Kirjoittajan arkistot:SKS

Kynällä kyntäjät – Arkistoaineistoista tutkimukseksi ja verkko-oppimisaineistoksi

10.8.2018,
Kommentoi

Tammikuussa tänä vuonna SKS julkaisi verkkoaineiston Kynällä kyntäjät, joka valaisee suomalaisten kirjoitustaidon ja laajemmin kirjallistumisen historiaa. Hankkeessa on muokattu useiden tutkimusprojektien tuloksia yleistajuiseen muotoon. Sivustoa ja siihen liittyviä tehtäviä laadittaessa huomioitiin erityisesti yläkoulujen ja lukioiden opetuksen tarpeet, mutta sivustolta löytyy merkityksellistä sisältöä kaikille Suomen historiasta ja sen kirjallisen kulttuurin vaiheista kiinnostuneille.

Olen saanut olla monta vuotta mukana kirjoittamisen historiaa valaisevissa projekteissa ja viimeksi verkkoaineiston valmistelussa. On hyvä hetki katsoa taaksepäin: mistä ”kaikki” sai alkunsa, ja millaista on ollut tutkimustyö verkkoaineiston taustalla?

Lue loppuun →

Aino Kallas – meren kuvaaja

2.8.2018,
Kommentoi

Kun kirjailija Aino Kallas julkaisi vuonna 1904 ensimmäisen Viroa kuvaavan kaunokirjallisen teoksensa, hän antoi sille monimielisen nimen Meren takaa. Novellikokoelma välitti suomalaislukijoille kertomuksia ”meren takaa”, Virosta, joka maantieteellisestä läheisyydestään huolimatta oli monelle vieras. Samalla kirjailija itse oli Virossa vielä tulokas meren takaa ja otti vasta ensi askelia tiellään kahden maan yhteiseksi kirjailijaksi.

Laatiessani Aino Kallaksen elämäkertaa (Aino Kallas. Maailman sydämessä, SKS 2017) huomasin, että kirjailijan suhde mereen punoutui yhdeksi kirjan keskeiseksi temaattiseksi juonteeksi – itsellenikin yllätyksenä. Konkreettisimmin aiheen tärkeys Kallaksen kirjailijauralla käy ilmi teosten nimivalinnoista. Ensimmäistä Meren takaa -novellikokoelmaa seurasi jo vuoden kuluttua Meren takaa. Toinen sarja. Kirjailijan toimittama runokäännösantologia (1911) sai samassa hengessä nimekseen Merentakaisia lauluja; seuraavasta virolaisaiheisesta novellikokoelmasta tuli puolestaan Lähtevien laivojen kaupunki (1913).

Lue loppuun →

Sauna vai suomalainen sauna?

18.6.2018,
1

Mustavalkoisessa valokuvassa joukko nuoria miehiä istuu lumihangessa – alasti ja hymyillen. Hämmentynyt katsoja ihmettelee mikä saa pakostakin kylmissään olevat miehet noin hyvälle tuulelle. Tilannehan on suorastaan vaarallinen. Suomalaiselle katsojalle kuva aukeaa heti eri tavalla; saunomisestahan siinä on kysymys, miehet ovat löylyjen välissä vilvoittelemassa.  Jonkin toisen kulttuuripiirin jäsenelle kuvan ymmärtäminen voi olla mahdotonta.

Suomi on maailman ainoa maa, jossa valtaosa kansasta saunoo säännöllisesti.  Nekin jotka eivät sauno, tietävät miten saunassa tulee toimia ja käyttäytyä. Saunomisen vuoksi maahan on rakennettu kolmisen miljoonaa saunaa, eli kaikki suomalaiset mahtuisivat löylyttelemään yhtä aikaa.  Suomenniemellä on saunottu ainakin tuhat vuotta, sillä sen ikäinen on vanhin löydetty kiukaan raunio.

Lue loppuun →

Reaalifantasian paikat: väitöskirjantekijän matkat ja kotiinpaluut

8.6.2018,
Kommentoi

Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanissa Sielut kulkevat sateessa (2014) Judit haaveksii matkustamisesta, aloittaa uuden työn ja saa selville, ettei hänen maailmansa ole rakenteeltaan sellainen kuin hän on kuvitellut. Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävissä (2010) Kerttu Kara kirjoittaa ”Maagista kaupunkiopasta” Jyväskylän taianomaisista paikoista ja niiden alla kulkevista salakäytävistä. Anne Leinosen Metsän äidissä (2017) Riina palaa kotikaupunkiinsa Vihainperään annettuaan sen metsän odottaa häntä vuosia.

Jääskeläinen, Leinonen, Juha-Pekka Koskinen ja J. Pekka Mäkelä ovat reaalifantastikot-kirjailijaryhmän pääjäseniä. Heidän teostensa henkilöhahmot joutuvat usein outoihin paikkoihin tai törmäävät kummallisuuksiin kotiympäristöissään. Nämä kummallisuudet ja outoudet liittyvät monesti uniin. Teen artikkeliväitöskirjaa tämän spekulatiivisia keinoja realismin konventioihin yhdistelevän ryhmän tuotannosta, eli ”reaalifantasiasta”. Kesätavoitteenani on kirjoittaa valmiiksi aiemmin aloittelemani artikkeli reaalifantasian unenomaisista paikoista.

Lue loppuun →

Turhia tohtoreita ei ole

1.6.2018,
Kommentoi

”Tohtoreita ei pitäisi kouluttaa, jos heille ei ole töitä”, kirjoitti dosentti ja tutkija Aku Visala ansiokkaassa blogikirjoituksessa, joka käsitteli tutkimustyön kuormittavuutta. Vaikka kirjoitus nosti esiin kivuliaita ja tunnistettavia seikkoja, joista mieluusti näkisin akateemisessa maailmassa keskusteltavan enemmänkin, tuon sitaatin kohdalla huomasin pysähtyväni erimielisyyden merkeissä.

Visalan lausahdus perustunee siihen ajatukseen, että tohtorikoulutus ja tohtoreiden määrä on kasvanut eksponentiaalisesti viimevuosikymmeninä. Tämä kehitys on hyvin tiedossa ja näkyy myös omassa tutkimusaineistossani: Kun 1960-luvulla suomen kielen alalta väitteli seitsemän ihmistä, oli 1970-luvulla väitelleitä jo 19 ja 2000-luvulla peräti 77. Kasvu näkyy kaikilla aloilla, sillä tohtorintutkintojen määrä on nelinkertaistunut viimeisten 20 vuoden aikana.

Lue loppuun →

Äidinkielen ylioppilaskoe – kypsyyskoe ja päättötutkinto

28.5.2018,
Kommentoi

Äidinkielen ylioppilaskoe on kiinnostanut ja puhuttanut sen alkuajoista lähtien. Kokeen vaatimukset ovat aina olleet korkealla ja toiveet niiden toteutumisesta vielä korkeammalla. Hyvä arvosana äidinkielen ylioppilaskokeessa on aina ollut kovaa valuuttaa.

Ylioppilastutkinto järjestettiin ensimmäisen kerran kirjallisesti vuonna 1853. Silloinen käsitys yleissivistyksestä ja sen testaamisesta oli, että kaksi koetta riittää todistamaan kokelaan yliopistokelpoisuuden. Ensimmäisissä kokeessa kirjoitettiin ”lyhyenlainen kirjoitelma äidinkielellä” ja käännös latinaan tai johonkin muuhun kieleen. Kirjoitelman aiheet tulivat lähinnä uskonnon, historian ja luonnontieteiden alalta. Nopeasti kirjoitelman nimeksi vakiintui ainekirjoitus, jokaiselle tuttu vain kouluun rajoittuva tekstilaji. Ensimmäiset vuodet kirjallinen ylioppilaskoe oli siis lähinnä äidinkielen ainekirjoitusta. Sitä ennen koe oli pidetty vain suullisena.

Lue loppuun →

Tietäjän sukupuoli – naiset vahingollisen magian edustajina, miehet pyyteettömän hyväntahtoisina?

25.5.2018,
1

Kerroin viime marraskuussa Vähäisten lisien blogikirjoituksessani Monien tarinoiden tietäjä – kylähullu, ideaali kristitty ja maaginen noita pohjoispohjalaisista tietäjistä ja heihin liittyvien mielikuvien kirjosta. Tietäjistä on kerrottu eri vuosikymmeninä eri tavoin. Tietäjiä on ollut erilaisia. Tarinat voivat kertoa lopulta enemmän kertojasta itsestään ja kerrontahetken maailmankuvasta kuin varsinaisesta historiallisesta tietäjähahmosta. Kerätessäni ja analysoidessani pohjoispohjalaisia tietäjiä koskevaa väitöskirja-aineistoani (1900-luvulta 2000-luvulle kerrottuja tarinoita) olen tullut kiinnittäneeksi huomioni myös niin kertojien kuin kerrontakohteena olevien tietäjienkin sukupuoleen. Sukupuolen merkitys tarinoissa onkin mielenkiintoinen seikka.

Suomalainen tietäjä – olipa hän sitten parantaja, loihtija tai näkijä – mieltyy usein mieshenkilöksi.  Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon talletetut, pohjoispohjalaisia tietäjiä ja noitia koskevat tarinat osoittavat tämän pitävän paikkaansa, sillä miestietäjistä kertovia tarinoita on verrattain paljon. Tarinankertojat mainitsevat toisinaan tietäjähahmon oikean nimen, joka osoittaa tietäjän sukupuolen. Nimenomaan miestietäjistä puhutaan usein heidän oikeilla nimillään. Kertoja voi myös käyttää mainintoja ”eräs mies”, ”muuan ukko” tai muutoin kuvailla tietäjää miessukupuolen paljastavin sanoin. On kuitenkin väärin olettaa, ettei naistietäjistä olisi kerrottu tarinoita. Myös naistietäjistä on kerrottu paljon. Kerronta kuitenkin usein poikkeaa niistä tavoista, joilla miestietäjiä on kuvailtu.

Lue loppuun →

Kirjeiden internet nälkäavun väylänä

11.5.2018,
Kommentoi

Autonomian kauden kirjeenvaihtojen verkkojulkaiseminen, kun se joskus toteutuu, tulee mahdollistamaan tuon ajan toimijoiden sosiaalisten suhteiden tarkastelun aivan uudella tavalla. Se tuo näkyviksi sosiaaliset verkostot, joissa eri puolilla Suomea asuneet autonomian kauden toimijat elivät ja vaikuttivat.

Elias Lönnrotin laaja kirjeenvaihto, jota Suomalaisen Kirjallisuuden Seura tuottaa verkkoon kaikkien luettavaksi (Elias Lönnrotin kirjeenvaihto), oli osa aikansa internettiä, kirjeenvaihdon verkostoa. Yhden esimerkin kirjeenvaihdon kautta tapahtuneesta sosiaalisten suhteiden vaikutuksesta tarjoaa Kajaanin piirilääkärin kirjeenvaihto Helsinkiin niin ikään lääkäriksi opiskelleelle Lars Isak Ahlstubbelle (1804–1870). Lönnrot oli työskennellyt hänen kanssaan jo Helsingin vuoden 1831 koleraepidemian aikana. Ahlstubbe oli Lauantaiseuran jäsen, se lihavaksi mainittu, jonka sairastaessa muut lauantaiseuralaiset hyväntahtoisesti totesivat hänellä olevan ”vikaa läskissä”.

Lue loppuun →

Muitalusat gieddebargguin: sirdásago dutki čoaggin diehtu dutkojuvvon olbmuide / Kertomuksia kentältä: välittyykö tutkijan keräämä tieto tutkituille

4.5.2018,
Kommentoi

Mun lean Iisku Juhána Juvvá ja Iŋggá Sárá Iŋggá Lemet, suomagiel namain Klemetti Näkkäläjärvi, sápmelaš kulturantropologa ja lingvista. Muitalan iežan gieddebargguid ja dutkamušaid birra Sámieatnamis. Barggan Lappi universiteahtas árktalaš álgoálbmotdutkamuša dutkidoavttirin. Dutkanfáddán lea dálkkádatrievdan ja dan váikkuhusat sámi eallinvuohkái, buresbirgejupmái, sámi kultuvrii ja sámi boazodollui. Čálán sihke suoma- ja davvisámegillii, ja mu čállosiid sáhttá čuovvut Unnánaš lasážiin dán jagi áigge.

Iežan válljen govva lea – earenoamážit visuála antropologiija dutkiide – máŋggamearkkašeaddji. Muitalannnai dán govas ja maid dat máksá veaháš dárkileappot.

Lue loppuun →

Lempeäksi pakotettu raparperi

23.4.2018,
Kommentoi

Tiesitkö, että kaikkein maukkaimmat raparperinvarret kasvavat pilkkopimeässä ja ne kerätään kynttilänvalossa?

Englannin Yorkshiressa Carltonin kylän raparperitilalla saadaan jo helmi-maaliskuussa parasta mahdollista raparperisatoa, joka kasvaa suurissa vajoissa, ei avomaalla. Erityistä ei ole vuodenaika, joka kuulostaa meille aikaiselta, vaan kasvatushallien pimeys, jonka muuttaa hämäräksi vain korkeissa metallijaloissa palavat kynttilät. Eivätkä nekään valaise silloin, kun raparperit ovat yksin: sähkövalon sijaan perinteitä vaalivat kynttilät ovat satoa käsin keräämään tulleita ihmisiä varten. Hämärässä vajassa vallitsee rauhallinen, harras hiljaisuus.

Lue loppuun →