Veli susi, sisar metsä

Vuonna 1873 Gubbion kaupungissa Italiassa kaivettiin San Francesco della Pace -kirkon perustuksista esiin suuren koiraeläimen luuranko. ”Rauhan pyhän Fransiskuksen” kirkko oli perimätiedon mukaan rakennettu paikalle, jossa keskiajan gubbiolaisia kovasti pelottanut mutta sittemmin Fransiskuksen kanssa rauhansopimuksen tehnyt ja lopulta kaupunkilaisten suuresti rakastama eläin – ”veli susi” – oli elänyt viimeiset vuotensa.

Gubbion legenda on yksi niistä syistä, miksi vietämme kansainvälistä eläinten päivää juuri tänään, 4. lokakuuta, joka katolisessa pyhimyskalenterissa on varattu Fransiskus Assisilaiselle. Pyhä Fransiskus muistetaan veljellisestä suhteestaan muihinkin eläimiin, mutta nimenomaan suteen liittyvällä legendalla on Keski-Italiassa vanhat juuret: alkuasetelma Gubbion suden tarinassa muistuttaa antiikin Roomassa hellittyä uskomusta, jonka mukaan kaupunkialueelle tupsahtava susi on merkki ”jumalten rauhan” eli eräänlaisen ihmisten ja jumalten välisen sopimuksen järkkymisestä.

Yksityiskohta il Sassettan eli Stefano di Giovannin alttaritaulusarjasta vuodelta 1444, Borgo San Sepolcron pyhän Fransiskuksen kirkkoon. Kuvalähde: National Gallery London (https://www.nationalgallery.org.uk/paintings/sassetta-the-wolf-of-gubbio).

Lue loppuun

Meri, mitä teit? – Estonian onnettomuuden kaunokirjalliset kuvaukset

Viron Hiidenmaan pohjoiskärjessä, Tahkunan niemellä seisoo taiteilija Mati Karminin suunnittelema pronssikello, joka on rakennettu matkustajalaiva m/s Estonian lapsiuhrien muistoksi. Tuosta paikasta Estonian onnettomuuspaikalle on matkaa viitisenkymmentä kilometriä, vähemmän kuin mistään muualta Virosta.

Estonian onnettomuus 28.9.1994 muistetaan rauhanajan pahimpana merionnettomuutena Euroopassa. Kovassa merenkäynnissä uponnut risteilyalus vei mukanaan yli 850 ihmistä, joista enemmistö oli ruotsalaisia ja virolaisia.

Lue loppuun

Kalevala tapahtuu tänäänkin – ja luultavasti taas huomenna

Vastikään viime viikolla ilmestyi levy nimeltä Kalevala elävänä tai kuolleena. Se on osa Juha Hurmeen ja Tuomari Nurmion työstämää KalevalaFest-hanketta, jonka myötä on odotettavissa Kalevalan tuoretta tulkintaa myös konserteissa, pienoisnäytelmissä ja lapsien laatimissa tarinoissa.  Kesän alussa tapahtumapuutarha Botaniassa Joensuussa avattiin näyttely, jossa on esillä Kalevala-aiheisen hiekkaveistoskilpailun satoa. Sami Makkosen kauhusävytteisen Kalevala-sarjakuvan ensimmäinen painos myytiin loppuun, ja teos lisättiin Lukuklaani-hankkeen kaikille yläkouluille toimitettavaan kirjapakettiin. Ylen Kalevala palaa! -podcastissa etsittiin nykypäivän vastineita Kalevalan hahmoille. Tässä muutama esimerkki viime aikojen uutisista, joiden voidaan sanoa käsittelevän Kalevala-muunnelmia, ja niitä tulee jatkuvasti lisää.

Kalevala-muunnelmat ovat jollain tavalla Kalevalaa versioivia uusia teoksia. Yhtä hyvin voisi puhua Kalevalan adaptaatioista, mutta itse käytän mieluummin suomenkielistä termiä. Puhtaimmat muunnelmat saattavat toistaa kansalliseepoksen tarinan sellaisenaan vain kohderyhmänsä kannalta välttämättömissä määrin lyhentäen tai muokaten. Tällaisia muunnelmia ovat esimerkiksi monet lasten Kalevalat ja murre-Kalevalat. Toisessa ääripäässä ovat sellaiset Kalevala-muunnelmat, joiden sisällöllä ei juurikaan ole tekemistä Kalevalan kanssa, mutta jotka lainaavat siltä muotoelementtejä. 2000-luvun tunnetuin esimerkki lienee Kalevauva.fi, netin keskustelufoorumeilta ”nykypäivän kansanperinnettä” keräävä ja lauluiksi yhdistelevä yhtye. Jälkimmäisestä Kalevala-muunnelman tekeekin ennen kaikkea se, että se nimellään ja esittäytymisillään yhdistää tekemisen tapansa Kalevalaan ja kansanrunouteen.

Lue loppuun

Kasettien kertomaa – näkökulmia inkerinsuomalaisten kansalaistoiminnan aktivoitumiseen perestroikan aikana

Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -hankkeen puitteissa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon luovutettuja arkistoaineistoja järjestäessäni huomioni on Inkerinmaan 1900-luvun alun dramaattisten käänteiden ohella kiinnittynyt toiseen inkerinsuomalaisten historian kannalta erityisen tapahtumarikkaaseen ja monin tavoin mullistavaan ajanjaksoon, perestroikaan.

Lue loppuun

Juhannuslöylyn aika ja taika

Pohjolan kesä! Miten odotamme sitä! Kuin lapsukaiset joulua! Uneksimme, suunnittelemme kaiken talvea, alamme kun tuskin joulu on mennyt. Ja sitten se tulee: välisti kaksi kuukautta, välisti yksi, — ja tänä vuonna ei sitäkään.

Joel Lehtonen kuvaa kirjassaan Lintukoto (1929) jännittynyttä odotusta ja kesäyön unelmia, jotka perukoillamme käyvät toteen miten milloinkin. Olipa suven sää suloisinta linnunmaitoa tai suorastaan jouluinen, juhannuksen aikaan eletään joka tapauksessa jo keskikesää.

Lue loppuun

Koira kulttuurin asukkina

Jako kulttuuriin ja luontoon on ollut yksi keskeisiä länsimaista ajattelua hallinneita dualismeja. Villiä, arvaamatonta ja monimuotoista luontoa on hallittu, hillitty, jalostettu ja suljettu ulkopuolelle sivistyksen ja kulttuurin nimissä. Vastakkaisuuden sijaan luonto ja kulttuuri ovat kuitenkin ilmiöinä monella tasolla toisiaan läpäiseviä, lomittuvia ja yhdessä rakentuvia. Globaalin ihmistoiminnan vaikutukset, kuten ilmastonmuutos, saastuminen ja lajikato, sulkevat lajeja ja ekosysteemejä ympäri maailmaa kulttuurin sisälle. Toisaalta kulttuuri on osa ihmisluontoa siinä, missä muurahaispesän rakentaminen on osa muurahaisten luontaista toimintaa ja sisältää samalla piirteitä ei-inhimillisestä kulttuurista, ja luontona voidaan nähdä myös maailmankaikkeus kokonaisuutena, jonka osa ihminen on.

Sukupuolentutkija ja tieteenfilosofi Donna Haraway käyttää käsitettä luontokulttuuri kuvaamaan asioita, joissa luonto ja kulttuuri ovat kietoutuneet toisiinsa erottamattomalla tavalla. Laajimmassa mielessä luontokulttuuri käsittää kaiken yhteen kietoutuneen orgaanisen ja kulttuurisen sekä materiaalisen ja semioottisen toiminnan ja elämän maapallolla (ja Kansainvälisellä avaruusasemalla). Konkreettisemmin luontokulttuuri näkyy esimerkiksi keskisuomalaisessa talousmetsässä, jossa yhdistyvät erilaiset inhimilliset ja ei-inhimilliset toimijuudet ja intressit, ruokakasvien jalostuksessa ja geenimuuntelussa sekä eläimessä, joka on kulkenut kanssamme aroilta ja luolista niin oleelliseksi osaksi kulttuuria, että kutsumme sitä usein parhaaksi ystäväksemme.

Lue loppuun

Onnekas kertoja ja onnettomat tarinat

Inkerinsuomalaisten historia 1900-luvulla on karkotusten, lähtemisten ja paluiden historiaa. Osa Suomeen jatkosodan aikana siirretyistä inkeriläisistä jäi Suomeen, osa taas lähti Ruotsiin, mutta valtaosa palasi tai palautettiin Neuvostoliittoon. Pääsy kotiin Inkerinmaalle osoittautui kuitenkin vaikeaksi, ja inkerinsuomalaisten osaksi jäivät karkotukset, vainot ja systemaattinen syrjintä. Inkerinsuomalaisten paluumuuttohankkeen myötä inkerinsuomalaisia alkoi muuttaa takaisin Suomeen 1990-luvulta alkaen.

Näiden paluumuuttajien muistojen keräämiseen keskittyy Kansallisarkiston, Inkeriläisten sivistyssäätiön ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun-hanke(2018–2020), johon sain osallistua Helsingin yliopiston järjestämän Muistitietotutkimuksen praktikumkurssin kautta. Kurssilaisille jaetut haastateltavat olivat enimmäkseen 1990-luvulla Suomeen muuttaneita inkeriläisiä, joiden muistoja kerättiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston kokoelmiin nauhoitettujen muistitietohaastatteluiden muodossa.

Lue loppuun

Matkasta kirja, matkakirjasta tutkimus

Matkakirjallisuuden tutkimus on pieni mutta monitieteinen tutkimusala, joka keskittyy matkoihin liittyviin tieto- ja kaunokirjallisiin teksteihin. Tutkimuskohteet voivat olla vaikkapa matkaoppaita tai matkoista laadittuja kertomuksia, päiväkirjoja, reportaaseja ja esseitä. Aiempina vuosisatoina matkustamaan pääsivät vain harvat ja valitut, joten matkakirjat saattoivat tarjota aikalaislukijoille aivan uutta tietoa vieraista paikoista – ja myöhempien aikojen tutkijoille arvokasta tietoa kirjoittamisajasta.

Meidän aikanamme matkailu on yleistä, ja on vaikea löytää maailmasta kolkkaa, josta ei löytyisi tietoa muutamalla hiirenklikkauksella. Silti omakohtaisia matkakirjoja, matkablogeja ja lehtien matkajuttuja edelleen kirjoitetaan, julkaistaan ja luetaan. Kuten matkakirjailija William Dalrymple on todennut, matkakirjallisuuden suosiota selittää sen kyky keksiä itsensä aina uudelleen. Nykyisissä matkakertomuksissa korostuvat esimerkiksi irtiotot arjesta, itsensä voittamisen teemat tai niin sanottu vaihtoehtoinen matkustaminen. Olen kiinnostuneena seurannut, kuinka halu välttää lentämistä on viime aikoina lisännyt matkakokemusten jakamisen tarvetta sosiaalisen median kanavissa ja yleisötapahtumissa. Tämä suuntaus näkynee jatkossa yhä enemmän myös matkakirjallisuudessa.

Lue loppuun

Yhteisölähtöinen muistitietotutkimus vallan ja etnisyyden risteyksissä

Miten voisimme ymmärtää Yhdysvaltain etelävaltioiden maaseudulla elävien ihmisen elämää ja tukea heidän terveyttään? Entä miten edistää yhdenvertaisuutta ja vuoropuhelua Keski-Lännen suuren kaupungin monietnisessä lähiössä? Vastaus löytyy muistitietotutkimuksesta, joka mahdollistaa erilaisista lähtökohdista tulevien ihmisten kokemusten kuulemisen ja huomioiduksi tulemisen.

Finnish Oral History Network (FOHN), Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Suomen Akatemian Memory Unchained -tutkijatohtoriprojekti järjestivät toukokuussa iltapäiväseminaarin ”Forms and Uses of Oral History in Changing Societies”, jonka puhujina olivat Fulbright-ohjelman kautta Suomessa vierailevat professorit Rachel F. Seidman (University of North Carolina, Chapel Hill) ja Katherine Borland (The Ohio State University, Columbus).

Lue loppuun

Ossi Kokko in memoriam

Suomen kielen tutkija ja tekstikriitikko Ossi Kokko (1969–2019) kirjoitti Vähäisiin lisiin ahkerasti blogin perustamisesta alkaen. Se oli yksi tapa toteuttaa nuoruusvuosien haavetta tiedetoimittajan urasta. Hänen viimeinen blogikirjoituksensa Aleksis Kiven farssivirike ilmestyi lokakuussa 2018.

Kymmenvuotinen, vaikeaan sairauteen päättynyt tutkijanura SKS:ssa jätti jälkeensä paljon muistoja. Kokosimme niistä otteita Vähäisiin lisiin, jonka lukijoille Ossi on tullut tutuksi idearikkaana kirjoittajana.

Lue loppuun