Nukkumatti oli poliittinen, mutta enimmäkseen harmittomalla tavalla

Olen saanut alkuvuoden aikana antaa useita haastatteluja tuoreesta kirjastani ja sen aiheesta eli itäsaksalaisesta nukkeanimaatiosta Nukkumatista. Kaikkein ilmeisimmät kysymykset ovat lopulta olleet yllättävän vaikeita:
– Mikä on saanut sinut kiinnostumaan Nukkumatista niin paljon, että olet kirjoittanut siitä kirjan?
– Oliko Nukkumatti propagandaa ja miten sen poliittisuuteen pitäisi suhtautua?

Toki olen näitä kysymyksiä pohtinut vaikka kuinka paljon, mutta vastauksista tulee helposti joko ylimalkaisia tai toivottoman pitkiä. Nyt yritän tiivistää mutta olla silti perusteellisempi kuin vaikkapa lehtihaastatteluissa on mahdollista.

Lue loppuun

Romaniaktivismia, musiikin ”mustalaisromantiikkaa” ja kansainvälisiä kytköksiä

SKS:n tutkimusosastolla tulevana syksynä aloittava tutkimushanke Romaniaktivismi ja musiikin ”mustalaisromantiikka” Suomessa 1900-luvun alkupuoliskolla nostaa esiin Suomessa virinnyttä romanien kansalaisuusliikettä 1910- ja 1920-luvuilla. Hankkeen painopiste on suomalaisten romanimuusikkoaktivistien toiminnan tutkimuksessa. Monet hankkeen tutkimuskysymyksistä ovat syntyneet SKS:n arkistossa asiakas- ja tietopalvelua tehtäessä. Alkavan hankkeen rahoittaja on Suomen Kulttuurirahasto.

Syksyllä aloittava tutkimushanke rakentuu jo 1960-luvulla SKS:ssa aloitetun romaniperinteen ja muistitiedon tallentamisen varaan. Yhteistyön alkusysäyksenä oli Mustalaislähetyksen (nyk. Romano Missio) Veikko Piiraisen vuonna 1966 kirjoittama sanomalehtikirjoitus, jossa hän esitti huolen romaniperinteen tallentamisen puutteista. SKS reagoi, ja Urpo Vento ja Pekka Laaksonen tarttuivat työhön.

Lue loppuun

Säveltävien naisten elämäkerrat esille – Uusi tieto muokkaa sekä historiakuvaamme että tulevaisuutta

Suomalainen viulisti ja säveltäjä Agnes Tschetschulin kirjoitti keväällä 1891 Lontoosta entiselle opettajalleen Joseph Joachimille Berliiniin: ”Valitettavasti sanotaan, ettei tämä [konsertti]kausi tule olemaan kovin hohdokas. Influenssa on uskollinen vieras monissa perheissä. Suurimmat mittasuhteet epidemian sanotaan saaneen Yorkshiressa: 75 ihmistä tuhannesta kuolee.” Maailmanlaajuinen pandemia (1889–1891) lamautti kulttuurielämää ja taiteilijoiden toimeentuloa myös 130 vuotta sitten. Historiallisten henkilöiden elämää tutkiessa törmää jatkuvasti tämän kaltaisiin seikkoihin, jotka sitovat menneisyyden ja nykypäivän toisiinsa hätkähdyttävän vahvasti.

Sidos koskettaa erityisellä tavalla tutkiessa aiemmasta historiankirjoituksesta syrjään jääneitä ihmisryhmiä, kuten 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella toimineita säveltäjänaisia. Heidän kirjeidensä, päiväkirjojensa ja muistelmiensa sisältämät kuvaukset siitä, miten vaikeaa on saada naisten säveltämää musiikkia esille, ovat naisten musiikin parissa työskenteleville kivuliaan tuttuja edelleen.

Lue loppuun

Huhtikuu on kuukausista neljäs

Ensimmäisenä päivänä aprillataan, tänä vuonna sattumalta jopa kiirastorstaina, ikään kuin Juudaksen ja Pietarin jalanjäljillä toisia vedättäen. Kuun viimeisenä päivänä taas aloitellaan vappua.

Kuukauden kansainvälisen nimen taustalla saattaa olla latinan aperire-verbi, joka tarkoittaa avaamista. Tai mahdollisesti Afrodite-jumalatar. Meillä kuun nimi viittaa huhtaan eli kaskimetsään, jota tähän aikaan keväästä kaadettiin kuivumaan. Valo ja lämpö virkistävät monia ja kaatavat toisia.

Lue loppuun

Jumalattarien kuvittamisesta

Kuvitin 30 jumalatarta, uskomushahmoa ja kansantarujen naishahmoa Karolina Kouvolan kirjoittamaan uunituoreeseen teokseen Pohjolan jumalattaret (SKS, 2021).

Kirjaa kuvittaessani pääsin tutustumaan kansanrunojen hahmoihin, joista en ollut monesta aiemmin kuullutkaan. Luonnostellessani jumalattaria tutkin, miten heitä oli aiemmin kuvitettu. Monista, varsinkin saaliinhaltijoista, ei löytynyt aiempaa kuvamateriaalia. Sain mahdollisuuden käyttää luovuuttani ja luoda näille jumalattarille ulkonäöt. Pyrkimyksenäni oli kuvata moninaisesti erilaisia vartaloita kuvitusten hahmoissa. Useita jumalattaria kuvaillaan kauniiksi nuoriksi naisiksi. Halusin rikkoa tietoisesti tätä visuaalista jatkumoa luoden toivottavasti monille naisille samastuttavia voimahahmoja.

Lue loppuun

Matias Aleksanteri Castrénin ruotsinkielinen käännös Vanhasta Kalevalasta ilmestyi vuonna 1841 – Kalevala öfversatt af M. A. Castrén täyttää 180 vuotta

Kun Elias Lönnrotin kokoama runoeepos Vanha Kalevala julkaistiin vuonna 1835, siitä tuli pian suomalaisten oman kansallisuuden, kielen ja kulttuurin merkkiteos – kansalliseepos.

Suomen kielen asema oli 1800-luvun alussa vielä vähäinen: suomea käytettiin lähinnä kirkollisissa tilaisuuksissa, ja koulutuksen kielenä oli vielä pitkään ruotsi. Vaikka Kalevalan merkitys suomalaiselle kansakunnalle oli kiistaton ja innostus sitä kohtaan suurta, Kalevalan runokieli oli jokseenkin vaikeaa ymmärtää suomea äidinkielenäänkään puhuvien keskuudessa.

Yksittäisiä runojen ja runosikermien ruotsinnoksia oli julkaistu sanoma- ja aikauslehdissä jo ennen Kalevalan ilmestymistä, itsensä Lönnrotin ja muiden aikansa kulttuurivaikuttajien kuten J. L. Runebergin kääntäminä. Suomen kielen lehtori C. N. Keckman, joka tuoreeltaan luennoi yliopistolla Kalevalasta, oli laatinut suorasanainen ruotsinnoksen jo vuonna 1835. Käännöstä ei kuitenkaan koskaan julkaistu.

Lue loppuun

Noidista ja maailman synnystä kalliomaalauksissa

Ajan moottoriteitä useita tunteja, käännyn sitten pienemmille teille, kunnes ajan pitkin mökki- ja viimein metsäautotietä tukkirekkojen kääntöpaikalle. Jätän auton ja rämmin metsän läpi jyrkänteen  viertä rantaan. Hurjailmeinen kallionlohkare on kuin portinvartija: lahjon sitä eväsvoileivilläni, ja vedän henkeä ennen kuin uskaltaudun ryömimään suurten, liukkaiden lohkareiden yli kohti määränpäätäni: Hahlavuoren kalliomaalauksia. 

Maalaukset ovat jyrkässä kalliossa. Yhdessä viereisten kallioseinämien kanssa ne muodostavat kolmelta suunnalta suljetun tilan kuin ulkoilmateatterin seinämät. Maalaukset ovat joskus olleet veden rajassa, mutta nyt niille vie vedestä kapea kallion luiska. Tilaa on ehkä parille kolmelle hengelle, joten mitään suuria ulkoilmajuhlia täällä ei ole vietetty. Maalaukset hehkuvat edelleen  punaisina, vielä tuhansia vuosia maalaamisen jälkeen. Mitähän omistamme mahtaa jäädä jäljelle?

Lue loppuun

Gabriel ”Kaapo” Syrjälän Klaasperkin polska vuodelta 1917

Kaikki pelimannimusiikin harrastajat tuntevat kurikkalaisen viulistin Gabriel ”Kaapo” Syrjälän (1839–1918). Tai jos eivät tunne miestä, tuntevat he ainakin hänen nimissään kulkevan Syrjälän Kaapon polskan. Syrjälän omaa soittoa heistä tuskin kukaan on sitä vastoin päässyt kuulemaan. Tähän asetelmaan on päädytty siitä huolimatta, että kansanmusiikintutkija A. O. Väisänen äänitti Syrjälän soittoa parlografilla, fonografin kehittyneellä versiolla, kohtuullisen kokoelman jo vuonna 1917. Syrjälän soitot ovat jääneet julkaisematta. Ne ovat myös pysytelleet ensin muissa kokoelmissa, sitten SKS:ssa ”arkiston peitossa” luetteloinnin ulkopuolella koko olemassaolonsa ajan – yli 100 vuotta. Tässä blogikirjoituksessa äänitteet nostetaan esiin ensimmäistä kertaa ja juhlistetaan näin SKS:n arkiston vanhimpia ääniteaineistoja seuran 190-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Pelimannimusiikin äänittäminen 1900-luvun toisella vuosikymmenellä Suomessa ei ollut itsestäänselvyys. Suomalaiset kielentutkijat olivat ottaneet fonografin tutkimuksen apuvälineeksi 1890-luvulla ja heitä seurasivat 1900-luvun ensimmäisellä kymmenluvulla kansanperinteen ja -musiikintutkijat. Fonografi ja parlografi olivat ainoita äänityslaitteita 1930-luvun lopulle saakka, jolloin otettiin käyttöön pikalevytystekniikka. Tutkijat suuntasivat fonografeineen Suomen itäisiin osiin, Venäjän Karjalaan sekä sukukansojen pariin. Onneksi oli muutamia niitäkin tutkijoita, suomenruotsalaisen pelimannimusiikin tallentamisen uranuurtajien ohella, jotka olivat kiinnostuneita läntisten kansanmusiikkiperinteiden äänittämisestä.

Lue loppuun

Mikä uskonto? Kenen uskonto?

Uskonto ja siihen liittyvät kysymykset näkyvät suomalaisessa julkisessa keskustelussa usein melko yksipuolisesti. Pääosassa on usein joko enemmistöasemansa vuoksi evankelis-luterilainen kirkko tai islam tavalla tai toisella ongelmallisena. Muut uskonnot ja kirkot jäävät katveeseen. Samalla katsetta uskontoon helposti ohjaa jokin ongelmaksi koettu asia tai tilanne. Kriittisen journalismin ja tutkimuksen tulee toki kiinnittää huomionsa erilaisiin uskontoihin nivoutuviin epäkohtiin. Mikäli uskonnot esitetään pääosin vain ongelmien kautta, paljon jää näkemättä ja ymmärtämättä.

Tutkimuksellisesti tämä liittyy ns. eletyn uskonnon tutkimusperinteeseen siten, että siinä on haluttu kääntää katse pois instituutioista, opeista ja uskontojen ylätasosta. Arjen uskonnollisuus ja sen moniulotteisuus kaikissa uskontoperinteissä tarjoavat toisenlaisen näkökulman. Usein tämä käänne arjen, tavallisten ihmisten sekä uskonnon materiaalisuuden ja ruumiillisuuden suuntaan on tarkoittanut myös vähemmistöjen, naisten, maallikoiden ja ruohonjuuritason tutkimista. Empiiriset metodit ja etnografia tuottavat sellaista tietoa uskonnosta, joka ei juuri näy uskontojen institutionaalisella ylätasolla tai julkisessa keskustelussa.

Lue loppuun