Muikunpaistaja

Lapsilla ja nuorilla on ollut tapana keksiä ajankulukseen yksinkertaisia huveja. Esimerkiksi ’pelattiin tuijotusta’: leikkijät asettuivat seisomaan vastakkain kasvotusten ja tuijottivat toisiaan silmiin. Se, joka ensinnä räpäytti silmiään tai nauroi, hävisi.

Samainen tuijotusleikki on ollut tuttu myös suomenruotsalaisilla alueilla. Carola Ekremin mukaan nimi vaihtelee: stinnskådas, skamskådas (skåda tarkoittaa tässä lähinnä tuijottamista). Mutta myös: steka mört/strömming/flundror/abborrar. Paistaa särkeä? Mitä tähän sanoo Kotimaisten kielten keskuksen Kirsti Aapala?

Sanonta vaikuttaa murrearkiston tietojen mukaan olevan kansanomainen lähinnä Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Kainuussa sekä lähiseuduilla. R.E. Nirvin mukaan kumpi kahdesta tuijottajasta ensin nauraa, ”se syöpi sären” (Kiihtelysvaaran murteen sanakirja 8).

Työtoverin leikkikuvaus Kuopiosta 1940-luvulta: ”Ruvetaan paistamaan särkee! Asetutaan vastakkain ja tuijotetaan. Se, joka ensinnä räpäyttää silmiään, häviää eli joutuu sären paistajaksi. Sären paistaja oli pilkkanimi. Eihän kukaan paista pannulla voissa roskakalaa! Säret annetaan kissalle.”

Kansanrunousarkiston kokoelmista löytyy kaksi muistiinpanoa: ”Jotka katsovat toistensa silmiin sanotaan, että kauan särkee paistovat” (Nurmes, 1955) ja ”Se pittee särenkauppaa” (Valtimo, 1936). Sanakirjojen mukaan paistamisella voidaan tarkoittaa monenlaista. Päivä paistaa, tuli paistaa, joku näkyy silmiinpistävästi tai joku kuumottaa. Sukukielistä löytyy muita sanontoja: kiintyä, rakastua, syttyä tuleen; nostaa lempi; saada taikakeinoin joku rakastumaan määrättyyn henkilöön; lemmennosto.

Kirjallisuudestakin särjenpaistoa löytyy. Vanhin lainaus on Eino Leinon romaanista Olli Suurpää (1908): ”Hän on tullut nauttimaan musiikista eikä paistamaan särkeä hullun ihmisen kanssa.” Suomen kansan eläinkirja (1921): ”Katsotaan vastakkain, kumpi ennemmin nauraa: se joka ensiksi nauraa, se valehtelee. Karhu suostuu ja rupeavat siinä sitten täten särkiä paistamaan.” Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926; 1954): ”Ei missään tunne itseään niin tarpeettomaksi kuin istuessaan kahden rakastavan seurassa. Aluksi koetin istua hienotunteisesti selin, mutta huomasin, että olin ainoa, joka työskenteli. Se ei taaskaan ollut tarkoitukseni. Käänsin naamani, ja työt jatkuivat. Ei ollut myöskään käytännöllistä syventyä työhönsä liian tarkkaan, sillä kun äkkiä kohotit katsantosi, huomasit työtoveriesi paistavan särkiä.”

Kirsti Aapalan mukaan vaikuttaisi siltä, että ”särjen paistaminen” olisi ensin tarkoittanut rävähtämättä toisen tuijottamista ja olisi siitä erikoistunut merkitsemään rakastavaisten toistensa silmiin tuijottelua.

Akseli Gallen-Kallela kulki kesällä 1886 Päijänteen rannoilla ja asettui oleilemaan Korpilahdelle, luonnonkauniiseen korpipitäjään. ”Se oli ihana kesä, jolloin uudistin tuttavuutta heimoni kanssa, ja sieluni oli yhtä eheä kuin männyntaimi hiekkaharjanteella, jota ympäröi peninkulmia laajat järvet” (Onni Okkonen: A. Gallen-Kallela Elämä ja taide, 1961). Luonnoskirjoissa on etnografisia piirroksia rakennuksista ja kuvia kansanihmisistä.

Öljyväritöiden joukossa on yksi, jossa taustalla on korpilahtelainen tuvansisusta, vanha haikukiuas ja sen ääressä nuori nainen. Taulun nimi on Muikunpaistaja. ”Mallina oli talossa töissä ollut Heta, veikeä, hauska tyttö, kuten maalari on malliansa muistellut. Veikeästi hän tosiaan paistaa ei vain muikkuja vaan myös särkeä, so. hymyilee vastaamme tuosta kuvastaan, johon tuntuu sisältyvän pieni annos myös maalaisromantiikkaa.”

Hyvää ystävänpäivää!

Muikunpaistaja

Akseli Gallen-Kallela
Muikunpaistaja, 1886
öljy puulle, 42 x 30 cm
Ahlströmin kokoelmat
Ateneumin taidemuseo
Kansallisgalleria/Jukka Romu

Liisa Lehto

Arkistotutkija Liisa Lehto on työskennellyt SKS:n arkistossa vuodesta 1984 ja on keskittynyt arkiston moninaiseen asiakas- ja tietopalveluun. Omimpia alueita hänelle ovat kansanusko, uskomustarinat ja erilaiset muistitietoaineistot. Erityisesti karjalainen muistitieto ja kotiseutumatkailu ovat olleet hänen kiinnostuksensa kohteina.

6 vastausta artikkeliin ”Muikunpaistaja

  1. Joka puolella Suomennientä lapset leikkivät tuota,millä nimikkeelä lie sen missäkin tehneet,mutta Keski-Sumessa särjenpaistamiseksi kutsuttiin vastarakastuneitten nuorten toistensa silmiin tuijjottelemista…

  2. Me myös koitettiin, vastakkain seisten ja silmät sepposen selällään, saaha käsiä huiskuttamalla toinen räpäyttämään silmiä. Koskea ei saanut. Häviäjä oli sika. Samoin oli sika, jos löylyä heitettäissä meni alas lauteilta. Viimeinen istuja voitti. Myös naurattamista leikittiin. Oli mahtavaa koittaa olla nauramatta vaikka toinen kuinka yritti pelleillä.
    Muisto 1950-1960 / Haapavesi, Pohjois-Pohjanmaa

  3. Nerokas kirjoitus! Tästähän tulee ihan mieleen Kortelaisen Virginie. Särenpaistamista se meilläkin oli 70-80-luvulla, mutta vain leikki-ikäisten naurattamisleikkinä. / Pohjois-Pohjanmaa / Oulu.

    Hyviä ystävänpäivän jälkeisiä!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *