vastuiden määrittelyt. Miten toimia yhteisesti sovittujen tavoitteiden hyväksi niin, että kaikki osapuolet kokevat olevansa kuultuja ja arvostettuja? Miten toimia vähemmistön kulttuuriperinnön vaalimiseksi hyödyntäen olemassa olevia muistiorganisaatioita ja rakenteita? Miten lisätä romanien kulttuuriperinnön näkyvyyttä osana suomalaista muistiorganisaatioiden infrastruktuuria?
Kansallisarkistossa Helsingin Rauhankadulla järjestetään torstaina 5.4. kello 12 alkaen Mikä matka! Romanien kulttuuriperintö Suomessa -yleisötilaisuus. Tilaisuudessa keskustellaan romanien kulttuuriperinnöstä sekä sen tallentamisesta eri muodoissa. Tilaisuuden suunnittelussa on ollut mukana sekä romaneja että muistiorganisaatioiden edustajia.
Mikä matka -tilaisuuden nimessä voi kuulla arvonantoa romanien 500-vuotiseen historiaan ja kulttuuriin Suomessa – moninaisia kansainvälisten yhteyksien kerroksia unohtamatta. Mutta mitäpä jos nimi suunnataankin kysymyksenä muistiorganisaatioille, tutkijoille ja perinteentallentajille? Kuljetun yhteisen matkan ytimeen nousevat silloin kysymykset siitä, kuinka keruumenetelmät ja muistiorganisaatioiden hankintapoliittiset linjaukset ovat vaikuttaneet siihen, mitä romanien kulttuuriperinnöstä kansallisiin ja paikallisiin kokoelmiin on päätynyt. Ja miten vastata esimerkiksi dokumentaristi Carmen Baltzarin tilaisuudessa esittämään puheenvuoroon, joka on otsikoitu Onko maailma valmis siihen että romanit kertovat itse omat tarinansa, omilla ehdoillaan?
Kun Romaniasiain neuvottelukunta vuonna 2014 myönsi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle Paarkiba (”Kiitos”) -tunnustuksensa, mainittiin palkinnon perusteluissa SKS:n työ ”romanien kansanperinteiden sijoittamiseksi osaksi kansallista kulttuuriperintöä”. Vaikka mainittu sijoittaminen näkyykin erityisesti arkiston toiminnassa haastatteluaineistojen keruina, on myös julkaisemisella, kirjallisuuden edistämisellä kuin myös tutkimushankkeilla ollut tärkeä roolinsa.
Kolikon toinen puoli on se osa tarinaa, joka on tutumpi romaniväestön keskuudessa. Tässä kertomuksessa painotetaan omaa halua olla mukana säilyttämässä omaa kulttuuriperintöään. Se, mikä arkiston suunnasta voi näyttäytyä mukaan ottamisena tai poisjättämisenä, voidaan toisesta suunnasta katsottuna tulkita mukaan menemisenä tai poisjättäytymisenä.
Rajamäell’ korkealla
asuu pariskunta,
harjoitellen virkaa viisi,
ammattia monta.
Rajamäen rykmentti, joka edustaa Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä ”mustalaisuutta”, tunnetaan parhaiten heistä lauletusta pilkkalaulusta. Laulussa tämä seitsenhenkinen joukkue, jonka muodostavat isä-Mikko, äiti-Kaisa sekä Heikka, Matti eli Mörökölli, kaksoset sekä Pikkutallukka, asetetaan ivalliseen ja huvittavaan valoon asioita liioitellen ja vähätellen. Se, että Kivi on ajatellut laulun veljesten sanoin ”lystilliseksi” ja ”ilkeenaikaiseksi”, kertoo sen kahdesta puolesta. Molempia seikkoja, hauskuutta ja pilkkaa, kannattaa problematisoida erityisesti siksi, että laulussa ja laulutilanteissa on kyse kahden kulttuurin kohtaamisesta. Mikä laulussa siis on hauskaa ja mikä pilkkaa – ja kenelle?
Pohjoismainen romanien kulttuuriperintö ja sitä vaalivat projektit olivat esillä syykuun lopussa Upsalassa järjestetyssä seminaarissa Romer och resande i Nordiska kulturarvet. Suomea seminaarissa edustivat Romaniasiain neuvottelukunnan, SKS:n ja Kansallisarkiston yhteinen Romanien kulttuuriperintö: arkistointi, arvostus ja tutkimus (2016–2018) -hanke sekä Suomen romanien historia (2010–2012) -tutkimus- ja julkaisuhanke (SKS, RONK). Jälkimmäinen oli jälleen ajankohtainen siksi, että hankkeen tuloksena julkaistusta tietokirjasta toimitettiin viime vuonna myös ruotsinkielinen laitos. Isäntämaa Ruotsin ja Suomen lisäksi paikalla oli edustajia myös Norjasta ja Saksasta. Seminaarin ja työpajan isäntänä toimi Institut för språk och folkminnen. Muita järjestäjätahoja olivat Forum för levande historia, É Romani Glinda, HL-Senteret sekä RomArchive – Romano Digitalno Archivo.
Seminaarissa esiteltyjä hankkeita yhdistää ajatus ”historian tyhjän kohdan täyttämisestä”. Romanien 500-vuotinen läsnäolo ja sen romaniääninen tulkinta on jäänyt monelta osin pimentoon sekä arkistoissa että museoissa kaikissa Pohjoismaissa. Meneillään olevat hankkeet pyrkivät korjaamaan tilannetta tuomalla romaniväestön historiaa ja osallisuutta näkyväksi. Arkistoissa asiaa edistetään paikantamalla jo kerätyistä aineistoista romanitietoa sekä keräämällä uutta romanien itsensä tuottamaa aineistoa – museoissa ja internetissä järjestämällä näyttelyprojekteja. Hankkeita yhdistävänä tekijänä on myös se, että kaikki hankkeet toteutetaan tiiviissä yhteistyössä paikallisten romanien kanssa. Ylirajaisuus, on se sitten romaniväestön vuorovaikutusta pääväestön kanssa tai vuorovaikutusta naapurimaiden romanien kanssa, on hankkeissa luonnollisena aspektina mukana.