Avainsana-arkisto: Seitsemän veljestä

Jouluidylli Jukolan Simeonin tapaan

18.12.2020,
1

Seitsemässä veljeksessä (1870) joulu saapuu eteläiseen Hämeeseen neljästi. Yksi kerroista jää vain lyhyeksi maininnaksi. Silloin lukemaan oppinut Eero palaa aatoksi kotiin ja alkaa joulun jälkeen opettaa veljilleen aapiskirjan saloja. Tämä ohi vilahtava joulu on tärkeä taitekohta impivaaralaisten elämänmuutokselle. Romaanin lopussa seestyneet veljekset kokoontuvat Jukolan oljille nauttimaan joulusta perheineen. Veljesten tarina päättyy tähän rauhalliseen jouluonneen ruokineen ja lauluineen.

Romaanin kaksi muuta joulua ovat toistensa vastakohtia. Tunnetumpi niistä on Juhanin johdolla vietetty raisu sydäntalven juhla, jonka päätteeksi veljespolot lämmittelevät Impivaaran hiilloksella ja pakenevat Jukolaan henkensä kaupalla. Juhanin joulu on avokätinen, ylenpalttinen ja täynnä hybristä. Sen eetos kulminoituu sanoihin: ”Mitä huolisimme vaikka pöllähtäisi tulessa tuhaksi ja tomuksi koko tämä maailma paitsi Impivaara ja sen ympäristö.”

Lue loppuun →

”Onnistukoon virkanne teille vaan uhkeammin aina”

9.10.2020,
2

Millaisia ajatuksia mahtoi liikkua Aleksis Kiven päässä, kun hän sijoitti Seitsemän veljeksensä kulminaatiopisteisiin kahden seitsenhenkisen joukon, veljesten ja Rajamäen rykmentiksi kutsutun romaniperheen, kohtaamiset? Sonnimäellä romaniperheen Kaisa-äidin sadattelut ovat lähettämässä veljeksiä Impivaaraan, kun taas kohtaaminen Jukolan tiellä ja sitä seuranneessa kotiintulojuhlassa on aivan toista laatua. Kansanelämää ymmärtänyt Kivi antoikin lukijoilleen kaikki eväät nähdä romanit osana talonpoikaista elämää myös riemukkaalla tavalla.

Kuva: Gary Wornell, SKS 2020.

Lue loppuun →

Seitsemän veljestä ilman seitsemää veljestä

5.10.2020,
2

Romaani järjestäytyy, luo rakenteita, taloutta. Aleksis Kiven Seitsemän veljestä alkaa panoraamakuvauksella Jukolan talosta, pihasta, taloudenpidon tolasta, mutta sitä seuraa itsensä veljessarjan järjestäminen. Osalle veljeksistä annetaan ikä, osalle fyysisiä ominaisuuksia, mutta kootaan heitä hiukan yhteenkin, ikään kuin yhdeksi talolliseksi: ”Omituisuus, joka heitä kaikkia yhteisesti merkitsee, on heidän ruskea ihonsa ja kankea, hampunkarvainen tukkansa […]”

Muutoin Kiven lukijat muistavat veljekset tietysti toukolalaisten herjalaulusta ”Seitsemän miehen voima”, jossa veljekset kuvataan tyyppeinä joita luonnehtivat pikemminkin erot kuin samuudet. Veljet siis nimenomaan poikkeavat toisistaan, ovat toisiinsa nähden ominaisuuksiltaan melko teräväpiirteisiä, helposti tunnistettavia, kuviteltavia hahmoja. ”Seitsemän miehen voima” onkin kuin lukuohje romaaniin, sillä sen kajahdettua esimerkiksi Lauria on vaikea muistaa muuna kuin mäyränä. Ei häntä Timoonkaan sekoita, vaikka nämä kaksosia ovatkin.

Lue loppuun →

Kurra vierii arkistosta Seurasaareen – Jukolan veljesten suosikkilaji palaa pelikentille

2.10.2020,
Kommentoi

Seitsemän veljeksen (1870) juhlavuoden huumassa Aleksis Kiven etnografisesti tarkkaa, kieleltään rikasta ja kirjallisuushistoriallisesti merkittävää mestariteosta on käsitelty kymmenistä näkökulmista. Kaikkien muiden ansioidensa rinnalla 150 vuotta täyttänyttä romaania voi ihailla myös urheiluverbaliikan edelläkävijänä, eräänlaisena alkusiemenenä myöhempien aikojen tiilikaisille, noposille, häyrisille ja mertarannoille.

Etenkin kurranlyöntiä Kivi kuvaa kirkkaammin kuin yksikään Ultra HD -ruutu olohuoneiden kisastudioissa. ”Ja muutaman tunnin päästä seisoivat he valmiina leikkiin, kourissa vahvat koivuiset kanget; ja seisoivat he jaettuina kahteen joukkoon: Juhani, Simeoni ja Timo toisella puolella, mutta toisella Tuomas, Aapo ja Eero. Alkoi kiekko lennellä heidän välillänsä, ja kauas kajahteli tienoo, koska kanget iskelivät vasten visasta pyörää, joka huminalla juoksi edestakaisin”, Kivi maalaa pelin vaiheita Impivaaraan rakennetussa kiekkotarhassa.

Lue loppuun →

Mitä jos Jukola olisikin ollut kruununtila?

4.9.2020,
2

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen julkaisemisesta. Kirjaa on analysoitu monesta vinkkelistä vuosien varrella, mutta harva ehkä muistaa, että kirjan lähtötilanne kumpuaa maatilojen sukupolvenvaihdoksiin liittyvistä valinnoista ja haasteista. Kun veljesten äiti kuolee, on Jukolan talolle löydyttävä uusi jatkaja. Aapo ehdottaa, että isännyys annetaan Juhanille, veljessarjan vanhimmalle, mutta Laurin mielestä ”viheliäinen Jukola” kannattaa enemmin myydä tai antaa vuokralle Rajaportin nahkapeitturille kymmeneksi vuodeksi. Itse he voisivat muuttaa uudisraivaajiksi ”metsien kohtuun” Impivaaraan, Jukolan talon takamaille. Näin lopulta tapahtuukin.

Kymmenen vuoden kuluttua veljekset palavat monenlaisten käänteiden jälkeen takaisin synnyinkotiinsa. On aika palata puolitiehen jääneeseen sukupolvenvaihdokseen. Veljeskatras päättää jakaa Jukolan kantatilan kahteen osaan. Toisen puolen saa Juhani, toisen Aapo. Myös Impivaaran uudistalo halotaan kahtia Tuomaksen ja Laurin kesken. Jukolaan kuului vanhastaan myös kaksi torppaa, Kekkuri ja Vuohenkalma, jotka annetaan Timolle ja Eerolle elinikäisellä sopimuksella. Vuokraa niistä ei tarvitse maksaa.

Lue loppuun →

Kiven veljekset keskustelijoina: 7 profiilia

18.5.2018,
1

Tähän aikaan vuodesta Jukolan veljekset viettäisivät kolmatta viikkoaan Impivaarassa. Mitä he tekisivät siellä kaikkein eniten? – Puhuisivat.

Noin puolet Aleksis Kiven romaanista koostuu veljesten ja muiden henkilöiden keskusteluista, jotka on merkitty näytelmäkirjallisuuden tapaan puhujien nimet mainiten. Puolitoista vuotta sitten päätimme kollegoideni Niklas Alénin ja Ossi Kokon kanssa selvittää, millaisilta Kiven veljekset näyttäisivät, jos heidän keskustelujaan ja repliikkejään analysoisi sanatasolla tilastollisesti. Oliko August Alhqvist oikeassa todetessaan, että Seitsemän veljeksen ”henkilöt ovat varjoja, jotka puhuvat ja toimivat kaikki samalla tavalla”? Vai osoittaisiko koneellinen analyysi selviä eroja veljessarjan sisällä? Mitä veljesten keskusteludynamiikka kertoisi heistä ihmisinä?

Lue loppuun →

Seitsemän veljestä ja rivot lähteet

15.12.2017,
Kommentoi

”Uskonnollisia käsitteitä ja tunteita tehdään naurunalaisiksi ja loukataan usein niin riettaasti, ettei sillä ole mitään rajoja” kirjoittaa raivostunut August Ahlqvist 1870 murska-arviossaan SKS:n ”Novellikirjastossa” ilmestyneestä Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Ahlqvist veti herneen nenään esimerkiksi siitä, miten ukkosenilma teoksessa selitetään. Jumala jyrää peltoansa ja livauttelee makeita iskujaan sonninsuoroisella piiskallansa. Kuten tulevassa Seitsemän veljeksen kriittisessä editiossa tullaan selittämään, sonninsuoroinen piiska tarkoittaa kuivatusta sonnin siittimestä valmistettua piiskaa. Osasta Seitsemän veljeksen laitoksia kyseinen kohta 1800-luvulla sensuroitiinkin.

Kivi pyrki kuvaamaan teoksessaan kohteitaan, hämäläisiä rahvaanmiehiä realistisesti, joten ymmärrettävää oli, että jonkinasteista karkeutta kuvaukseen oli pistettävä. Jo Kiven teoksia selittänyt E. A. Saarimaa (1964) valisti, että Laurin kännipäissään Hiidenkivellä pitämä saarna on varsin siistitty versio kansan suussa kiertäneistä pilasaarnoista ja näin todella on. SKS.n arkistossa on säilynyt esimerkiksi seuraavanlainen 1850-luvulta peräisin oleva ronski pilasaarna:

Lue loppuun →

Tutkimaton Seitsemän veljestä

11.11.2016,
Kommentoi

Tekstikriittisten editioiden eräs tarkoitus on avata vanhojen teosten tekstiä. Selittää sanoja, jotka ovat jo muuttuneet nykylukijalle vieraiksi mutta myös sitä jo unohtunutta maailmaa, jossa kirjailija on teoksensa kirjoittanut. Samoin kuin antiikkinen messinkiaarre saadaan loistamaan kunnon entisöinnillä, tekstikriittisen laitoksen kommentaarit rapsuttavat teoksesta irti ajan patinan ja kirkastavat tekstin merkityksiä tarjoten lukijalleen mahdollisuuden uudenlaiseen lukukokemukseen.

Aleksis Kiven teosten tekstikriittisten laitosten toimittaminen on edennyt vaiheeseen, jossa työn alla ovat Seitsemän veljeksen tekstikommentaarit. Tekstistä on nyt laadittu sekä kielitieteellisiä, Kiven kieltä selittäviä viitteitä että hengellistä kirjallisuutta, sananparsia ja muuta kansanperinnettä käsitteleviä viitteitä. Viitteissä on avattu esimerkiksi sitä, että Simeonin käyttämä sananparsi ”Siinä ovat kalas, joita onkeilit” tarkoittaa nykykielessä suurin piirtein samaa kuin ”Sitä saa, mitä tilaa”, ja että sana ”rapas” viittaa sisälmyksiin.

Lue loppuun →

Kyltät, naskit ja keppihevonen

28.10.2016,
Kommentoi

Rajamäell’ korkealla
asuu pariskunta,
harjoitellen virkaa viisi,
ammattia monta.

Rajamäen rykmentti, joka edustaa Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä ”mustalaisuutta”, tunnetaan parhaiten heistä lauletusta pilkkalaulusta. Laulussa tämä seitsenhenkinen joukkue, jonka muodostavat isä-Mikko, äiti-Kaisa sekä Heikka, Matti eli Mörökölli, kaksoset sekä Pikkutallukka, asetetaan ivalliseen ja huvittavaan valoon asioita liioitellen ja vähätellen. Se, että Kivi on ajatellut laulun veljesten sanoin ”lystilliseksi” ja ”ilkeenaikaiseksi”, kertoo sen kahdesta puolesta. Molempia seikkoja, hauskuutta ja pilkkaa, kannattaa problematisoida erityisesti siksi, että laulussa ja laulutilanteissa on kyse kahden kulttuurin kohtaamisesta. Mikä laulussa siis on hauskaa ja mikä pilkkaa – ja kenelle?

Lue loppuun →

Perheet Kiven teoksissa

7.10.2016,
2

Aleksis Kiven teosten pääjuonet liittyvät monesti henkilöiden sisäisten tai ulkoisten konfliktien ratkaisuihin ja usein niihin osallistuu päähenkilöiden lähipiiri. Eräs mielenkiintoinen piirre näissä teoksissa on kuitenkin se, että hyvin harvalla päähenkilöllä on ”normaali” perhe – enkä tässä tarkoita luonteeltaan vaan rakenteeltaan normaalia eli vanhemmat ja lapset. Nummisuutarin Eskon perheen lisäksi molemmat vanhemmat ovat lapsilla vain Yö ja päivä -näytelmän perheissä, ja tietenkin Kullervolla, joka ei tosin aluksi sitä tiedä ja lopuksi ilman heitä jää. Toki muutamassa Kiven näytelmässä ei ole minkäänlaisia perhekokonaisuuksia, nimittäin Olviretkessä ja Kihlauksessa, sillä niissä eivät sukulaisuusasiat ole juuri esillä. Olviretken nimettyjä baijerilaisia sotilaita voidaan tietysti pitää veljeksinä (seitsemän!) tai Apelin ja Josepin ”työryhmää” isänä ja poikana, mutta tällöin kyseessä on tulkinta, ei esiin kirjoitettu asia.

Yleinen periaate Kiven luomissa perheissä on se, ettei niissä ole toista vanhempaa. Margaretassa, Selman juonissa, Karkureissa ja Leassa naispäähenkilöllä (Karkureissa myös Tykolla) on vain isä, eikä äitien poissaoloa niissä juuri korosteta. Seitsemässä veljeksessä pojilla on teoksen alussa puolestaan vain äiti, jonka kuolema laukaisee tarinan varsinaisesti käyntiin.

Lue loppuun →