Kirjallisuus ja musiikki – toisiaan inspiroivat kumppanukset

Kun kuuntelen radiosta poppia, olen tekemisissä musiikin kanssa, ja kun luen romaania, olen kirjallisuuden parissa, eikö vain? On tavallista, että taiteen ja kulttuurin osa-alueet erotetaan toisistaan. Niillä on kuitenkin paljon yhteistä, ja ne leikkautuvat toisiinsa tiiviistikin.

Musiikin ja kirjallisuuden kietoutuminen yhteen oli kantava ajatus, kun professori Liisa Steinby ja yliopistonlehtori Susanna Välimäki ryhtyivät laatimaan tutkimusartikkeleista koostuvaa teosta Kirjallisuuden ja musiikin leikkauspintoja (SKS 2018). Nykyajalle tyypillisesti molemmat asiantuntijat edustavat rajattua oppialaa, kirjallisuutta tai musiikkia. Molemmilla oli kuitenkin myös kokemusta ja käsitys siitä, että alat eivät ole selvärajaisia.

Lue loppuun

Nimi tekee naisen – ainakin kirjallisuudessa

Elli, Hanna ja Martta – miksi nämä nimet tuovat mieleen tietynlaisia naishahmoja? Selitystä voi hakea ainakin kaunokirjallisuudesta. Naisten etunimiin liittyy vahvoja mielikuvia, joista osa on peräisin jo Aleksis Kiven, Minna Canthin ja Juhani Ahon tuotannosta. Myöhempi kirjallisuus yleensä vahvistaa käsityksiä.

Kirjallisuuden Ellit liikkuvat usein pienessä ja suojatussa elämänpiirissä. Sellaisen tapaamme jo Juhani Ahon Papin tyttäressä ja Papin rouvassa. Nuoren Ellin haaveet tukahdutetaan kerta toisensa jälkeen, eikä hän avioliitossakaan saa osakseen onnea. Hänen sukulaissielultaan vaikuttaa Sirpa Kähkösen Mustat morsiamet -romaanin Elli, tohtorin vaimo, joka potee rakkauden puutetta. Käsitöiden tekeminen ja pianonsoitto eivät tuo hänenkään elämäänsä riittävästi sisältöä. Kirjallisuudessa Ellit ovat saaneet pikku rouvan osan.

Lue loppuun

Ossianin laulut ─ HBO:n seikkailusarja 1700-luvulla

HBO:n tv-sarjassa Vikings urhot kalisuttelevat miekkojaan jylhissä maisemissa ja pitkät tukat liehuvat tuulessa. Tuonpuoleinen on läsnä: Valhallaan pääsyä odotetaan, jumalat ja haamut ovat todellisia. Sankaruus, rakkaus, petollisuus, kosto. Katsoja kiedotaan jännityksen ja suurten tunteiden syleilyyn.

Goethella, Fredrika ja J. L. Runebergilla sekä Aleksis Kivellä ei ollut HBO:ta, mutta heillä oli Ossianin laulut, James Macphersonin kirjallinen teos, joka lumosi lukijansa samantyyppisellä maailmalla. Myös Ossianin lauluissa kuvattiin liehuvahiuksisia halun kohteita, ylämailla taistelevia urhoja, pilven päältä maailman menoa seuraavia haamuja ─ jylhiä maisemia. Vikingsia katsoneiden on helppo samaistua väristyksiin, joita on varmasti koettu luettaessa toistensa syliin kuolevista rakastavaisista ja heidän yhdeksi tummanpunaiseksi virraksi kietoutuvasta verestään.

Lue loppuun

Kohtalokkaat vedenhaltiat

Merenneidot ovat monille tuttuja niin kirjallisuudesta, elokuvista kuin muustakin taiteesta ja populaarikulttuurista, mutta millaisia ovat suomalaisen kansanperinteen merenneidot ja muut vedenhaltiat? SKS:n arkistosta löytyy runsaasti erilaisista vedenhaltioista kertovaa mielenkiintoista aineistoa eri puolilta Suomea. Tavallaan ei ole yllättävää, että vedenhaltioista kerrotaan niin paljon, onhan Suomi täynnä järviä ja meren äärellä. Kansanperinteen mukaan vedessä, kuten monissa muissakin paikoissa, ajateltiin olevan omat haltiansa.

Vedenhaltioita kutsuttiin aineistossa monilla eri nimillä, kuten vetehinen, näkki, vedenneito, tai esimerkiksi norjankielisestä havsfru-sanasta juontuen aavruuva. Varmasti tunnetuin vedenhaltian olomuoto on kalanpyrstöinen, nuori kaunis neito. Tällainen on suomalaisenkin kansanperinteen vedenhaltia usein. Vedenneidoilla oli aineiston mukaan usein tapana istua rantakivellä kampaamassa erikoisen pitkiä hiuksiaan ja peseytyä heitellen suuria rintojaan olkiensa yli. Vedenhaltia saattoi kuitenkin olla myös pyrstötön ihmismäinen hahmo, kuten vanha, parrakas ukko. Se saattoi yhtä hyvin myös ilmestyä jopa eläimen, kuten kalan, ketun tai käärmeen hahmossa.

Lue loppuun

No onkos tullut kesä, vai vasta vihtako sen tuo?

Vuotuisjuhlat, johon sauna vielä vahvasti liitetään ovat juhannus ja joulu. Näistä joulusauna joutuu juhannussaunaa enemmän kamppailemaan kiireen ja muiden tapojen yhteensovittamisen kanssa. Juhannuksenviettoon kuuluu saumattomammin kiireettömämpi oleilu mökillä ja saunominen helpommin sulahtaa muiden juhlatapojen lomaan. Juhannussalot, kokot, grillit, makkarat, haitarit ja tanssit ovat luonteva jatko saunassa puhdistetulle mielelle. Löylyistä voi astella pihamaalle jatkamaan juhlintaa ja välillä voi viskaista vihta-vastan katolle, jos ei vielä tiedä, kenen parina tanssia ja jos sattuu uskomaan taikojen tuomaan tietoon. Juhannussaunaan liittyy tapoja ja uskomuksiakin enemmän kuin joulusaunaan.

Suuret pyhät ovat vaatineet suuren siistiytymisen. Siitähän molemmissa joulu- ja juhannussaunassa on kyse. Mutta kun ihminen nykyään voi peseytyä muuallakin kuin saunassa, on saunan mieltä puhdistava ja rauhoittava rooli suurempi pyhiin laskeutuessa.

Lue loppuun

Ilmastonmuutos ja kirjallisuuden aika

Käsittelen post doc -tutkimuksessani traumaattisia ja ylirajaisia muistikulttuureita kotimaisessa nykykirjallisuudessa. Erilaisten ryhmien vaietut tai vaihtoehtoiset historiat, sukupuolittunut ja seksuaalinen väkivalta, sota, terrorismi sekä ympäristökatastrofit tuottavat traumaattista muistikulttuuria. Viime aikoina olen pohtinut sitä, miten käsitys muistista muuttuu kirjallisuudessa, kun otetaan huomioon ihmisen sukupuuton mahdollisuus ja ei-inhimillisten voimien, kuten ilmastonmuutoksen, vaikutus ihmiselämän muistamiseen.

Elina Hirvosen romaanissa Kun aika loppuu (2015) ilmastonmuutos ja poliittinen väkivalta ovat keskeisimpiä uhkakuvia. Romaanissa ihmisen suhdetta ympäröivään maailmaan hahmotellaan poispäin ihmisen ylivertaisesta asemasta. Kun lapsiterroristit asettuvat asemiin ihmisiä tappaakseen, elämän merkityksellisyyden suoma turva ei riitä vaan arvaamattomuus puhkoo reikiä ihmisen itseään varten rakentamalle turvallisuusvyöhykkeelle. Silti ihmisen paikka maailmankaikkeudessa on marginaalinen, ja kuudennen sukupuuttoaallon ollessa meneillään muistia ei voida enää ymmärtää vain ihmisen sukupolvijatkumon ja sen merkityksellisuuden näkökulmasta. Ajat risteävät ja kerrostuvat, mutta aika ei ole vain ihmisen aikaa, ja aika voi myös loppua.

Lue loppuun

Vaaralliset vainajat ja vahingollinen kalma: vainajien merkityksestä pohjoispohjalaisissa tietäjätarinoissa

Vastikään vietettiin pyhäinpäivää. Vainajien muistamisella on pitkät perinteet niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Vainajien muistaminen on merkki siitä, että suhteet elävien ja vainajien välillä ole katkenneet läheisen kuolemaan. Nykyperinteessä keskeistä on muun muassa kukkien ja kynttilöiden vieminen haudoille sekä hiljentyminen vainajien muiston kunnioittamiseksi.

Vanhemmassa kansanperinteessä vainajien on usein koettu olevan elävien arkisessa elämässä läsnä, muutoinkin kuin muistelemalla vainajia tiettynä päivänä. Suomalaisen kansanuskon kontekstissa vainajien on uskottu näyttäytyvän eläville esimerkiksi unissa, erilaisina etiäisinä, ennusmerkkeinä ja näkyinä. Suomalaisessa kansanperinteessä vainajien muistamiseen liittyvät tavat ja uskomukset ovat ilmaisseet kaipuun ohella kunnioitusta ja pelkoa vainajia kohtaan. Vainajien on uskottu pystyvän aiheuttamaan myös vahinkoa ja epäonnea eläville.

Lue loppuun

Minun maisemani – kehyksiä, kosketusta ja kaukaisia katseita

Maisema on ikkunan takana, kehystettynä. Se on paljaan jalan alla. Se on mielessä ja muistoissa. Se on taivaanrantaa tai vaaroja hyväilevässä katseessa. Maisemasta kerrotaan usein suhteutettuna omaan elämänkaareen; sitä muistellaan tunteellisesti ja moniaistisesti. Se voi olla suurta ja pientä, tässä hetkessä olevaa tai muistoista esiin nousevaa.

Minun maisemani -muistitietokeruu

Minun maisemani -muistitietokeruu

Lue loppuun

Riutulan lastenkoti – hoivaa ja kristillis-moraalisuutta pohjoisen lapsille

  • Herra NNKY:n Riutulaa
    siunaa Suomen pohjoisperukoilla!
    Suo sen Sulle kansaa kasvattaa,
    valoasi loistaa mailla noilla,
    missä talven taival pitkä on,
    pitkä piiloaika auringon.
    Anna lämmön riittää Riutulassa,
    kodin hellän hoivan odottaa
    orpoa, mi yksin maailmassa.
    Taivaan Isä, siunaa Riutulaa!
    – Vieraskirjamerkintä. Riutulassa 30.5.65. Yhteys N.o 1, 1967.

Lue loppuun

Earáhuvvi dálkkádat ja kultuvra Sámis / Muuttuva ilmasto ja kulttuuri Saamenmaalla

Riikkaidgaskasaš dálkkádatpanela IPCC lea addán ođđa, vel čavgadeabbu ávžžuhusaidis dálkkádatrievdama caggama várás ja eananspáppa liegganeami bisseheami várás. Dálkkádatrievdamis bohtet ođđasat, diehtu ja oainnut almmolaš eallimis ain jođáneabbo leahtuin. Diehtu – máŋgii duskkástuhtti – lassána ja diehtit ain eanet sierralágán kausálaoktavuođain, dálkkádatrievdama váikkuhusain dearvvašvuhtii, buresbirgejupmái ja olbmuid lihkadeapmái. Kultuvrralaš váikkuhusain diehtit unnit, muhto olles álbmogiid bággosirdimat, dálkkádatbáhtareaddjivuohta ja eallindili earáhuvvamat váikkuhit ja bohtet váikkuhit máilmmi kultuvrralaš riggodahkii.

Sámis ealloboazodolliin árbevirolaš ságastallanfáddá leat bohccot, guohtondilit dehege bohccuid guohtun dálvet, gos bohccot leat, eará olbmot geat johtet guohtoneatnamiin, eallit ja doaibmit – dego minerálaid ohccit. Boahttit eai leat dušše eatnama nalde, muhto Sámi eatnama riggodagat dutkojuvvojit ja ohccojuvvojit áimmus helikopteriidda ja girdiide giddejuvvon rusttegiiguin. Dákkár boazobargoságastallamii lea laktásan aivve ođđa vugiid mielde earáhuvvan diliid áiccadeapmi – dálkkádatsáhka. Birasdiliid dárkkes áiccadeapmi, luonddudiliid klassifiseren ja kausálaoktavuođaid ipmirdeapmi lea boazosápmelaččaid ámmátmáhtu guovddášoassi. Boazobargi galgá árvvoštallat sierra jagiáiggiid mielde guoddágo jiekŋa mohtorgielkká dehe njealjejuvllaga, ja daid guorpmi, guoddágo gielká obbasis vuojokeahttá, guohtondiliid ja bohccuid lihkadeami.

Lue loppuun