Pieniä paratiiseja

Millaisia ajatuksia mielessämme liikkuu, kun kuljemme puutarhoissa tai kasvimailla? Puutarha on ”suunniteltu ja hoidettu palanen luontoa”, mutta se on myös paljon muuta. Tunnetuin puutarha lienee Raamatussa – paratiisin puutarha oli kauneuden, rauhan ja autuaallisuuden paikka, jossa Jumalakin käyskenteli illan viileydessä.

Uskontotieteen tutkija Jari Närhi summaa kirjassaan Paratiisien synty eri uskontojen hätkähdyttävän samanlaisia paratiisikäsityksiä. Niille ominaisia ulkoisia asioita ovat luonnonmaisema, jossa on vehreyttä ja vettä, jotain ihmisen läsnäolosta kertovaa, kirkkaita värejä ja rajattomia resursseja. Kyseessä on kaukainen paikka, joka on saavuttamaton, mutta silti tutunoloinen. Ihminen sulautuu osaksi maailmankaikkeutta paikkaan, jossa kärsimystä ei enää ole. Itse paratiisi-sanakin juontaa juurensa persian kielen sanasta pairidaeza, joka tarkoittaa suojattua puutarhaa.

Lue loppuun

Vihreä puutarhani

Kesän juhlapäivinä naiset kulkivat ja tanssivat pitkin kylän katuja ja lauloivat. He lauloivat kaikenlaisia runoja, pitkiä tarinoita, iloa ja surua, oman kylän ylistyksiä. Etummaiset tekivät käsistään portin ja muut kulkivat parittain sen ali. Pitkät inkeroiskieliset tai inkerinsuomalaiset runot yhdistyivät yhä uudestaan toistuvaan kertosäkeeseen ”Saadulmoi saadu selennoi saadu”. Kertosäe on kaunista venäjää, jos kirjoitusasua vähän muokataan: Sad(u) li moj sad(u), zelenyi sad(u). Puutarhani, puutarha, vihreä puutarha.

Inkeriläisen kylän läpi tanssiminen tarkoitti kylän kaikkien jonomaisesti sijoittuneiden talojen editse kulkemista. Juhlapäivinä arkisen hiljainen kylän katu muuttui vilkkaaksi juhlatilaksi. Siellä tanssittiin, laulettiin, kuljettiin, soitettiin. Näkyviksi juhlat tehtiin väenpaljoudella, ylenpalttisella vieraiden kestityksellä, iltakaudet kirjotuilla puvuilla, liikkeellä, soitolla ja laululla.

Lue loppuun