Viiltävä ikävä karjalaisten merta, Laatokkaa

Kun taivallat Valamon pääsaarella kellojen loittonevassa kumussa kapeita metsäisiä polkuja ohi munkkien navetan, pelloilla märehtivät lehmät, paksut männynrungot ja siistit halkopinot, saavut rantaan, joka jyrkän kallioisena muistuttaa häkellyttävästi pohjoiskarjalaisen Kolin maisemia. Se ei ole sinänsä outoa, sillä molemmat kuuluvat laajaan Laatokan valuma- ja luontoalueeseen. Rannasta maisema avautuu Laatokalle, joka keinuu kesäisessä tuulenvireessä, kauempana kelluu pari soutuvenettä, paikallisia kalastajia. Lokkien kirkuna, kesän huumaavat tuoksut, turistilaivan kaukainen aura vedessä. On niin totta, mitä sanotaan Laatokkaan viitaten pyhän paikan tunnusta. Kuin myös se, mitä tutkijat puhuttelevat siniseksi tilaksi (blue space) tai liminaalitilaksi – maa- ja vesielementin kohtaamisen mystiseksi kohtaamispaikaksi.

Olen käynyt kokemassa Valamon ja laajemminkin Laatokan rantojen samalla kertaa tyynnyttävää ja hämmentävää moni-ilmeisyyttä ja moniäänisyyttä useampia kertoja. Valamossa olin viimeksi kollegani Henrik Meinanderin johtamien opintoretkeläisten kanssa. Laatokan rannat taas kiersimme Laatokka-hankkeeni tutkijoiden kanssa. Kyseisen kenttäretken tuloksena on juuri ilmestynyt laiturilukemiseksikin sopiva teoksemme Laatokka. Suurjärven kiehtova rantahistoria (SKS 2021), joka on luettavissa myös e-kirjana.

Lue loppuun

Ulkonäköyhteiskunta ei ole uusi asia – Pukeutumisen historia osoittaa, että ihmisten ulkoasua on pyritty aina kontrolloimaan

Elämmekö nykyään ulkonäköyhteiskunnan armoilla? Määritteleekö ulkonäkömme ja pukeutumisemme pitkälti sen, miten pärjäämme elämässä? Näin voisi päätellä lukuisista lehtijutuista, joiden mukaan ulkonäöstä on viime vuosien aikana tullut keskeinen osa esimerkiksi työelämää: pätevyyden ohella rekrytoinnissa ja uralla etenemisessä saatetaan painottaa työntekijän ulkoista olemusta, kuten pukeutumista. Hoikkuutta ja huoliteltua ulkoasua voidaan pitää jopa pätevyyden ja uskottavuuden mittareina. Työntekijän näkökulmasta katsoen tämä luo tietysti kokonaan uudenlaisia ulkonäköpaineita, joita menneisyydessä ei tunnettu. Mutta oliko asianlaita todella näin?

Lue loppuun

Koira kulttuurin asukkina

Jako kulttuuriin ja luontoon on ollut yksi keskeisiä länsimaista ajattelua hallinneita dualismeja. Villiä, arvaamatonta ja monimuotoista luontoa on hallittu, hillitty, jalostettu ja suljettu ulkopuolelle sivistyksen ja kulttuurin nimissä. Vastakkaisuuden sijaan luonto ja kulttuuri ovat kuitenkin ilmiöinä monella tasolla toisiaan läpäiseviä, lomittuvia ja yhdessä rakentuvia. Globaalin ihmistoiminnan vaikutukset, kuten ilmastonmuutos, saastuminen ja lajikato, sulkevat lajeja ja ekosysteemejä ympäri maailmaa kulttuurin sisälle. Toisaalta kulttuuri on osa ihmisluontoa siinä, missä muurahaispesän rakentaminen on osa muurahaisten luontaista toimintaa ja sisältää samalla piirteitä ei-inhimillisestä kulttuurista, ja luontona voidaan nähdä myös maailmankaikkeus kokonaisuutena, jonka osa ihminen on.

Sukupuolentutkija ja tieteenfilosofi Donna Haraway käyttää käsitettä luontokulttuuri kuvaamaan asioita, joissa luonto ja kulttuuri ovat kietoutuneet toisiinsa erottamattomalla tavalla. Laajimmassa mielessä luontokulttuuri käsittää kaiken yhteen kietoutuneen orgaanisen ja kulttuurisen sekä materiaalisen ja semioottisen toiminnan ja elämän maapallolla (ja Kansainvälisellä avaruusasemalla). Konkreettisemmin luontokulttuuri näkyy esimerkiksi keskisuomalaisessa talousmetsässä, jossa yhdistyvät erilaiset inhimilliset ja ei-inhimilliset toimijuudet ja intressit, ruokakasvien jalostuksessa ja geenimuuntelussa sekä eläimessä, joka on kulkenut kanssamme aroilta ja luolista niin oleelliseksi osaksi kulttuuria, että kutsumme sitä usein parhaaksi ystäväksemme.

Lue loppuun

Earáhuvvi dálkkádat ja kultuvra Sámis / Muuttuva ilmasto ja kulttuuri Saamenmaalla

Riikkaidgaskasaš dálkkádatpanela IPCC lea addán ođđa, vel čavgadeabbu ávžžuhusaidis dálkkádatrievdama caggama várás ja eananspáppa liegganeami bisseheami várás. Dálkkádatrievdamis bohtet ođđasat, diehtu ja oainnut almmolaš eallimis ain jođáneabbo leahtuin. Diehtu – máŋgii duskkástuhtti – lassána ja diehtit ain eanet sierralágán kausálaoktavuođain, dálkkádatrievdama váikkuhusain dearvvašvuhtii, buresbirgejupmái ja olbmuid lihkadeapmái. Kultuvrralaš váikkuhusain diehtit unnit, muhto olles álbmogiid bággosirdimat, dálkkádatbáhtareaddjivuohta ja eallindili earáhuvvamat váikkuhit ja bohtet váikkuhit máilmmi kultuvrralaš riggodahkii.

Sámis ealloboazodolliin árbevirolaš ságastallanfáddá leat bohccot, guohtondilit dehege bohccuid guohtun dálvet, gos bohccot leat, eará olbmot geat johtet guohtoneatnamiin, eallit ja doaibmit – dego minerálaid ohccit. Boahttit eai leat dušše eatnama nalde, muhto Sámi eatnama riggodagat dutkojuvvojit ja ohccojuvvojit áimmus helikopteriidda ja girdiide giddejuvvon rusttegiiguin. Dákkár boazobargoságastallamii lea laktásan aivve ođđa vugiid mielde earáhuvvan diliid áiccadeapmi – dálkkádatsáhka. Birasdiliid dárkkes áiccadeapmi, luonddudiliid klassifiseren ja kausálaoktavuođaid ipmirdeapmi lea boazosápmelaččaid ámmátmáhtu guovddášoassi. Boazobargi galgá árvvoštallat sierra jagiáiggiid mielde guoddágo jiekŋa mohtorgielkká dehe njealjejuvllaga, ja daid guorpmi, guoddágo gielká obbasis vuojokeahttá, guohtondiliid ja bohccuid lihkadeami.

Lue loppuun