Rosa Liksom tulee lähelle

Juhlaesitelmä SKS:n Aleksis Kiven päivän tilaisuudessa 10.10.2023

Aleksis Kivi -palkinto annetaan elämäntyöstä. Se on iso ja raskas sana, mutta sopii kuvaamaan Rosa Liksomin tuotantoa, joka kaikeksi onneksi ei ole osoittanut merkkejä sen enempää paikalleen jämähtämisestä kuin tyrehtymisestäkään. Jos nyt harpomme ajassa hänen tuotantoaan vaikkapa reilun kymmenen vuoden pituisin askelin, saamme muodostettua jonkinlaisen yleiskuvan: hän aloitti 1980-luvulla puhekielisellä lyhytproosalla, julkaisi 90-luvulla ensimmäisen romaaninsa eli Kreislandin, palkittiin vuonna 2011 Finlandia-palkinnolla romaanistaan Hytti numero 6 ja tähän mennessä viimeisimpänä kirjanaan julkaisi pari vuotta sitten pohjoissuomalaisista sotapakolaisista kertovan Väylän. Vaikka aiheet ovat muuttuneet ja tyylissäkin on havaittavissa vaihtelua, kerronnan perimmäinen eetos on pysynyt samana. Rosa Liksom on niitä harvoja kirjailijoita, joiden sukunimeä voi huoletta käyttää adjektiivina. Jos tekstiä luonnehditaan liksomilaiseksi, tiedämme mitä odottaa.

Lue loppuun

Hyvästi Laatokka: hiipuva itäisten raja-alueiden tutkimus

Monet entisen Suomen kaakkoisen Karjalan ja Venäjän Karjalan tutkijat ja kiertäjät ovat murehtineet rajan sulkeutumista. Rautaesirippu on jälleen laskeutunut ja sen myötä hiljaisuus: 1990‒2000-luvun bussikolonnat karjalaisevakoiden raunioituneille kotikonnuille ovat vain haalistuva muisto. Tilannetta kuvaa myös se, että venäläiset ystävämme ovat kadonneet sähköpostilistoilta ja someryhmistä. Näin sulkeutuminen koskee ikävästi myös ihmissuhteita, tutkimuskumppanuuksia, yhteisprojekteja. Vaikka rajan yli pääsee asianmukaisin paperein yhäkin, ilmapiiri on kuitenkin epäluuloinen eivätkä arkistot enää avaudu länsimaisille tutkijoille, joten harva tutkija enää vierailee rajan takana.

Lue loppuun

Ihminen jättää jäljen – Päiväkirjamerkintöjä elämän mittaiselta matkalta

Olen pitänyt päiväkirjaa kymmenvuotiaasta alkaen tähän päivään saakka, 66 vuotta.

Se alkoi kummitädin joululahjasta, kovakantisesta kirjasta, jonka suurista valkoisista sivuista alkuosa oli otsikoitu: Kuka minä olen, minkä näköinen, mitä minulle on jo maailmassa tapahtunut, perheeni, ystäväni, lempikirjojani ja niin edelleen. Sekä viimeisenä: Nyt kerron päivieni tapahtumista.

Lue loppuun

Humaanin opettajattaren muutos radikaaliksi äärioikeistolaiseksi – Helvi Hämäläisen puolustuspuhe inhimillisyydelle

Miten ihminen muuntuu humaaneja arvoja kannattavasta venäjän kielen opettajasta IKL:n kiihkomieliseksi kansanedustajaksi? Entä miten valta turmelee ihmisen? Muun muassa näihin kysymyksiin kirjailija Helvi Hämäläinen pyrki löytämään vastauksia keskeneräisessä käsikirjoituksessaan ”Eräs vinttikamari”, jota työsti 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa.

Lue loppuun

Kun maailmat eivät kohtaa

Suomessa on käyty tänä kesänä vilkasta ja kiivasta keskustelua rasismista. Rasismi on vaikeasti hahmotettava, toistuva, muuttuva ja monimuotoinen ilmiö, joka syntyy toisen ihmisen herättämästä erilaisuuden kokemuksesta. Keskeistä siinä on ajatus siitä, että jotkut etniset ryhmät olisivat parempia kuin toiset. Eroja korostetaan liioittelemalla, pilkkaamalla, vähättelemällä, väkivallalla ja eristämällä.

Lue loppuun

Säkeiden sanomaa

Rekilauluille, eli uudempaa perinnettä edustaville kansanlauluille, ei ole annettu sivistyneistön piirissä juurikaan arvoa. Vielä reilut sata vuotta sitten Suomessa arvostettiin lähinnä kalevalamittaista runoutta ja kansallisen identiteetin vahvistamiseen sopivaa romanttista kuvastoa, eivätkä rekilaulut istuneet tähän muottiin. Ne tuomittiin rahvaan ajanvietteeksi, turhiksi renkutuksiksi ja eroottista vapaamielisyyttä ylikorostavaksi humpuukiksi. Rivo sanasto ja piikojen ja renkien keskinäisten riiailujen kuvaukset kauhistuttivat vuosisadanvaihteen Suomessa. Laulujen nelisäkeiset ja usein loppusoinnulliset säkeistöt avaavat kuitenkin ainutlaatuisen ikkunan maalaisnuorten tunneyhteisöön, jossa seksuaalinen vetovoima on vain yksi sävy.

Lue loppuun

Säätiedotus: Odotettavissa aluksi tunnekuohuja, vähitellen selkenevää

– eli tunteenomaisilla tutkimusretkillä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa.

Tutkimuskohteenani on tiiviisti keskenään yhteyttä pitänyt ja toisiaan kunnioittanut kolmikko Ain’Elisabet Pennanen, Eila Pennanen ja Jarno Pennanen, kaikki kirjailijoita, jotka ovat teoksissaan käyttäneet omaa elämän- ja sukuhistoriaansa aineistona, ja joiden kautta voi avautua uusia ja yllättäviä näkökulmia tähänkin päivään. He ovat myös sukulaisiani; isoisoäiti, isoisä ja tämän serkku.

Lue loppuun

Populaarikulttuuri muuntuu folkloreksi

Folklore määriteltiin suulliseksi perinteeksi vielä viime vuosituhannella. Unohtakaa se! Kansanomainen perinne toteutuu kaikkialla ympärillämme myös tekstinä, kuvina ja videoina. Uuden sukupolven perinteentaitaja hallitsee editointityökalut ja tuntee verkkofoorumeilla pyörineiden kuvien merkitykset ja viittaussuhteet. Hänen repertuaarinsa kehittyy digitaalisen teknologian mukana ja hyödyntää median ja populaarikulttuurin aineksia.

Lue loppuun