Kohtalokkaat vedenhaltiat

Merenneidot ovat monille tuttuja niin kirjallisuudesta, elokuvista kuin muustakin taiteesta ja populaarikulttuurista, mutta millaisia ovat suomalaisen kansanperinteen merenneidot ja muut vedenhaltiat? SKS:n arkistosta löytyy runsaasti erilaisista vedenhaltioista kertovaa mielenkiintoista aineistoa eri puolilta Suomea. Tavallaan ei ole yllättävää, että vedenhaltioista kerrotaan niin paljon, onhan Suomi täynnä järviä ja meren äärellä. Kansanperinteen mukaan vedessä, kuten monissa muissakin paikoissa, ajateltiin olevan omat haltiansa.

Vedenhaltioita kutsuttiin aineistossa monilla eri nimillä, kuten vetehinen, näkki, vedenneito, tai esimerkiksi norjankielisestä havsfru-sanasta juontuen aavruuva. Varmasti tunnetuin vedenhaltian olomuoto on kalanpyrstöinen, nuori kaunis neito. Tällainen on suomalaisenkin kansanperinteen vedenhaltia usein. Vedenneidoilla oli aineiston mukaan usein tapana istua rantakivellä kampaamassa erikoisen pitkiä hiuksiaan ja peseytyä heitellen suuria rintojaan olkiensa yli. Vedenhaltia saattoi kuitenkin olla myös pyrstötön ihmismäinen hahmo, kuten vanha, parrakas ukko. Se saattoi yhtä hyvin myös ilmestyä jopa eläimen, kuten kalan, ketun tai käärmeen hahmossa.

Lue loppuun

No onkos tullut kesä, vai vasta vihtako sen tuo?

Vuotuisjuhlat, johon sauna vielä vahvasti liitetään ovat juhannus ja joulu. Näistä joulusauna joutuu juhannussaunaa enemmän kamppailemaan kiireen ja muiden tapojen yhteensovittamisen kanssa. Juhannuksenviettoon kuuluu saumattomammin kiireettömämpi oleilu mökillä ja saunominen helpommin sulahtaa muiden juhlatapojen lomaan. Juhannussalot, kokot, grillit, makkarat, haitarit ja tanssit ovat luonteva jatko saunassa puhdistetulle mielelle. Löylyistä voi astella pihamaalle jatkamaan juhlintaa ja välillä voi viskaista vihta-vastan katolle, jos ei vielä tiedä, kenen parina tanssia ja jos sattuu uskomaan taikojen tuomaan tietoon. Juhannussaunaan liittyy tapoja ja uskomuksiakin enemmän kuin joulusaunaan.

Suuret pyhät ovat vaatineet suuren siistiytymisen. Siitähän molemmissa joulu- ja juhannussaunassa on kyse. Mutta kun ihminen nykyään voi peseytyä muuallakin kuin saunassa, on saunan mieltä puhdistava ja rauhoittava rooli suurempi pyhiin laskeutuessa.

Lue loppuun

Ilmastonmuutos ja kirjallisuuden aika

Käsittelen post doc -tutkimuksessani traumaattisia ja ylirajaisia muistikulttuureita kotimaisessa nykykirjallisuudessa. Erilaisten ryhmien vaietut tai vaihtoehtoiset historiat, sukupuolittunut ja seksuaalinen väkivalta, sota, terrorismi sekä ympäristökatastrofit tuottavat traumaattista muistikulttuuria. Viime aikoina olen pohtinut sitä, miten käsitys muistista muuttuu kirjallisuudessa, kun otetaan huomioon ihmisen sukupuuton mahdollisuus ja ei-inhimillisten voimien, kuten ilmastonmuutoksen, vaikutus ihmiselämän muistamiseen.

Elina Hirvosen romaanissa Kun aika loppuu (2015) ilmastonmuutos ja poliittinen väkivalta ovat keskeisimpiä uhkakuvia. Romaanissa ihmisen suhdetta ympäröivään maailmaan hahmotellaan poispäin ihmisen ylivertaisesta asemasta. Kun lapsiterroristit asettuvat asemiin ihmisiä tappaakseen, elämän merkityksellisyyden suoma turva ei riitä vaan arvaamattomuus puhkoo reikiä ihmisen itseään varten rakentamalle turvallisuusvyöhykkeelle. Silti ihmisen paikka maailmankaikkeudessa on marginaalinen, ja kuudennen sukupuuttoaallon ollessa meneillään muistia ei voida enää ymmärtää vain ihmisen sukupolvijatkumon ja sen merkityksellisuuden näkökulmasta. Ajat risteävät ja kerrostuvat, mutta aika ei ole vain ihmisen aikaa, ja aika voi myös loppua.

Lue loppuun

Vaaralliset vainajat ja vahingollinen kalma: vainajien merkityksestä pohjoispohjalaisissa tietäjätarinoissa

Vastikään vietettiin pyhäinpäivää. Vainajien muistamisella on pitkät perinteet niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Vainajien muistaminen on merkki siitä, että suhteet elävien ja vainajien välillä ole katkenneet läheisen kuolemaan. Nykyperinteessä keskeistä on muun muassa kukkien ja kynttilöiden vieminen haudoille sekä hiljentyminen vainajien muiston kunnioittamiseksi.

Vanhemmassa kansanperinteessä vainajien on usein koettu olevan elävien arkisessa elämässä läsnä, muutoinkin kuin muistelemalla vainajia tiettynä päivänä. Suomalaisen kansanuskon kontekstissa vainajien on uskottu näyttäytyvän eläville esimerkiksi unissa, erilaisina etiäisinä, ennusmerkkeinä ja näkyinä. Suomalaisessa kansanperinteessä vainajien muistamiseen liittyvät tavat ja uskomukset ovat ilmaisseet kaipuun ohella kunnioitusta ja pelkoa vainajia kohtaan. Vainajien on uskottu pystyvän aiheuttamaan myös vahinkoa ja epäonnea eläville.

Lue loppuun

Minun maisemani – kehyksiä, kosketusta ja kaukaisia katseita

Maisema on ikkunan takana, kehystettynä. Se on paljaan jalan alla. Se on mielessä ja muistoissa. Se on taivaanrantaa tai vaaroja hyväilevässä katseessa. Maisemasta kerrotaan usein suhteutettuna omaan elämänkaareen; sitä muistellaan tunteellisesti ja moniaistisesti. Se voi olla suurta ja pientä, tässä hetkessä olevaa tai muistoista esiin nousevaa.

Minun maisemani -muistitietokeruu

Minun maisemani -muistitietokeruu

Lue loppuun

Riutulan lastenkoti – hoivaa ja kristillis-moraalisuutta pohjoisen lapsille

  • Herra NNKY:n Riutulaa
    siunaa Suomen pohjoisperukoilla!
    Suo sen Sulle kansaa kasvattaa,
    valoasi loistaa mailla noilla,
    missä talven taival pitkä on,
    pitkä piiloaika auringon.
    Anna lämmön riittää Riutulassa,
    kodin hellän hoivan odottaa
    orpoa, mi yksin maailmassa.
    Taivaan Isä, siunaa Riutulaa!
    – Vieraskirjamerkintä. Riutulassa 30.5.65. Yhteys N.o 1, 1967.

Lue loppuun

Earáhuvvi dálkkádat ja kultuvra Sámis / Muuttuva ilmasto ja kulttuuri Saamenmaalla

Riikkaidgaskasaš dálkkádatpanela IPCC lea addán ođđa, vel čavgadeabbu ávžžuhusaidis dálkkádatrievdama caggama várás ja eananspáppa liegganeami bisseheami várás. Dálkkádatrievdamis bohtet ođđasat, diehtu ja oainnut almmolaš eallimis ain jođáneabbo leahtuin. Diehtu – máŋgii duskkástuhtti – lassána ja diehtit ain eanet sierralágán kausálaoktavuođain, dálkkádatrievdama váikkuhusain dearvvašvuhtii, buresbirgejupmái ja olbmuid lihkadeapmái. Kultuvrralaš váikkuhusain diehtit unnit, muhto olles álbmogiid bággosirdimat, dálkkádatbáhtareaddjivuohta ja eallindili earáhuvvamat váikkuhit ja bohtet váikkuhit máilmmi kultuvrralaš riggodahkii.

Sámis ealloboazodolliin árbevirolaš ságastallanfáddá leat bohccot, guohtondilit dehege bohccuid guohtun dálvet, gos bohccot leat, eará olbmot geat johtet guohtoneatnamiin, eallit ja doaibmit – dego minerálaid ohccit. Boahttit eai leat dušše eatnama nalde, muhto Sámi eatnama riggodagat dutkojuvvojit ja ohccojuvvojit áimmus helikopteriidda ja girdiide giddejuvvon rusttegiiguin. Dákkár boazobargoságastallamii lea laktásan aivve ođđa vugiid mielde earáhuvvan diliid áiccadeapmi – dálkkádatsáhka. Birasdiliid dárkkes áiccadeapmi, luonddudiliid klassifiseren ja kausálaoktavuođaid ipmirdeapmi lea boazosápmelaččaid ámmátmáhtu guovddášoassi. Boazobargi galgá árvvoštallat sierra jagiáiggiid mielde guoddágo jiekŋa mohtorgielkká dehe njealjejuvllaga, ja daid guorpmi, guoddágo gielká obbasis vuojokeahttá, guohtondiliid ja bohccuid lihkadeami.

Lue loppuun

Yliluonnollinen sota ja yhdessä luotu kulttuuriperintö

”Löysin maailman, joka oli kiivaan polemiikin ja määrittelyn kohteena. Paljastui tavallisia ihmisiä, jotka yrittivät elää ja selviytyä”. Näin kirjoittaa Antti Häkkinen teoksessa Salattu, hävetty, vaiettu. Miten tutkia piilossa olevia ilmiöitä (2015). Häkkisen sanat jäivät soimaan korviini.

Tutkimuskysymys suomalaisten toisen maailmansodan yliluonnolliseksi tulkitsemista kokemuksista oli noussut mieleeni jo hieman aiemmin, kenttätöissä Kainuussa. Olin kuullut vihollisesta, johon luodit eivät pystyneet ja unenhaltijasta, joka herätti nukkuvan sotilaan ja pelasti täysosumalta.

Lue loppuun

Navigointitaitoja, uskoa ja vähän taikaakin – keskiaikaista esineistöä ulkosaaristossa

Väitöskirjantekijälle työstä irtautumisen taidot ovat välttämättömiä, jotta kunto kestää perille eli valmistumiseen saakka. Kuvittelin irtautumisen onnistuvan erinomaisesti Hangosta Tukholmaan suuntautuvalla kilpaveneen siirtoreissulla, mutta päädyinkin yllättäen ulkosaaristossa aiheeni pariin, keskiaikaisten veistosten äärelle. Tästä syntyi ajatus kirjoittamalla tuoda esiin, millaista keskiajalta säilynyttä aineellista kulttuuriperintöä, erityisesti puuveistoksia ja alttarikaappeja, on säilynyt lounaisessa ulkosaaristossamme sekä pohtia miten ja miksi tämä esineistö on saaristoon kulkeutunut. Samalla sain syyn perehtyä aihepiiriin liittyvään kirjallisuuteen.

Lue loppuun

Mennyttä aikaa miettimässä – SKS:n arkistossa kevätkaudella 2018

Eläkkeelle jääminen oli aika lailla toisenlaista kuin kuvittelin. Puhelin ei yhtäkkiä soi, sähköpostitulva lakkaa, yhteiskunnallinen asema kulttuurielämässä häipyy johonkin horisonttiin. Ketään ei enää kiinnosta, mitä ajattelen kirjallisuusviennistä, yhteistyöstä eri toimijoiden välillä, rahoituksen etsimisestä ja löytämisestä.

Olin harkinnut tarkkaan eläkkeelle jäämiseni. Kerroin jo vuosia aikaisemmin asiasta työtovereilleni, esimiehelleni ja julkisesti. Omasta mielestäni olin siis valmistautunut hyvin ja hyvissä ajoin työelämästä poistumiseen. Todellisuus olikin toisenlainen, ja itsestä on paljon kiinni se, kuinka hyödylliseksi itsensä voi ja saa tuntea aktiiviuran jälkeen. Minun päiväni ovat täyttyneet kirjallisuudelle ja teatterille omistettujen seurojen hallitustöissä, maahanmuuttajanaisten suomen opetuksessa ja mummin töissä.

Lue loppuun