Aleksis Kivi murhenäytelmän kirjoittajana

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimiehenäkin toiminut professori Kai Laitinen on Aleksis Kiven näytelmiä tutkiessaan havainnut, että tämän tuotannossa on nähtävissä heiluriliike tragedioiden ja komedioiden kesken. Sen voi tulkita eräänlaiseksi mentaaliseksi tasapainotteluksi ja samalla maailmankatsomukselliseksi etsinnäksi. Merkillepantavasti Kivi käynnisti tuotantonsa murhenäytelmällä Kullervo (1864), ja myös viimeinen draama Margareta (1871) on luokiteltavissa tragediaksi.

Lue loppuun

”Laaja”, ”pitkä” ja ”yksityiskohtainen” Päätalo

Missä Kalle Päätalon kirjassa käymäläreissu kestää kymmenen sivua? – Taivalkoskella pidetyn Päätalo-tietovisan lämmittelykysymyksen oikea vastaus on tietenkin, että ei missään.

Käymäläreissukysymys toi mieleeni, että Päätalosta on voimakkaita mielipiteitä usein niilläkin, jotka eivät hänen tuotantoaan tunne. Olen havainnut ainakin kolmenlaista suhtautumista Päätaloon. Ensinnäkään Päätalon kirjoihin ei haluta tarttua ollenkaan. Toisaalta taas osa on yrittänyt lukea niitä joskus ja luovuttanut. On tietysti myös niitä, jotka Päätalon kerronta on tempaissut kerralla mukaansa.

Lue loppuun

Sofistikoituneita kertomuksia

Sofi Oksasta voi pitää harvinaisena suomalaisena ”tähtikirjailijana”, joka on sekä julkisuuden hahmo että median moniottelija, jota seurataan iltapäivälehdissä ja jota kysytään asiantuntijaksi television ajankohtaisohjelmiin. Vähemmän huomiota on toistaiseksi saanut Oksasen keskeisin rooli, romaanikirjailija. Oksaselle romaani on kuitenkin nähdäkseni vakava kulttuurisen ja yhteiskunnallisen puheenvuoron väline, samalla kun romaani aina myös kiinnittää lukijan huomion omaan taiteelliseen muotoonsa. Niinpä kutsun Sofi Oksasen romaaneja – vain puoliksi leikilläni – ”sofistikoituneiksi” kertomuksiksi.

Lue loppuun

Sota ja 1950-luvun maanalainen kirjallisuus

Kesäkuussa ilmestyneessä kirjassani Suomalaiset sivulliset luen kaunokirjallisia teoksia, joissa sota näyttäytyy nykypäivän uutiskuvastojen tapaan kaksikasvoisena: joko kakofonisena kaaoksena tai poissaolona. Tyyne Saastamoisen romaanissa Vanha portti (1959) sodan ruumiillinen sokki rinnastuu kollaasiin:

”Hän räjähti niin kuin hänellä olisi ollut dynamiittia suussa [– –]. Kun hän oli koonnut pirstaleet, sen mikä [julkisen käymälän] hajusta jäi, sillä sanoja ei hänellä enää ollut, hän jatkoi menoa toisenlaisena kuin äsken”.

Lue loppuun

Suomalainen klassikko, joka on vaikuttanut minuun

Helsingin yliopiston Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijat kertovat, miltä suomalainen kulttuuri ja yhteiskunta näyttää ulkomaalaisen opiskelijan silmin. Kirjoittajat ovat kotoisin eri puolilta maailmaa, ja he ovat oppineet suomen vieraana kielenä. Tässä kirjoituksessa opiskelijat esittelevät suomalaisen kirjallisuuden klassikoita, jotka ovat tehneet erityisen vaikutuksen heihin.

Lue loppuun

Savumerkkejä, Lönnrotin piippu ja kuolemantuomio

Teoksessani Savumerkkejä. Tupakointi suomalaisessa kirjallisuudessa 1800-luvulta 2000-luvulle (2019, SKS) tutkin tupakoinnin kulttuurisia merkityksiä suomalaisessa kirjallisuudessa suullisesta kansanrunoudesta oman aikamme romaaneihin. Analysoin ja tulkitsen monia suomalaisen kirjallisuuden klassikoita ja uudempia teoksia tupakoinnin näkökulmasta eräänlaisella kaksoisvalaistuksella: yhtäältä kysyn, mitä tupakointi kirjallisuudessa merkitsee, ja toisaalta, miten se jotakin merkitsee. Ensimmäinen kysymys tarkoittaa sitä, millaisia merkityksiä tupakointi kirjallisuudessa saa; toinen sitä, miten tupakointia esittämällä annetaan merkityksiä muille asioille. Teos teokselta ja pääosin historiallisia kehityskulkuja seuraten selvittelen, miten ja miksi Suomen kirjallisuudessa tupakoidaan.

Samalla, kun monet tunnetut teokset saavat uusia tulkintoja tupakoinnin näkökulmasta, tietämys tupakoinnille todellisuudessakin annetuista merkityksistä terävöityy. Myös merkitysten moninaisuus yllättää, sillä tupakoinnin symboliarvo suomalaisessa kirjallisuudessa näyttäytyy selvästi merkityksellisempänä ja suurempana kuin on tähän saakka huomattu.

Lue loppuun

Nykykirjallisuuden monikielinen todellisuus

Tänä vuonna Frankfurtin kirjamessuilla suomalaista kirjallisuutta viedään maailman kartalle. On siis hyvä aika myös kotimaan kirjallisuudenkentällä pohtia kysymystä, mitä on suomalainen kirjallisuus.

Suomessa kirjoitetaan kirjallisuutta kymmenillä kielillä ja toisaalta maan rajojen ulkopuolellakin voi varmasti syntyä suomalaista kirjallisuutta, suomeksi tai jollain muulla kielellä. On myös muistettava, ettei kirjallisuutta välttämättä kirjoiteta vain yhdellä kielellä, vaan samanaikaisesti useammalla. Kirjallisuuden monikulttuurisuudesta ja -kielisyydestä ovat kirjoittaneet verkkolehti Kiiltomadon pääkirjoituksissa hiljattain Rita Paqvalén ja viimeksi Julia Tidigs.

Lue loppuun