Vähäisiä lisiä
Perinteenkerääjät olivat omana aikanaan valta-asemassa siinä, miten he pystyivät määrittelemään ja arvottamaan perinnettä. Tämä valta-asema näkyi myös arkistoitavien aineistojen luokittelussa: se toteutettiin pikemminkin kerääjän näkökulmasta käsin, ylhäältä alas -liikkeenä, kuin niin, että itse esittäjät tai perinteenharjoittajat olisivat saaneet päättää omien esitystensä luokittelusta tai määritellä niiden genrejä.
Elämäkerran tai muun henkilöhistoriallisen teoksen lukija päätyy herkästi arvioimaan teoksen päähenkilön persoonaa ja valintoja. Jopa kirja-arvostelun kirjoittajaa saattaa kiinnostaa ennemmin elämäkertateoksen kohdehenkilön toiminnan moraalinen ja poliittinen arviointi kuin arvioitavan teoksen rakenteen, argumentaation tai tyylin käsitteleminen.
Kavuttuani Kolin huipulle koin jostain syystä sopivaksi hiljentää puheeni kuiskaukseksi, vaikka paikalla ei ollut muita ihmisiä. Se vain tuntui sopivalta, ihan kuin kirkkoon tai muuhun pyhään paikkaan astuessa. Jos eri puolilla Itä-Suomea asuneelle Koli saa aina samanlaisen hurmion aikaan, kuinka sen sitten kokee kauempaa matkannut? Tai millaisena Kolin vaarat näyttäytyvät kylässä koko ikänsä asuneille?
Kesäkuussa ilmestyneessä kirjassani Suomalaiset sivulliset luen kaunokirjallisia teoksia, joissa sota näyttäytyy nykypäivän uutiskuvastojen tapaan kaksikasvoisena: joko kakofonisena kaaoksena tai poissaolona. Tyyne Saastamoisen romaanissa Vanha portti (1959) sodan ruumiillinen sokki rinnastuu kollaasiin:
”Hän räjähti niin kuin hänellä olisi ollut dynamiittia suussa [– –]. Kun hän oli koonnut pirstaleet, sen mikä [julkisen käymälän] hajusta jäi, sillä sanoja ei hänellä enää ollut, hän jatkoi menoa toisenlaisena kuin äsken”.
Suomen sodat ovat jättäneet jälkensä niin maisemaan kuin ihmisten mielikuviin kaikkialla Suomessa. Taistelukaivantojen ja korsujen ohessa sota-ajan rakennushankkeiden aikaansaannoksiin lukeutui jälleenrakennetut kaupunginosat, upouudet lentokentät sekä huomattava määrä tiestöä. Rakentamisen jäljet ovat näkyneet ympäristössämme näihin päiviin asti ja monet sota-ajan rakennukset ovat sittemmin saaneet uusia, vaihtuvia käyttötarkoituksia. Myös hylätyt rauniot ovat löytäneet uudet käyttäjänsä esimerkiksi lasten leikkipaikkoina, geokätköilyssä ja suunnistajien maamerkkeinä.
Millainen ihminen suomentaja-runoilija Otto Manninen (1872–1950) oli? Erilaisten arkistolähteiden mukaan ainakin työteliäs, tunnollinen, mestarillinen kielenkäyttäjä ja satiirikko. Varovainen siinä, paljonko paljasti sisimmästään muille. Uskollinen, älykäs, luontoa rakastava, tunteellinen. Sanansa mittainen kieli-ihminen.
Helsingin yliopiston Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijat kertovat, miltä suomalainen kulttuuri ja yhteiskunta näyttävät ulkomaalaisen opiskelijan silmin. Kirjoittajat ovat kotoisin eri puolilta maailmaa, ja he ovat oppineet suomen vieraana kielenä. Tässä kirjoituksessa opiskelijat kuvaavat, mikä suomalainen juhla on heidän mielestään kaikista kaunein.
Sinä, joka etsit tietoja suomalaisesta kansanlääkinnästä viime vuosikymmeninä ja erityisesti lääketieteilijän keräämästä kenttäaineistosta, ole hyvä! Saanet kuvan aineistostani näiden kolmen kiitollisen tervehdyksen kautta, jotka tässä lähetän poismenneille ja eläville yhteistyökumppaneilleni, varsinkin Pohjanmaalla ja Uudellamaalla mutta myös muualla Suomessa, kun aloimme etsiä sellaisia kotien keinoja sairauksien sattuessa, joita lääkärikouluissa ei opeteta.
Helsingin yliopiston Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijat kertovat, miltä suomalainen kulttuuri ja yhteiskunta näyttää ulkomaalaisen opiskelijan silmin. Kirjoittajat ovat kotoisin eri puolilta maailmaa, ja he ovat oppineet suomen vieraana kielenä. Tässä kirjoituksessa opiskelijat esittelevät suomalaisen kirjallisuuden klassikoita, jotka ovat tehneet erityisen vaikutuksen heihin.
SKS:n arkistossa on käynnissä Vantaa50-hankkeen kanssa yhteistyössä järjestettävä Vantaalainen elämä -muistitietokeruu. Kutsuimme muusikko Maarit Hurmerinnan kertomaan omia kokemuksiaan musiikista, elämästä ja tietysti vantaalaisuudesta.