Twitterissä aktiivisen tutkijan Oula Silvennoisen asettuessa eduskuntavaaleissa ehdolle monet poliitikot nostivat esille, että Silvennoisen on ehdokkuutensa jälkeen turha esiintyä puolueettomana tutkijana. Myös perustuslakiasiantuntijoiden kohdalla monet melko nimekkäätkin henkilöt kaivelivat professorien aikaisempia poliittisia kytkentöjä esiin negatiiviseen sävyyn, ja käytännössä vihjailivat, että tutkijoilla on kommentoinnissaan poliittinen agenda.

On täysin ilmiselvää, että jokaisella ihmisellä on sidonnaisuuksia, jonkinlainen maailmankatsomus sekä poliittisia näkemyksiä. On osa tutkijan ammattitaitoa pyrkiä tunnistamaan omat sidonnaisuutensa ja ainoastaan eettistä pyrkiä erittelemään ne mahdollisimman analyyttisesti ja eksplisiittisesti.

On absurdi ajatus, että tutkija ei voisi toimia politiikassa, koska hän menee siitä jotenkin pilalle. Suomen historian jokaisessa eri vaiheessa akateemikoilla on ollut iso rooli nimenomaan poliitikkoina. On itse asiassa valitettavaa, että nykyisin eduskunnassa on melko vähän tutkijataustaisia poliitikkoja.

Toinen viime aikoina kuohuttanut tapaus on Åbo Akademin sukupuolentutkimuksen oppiaineessa tapahtunut suolajupakka. Apulaisprofessorin yritys ”puhdistaa työilmapiiriä” suolakiteiden avulla sai esimerkiksi mtv:n toimittajan Ivan Puopolon ja kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaan Tere Sammallahden kirjoittamaan useita twiittejä, joissa penättiin Akademin rahoituksen lakkauttamista ja ylipäätään kiistettiin sukupuolentutkimuksen asema tieteenä.

Kenellekään yliopistojen liepeillä työskennelleelle ei voi tulla yllätyksenä, että akatemiassa on melko värikästä sakkia. Ihminen voi olla omalla alallaan aivan nerokas tutkija, mutta samaan aikaan yksityiselämässään uskoa tai harrastaa jotain, mitä tiede ei tue.

Ajatus siitä, että tutkijan pitäisi saada uskomuksiensa perusteella potkut, on täysin pöyristyttävä. Myös tutkijoilla on oikeus ja vapaus ajatella ja uskoa mitä he haluavat ilman, että se kuuluu työnantajalle pätkän vertaa. Tieteen tasoa puolestaan eivät määritä toimittajat tai poliitikot vaan tiedeyhteisö itse. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että tutkijan yksityiselämän seikat ja tieteen laatu eivät liity toisiinsa.

Molemmissa tapauksissa on taustalla sama oletus: tutkijoiden odotetaan olevan täysin objektiivisia ja riippumattomia rationaalisia olentoja. Ihminen ei ole rationaalinen olento, eikä koskaan objektiivinen. Tutkijat eivät ole sen kummallisempia kuin muutkaan ihmiset.

Lotta Aarikka

Lotta Aarikka tekee väitöskirjaa Turun yliopiston suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen oppiaineessa otsikolla ”Murteentutkimuksen metodit ja ideologiat 1871–2018”. Väittelemisen jälkeen Aarikka haaveilee tekevänsä Lauri Kettusen Suomen murteet -kirjasarjaan liittyvää postdoc-tutkimusta ja työtä poliittisen vaikutusviestinnän parissa, mutta ennen kaikkea unelmoi, että voisi tehdä molempia. Vapaa-ajalla Aarikka pienviljelee, hupsuttelee kahden töppötassuisen koiransa kanssa ja tappelee internetissä.