Vähäisiä lisiä
Kavuttuani Kolin huipulle koin jostain syystä sopivaksi hiljentää puheeni kuiskaukseksi, vaikka paikalla ei ollut muita ihmisiä. Se vain tuntui sopivalta, ihan kuin kirkkoon tai muuhun pyhään paikkaan astuessa. Jos eri puolilla Itä-Suomea asuneelle Koli saa aina samanlaisen hurmion aikaan, kuinka sen sitten kokee kauempaa matkannut? Tai millaisena Kolin vaarat näyttäytyvät kylässä koko ikänsä asuneille?
Kansanrunousarkiston aineistoluettelossa seisoo tällainenkin:
PYP – Rahaan liittyviä sananparsia ja kaskuja 1962. Laajuus 200 000 yksikköä. Järjestäjät SKS ja Pohjoismaiden Yhdyspankki. Sijoitettu laatikoihin ja arkistokuoriin.
Helmikuussa Harvardin yliopistosta löytyi Sibeliuksen säveltämä valssi. Meillä kirjallisuusarkistossakin on tehty paljon löytöjä: tammikuussa Seura ja Iltalehti uutisoivat Pentti Haanpään novellikäsikirjoituksen löytymisestä. Odottamattomat ja harvinaiset löydöt kiihdyttävät mieliä ja kirjallisuusarkisto – tai ainakin sen aineisto ja tutkijat – saattavat päästä lehtien sivuille.
Arkistoista löytyneet käsikirjoitukset eivät aina ole esteettisesti korkeatasoista tai viimeisteltyä kaunokirjallisuutta, mutta voivat silti olla historiallisesti kiinnostavia. Näin esimerkiksi Toivo Pekkasen syntymän 100-vuotisjuhlaksi julkaistu Inkerin romaani (2002).
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perinteenkeruuta ajatellessa mieleen tulee heti arjesta kadonneen kansanperinteen pelastusoperaatio. Menneen maailman dokumenteissa arkiston hyllyille on kuitenkin päätynyt myös tulevaisuuksia – menneitä tulevaisuuksia.
Työmies Vilho Itkonen keräsi taikoja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran stipendiaattina Saarijärvellä vuonna 1907. Elettiin jännittäviä aikoja. Maassa oli ensimmäiset eduskuntavaalit. Poliittisesti aktiivinen Itkonen oli palavasieluinen sosialisti mutta myös teosofi – Matti Kurikan leiriä. Ja huonostihan niissä vaaleissa kävi. Kurikkalaiset kärsivät tappion niin sosialistien sisäisissä taistoissa kuin koko poliittisella kentällä.
Akatemiatutkija Tuula Juvonen kertoo Vauhtipyörässä, Työväenmuseo Werstaan asiakaslehdessä (2013), kuinka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historian tallentaminen käynnistyi. Werstas on vuodesta 2002 kerännyt LHBT-ihmisten elämästä kertovaa aineistoa. Ensi kesänä kokoelmista järjestetään Hilpeys ja ennakkoluulo -näyttely. Werstas tekee tärkeää työtä, Juvonen muistuttaa, ensimmäisenä suomalaisena museona tällä saralla.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa on talletettu aikaisemminkin. Siinä missä Werstas on 2000-luvulla kutsunut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä luovuttamaan elämästään kertovaa aineistoa, edellisellä vuosisadalla muistiaineistojen reitti arkistoihin oli toisenlainen. Olennaista oli silloinkin vähemmistöihin kuuluneiden oma aktiivisuus kerätä ja tallettaa arkistoaineistojaan.
Olen vaikea asiakas. Tiedostan tämän raskaasti joka kerta kun astun Kansanrunousarkiston ovesta sisään. Palvelu on aina ystävällistä ja asiantuntevaa, ja olen siitä yksinomaan kiitollinen. Kyse ei olekaan siitä. Vaan siitä, että kysymykseni ovat sellaisia, joihin arkistojärjestelmää ei ole tarkoitettu vastaamaan. Auta ja opasta siinä sitten.
Olen nimittäin kiinnostunut arkiston roskakoreista. Minua kiinnostaa arkistoon lähetettyjen aineistojen alussa olevat saatesanat ja arkistossa papereihin tehdyt reunahuomautukset, alleviivaukset ja huutomerkit. Kaikki sellainen, jolla ei ole arkistotunnusta. Sellainen, mitä ei löydy luetteloista.