J. L. RUNEBERG SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURASSA takaisinetusivulle
 
 
 

 

 

Vänrikki Stoolin henkilöhahmojen elämäkerrat Kansallisbiografiassa

Kustaa IV Adolf (1778 - 1837), Ruotsin kuningas

Kustaa IV Adolf yritti kohentaa valtion taloudellista tilannetta ja säilyttää rauhan Venäjän, uhkaavimman vihollisen, kanssa. Napoleonin ajan Euroopan suurpoliitiikka, mutta myös Kustaa IV Adolfin realismin puute ja hänen sotilaalliset virhearviointinsa johtivat kohtalokkaaseen Suomen sotaan, jonka seurauksena Kustaa IV Adolf ja hänen jälkeläisensä menettivät Ruotsin kruunun.

Kustaa IV Adolf oli Ruotsin ja Suomen viimeinen yhteinen kuningas, ellei oteta huomioon Kaarle XIII:n muodolliseksi jäänyttä muutaman kuukauden hallitusaikaa kesällä 1809. Kustaa IV Adolfin itsepäisyyttä, poliittisen arvostelukyvyn puutetta ja sotilaallisia virhearviointeja on pidetty syynä kohtalokkaaseen Suomen sotaan ja Suomen menettämiseen Venäjälle, mistä väistämättä seurasi Ruotsin kruunun riistäminen Kustaa Adolfilta ja hänen jälkeläisiltään.

Kruununprinssi Kustaa Adolf oli vanhempiensa ainoa eloonjäänyt lapsi. Hän kasvoi yksinäisenä, vajosi ajoittain syvään melankoliaan ja sai toisinaan myös hermokohtauksia. Perinnöllisten tekijöiden lisäksi nämä on pantu isän salamurhan ja Ranskan verisestä vallankumouksesta kantautuneiden uutisten tiliin. Kustaa Adolf sai hyvän tietopuolisen kasvatuksen ja hänelle opetettiin kristinoppia, historiaa, maantietoa, filosofiaa, ruotsia, ranskaa, saksaa ja latinaa. Uskonnollisesti hän omaksui herrnhutilaisen tunneperäisyyden sävyttämän puhdasoppisuuden. Hänen ympäristönsä huolestui jo varhain hänen henkisestä tasapainostaan.

Kustaa III oli 1789 säätänyt, että prinssi voitaisiin kruunata 18-vuotiaana. Kuninkaan salamurhan jälkeen hänet 13 vuoden ikäisenä asetettiin teoriassa setänsä Södermanlandin herttuan Kaarlen holhoukseen, kunnes hänet 18-vuotispäivänään 1.11.1796 julistettiin täysi-ikäiseksi. Kaarle luovutti kuitenkin käytännössä vallankäytön suosikilleen Gustaf Adolf Reuterholmille, jonka kanssa kruununprinssillä oli korrektit, mutta viileät välit.


Kustaa III oli aikanaan määrännyt, että prinssille tulisi hakea puoliso, kun hän täyttäisi 17 vuotta, ja nämä avioliittosuunnitelmat olivatkin ensimmäinen vaihe Kustaa Adolfin osallistumisessa suurpolitiikkaan. Kuten yleensäkin kuningashuoneiden naimapuuhia järjesteltäessä, kysymys oli liittopolitiikasta. Jo varhain keskusteltiin, mistä kuningashuoneesta puoliso haettaisiin. Reuterholm halusi pitkään estää ruotsalais-venäläisen liiton ja saikin Kustaa Adolfin kihlautumaan Mecklenburg-Schwerinin prinsessan kanssa. Reuterholm kuitenkin muutti näkemyksiään ja matkusti 1796 yhdessä Kaarle-herttuan ja kruununprinssin kanssa kosimaan Katariina II:n pojantytärtä Aleksandraa. Kihlaus raukesi viime hetkellä Kustaa Adolfin kieltäydyttyä allekirjoittamasta vakuutusta, että Aleksandra saisi vapaasti harjoittaa ortodoksista uskontoaan. Neuvottelujen epäonnistumisen takia Reuterholm erotettiin hallitustehtävistä. Kustaa IV Adolf meni naimisiin vasta valtaistuimelle noustuaan 1797 Badenin Friederike Dorothea Wilhelminen kanssa. Avioliittoa ei ole pidetty onnellisena.


Kustaa IV Adolfin hallitustapa oli äärimmilleen vietyä virkavaltaisuutta. Päinvastoin kuin isänsä ja setänsä, hän toi ilman muuta kaikki tärkeät asiat konseljiin. Hallitseminen suosikkien tai erikoiselimien välityksellä oli hänelle täysin vierasta. Hän kumosi holhoojahallituksen aikana isänsä kannattajille annettuja tuomioita ja nosti heitä korkeisiinkin asemiin. Valtakunnan taloudellinen tila oli Kustaan sodan jälkeen ollut jatkuvasti kehno. Kustaa IV Adolf yritti parantaa sitä säästäväisyydellä hovinpidossa ja hallinnossa, mutta tilannetta pahensivat entisestään vaikeat katovuodet 1798 - 1799 ja Ruotsin merenkulun estyminen Napoleonin sotien takia. Tämän takia katsottiin lopulta välttämättömäksi lunastaa vuodesta 1789 liikkeessä olleet valtakunnan velkasetelit. Tätä varten valtiopäivät kutsuttiin koolle syrjäiseen Norrköpingiin vuodeksi 1800. Siellä suoritettiin myös Kustaa IV Adolfin kruunaus.

Valtiopäivät suostuivat hallituksen ehdotukseen raharealisaatiosta, mitä varten kannettiin yleisvaltakunnallinen omaisuusvero. Samaa tarkoitusta varten Kustaa IV Adolf antoi 1803 pantata Wismarin kaupungin lähiympäristöineen Mecklenburg-Schwerinille. Toinen tärkeä päätös oli viinanpolton järjestely. Säädyt suostuivat siihen, että alkoholin valmistus sidottiin maaseudulla maanomistukseen, useimmissa kaupungeissa väkilukuun. Viinanpoltosta maaseudulla maksettu vero oli yleinen maksu, jota kaikki tilat suorittivat riippumatta siitä, polttivatko ne sitten tai eivät. Kuninkaan ja säätyjen sopimus poisti sen perustuslaillisen tyytymättömyyden aiheen, mitä varsinkin aateli oli osoittanut kuninkaan halutessa kantaa veroa viinanpoltosta säätyjä kuulematta.

Aateli hyväksyi vasta näillä valtiopäivillä Yhdistys- ja vakuuskirjan. Vaikka kuninkaan kaikki lakiehdotukset menivätkin säädyissä läpi, hän kohtasi aatelissa voimakkaan opposition. Viisi aatelismiestä luopui aateluudestaan ja seitsemän kieltäytyi osallistumasta säädyn istuntoihin. Kuninkaan käskystä hovioikeus nosti oikeusjutun pääsyytettyjä vastaan, mutta prosessi päättyi vapauttaviin tai mitättömiin tuomioihin. Tapahtuma sai kuitenkin aikaan sen, ettei Kustaa IV Adolf kutsunut enää koskaan valtiopäiviä koolle vaan keskittyi reformitoimintaan ilman säätyjen myötävaikutusta. Hän oli erityisen kiinnostunut isonjaon toteuttamisesta. Ruotsin Pommerissa otettiin käyttöön emämaan laki ja hallinto. Yleiseurooppalaisen rauhan solmiminen 1802 johti voimakkaaseen taloudelliseen nousukauteen.

Kustaa IV Adolf vieraili Suomessa useita kertoja. Hän oli mukana 9-vuotiaana kruununprinssinä isänsä kanssa Parolassa pidetyssä suuressa sotaväen katselmuksessa ja herätti yleistä ihastusta puhutellessaan sotamiehiä muutamilla osaamillaan suomenkielisillä lauseilla. Hän matkusti 1796 ja 1800 rantatietä mennessään Pietariin. Virallisemman vierailun hän suoritti puolisonsa ja suuren seurueen kanssa 1802. Turussa hän oli läsnä yliopiston promootiossa. Sieltä matka jatkui Parolassa pidettyyn leirikokoukseen. Tämän jälkeen siirryttiin valtakunnan rajalle Ahvenkoskelle, missä majoittauduttiin Suur-Ahvenkosken kartanoon. Täällä syntyi uhkaavalta näyttänyt ulkopoliittinen välikohtaus, kun kuningas määräsi koko rajasillan maalattavaksi Ruotsin sinikeltaisin värein. Venäläiset värittivät sen välittömästi jälleen mustavalkeaksi. Arvovaltakiista meni niin pitkälle, että annettiin jo käsky ampua naapurin maalareita, mutta lopulta kuningas perääntyi. Rajalta matkustettiin 236:n hevosen kuljettamana saattueena Mikkeliin ja Rantasalmelle, missä kuningas ylensi Haapaniemen sotakoulun kadetteja upseereiksi. Ouluun asti ulottuneelta matkalta kuningaspari palasi Turkuun, missä muurattiin uuden akatemiatalon peruskivi. Suosionosoitusta Suomelle ja samalla neulanpistoa itäiselle naapurille merkitsi se, että kuningas antoi nuoremmalle pojalleen Karl Gustafille Suomen suuriruhtinaan arvon. Pikkuprinssi kuoli kuitenkin jo 1805.

Vaikka sivistyneistö oli suurin odotuksin tervehtinyt Kustaa IV Adolfin tuloa valtaistuimelle, se pettyi pian. Nuoren kuninkaan kulttuuripolitiikka oli vanhoillista ja rajoittavaa. Vuonna 1798 annettiin uusi painovapauslaki, joka supisti lehdistönvapautta. Kun Uppsalassa esiintyi ylioppilaslevottomuuksia, kuningas luopui toimimasta yliopiston kanslerina. Hän teki 1806 päätöksen oopperanäytösten kieltämisestä ja suunnitteli oopperatalonkin purkamista, koska hänen isänsä oli murhattu siellä. Hän rajoitti myös näytelmäseurueiden toimintaa. Sen sijaan hän elvytti uudelleen henkiin Reuterholmin lakkauttaman Ruotsin akatemian.

Kuningas itse johti valtakunnan ulkopolitiikkaa. Aluksi hän kehitteli ajatusta hankkia Norja Ranskan avulla ja uhraamalla Ruotsin Pommeria. Ranskan direktoriohallitus ei osoittanut asiaan mitään kiinnostusta, ja 1799 maiden diplomaattisuhteet katkesivat. Tällöin Kustaa IV Adolf hakeutui uudelleen kosketuksiin Venäjän kanssa, ja 1799 maiden välillä solmittiin sopimus molemminpuolisesta avusta mahdollista hyökkääjää vastaan sekä kauppavaihdosta. Ruotsin kauppa kärsi suuresti Ison-Britannian kaapparitoiminnasta, ja tämän takia kuningas teki 1800 valtiovierailullaan Pietarissa puolueettomuussopimuksen, jonka tarkoituksena oli turvata ei-sotaakäyvien maiden merenkulku. Myös Tanska ja Preussi liittyivät mukaan. Tämän seurauksena britit hyökkäsivät Tanskan laivaston kimppuun, minkä jälkeen seuraavana kohteena oli Ruotsin Karlskronaan sijoitettu laivasto. Hyökkäys jäi kuitenkin tulematta, kun saatiin tieto, että Venäjän keisari Paavali I oli murhattu ja että valtaistuimelle oli noussut englantilaismielinen Aleksanteri I.

Tässä tilanteessa Kustaa IV Adolf yritti uudelleen lähentyä Ranskaa, mutta sen uusi hallitsija Napoleon Bonaparte ei osoittanut kiinnostusta. Yllättäen päästiin sen sijaan sovintoon Ison-Britannian kanssa, joka korvasi Ruotsille kaappaamansa alukset täydestä arvostaan ja solmi edullisen kauppasopimuksen. Kustaa IV Adolfin antipatiat Bonapartea kohtaan olivat kasvamassa yhä suuremmiksi. Hän ei sietänyt tämän puuttumista Saksan valtioiden asioihin ja lähti 1803 pitkäaikaiselle matkalle Badeniin ja Baijeriin tapaamaan puolisonsa sukulaisia. Juuri tuolloin ranskalaiset sieppasivat Enghienin herttuan Badenin alueelta ja teloittivat hänet myöhemmin. Kustaa IV Adolf käski Ruotsin lähettilään lähteä Pariisista. Kun hän joutui häväistyskampanjan kohteeksi virallisissakin ranskalaisissa lehdissä, hän katkaisi kaikki suhteet Ranskaan ja kielsi ranskalaisten painotuotteiden tuonnin Ruotsiin. Kuninkaan pitkäaikainen oleskelu ulkomailla herätti kotimaassa suurta tyytymättömyyttä.

Palattuaan vuoden 1805 alussa Ruotsiin Kustaa IV Adolfin onnistui solmia Ison-Britannian kanssa liittosopimus, joka toi Ruotsille huomattavia apurahoja. Toisaalta sen oli taattava liiton kolmannelle osapuolelle Venäjälle vapaa pääsy Ruotsin Pommeriin. Lokakuussa 1805 Ranskalle annettiin muodollinen sodanjulistus. 1805 -1807 käyty uusi Pommerin sota oli pettymys niin ruotsalaisille kuin heidän liittolaisilleenkin. Kustaa IV Adolf yritti itsekin toimia sotapäällikkönä mutta epäonnistui täydellisesti. Napoleonin voitto Austerlitzissä hajoitti koko Ranskan vastaisen liittokunnan.

Ruotsin vaikeudet alkoivat toden teolla kesällä 1807. Ranskalais-venäläis-preussilaiset neuvottelut Tilsitissä tuhosivat Kustaa IV Adolfin ulkopolitiikan kulmakiven, ystävyyden Venäjän kanssa. Iso-Britannia oli nyt Ruotsin ainoa liittolainen. Kuningas ei kuitenkaan voinut ajatella sovintoa Napoleonin kanssa. Juuri 1807 hän sai päähänsä, että keisariksi itsensä kohottanut korsikalainen oli ilmestyskirjan peto ja että hän itse joutuisi ikuiseen onnettomuuteen, jos ryhtyisi neuvotteluihin tämän kanssa.

Tuhotakseen Ison-Britannian viennin Napoleon oli 1806 kieltänyt sen tavaroiden tuonnin Euroopan mantereelle. Ranskan ja Venäjän keisarit olivat Tilsitissä sopineet, että Aleksanteri I pakottaisi Ruotsin liittymään tähän mannermaansulkemukseen. Venäjä yritti tätä ensin diplomaattisella painostuksella, mutta Kustaa IV Adolf oli taipumaton. Helmikuussa 1808 Venäjän joukot ylittivät valtakunnan itärajan Suomessa. Tätä seurasi maaliskuussa Tanskankin sodanjulistus. Maa oli liittynyt Napoleonin puolelle sen jälkeen, kun britit olivat pommittaneet Kööpenhaminaa ja ryöstäneet sen suuren laivaston. Englantilaisten apuvoimat ehkäisivät kuitenkin tanskalais-ranskalaisen hyökkäyksen Ruotsin eteläosiin.

Sen sijaan Suomen sota muuttui ruotsalaisten kannalta täydeksi katastrofiksi. Kustaa IV Adolf suunnitteli kesäsotaretkeä Suomeen 1809 maan valloittamiseksi takaisin ja määräsi kannettavaksi suuren sotaveron vastoin finassiasioista vastaavien virkamiesten mielipidettä. Armeijassa herätti tyytymättömyyttä hävityn sodan lisäksi se, että kuningas riisti kolmelta jalkaväkiyksiköltä niiden valiojoukko-osaston arvon, koska niiden upseerit olivat hänen mielestään käyttäytyneet pelkurimaisesti. Armeijan piirissä syntyi voimakas oppositio, ja läntisessä armeijan johtaja Georg Adlersparre nosti kapinan. Kuningas Kustaa IV Adolf suunnitteli vetäytyvänsä Tukholman varuskunnan kanssa eteläisen, kuningasmieliseksi arvellun armeijan suojiin, mutta pääkaupungissa oleva pieni upseeriryhmä pidätti hänet ja asetti hänet kotiarestiin. Hänen setänsä herttua Kaarle ryhtyi valtionhoitajaksi, säädyt kutsuttiin kokoon, sotaveron kannosta luovuttiin ja kaartin osastot saivat arvonsa takaisin.

Kustaa IV Adolf luopui heti. Isänsä kuoleman muistopäivänä 29.3.1809 hän allekirjoitti kruunustaluopumisasiakirjan. Kauan hän piti kiinni poikansa perimysoikeudesta, jolloin uudet vallanpitäjät uhkasivat ottaa esille vanhat juorut siitä, kuka oikeastaan oli kuninkaan isä. Säädyt sanoivat 10.5.1809 irti uskollisuudenvalansa kuninkaalle ja julistivat hänet ja hänen rintaperillisensä menettäneen Ruotsin kruunun, koska hän oli rikkonut hallitsijanvakuutuksensa omavaltaisella ja järjettömällä ulkopolitiikallaan ja laittomilla toimillaan. Uudeksi kuninkaaksi kruunattiin kesäkuussa Kustaa IV:n Adolfin setä, Södermanlandin herttua, hallitsijana Kaarle XIII.

Joulukuussa 1809 entinen kuningas, hänen puolisonsa ja heidän neljä lastaan lähtivät Ruotsista. Entinen kuningatar ja lapset jäivät Badeniin, Kustaa Adolf itse jatkoi Sveitsiin. Puolisoiden välit huononivat ja johtivat 1812 avioeroon. Kustaa Adolf vietti maanpakolaisvuosinaan levotonta elämää. Alkuun hän yritti ottaa yhteyttä eri hallitsijahuoneisiin, mutta luopui tästä myöhemmin ja eli salanimien turvin Euroopan eri kaupungeissa välillä hyvinkin puutteellisissa oloissa, koska hän oli luovuttanut tulonsa ja omaisuutensa perheelleen. Ajoittain hänen mielensä oli vaikeasti häiriintynyt. Vuodesta 1833 hän asui vaatimattomassa majatalossa Sveitsin St. Gallenissa, ja siellä hän myös kuoli 1837.

Kustaa IV Adolfin jälkimainetta mustasivat pitkään vuoden 1809 voittoisat vallankaappaajat. Tätä näkemystä tuettiin virallisestikin valtaistuimelle nousseen Bernadotten suvun taholta. Vasta 1900-luvun alussa tutkijat ovat osoittaneet ymmärtämystä Kustaa IV:n Adolfin politiikkaa kohtaan. Myöhempi historiantutkimus on suorittanut tietynasteisen maineenpalautuksen toteamalla, että hänen toimiaan määräsivät legitimistiset ja uskonnolliset motiivit sekä huoli Euroopan tasapainosta. Reaalipolitiikoksi hänestä ei ollut, ja hän ajautui päätöksiin, jotka selvästi ylittivät valtakunnan voimavarat.

Gustaf Adolf, Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolf (1792 -) 1796 - 1809, S 1.11.1778 Tukholma, K 7.2.1837 St. Gallen, Sveitsi. V Ruotsin kuningas Kustaa III ja Sofia Magdalena, Tanskan kuninkaan Frederik V:n tytär. P 1797 - 1812 Fredrika S 1781, K 1826, PV Badenin perintöprinssi Karl Ludwig ja Amalie Friederike, Hessen-Darmstadtin maakreivin Ludwig IX:n tytär. Lapset: Gustaf S 1799, K 1877, vsta 1809 Vaasan prinssi; Sofia Wilhelmina S 1801, K 1865, P Badenin suurherttua Karl Leopold I Friedrich; Karl Gustaf S 1802, K 1805, Suomen suuriruhtinas; Amalia Maria Charlotta S 1805, K 1853; Cecilia S 1807, K 1844, P Oldenburgin suurherttua Paul Friedrich August.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. H. A. Barton, Scandinavia in the Revolutionary Era 1760 - 1815. Minneapolis 1986; S. Carlsson, Gustaf IV Adolf : en biografi. Stockholm 1946; S. Carlsson, J. Rosén, Svensk historia II : tiden efter 1718. Stockholm 1961; Sveriges riksdag. Stockholm 1932: G. Landberg, Den svenska riksdagen under den gustavianska tiden.

Kaunokirjallisuus: P. Väänänen, Kuningan ja drottningin kruunauxesta, ynnä printsin syntymästä / arkkiveisu. 1800; P. Väänänen, Kustavi IV Aatolfin kotiintulosta Saksan maalta v. 1805. 1805.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Reliefit: E. Cainberg, Kustaa IV Adolf muuraa akatemiatalon peruskiven 1802. 1813 - 1816, Turun Vanha akatemiatalo.

Ilkka Mäntylä

Artikkeli julkaistu Kansallisbiografia-verkkojulkaisussa.
Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997-.
Saatavissa: http://www.kansallisbiografia.fi.
ISBN 951-746-598-4.
Studia Biographica 4.

 
takaisinetusivulle