Kirjoittajan arkistot:SKS

”Yxi hengellinen huwitus” – erään arkistolöydön henkiinherätyksen vaiheita

18.9.2020,
Kommentoi

Perheeni kotiutui kaksivuotiselta Saksan matkalta kesällä 2016, ja minun oli aika palata kansanmusiikin lehtorin työhöni Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan. Sain heti syksyn alussa mukaansatempaavan sähköpostin SKS:sta. Minua pyydettiin valmistamaan soivaan muotoon yksi seuran arkiston kätköistä löytynyt, 1800-luvun alussa erään naisen sepittämä 31-säkeistöinen virsiteksti. Esitys olisi tulevan vuoden tammikuussa Tieteiden yön tapahtumassa.

Saamani kutsu esiintymään SKS:n tilaisuuteen kirvoitti idean laajentaa valmistettava esitys isommalle ryhmälle, ja niin oli kurssi-idea syntynyt. Ryhmä koostui lopulta itseni lisäksi kuudesta asiasta kiinnostuneesta ammattimuusikosta. He olivat FM, kanttori Kaisa Kautto Janakkalasta, MuT, kansanlaulaja Sirkka Kosonen Keravalta, MuM, laulaja Tero Pajunen Helsingistä, MuM, opettaja Selja Purovaara Helsingistä, jatko-opiskelija, kanttori, säveltäjä Sirkku Rintamäki Espoosta ja maisteriopiskelija, kanteletaiteilija Eva Väljaots Helsingistä/ Virosta.

Kävimme kurssilla läpi suomalaisen virren ja kansanveisuun historiaa ja opettelimme kansanomaista veisuutyyliä, jolla tulevan esityksemme halusin värittää. Syksyn puolivälissä oli sitten aika ottaa esille kurssin soiva tavoite, eli ”Kaisan virsi” numero 1 ”Niin mahdan minä myös”, joka sisältää oheen merkittyihin raamatun säkeisiin viitaten naisten erinäisiä tilanteita ja tekosia. – Esitys on kooste erilaisista toteutustavoista: perinteinen melodia/ Tero Pajusen säveltämä melodia (Selja Purovaaran sovittama stemma)/ neliääninen sovitus käsikirjoituksesta/ improvisointia perinteiseen sävelmään/ perinteinen sävelmä. Sovitus ja esitys Kaisan virsi -ryhmä. 

Lue loppuun →

Kokemushistoriallinen katse kylmään sotaan

15.9.2020,
Kommentoi

Joulukuussa 2005 viimeistelin historian graduani. Ajatuksissa siinsi tutkijanura, ja mielessä pyöri väitöskirja-aiheiden ruletti. Kuin kohtalon oikusta käsiini osui pappani valokuvia matkalta Bukarestiin kesällä 1953. Hän kertoi, että matkakohteena oli ollut maailman nuorison festivaali.

Papan kuvissa yhtenäisesti puetut, suorissa riveissä marssivat nuoret olivat minulle visuaalisesti tuttua kuvastoa. Gradussani olin nimittäin tutkinut neuvostonuorison propagandaa 1920–30-luvuilla. Pari asiaa jäi kuitenkin askarruttaman minua. Miksi nuo kuvissa esiintyvät nuoret olivat päätyneet mukaan festivaalille, ja mikä oikein oli tuo tapahtuma, josta en ollut koskaan kuullut mitään?

Lue loppuun →

Mitä jos Jukola olisikin ollut kruununtila?

4.9.2020,
1

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen julkaisemisesta. Kirjaa on analysoitu monesta vinkkelistä vuosien varrella, mutta harva ehkä muistaa, että kirjan lähtötilanne kumpuaa maatilojen sukupolvenvaihdoksiin liittyvistä valinnoista ja haasteista. Kun veljesten äiti kuolee, on Jukolan talolle löydyttävä uusi jatkaja. Aapo ehdottaa, että isännyys annetaan Juhanille, veljessarjan vanhimmalle, mutta Laurin mielestä ”viheliäinen Jukola” kannattaa enemmin myydä tai antaa vuokralle Rajaportin nahkapeitturille kymmeneksi vuodeksi. Itse he voisivat muuttaa uudisraivaajiksi ”metsien kohtuun” Impivaaraan, Jukolan talon takamaille. Näin lopulta tapahtuukin.

Kymmenen vuoden kuluttua veljekset palavat monenlaisten käänteiden jälkeen takaisin synnyinkotiinsa. On aika palata puolitiehen jääneeseen sukupolvenvaihdokseen. Veljeskatras päättää jakaa Jukolan kantatilan kahteen osaan. Toisen puolen saa Juhani, toisen Aapo. Myös Impivaaran uudistalo halotaan kahtia Tuomaksen ja Laurin kesken. Jukolaan kuului vanhastaan myös kaksi torppaa, Kekkuri ja Vuohenkalma, jotka annetaan Timolle ja Eerolle elinikäisellä sopimuksella. Vuokraa niistä ei tarvitse maksaa.

Lue loppuun →

Mesikämmen Lammasjärven kalliomaalauksilla

5.6.2020,
2

Suomen eteläisimmän kalliomaalauksen Pohjan Lammasjärvellä Raaseporissa löysi muusikko Sami Wirkkala suppilautaillessaan järvellä elokuussa 2016. Ensimmäisenä huomion kiinnitti suurinenäinen, punertava ukon profiili ylhäällä kalliossa (kuva 1). Se osuu monen muunkin silmään kaakosta päin kalliota lähestyttäessä. Samin ystävä teki maalauksesta ilmoituksen maakuntamuseoon, mutta sähköposti katosi jonnekin virastojen eetteriin. Suomen ensimmäisen kalliomaalauksen löysi säveltäjä Jean Sibelius vuonna 1911 Kirkkonummen Vitträskistä. Sibeliuksen puhelinsoitosta tehty muistiinpano unohtui Museoviraston edeltäjän laatikoihin kuudeksi vuodeksi kunnes arkeologi Aarne Europaeus kävi virallisesti toteamassa maalauksen aidoksi. 

Kuva 1: Ukon profiili kallion kaakkoissivulla. Kuva: Ulla Valovesi.

Lue loppuun →

In Search of Sacred Sound: My Odyssey into the Study of the Sami Yoik

1.6.2020,
Kommentoi

As spring goes by, I am preparing an expedition to the Kola Sami, supported by the SKS, which expressed a keen interest in my project. This feels very symbolic, given the fact that over one hundred years ago Armas Launis, one of the first Finnish yoik collectors, set off on a trip to Lapland (1904) with a scholarship from the SKS. My current topic is the study of sacred sound in the Sami cultural tradition approached through their sacred singing (yoiking), soundscapes and acoustics of ritual sites. This in an attempt to explore the Sami yoik in the context of landscape acoustics, and the preliminary research has shown thrilling results. The upcoming expedition is planned for next fall to launch a series of studies in collaboration with the archaeoacoustic project of the University of Helsinki led by the Academy of Finland Research Fellow Riitta Rainio.

Filming breathtaking tundra landscapes in Khibiny Mountains, fieldwork on the Kola Peninsula, summer 2000.

Lue loppuun →

Lapsiperhearkea kolmella kielellä

29.5.2020,
Kommentoi

Kello pirisi koulun päättymisen merkiksi kolmen aikaan iltapäivällä. Kymrinkielisen ala-asteen edustalla velloi massa äitejä, isiä, lastenhoitajia ja isovanhempia noutamassa koulun kuuttasataa sinikeltaisiin koulupukuihin puettua pikkukoululaista − täällä Walesissa harva alakoululainen saa kulkea koulumatkoja ilman aikuista. Kolmevuotias poikani Lucas ryntäsi paikalle, tökkäsi koulun logolla varustetulla kirjalaukulla reiteen ja vaati eväitä kiukkuisen kaoottisella koodinvaihdolla:

− Fi eisiau bwyta rhywbeth! I’m so hungry. Nyt heti!
− Heippa vaan rakas. No, otatko vaikka omenan?
− Joo, diolch äiti. Nälkä!

Lue loppuun →

Mustarinta, sarjakuvakirja Kolin kansantaruista

20.5.2020,
Kommentoi

Pirunkirkon lohkareluola kaartuu päälleni, valtavat kivet sulkevat viileyteen kallion sisälle. Tarina kertoo, että luolan hyllyn perällä olevasta halkeamasta näkee pirujen kirkonmenot. Kiipeän hyllylle.  Jalkani lipeää kiivetessä muutaman kerran, mutta pääsen tasanteelle. Kun silmäni tottuvat pimeyteen, näen halkeaman takaseinämässä, ja myös päälläni roikkuvan valtavan lohkareen.

Kuva: Nina Mutik.

Lue loppuun →

Petsamo syksyllä 2019

11.5.2020,
1

Huristelemme lähes autiota Petsamon tietä Raja-Joosepista koilliseen, tunturiruska on heleimmillään. Mieliala on sen mukaisesti juhlallisen korkealla. Vihreän pakettiauton ohjauspyörän takana on murmanskilainen Semjon. Arvaan hänen tausta-ammattinsa keinuvasta käynnistä.  Niin hän kertoo itsestään: entinen valtamerikalastaja. Kalastus ei enää ole entisellään, oli pakko vaihtaa ammattia.

Tie on osittain päällystämätön, hiekka pöllyää ja kuoppia pitää väistellä. Titovkan kohdalla on puomi, passia on vilautettava. Suonijoella pysähdymme vesiputoukselle. Kivikurun jylhyys, luonnonvoiman pauhu ja kuohu mykistävät, oma ääni ei erotu, korkealle kohoavat vesipisarat huurruttavat silmälasit. Sulan maisemaan, kolttien talvikylän paikan henkeen. Kuvittelen poronkellon helisevän kaiun. Putouksen takana puolestaan häämöttää nikkelikaivos, siinä se köhii nokista nuhjuisuuttaan, puolitehoisena. Pian erottuu Pelastusvuoren valokuvista tuttu siluetti, auto kaartaa luostarin jykevän portin eteen.

Lue loppuun →

Arkkiveisu keväällä 2020

24.4.2020,
1

Tammikuisessa Tieteiden yön tilaisuudessa tarkasteltiin arkkiveisuja. SKS:n arkistosaliin kokoontuneelta yleisöltä kysyttiin, mistä kertoisi arkkiveisu, joka kirjoitettaisiin vuonna 2020. Mitkä ovat ne kuohuttavat uutiset, skandaalit, katastrofit ja uhkakuvat, jotka tämän päivän arkkiveisunikkari poimisi laulujensa aiheiksi?

Lähes kaikki tähän kirjallisesti toteuttamaamme kyselyyn vastanneista ehdottivat uuden ajan arkkiveisun aiheeksi ilmastonmuutosta, aihetta, joka yhden vastaajan sanoin ”koskettaa kaikkia, tulevaisuus pelottaa, aiheuttaa ahdistusta”. Ilmastokriisi ja huoli ympäristön tilasta innoittivat myös konkreettisiin otsikkoehdotelmiin: vuoden 2020 arkkiveisu saattaisi olla myös dystooppinen tulevaisuudennäky nimeltä ”viisu viimeisestä saimaannorpasta”. Houkuttipa kysymys vastaamaan myös ehtaan arkkiveisutyyliin – kenties tämä aika tarvitsisikin laulun otsikolla ”arkkiveisu siitä kamalasta onnettomuudesta, joka on tulewa maapallon ilmaston päälle”.

Lue loppuun →

Karttoja karkotusmatkalle

3.4.2020,
1

Valmistelen väitöskirjaa Stalinin ajan pakkosiirtojen kokemuksista inkerinsuomalaisten muistitiedossa ja aikalaiskirjoituksissa. Tutkimusaineisto koostuu haastattelujen lisäksi inkerinsuomalaisten yksityiskirjeistä, jotka kertovat joukkokarkotuksista ja inkerinsuomalaisten diasporasta.

Inkeristä karkotettiin noin 45 000 inkerinsuomalaista 1930-luvulla eri puolille Neuvostoliittoa. Myös monia muita etnisiä ryhmiä karkottiin. Karkotuspaikoista lähetyt kirjeet olivat koskettavia. Niiden kaukaiset lähetyspaikat ympäri Stalinin hallitsemaa Neuvostoliittoa jäivät mietityttämään minua.

Lue loppuun →