J. L. RUNEBERG SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURASSA takaisinetusivulle
 
 
 

 

 

Vänrikki Stoolin henkilöhahmojen elämäkerrat Kansallisbiografiassa

Cronstedt, Carl Olof (1756 - 1820)
vara-amiraali

 

 
 

Carl Olof Cronstedt on henkilö, jonka urassa on nähtävissä piirteitä sekä sankarin että petturin kuvaan. J. L. Runebergin runon Viapori perusteella jälkipolville on muodostunut ennen kaikkea petturin kuva miehestä, jonka toimintaa voidaan toki arvostella monipuolisemminkin.

 

 

 
 

Jussi Kangas
SKS, Kirjallisuusarkisto

     
 

 

Carl Olof Cronstedtin isä Johan Gabriel Cronstedt oli tykistön majuri ja äiti Hedvig Juliana Jägerhorn af Spurila vanhaa sotilassukua. Niinpä oli luonnollista, että perheen vanhin poika Carl Olof kirjoitettiin jo yhdeksänvuotiaana vapaaehtoisena kruununprinssi (->) Adolf Fredrikin rykmenttiin. Hän kohosi 14-vuotiaana kersantiksi, ylennettiin 17-vuotiaana vänrikiksi ja jo 21-vuotiaana kapteeniksi armeijan laivastoon eli saaristolaivastoon. Nopea urakehitys todistanee paitsi hyvistä suhteista myös kyvykkyydestä sotilasuralla.

Nuori Cronstedt halusi hankkia kokemusta myös maan rajojen ulkopuolella. Monien ruotsalaisten ja suomalaisten upseerien tavoin hän pyrki mukaan Pohjois-Amerikan vapaussotaan, mutta toisin kuin useimmat, hän ilmoittautui palvelemaan Englannin laivastossa. Cronstedt oppi Englannin laivastossa 1776 - 1779 epäilemättä muutakin kuin englannin kielen. Englanti oli maailman johtava merivalta, ja sen laivastoa pidettiin maailman parhaana.

Palattuaan kotimaahan Cronstedt astui takaisin Ruotsin laivastoon. (->) Kustaa III:n Venäjän sodan puhjettua 1788 Cronstedt ylennettiin everstiluutnantiksi ja komennettiin Stralsundiin johtamaan sinne sijoitetun laivasto-osaston varustamista ja saattamista sotakuntoiseksi. Tämän laivasto-osaston mukana hän sitten purjehti Suomenlahden sotanäyttämölle 1790.

Cronstedtin sotilasuran huippukohta sattui 9.7.1790, jolloin hän kuningas Kustaa III:n lippukapteenina tosiasiallisesti johti Ruotsin saaristolaivastoa Ruotsinsalmen meritaistelussa Venäjää vastaan. Taistelu päättyi Ruotsin laivaston loistavaan voittoon, joskin osa voiton kunniasta lankeaa Ruotsin hyvän sääonnen tilille. Joka tapauksessa sekä kuningas Kustaa III että everstiluutnantti Cronstedt nauttivat täysin rinnoin voiton makeudesta.

Kuningas osoitti kiitollisuuttaan Cronstedtille nimittämällä hänet everstiksi, Viaporiin sijoitetun saaristolaivaston päälliköksi sekä kenraaliadjutantiksi. Edelleen hänet kutsuttiin valtiosihteerinä esittelemään meriasioita kuninkaalle Tukholmaan.

Cronstedtin onnentähti näytti laskevan Kustaa III:n murhan jälkeen. Herttua (-> Kaarle XIII) Kaarle, josta tuli holhoojahallituksen tosiasiallinen johtaja, ei erityisesti pitänyt Cronstedtistä, koska katsoi hänen vieneen ansiotta kunniaa herttuan itsensä johtamalta avomerilaivastolta. Cronstedt menetti valtiosihteerin asemansa ja lähetettiin takaisin Viaporiin varsinaiseen tehtäväänsä saaristolaivaston komentajaksi. Holhoojahallitus ylensi hänet 1793 kontra-amiraaliksi, mutta tämä ei johtunut hallituksen suosiosta vaan siitä, että laivaston päälliköllä piti olla amiraalin arvo.

Kun (->) Kustaa IV Adolf tuli täysi-ikäiseksi, Cronstedtin arvo nousi uudelleen. Kuningas kutsui hänet Tukholmaan ja ylensi hänet vara-amiraaliksi 1801. Hänet määrättiin myös ylipäälliköksi Karlskronan sotasatamaan epäsuosion joutuneen amiraali K. A. Wachtmeisterin tilalle. Cronstedt oli osallistunut tehokkaasti Wachtmeisterin viraltapanoon, joten hän oli saanut toiminnallaan joukon vihamiehiä niskaansa. Oikeudenkäynnissä, jota Wachtmeisteria vastaan käytiin, Cronstedt osoitti enemmän kostonhimoa kuin oikeudenmukaisuutta. Mahdollisesti tämä vaikutti kuninkaaseen tai ehkä Cronstedtin vihamiehet muuten saivat hallitsijan mielen kääntymään. Joka tapauksessa amiraali sai joulukuussa 1801 käskyn palata takaisin Viaporiin ja pysytellä siellä vanhaa virkaansa hoitamassa. Tavasta, jolla Cronstedt määrättiin Viaporin komentajaksi on myöhemmin pyritty etsimään syitä hänen Suomen sodan aikaiselle menettelylleen. Epäilemättä siirto oli Cronstedtille vastenmielinen, ja hän olisi paljon mieluummin toiminut laivaston komentajana. Myös hänen puolisonsa Beata Sofia Wrangel af Sauss oli haluton muuttamaan syrjäiseen Viaporiin, ja perhe muutti Suomeen vasta kesällä 1802. Cronstedt oli omistanut Herttoniemen kartanon 1793 - 1799, mutta myynyt sen asettuakseen pysyvästi Ruotsiin.

Komentajana Cronstedt kiinnitti huomiota linnoituksen alueella asuvaan köyhään siviiliväestöön ja koetti parhaansa mukaan saada sen oloja kohenemaan. Tämä humanitaarinen innostus on kaunis piirre hänen muuten noista ajoista lähtien vähemmän kunniakkaassa urassaan. Linnoituksen kunnosta hän ei tunnu kantaneen kovinkaan suurta huolta, ja hän saattoi ilmaista alaisilleen käsityksensä sen puolustuskyvystä sanoilla, jotka eivät todellakaan sopineet linnoituksen komentajalle.

Kun Suomen sota syttyi 1808, Cronstedt ryhtyi saattamaan linnoitusta puolustuskuntoon. Se ei ollut kovinkaan vaikeaa, sillä jos Ruotsin hallitus olikin muutoin laiminlyönyt Suomen puolustuksen, Viaporin linnoitukseen oli uhrattu sitäkin enemmän huolta. Linnoitus oli rakennettu aikakauden parhaiden linnoittamisoppien mukaisesti osin ranskalaisella rahalla, ja sen miehityksenä oli lähes 7 000 miehen vahvuinen sotaväki. Saaristolaivasto talvehti sen suojissa ja antoi oman osansa sekä miehistön että aseistuksen vahvuuteen. Linnoituksessa oli muonavaroja koko varuskunnalle neljäksi kuukaudeksi, ja Cronstedtilla oli käytettävissään yli 2 000 tykkiä sekä ampumavaroja aivan riittävästi. Sotasuunnitelman mukaan armeija vetäytyisikin antautumatta suuremmin taistelukosketukseen vihollisen kanssa ja Viaporin linnoitus jätettäisiin huoletta vihollisen piirittämäksi. Kesällä Ruotsista tuotaisiin apujoukkoja juuri Viaporin tukikohtaan, josta Suomi vallattaisiin takaisin. Cronstedt oli luonnollisesti täysin selvillä tästä suunnitelmasta, jonka toteuttamisessa hänellä Viaporin linnoituksen komentajana oli keskeinen asema.

Venäläiset etenivät nopeasti Helsinkiin ja ottivat sen haltuunsa. Viaporin linnoitusväki ei tehnyt juuri mitään valtauksen estämiseksi, vaikka linnoituksessa oli enemmän väkeä kuin piirittäjillä. Cronstedt osoitti tässä vaiheessa ihmeteltävää passiivisuutta ja epäröintiä. Venäläisten piiritysjoukkoa johti kenraali (->) Jan Peter van Suchtelen, ja myös venäläisten ylipäällikkö kreivi (->) Friedrich Wilhelm von Buxhoevden oli mukana suunnittelemassa Viaporin kukistamista.

Venäläisistä asiakirjoista käy selvääkin selvemmin ilmi, että Viaporin kukistamiseksi käytettiin runsain mitoin lahjuksia. Cronstedtin lähin mies linnoituksessa oli hänen pikkuserkkunsa, eversti (->) Fredrik Adolf Jägerhorn, joka oli Anjalan liitossa aktiivisesti toimineen majuri (->) Jan Anders Jägerhornin veli ja itsekin Suomen erottamista Ruotsista ajava mies. Eversti Jägerhorn sai aikaan, että neuvottelukosketus venäläisiin pidettiin erittäin tiiviinä, venäläisten annettiin rauhassa varustaa asemansa Helsingin rannoille ja jopa Helsingissä asuvien upseerien rouvien annettiin vierailla linnoituksessa olevien miestensä luona. Ainakin tätä reittiä Viaporiin levisi venäläisiä lahjusrahoja, samoin antautumismielialaa lietsovia tietoja ja juoruja.

Ei ole suoranaisia todisteita, että Cronstedt itse olisi piirityksen aikana ottanut vastaan venäläisiä lahjuksia, mutta hänen käyttäytymisensä linnoituksen komentajana osoittaa, ettei hän syystä tai toisesta uskonut linnoituksen puolustuskykyyn. Todennäköisesti myös hänen pikkuserkkunsa oli onnistunut vakuuttamaan hänet siitä, ettei Ruotsi kykenisi enää pitämään Suomea hallussaan. Joka tapauksessa Cronstedt suostui 6.4.1808 kenraali van Suchtelenin ehdotukseen, jonka mukaan Viaporin linnoitus antautuisi, mikäli se ei 3.5. mennessä saisi Ruotsista huomattavaa apua eli ellei vähintään viisi linjalaivaa Ruotsista saapuisi tuohon päivään mennessä Viaporin satamaan. Sopimuksen pantiksi Cronstedt suostui välittömästi luovuttamaan venäläisille kolme linnoituksen saarta, joitten joutuminen vihollisen käsiin heikensi huomattavasti linnoituksen puolustusmahdollisuuksia. Kun Cronstedtin tiedetään olleen alansa tunteva merisotilas, sopimus vaikuttaa uskomattomalta. Hän tunsi varmasti Suomenlahden ja Pohjanlahden jääolot ja tiesi, ettei meri normaalivuosina vapautunut jäistä määräaikaan mennessä. Avun saapuminen Viaporiin ajoissa oli näin ollen erittäin epätodennäköistä. Lisäksi antautumisehdoissa oli sovittu, että 3. toukokuuta Viaporin varusväen tuli marssia jäälle ja luovuttaa siellä aseensa.

Linnoituksen komentajan ohjeissa oli määrätty, että mikäli linnoitus olisi pakko luovuttaa viholliselle, sitä ennen olisi tuhottava sen suojissa talvehtiva saaristolaivasto, ettei se joutuisi vihollisen käsiin. Kun antautumispäivä lähestyi eikä apua luonnollisesti tullut, linnoituksen varusväki uskoi Cronstedtin rikkovan sopimuksen jollain tavoin ja oletti sen olleen komentajan pyrkimys voittaa aikaa. Niinpä saaristolaivaston jättäminen koskemattomaksi tuntui luonnolliselta. Pettymyksekseen varusväki sai kuitenkin todeta, että sopimus toteutettiin viimeistä piirtoa myöten. Viaporin linnoitus antautui 3. toukokuuta, ja sen varustukset ja laivasto jätettiin koskemattomina venäläisten käsiin.

Amiraali Carl Olof Cronstedtin luovutti Pohjolan vankimman linnoituksen alivoimaisen vihollisen käsiin käytännöllisesti katsoen taistelutta (piirityksen aikana linnoituksen liki 7 000 miehen varusväestä oli kaatunut kuusi ja haavoittunut 22 sotilasta), mikä oli sekä aikalaisten että jälkimaailman silmissä käsittämätön teko. Vaikka amiraalin ei piirityksen kestäessä tiedetä ottaneen vastaan lahjuksia, hän kävi sodan vielä jatkuessa kunniakäynnillä Pietarissa keisari (->) Aleksanteri I:n luona ja vastaanotti 4 500 riksin vuotuisen eläkkeen sekä kertakorvauksena 50 000 riksiä menettämästään omaisuudesta.

Sotaoikeus tuomitsi Torniossa Cronstedtin ja muut Viaporin sotaneuvoston jäsenet menettämään henkensä, aatelisarvonsa ja omaisuutensa. Asia siirtyi vielä sotahovioikeuteen, mutta keisari Aleksanteri I:n vedottua Haminan rauhansopimuksen pykäliin asia jätettiin käsittelemättä. Cronstedt lähetti sotaoikeudelle kirjelmän, jossa hän puolusteli menettelyään linnoituksen varustamattomuudella, miehistön harjaantumattomuudella, upseerien vähälukuisuudella ja ruutivaraston riittämättömyydellä. Kun kirjoitelma julkaistiin Ruotsissa, kenraali (->) Georg Carl von Döbeln kirjoitti siihen vastakirjoituksen, jossa hän yksityiskohtaisesti kumosi amiraalin väitteet. Jälkikäteen arvioiden Cronstedtin puolustelut eivät vakuuta.

Mikä sitten oli Cronstedtin salaisuus? Miksi Ruotsinsalmen taistelussa ansiosta sotasankarin maineen hankkinut mies osoittautui kaksi vuosikymmentä myöhemmin täysin kelvottomaksi sotilaaksi? Kysymykseen on miltei mahdotonta antaa luotettavaa vastausta. Vaikka amiraali olisi 1801 loukkaantunut kuninkaaseensa ja kantanut tätä kohtaan kaunaa, sitä tuskin voi pitää riittävänä syynä valtiopetokseen. On epäselvää, missä määrin Cronstedt oli omaksunut Anjalan liiton miesten ajatuskannan Suomen tulevaisuudesta Venäjän yhteydessä. Puolustuskirjoituksessaan hän korostaa uskollisuuttaan Ruotsille, mutta hänen käyttäytymisensä puhuu sitä vastaan. On erittäin epätodennäköiseltä, että Cronstedt olisi todella uskonut siihen, mitä hän jälkeenpäin väitti Viaporin huonosta puolustuskunnosta ja vastustajan ylivoimaisuudesta. Hänen luonteestaan on esitetty monia kielteisiä arviointeja, mutta hänen ammattitaitoaan ei ole kyseenalaistettu. Lopputulos on, että Cronstedt tuntemattomista syistä tietoisesti kavalsi Viaporin linnoituksen viholliselle. Omanvoitonpyynti on vaikuttimista ehkä todennäköisin.

Viaporin luovutus ei sittenkään tuonut Cronstedtille onnea ja menestystä. Hän vietti loppuelämänsä syrjään vetäytyneenä ilman minkäänlaista julkista asemaa ensin Mäkkylän kartanossa Espoossa ja vuodesta 1814 uudelleen ostamassaan Herttoniemen kartanossa, jonne hän rakensi nykyisen päärakennuksen ja puiston. Hänen kerrotaan kuolinvuoteellaan 1820 tuhonneen joitakin asiakirjojaan, joiden mukana hävisi kenties savuna ilmaan jälkipolvien mahdollisuudet saada selville, miksi Viapori luovutettiin venäläisille 3.5.1808.

Carl Olof Cronstedt S 3.10.1756 Helsingin pitäjä, K 7.4.1820 Helsingin pitäjä. V majuri Johan Gabriel Cronstedt ja Hedvig Juliana Jägerhorn af Spurila. P 1794 - kreivitär Beata Sofia Wrangel af Sauss S 1762, K 1840, PV amiraali, kreivi Anton Johan Wrangel af Sauss ja Charlotta Regina Sparre. Lapset: Hedvig Charlotta S 1795, K 1868; Gabriel Anton S 1798, K 1893, Turun ja Porin läänin maaherra, salaneuvos; Carl Olof S 1800, K 1883, senaatin jäsen, Vaasan läänin maaherra, vapaaherra.

URA. Vapaaehtoinen prinssi Adolf Fredrikin rykmentissä 1765; varusmestari 1768; kersantti armeijan laivastossa 1770; vänrikki 1773; luutnantti 1774; Englannin laivastossa 1776 - 1779; kapteeni 1777; majuri 1783; everstiluutnantti 1789; lippukapteeni 1790; eversti, kenraaliadjutantti 1790; valtiosihteeri 1790 - 1792; saaristolaivaston päällikkö 1790; kontra-amiraali 1793; laivaston kenraaliadjutantti 1797; vara-amiraali, Karlskronan ylipäällikkö 1801; Viaporin komentaja 1801.

Edustaja valtiopäivillä 1789, 1792, 1800.

Tuomittu Ruotsissa kuolemaan 1809.

Kunnianosoitukset: Ruotsin Miekka-r. R 1781, R srk. 1790, K 1796, K srk. 1799.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. C. Bäcksbacka, Viceamiral Carl Olof Cronstedts hem. Julkaisu: Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 102. 1995; G. Cronstedt, Amiral C. O. Cronstedt och Sveaborgs fall. 1898; J. K. Ehrnrooth, Betraktelser med anledning af Svenska generalstabens verk: Sveriges krig 1808 och 1809 och Sveaborgs öfvergång. Julkaisu: Finsk militär tidskrift 1896 - 1897; J. R. Danielson, Suomen sota ja Suomen sotilaat vuosina 1808 - 1809. 1896; V. O. Odelbeg, Viceamiral C. O. Cronstedt. 1954; Sveriges krig åren 1808 - 1809 1 - 5. Stockholm 1890 - 1910.

Veli-Matti Syrjö

Artikkeli julkaistu Kansallisbiografia-verkkojulkaisussa.
Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997-.
Saatavissa: http://www.kansallisbiografia.fi.
ISBN 951-746-598-4.
Studia Biographica 4.

 

takaisinetusivulle