Monelle on yllätys se, että suuret noitavainot tapahtuivat vasta uudella ajalla, modernin maailman kynnyksellä, eikä suinkaan pimeäksi mielletyllä keskiajalla. Ruotsin valtakunnassa koettiin suoranainen noituushysteria vuosina 1668–1676. Noitia oli pelätty ennenkin, sillä äkilliset onnettomuudet, sairaudet tai kuolemantapaukset voitiin selittää mustalla magialla, mutta nyt huoleen oli entistä vakavampi syy: levisi käsitys siitä, että noidat kaappasivat mukaansa toisia ihmisiä ja varsinkin nukkuvia nuoria ja lapsia ja veisivät heitä paholaisen pitoihin Blåkullaan, jolla nimellä ruotsiksi kutsutaan suomenkielisten Kyöpelinä tuntemaa paikkaa.

Myös lasten itsensä annettiin todistaa, ja tuomiokirjojen sivuille taltioitiin lukuisia toinen toistaan kummallisempia kertomuksia. Niissä saattoi olla painajaismainen sävy, kun lapsi kertoi joutuneensa piiskatuksi käärmekimpulla tai muista ahdistavista kokemuksista, mutta kaikki lapset eivät pitäneet Blåkullaan viemistä epämiellyttävänä. Useista kertomuksista välittyy päinvastoin mielikuva Blåkullasta paikkana, jossa syötiin ja musisoitiin ja tanssittiin ja pidettiin hauskaa ja jossa elettiin vapaana arjen säännöistä ja hierarkioista. Jotkut lapset, niin tytöt kuin pojat, kertoivat joutuneensa Blåkullassa naimisiin outojen kummajaisten kanssa ja jopa saaneensa jälkikasvua, mutta sekään ei näyttäydy kertomuksissa ahdistavana eikä pelottavana. Pääsihän Blåkullasta aina takaisin kotiin. Näyttääkin olleen niin, että vanhemmat pelkäsivät noitien ja paholaisen turmelevaa vaikutusta enemmän kuin lapset itse. Vanhempia huolestutti etenkin se, että lapset väittivät joutuneensa kaapatuiksi silloinkin, kun he näyttivät nukkuvan kotona. Todistajalausunnoissaan lapset nimesivät ihmisiä, tavallisesti lähiympäristön aikuisia, noidiksi, jotka veivät heitä Blåkullaan tai joita he olivat nähneet Blåkullassa. Tuhansia ihmisiä kuulusteltiin ja melkein kolmesataa teloitettiin.

Lue loppuun →