Noidista ja maailman synnystä kalliomaalauksissa

Ajan moottoriteitä useita tunteja, käännyn sitten pienemmille teille, kunnes ajan pitkin mökki- ja viimein metsäautotietä tukkirekkojen kääntöpaikalle. Jätän auton ja rämmin metsän läpi jyrkänteen  viertä rantaan. Hurjailmeinen kallionlohkare on kuin portinvartija: lahjon sitä eväsvoileivilläni, ja vedän henkeä ennen kuin uskaltaudun ryömimään suurten, liukkaiden lohkareiden yli kohti määränpäätäni: Hahlavuoren kalliomaalauksia. 

Maalaukset ovat jyrkässä kalliossa. Yhdessä viereisten kallioseinämien kanssa ne muodostavat kolmelta suunnalta suljetun tilan kuin ulkoilmateatterin seinämät. Maalaukset ovat joskus olleet veden rajassa, mutta nyt niille vie vedestä kapea kallion luiska. Tilaa on ehkä parille kolmelle hengelle, joten mitään suuria ulkoilmajuhlia täällä ei ole vietetty. Maalaukset hehkuvat edelleen  punaisina, vielä tuhansia vuosia maalaamisen jälkeen. Mitähän omistamme mahtaa jäädä jäljelle?

Lue loppuun

Mesikämmen Lammasjärven kalliomaalauksilla

Suomen eteläisimmän kalliomaalauksen Pohjan Lammasjärvellä Raaseporissa löysi muusikko Sami Wirkkala suppilautaillessaan järvellä elokuussa 2016. Ensimmäisenä huomion kiinnitti suurinenäinen, punertava ukon profiili ylhäällä kalliossa (kuva 1). Se osuu monen muunkin silmään kaakosta päin kalliota lähestyttäessä. Samin ystävä teki maalauksesta ilmoituksen maakuntamuseoon, mutta sähköposti katosi jonnekin virastojen eetteriin. Suomen ensimmäisen kalliomaalauksen löysi säveltäjä Jean Sibelius vuonna 1911 Kirkkonummen Vitträskistä. Sibeliuksen puhelinsoitosta tehty muistiinpano unohtui Museoviraston edeltäjän laatikoihin kuudeksi vuodeksi kunnes arkeologi Aarne Europaeus kävi virallisesti toteamassa maalauksen aidoksi. 

Kuva 1: Ukon profiili kallion kaakkoissivulla. Kuva: Ulla Valovesi.

Lue loppuun