KALEVALA

Kahdeksas runo

Tuo oli kaunis Pohjan neiti,
maan kuulu, ve'en valio.
Istui ilman vempelellä,
taivon kaarella kajotti
pukehissa puhta'issa,
valke'issa vaattehissa;
kultakangasta kutovi,
hope'ista huolittavi
kultaisesta sukkulasta,
10   pirralla hope'isella.

Suihki sukkula piossa,
käämi käessä kääperöitsi,
niiet vaskiset vatisi,
hope'inen pirta piukki
neien kangasta kutoissa,
hope'ista huolittaissa.

Vaka vanha Väinämöinen
ajoa karittelevi
pimeästä Pohjolasta,
20   summasta Sariolasta.
Ajoi matkoa palasen,
pikkaraisen piirrätteli:
kuuli sukkulan surinan
ylähältä päänsä päältä.

Tuossa päätänsä kohotti,
katsahtavi taivahalle:
kaari on kaunis taivahalla,
neiti kaaren kannikalla,
kultakangasta kutovi,
30   hope'ista helkytt√§vi.

Vaka vanha Väinämöinen
heti seisatti hevosen.
Tuossa tuon sanoiksi virkki,
itse lausui, noin nimesi:
"Tule, neiti, korjahani,
laskeite rekoseheni!"

Neiti tuon sanoiksi virkki,
itse lausui ja kysyvi:
"Miksi neittä korjahasi,
40   tytt√∂√§ rekosehesi?"

Vaka vanha Väinämöinen
tuop' on tuohon vastaeli:
"Siksi neittä korjahani,
tyttöä rekoseheni:
mesileivän leipojaksi,
oluen osoajaksi,
joka lautsan laulajaksi,
ikkunan iloitsijaksi
noilla Väinölän tiloilla,
50   Kalevalan kartanoilla."

Neiti tuon sanoiksi virkki,
itse lausui ja pakisi:
"Kun kävin mataramaalla,
keikuin keltakankahalla
eilen iltamyöhäsellä,
aletessa aurinkoisen,
lintu lauleli lehossa,
kyntörastas raksutteli:
lauleli tytärten mielen
60   ja lauloi mini√§n mielen.

"Mie tuota sanelemahan,
linnulta kyselemähän:
'Oi sie kyntörastahainen!
Laula korvin kuullakseni:
kumman on parempi olla,
kumman olla kuuluisampi,
tyttärenkö taattolassa
vai miniän miehelässä?'

"Tiainenpa tieon antoi,
70   kynt√∂rastas raksahutti:
'Valkea kesäinen päivä,
neitivalta valkeampi;
vilu on rauta pakkasessa,
vilumpi miniävalta.
Niin on neiti taattolassa,
kuin marja hyvällä maalla,
niin miniä miehelässä,
kuin on koira kahlehissa.
Harvoin saapi orja lemmen,
80   ei mini√§ milloinkana.'"

Vaka vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Tyhjiä tiaisen virret,
rastahaisen raksutukset!
Lapsi on tytär kotona,
vasta on neiti naituansa.
Tule, neiti, korjahani,
laskeite rekoseheni!
En ole mitätön miesi,
90   uros muita untelompi."

Neiti taiten vastaeli,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Sitte sun mieheksi sanoisin,
urohoksi arveleisin,
jospa jouhen halkaiseisit
veitsellä kärettömällä,
munan solmuhun vetäisit
solmun tuntumattomaksi."

Vaka vanha Väinämöinen
100   jouhen halki halkaisevi
veitsellä kärettömällä,
aivan tutkaimettomalla;
munan solmuhun vetävi
solmun tuntumattomaksi.
Käski neittä korjahansa,
tyttöä rekosehensa.

Neiti taiten vastaeli:
"Ehkäpä tulen sinulle,
kun kiskot kivestä tuohta,
110   s√§ret j√§√§st√§ aiaksia
ilman palan pakkumatta,
pilkkehen pirahtamatta."

Vaka vanha Väinämöinen
ei tuosta kovin hätäile:
kiskoipa kivestä tuohta,
särki jäästä aiaksia
ilman palan pakkumatta,
pilkkehen pirahtamatta.
Kutsui neittä korjahansa,
120   tytt√∂√§ rekosehensa.

Neiti taiten vastoavi,
sanovi sanalla tuolla:
"Sillenpä minä menisin,
kenp' on veistäisi venosen
kehrävarteni muruista,
kalpimeni kappaleista,
työntäisi venon vesille,
uuen laivan lainehille
ilman polven polkematta,
130   ilman kouran koskematta,
käsivarren kääntämättä,
olkapään ojentamatta."


Siitä vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Liene ei maassa, maailmassa,
koko ilman kannen alla
mointa laivan laatijata,
vertoani veistäjätä."

Otti värttinän muruja,
140   kehr√§varren kiertimi√§;
läksi veistohon venosen,
satalauan laittelohon
vuorelle teräksiselle,
rautaiselle kalliolle.

Veikaten venettä veisti,
purtta puista uhkaellen.
Veisti päivän, veisti toisen,
veisti kohta kolmannenki:
ei kirves kivehen koske,
150   kasa ei kalka kalliohon.

Niin päivällä kolmannella
Hiisi pontta pyörähytti,
Lempo tempasi tereä,
Paha vartta vaapahutti.
Kävipä kivehen kirves,
kasa kalkkoi kalliohon;
kirves kilpistyi kivestä,
terä liuskahti liha'an,
polvehen pojan pätöisen,
160   varpahasen V√§in√§m√∂isen.
Sen Lempo lihoille liitti,
Hiisi suonille sovitti:
veri pääsi vuotamahan,
hurme huppelehtamahan.

Vaka vanha Väinämöinen,
tietäjä iän-ikuinen,
tuossa tuon sanoiksi virkki,
noin on lausui ja pakisi:
"Oi sie kirves kikkanokka,
170   tasater√§ tapparainen!
Luulitko puuta purrehesi,
honkoa hotaisnehesi,
petäjätä pannehesi,
koivua kohannehesi,
kun sa lipsahit liha'an,
solahutit suonilleni?"

Loihe siitä loitsimahan,
sai itse sanelemahan.
Luki synnyt syitä myöten,
180   luottehet lomia my√∂ten,
mutt' ei muista muutamia
rauan suuria sanoja,
joista salpa saataisihin,
luja lukko tuotaisihin
noille rauan ratkomille,
suu sinervän silpomille.

Jo veri jokena juoksi,
hurme koskena kohisi:
peitti maassa marjan varret,
190   kanervaiset kankahalla.
Eik' ollut sitä mätästä,
jok' ei tullut tulvillehen
noita liikoja veriä,
hurmehia huurovia
polvesta pojan totisen,
varpahasta Väinämöisen.

Vaka vanha Väinämöinen
ketti villoja kiveltä,
otti suolta sammalia,
200   maasta m√§tt√§h√§n rep√§isi
tukkeheksi tuiman reiän,
paikaksi pahan veräjän;
ei vääjä vähäistäkänä,
pikkuistakana piätä.


Jopa tuskaksi tulevi,
läylemmäksi lankeavi.
Vaka vanha Väinämöinen
itse itkuhun hyräytyi;
pani varsan valjahisin,
210   ruskean re'en etehen,
siitä reuoikse rekehen,
kohennaikse korjahansa.

Laski virkkua vitsalla,
helähytti helmisvyöllä;
virkku juoksi, matka joutui,
reki vieri, tie lyheni.
Jo kohta kylä tulevi:
kolme tietä kohtoavi.

Vaka vanha Väinämöinen
220   ajavi alinta tiet√§
alimaisehen talohon.
Yli kynnyksen kysyvi:
"Oisiko talossa tässä
rauan raannan katsojata,
uron tuskan tuntijata,
vammojen vakittajata?"

Olipa lapsi lattialla,
poika pieni pankon päässä.
Tuop' on tuohon vastoavi:
230   "Ei ole talossa t√§ss√§
rauan raannan katsojata,
uron tuskan tuntijata,
kivun kiinniottajata,
vammojen vakittajata;
onpi toisessa talossa:
aja toisehen talohon!"

Vaka vanha Väinämöinen
laski virkkua vitsalla,
ajoa suhuttelevi.
240   Ajoi matkoa palasen,
keskimäistä tietä myöten
keskimäisehen talohon.
Kysyi kynnyksen takoa,
anoi alta ikkunaisen:
"Oisiko talossa tässä
rauan raannan katsojata,
salpoa verisatehen,
suonikosken sortajata?"

Akka oli vanha vaipan alla,
250   kielipalku pankon p√§√§ss√§.
Akka varsin vastaeli,
hammas kolmi kolkkaeli:
"Ei ole talossa tässä
rauan raannan katsojata,
verisynnyn tietäjätä,
kivun kiinniottajata;
onpi toisessa talossa:
aja toisehen talohon!"

Vaka vanha Väinämöinen
260   laski virkkua vitsalla,
ajoa suhuttelevi.
Ajoi matkoa palasen,
ylimäistä tietä myöten
ylimäisehen talohon.
Yli kynnyksen kysyvi,
lausui lakkapuun takoa:
"Oisiko talossa tässä
rauan raannan katsojata,
tämän tulvan tukkijata,
270   veren summan sulkijata?"

Ukko oli uunilla asuva,
halliparta harjun alla.
Ukko uunilta urahti,
halliparta paukutteli:
"On sulettu suuremmatki,
jalommatki jaksettuna
Luojan kolmella sanalla,
syvän synnyn säätämällä:
joet suista, järvet päistä,
280   virrat niskalta vihaiset,
lahet niemien nenistä,
kannakset kape'immilta."

top