Jo joutui armas aika

Mennyt kevät on ollut varsin poikkeuksellinen. Korona levisi maailmalla ja meillä; on ollut surua, huolta ja murhetta. Uutiset täyttyivät kuvilla tehohoidossa makaavista ihmisistä ja tyhjistä suurkaupunkien kaduista. Myös suomalaiset joutuivat linnottautumaan koteihinsa ja opettelemaan etätyöskentelyä. Monet perhetapaamiset, juhlat, merkkipäivät ja valmistujaiset jäivät juhlimatta tai niitä on juhlittu pienimuotoisesti vain perhekunnittain.

Oma etätyöjaksoni kesti kaikkiaan runsaat kaksi kuukautta – maaliskuusta melkein toukokuun loppuun. Koskaan ennen en ole seurannut ympäröivää luontoa ja kevään verkkaista saapumista niin intensiivisesti kuin nyt. Talvi ja kevät taistelivat kauan ja lumisade toisensa perästä peitti jo vihertävän maan ja ulkona hytisevät orvokit. 

Rentukka. Kuva: Tuukka Lindholm, SKS 2020.

Erityisesti muuttolintujen paluu sykähdytti. Niitä kuulosteli suorastaan liikuttuneena: eräänä päivänä joutsenia lensi parvissa yli ja hanhet laklattivat mennessään. Jonain iltana kuovi huusi surumielisesti. Metsän reunassa asteli kurkipariskunta, jonka äänet kaikuivat kauas. Mustarastaan tumma ja helisevä laulu suorastaan ryöppysi kevätiltaan. Töyhtöhyypät naukuivat ja kieppuivat pellon yllä ja kiuru visersi näkymättömissä jossain huimaavan korkealla.

Vanha kunnon Retkeilijän lintuopas (1960) esittelee paitsi lintujen ulkonäköä, myös kuvailee niiden laulua. Nykyisessä nettimaailmassa nämä linnunlaulun kirjalliset kuvausyritykset tuntuvat somilta ja hiukan kömpelöiltä:

”Kuovin kauaskantavat, soinnukkaat huiluäänet kuuluvat alituiseen linnun olinpaikoilla: kutsuhuuto kluooi, muuttolennossa kuui tai haikea kui-kui-kuu, varoitus kiihkeä kivikivikivi. Soidinlaulu alkaa hitailla vihellyksillä kuoo-kuoo-kuoo, jotka tihenevät ja puhkeavvat lopuksi sointuvaksi liverrykseksi.” – Kuuntele kuovia.

”Soidinaikana  töyhtöhyyppä lentää puolelta toiselle vaappuen, heittää voltteja ja säestää esitystään naukuvalla huutosarjalla kvili-kvuuui kvili-kvili-kiuuii.” Kuuntele töyhtöhyyppää.

Hanhia ja joutsenia. Kuva: Liisa Lehto.

”Muuttoparvet, joissa tavallisesti joitakin kymmeniä, mutta joskus jopa satoja lintuja, lentävät tiheinä rykelminä lähellä vedenpintaa, ja niistä kuuluu matalaa, porisevaa brot borot ääntelyä.”Kuuntele sepelhanhea.

”Ääni törähtävä ka-ga, mutta parvessa ääntely sulautuu usein sekavaksi kaakatukseksi ja porinaksi.”Kuuntele metsähanhea.  

”Kutsuääni hiljainen sirinä srri, varoitus matala tsuk, tsuk-tsuk, pelästyksissä vihlova huutosarja, hämärissä loputon takova plint plint plint…Laulu täyteläistä, tunmmasointista huiluviheltelyä, jonka rauhallinen tahti ja pitemmät säkeet erottavat kulorastaan esityksestä.”Kuuntele mustarastasta.

Odotetuin lintupalaajista on toki pääskynen. Sen tulo kertoo kesän voittaneen: pääskysestä ei päivääkään.  Siitä on lukematon määrä satuja, tarinoita, runoja, lauluja ja loruja. Myös arkiston lintukortistossa pääskynen on varsin edustettu. Sen kerrotaan  sanovan: ” Minä ostin uuvet sormikkaat, pistin ne aijan seipääseen, sieltä ne vietiin, varastettiin. Haaraviikset, sirkkelisakset, kis vie, kis vie” (Maaninka, 1936).

Tai: ”Kaheksan vuot olin pappilassa piikana, sain silikki huivin palakasta, pesin, panin aijalle kuivumaan, se vietiin varastettiiiiiiin (Korpiselkä, 1936).

 ”Menin Saksaan, sain saappaat, menin Ruotsiin, sain rukkaset. Tulin, pesin, paikkasin, panin airalle kuivamaan. Varas tuli ja vei” (Kauhajoki, 1932).

”Palasin Porista, menin Turkuun. Olin Oripäässä yötä. Varastin Oripään kraatarilta punasen lankakerän. Kyllä hän itte tietää” (Mouhijärvi, 1937).

Kummallista kyllä, eräiden tietojen mukaan pääskynen ei muuta minnekään:

”Vanhat ihmiset uskovat, että pääskyset menevät talveksi järveen. Pääskyset oleskelevat syksyllä paljon järvien läheisyydessää. Ne kokoovat joukkonsa ja sukeltavat järven pohjaan suurin joukoin. Kerrotaan, että joku on talvella löytänyt pääskysen järven pohjasta ja asuinhuoneeseen tuotuna se on vironnut kohmetuksesta ja lähtenyt lentämään” (Hämeenkyrö, 1937).

”Pääskysellä on erityiset järvet, joiden pohjaan se menee talveksi. Talvisuojaan ne menevät siten, että asettuvat suureen kerään monta sataa yhdessä ja odottavat horrostilassa seuraavaa kesää” (Vihti, 1937).

Kurjet. Kuva: Liisa Lehto.

Koronakevät meni todella kuin horrostilassa. Mutta kevään odotus ei ollut turha. Viimeistään helluntaina monen eri vihreän sävyjä katsellessa ja lintumaailmaa kuunnellessa mielessä alkoi soida ikiaikainen koulujen keväinen päätösvirsi: ”Jo joutui armas aika …

Liisa Lehto

2 vastausta artikkeliin ”Jo joutui armas aika

Vastaa käyttäjälle Harmaasusi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *