KALEVALA

Kuudeskolmatta runo

Ahti oli saarella asuva,
Kaukoniemen kainalossa.
Oli pellon kynnännässä,
vainion vakoannassa.
Korvalta ylen korea,
kovin tarkka kuulennalta.

Kuulevi jumun kylältä,
järyn järvien takoa,
jalan iskun iljeneltä,
10   reen kapinan kankahalta.
Juohtui juoni mielehensä,
tuuma aivohon osasi:
häitä Pohjola pitävi,
salajoukko juominkia!

Murti suuta, väänti päätä,
murti mustoa haventa;
veret vierähti pahaksi
poloisilta poskipäiltä.
Heti heitti kynnöksensä,
20   vaon keskivainiolle;
nousi maasta ratsahille,
lähtevi kohin kotia
luoksi armahan emonsa,
tykö valtavanhempansa.

Sanoi tuonne saatuansa,
toimitteli tultuansa:
"Oi emoni, vaimo vanha!
Pane ruoka ruttoisesti
syöä miehen nälkähisen,
30   haukata halun-alaisen!
Lämmitä samassa sauna,
pian pirtti riu'uttele,
missä mies puhasteleikse,
sueiksen urosten sulho!"

Tuop' on äiti Lemminkäisen
pani ruoan ruttoisesti
syöä miehen nälkähisen,
haukata halun-alaisen
yhen kylyn joutuessa,
40   yhen saunan saapuessa.

Siitä lieto Lemminkäinen
otti ruokoa rutosti;
meni saunahan samassa,
kävi kylpyhuonehesen.
Siellä peiponen peseikse,
pulmonen puhasteleikse,
päänsä pellavaspioksi,
kaulanvarren valkeaksi.

Tuli saunasta tupahan.
50   Sanan virkkoi,
noin nimesi:
"Oi emoni, vaimo vanha!
Astu aittahan mäelle,
tuo sieltä somat sopani,
kanna vaattehet vakaiset,
jotka päälleni pukisin,
varustaisin varrelleni!"

Emo ennätti kysyä,
vaimo vanha tutkaella:
60   "Kunne l√§het, poikueni?
Lähetkö ilveksen ajohon
vaiko hirven hiihäntähän
vai oravan ammuntahan?"

Virkkoi lieto Lemminkäinen,
sanoi kaunis Kaukomieli:
"Oi emoni, kantajani!
Lähe en ilveksen ajohon
enkä hirven hiihäntähän,
en oravan ammuntahan;
70   l√§hen Pohjolan pitoihin,
salajoukon juominkihin.
Tuo mulle somat sopani,
vaka'iset vaatteheni,
häissä häilyteltäväni,
pioissa pi'eltäväni!"

Emo kielti poikoansa,
nainen miestänsä epäsi;
epäsi kavetta kaksi,
kielti kolme luonnotarta
80   l√§htem√§st√§ Lemmink√§ist√§
hyvän Pohjolan pitoihin.

Noin sanoi emo pojalle,
lausui vanhin lapsellensa:
"Ellös menkö, poikueni,
poikueni, Kaukueni,
noihin Pohjolan pitoihin,
suuren joukon juominkihin!
Ei sua kutsuttu sinne,
ei tarkoin tahotakana."

90   Tuop' on lieto Lemmink√§inen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kurjat kutsuen menevi,
hyvä ilman hyppeleikse!
Tuoss' on kutsut kuun-ikuiset,
airuhut alinomaiset
miekassa tuliterässä,
säilässä säkenevässä."

Tuop' on äiti Lemminkäisen
yhä kielteä käkesi:
100   "Ell√∂s vainen, poikueni,
menkö Pohjolan pitoihin!
Monet on kummat matkallasi,
isot tielläsi imehet,
kolme surmoa kovinta,
kolme miehen kuolemata."

Virkkoi lieto Lemminkäinen,
sanoi kaunis Kaukomieli:
"Ain' on surmia akoilla,
kaikin paikoin kuolemia;
110   ei uros h√§t√§ile noita,
ei varsin varannekana.
Vaan kuitenki kaikitenki
sano korvin kuullakseni:
mi on surma ensimäinen,
ensimäinen, viimeinenki?"

Virkkoi äiti Lemminkäisen,
vaimo vanha vastaeli:
"Sanon surmat syytä myöten
enkä miehen mieltä myöten.
120   Sanon surman ensim√§isen.
Se on surma ensi surma:
menet matkoa vähäisen,
pääset tietä päiväyksen:
tulevi joki tulinen
poikkipuolin vastahasi.
Joessa tulinen koski,
koskessa tulinen luoto,
luo'olla tulinen korko,
korolla tulinen kokko:
130   y√∂t se hammasta hiovi,
päivät kynttä kitkuttavi
tulijalle vierahalle,
saavalle käkeävälle."

Virkkoi lieto Lemminkäinen,
sanoi kaunis Kaukomieli:
"Se on surma naisen surma,
ei ole kuolema urohon.
Kyllä mä siihen keinon keksin,
arvoan hyvän asian:
140   laulan lepp√§isen hevosen,
laulan leppäisen urohon
sivutseni siirtymähän,
eestäni vaeltamahan;
itse sorsana sukellan,
allina alenteleime
kouritse kokon kynimen,
vaakalinnun varpahitse.
Oi emoni, kantajani!
Sano surma keskimäinen!"

150   Sanoi √§iti Lemmink√§isen:
"Se on surma toinen surma:
menet matkoa vähäisen,
toki toisen päiväyksen:
tulevi tulinen kuoppa,
se on poikkipuolin tietä,
itähän iäti pitkä,
luotehesen loppumatoin,
täynnä kuumia kiviä,
palavia paateroita.
160   Sinne on satoja saanut,
tuhansia tukkueltu,
sa'an miestä miekallista,
tuhat rautaista oritta."

Virkkoi lieto Lemminkäinen,
sanoi kaunis Kaukomieli:
"Ei ole siinä miehen surma
eikä kuolema urohon.
Kyllä mä siihen mutkan muistan,
mutkan muistan, keinon keksin:
170   laulan ma lumesta miehen,
uron hangesta hotaisen,
sen tungen tulen väkehen,
vaivaelen valkeahan,
kylpijäksi kuuman saunan
vastan vaskisen keralla;
itse siirräime sivutse,
tungeime tulen lävitse,
ettei partana palane,
hivuskutri kurvettune.
180   Oi emoni, kantajani!
Sano surma jälkimäinen!"

Sanoi äiti Lemminkäisen:
"Se on surma kolmas surma:
menet vieläki vähäisen,
pääset siitä päiväyksen,
Pohjolan veräjän suulle,
ahtahimpahan alahan:
susi päälle suimistaikse,
karhu toisna kaimistaikse
190   suulla Pohjolan ver√§j√§n,
kape'immassa kujassa.
Syönyt on sa'anki miestä,
tuhonnut tuhat urosta,
niin miks' ei sinua söisi,
tuhoaisi turvatointa?"

Virkkoi lieto Lemminkäinen,
sanoi kaunis Kaukomieli:
"Uuhi uunna syötäköhön,
rieskana revittäköhön,
200   vaan ei mies pahempikana,
uros untelompikana!
Minua on vyötty miehen vyöllä,
pantu miehen palkimella,
solmittu uron solilla,
jotten vielä jouakana
suuhun Untamon susien,
kitahan kirokavetten.

"Muistan ma suelle mutkan,
keksin keinon karhullenki:
210   suet laulan suitsi-suuhun,
karhut rautakahlehisin,
tahi rutjon ruumeniksi,
seulaisen sepalehiksi.
Sillä siitä selvitäime,
pääsen matkani perille."

Sanoi äiti Lemminkäisen:
"Et vielä perille pääsnyt!
Ne oli sinne mennessäsi
matkalla isot imehet,
220   kolme kummoa kovoa,
kolme miehen kuolemata;
viel' on sinne saatuasi
paikalla pahimmat kummat.
Kulet tietä pikkaraisen,
tulet Pohjolan pihalle:
aita on rautainen rakettu,
terästarha teeksennelty
maasta asti taivosehen,
taivosesta maahan asti,
230   keih√§'ill√§ seiv√§stetty,
maan maoilla aiastettu,
käärmehillä vitsastettu,
sisiliskoilla si'elty;
heitty hännät häilymähän,
pääkurikat kuilumahan,
pääkehät kähäjämähän,
päät ulos, sisähän hännät.

"Maass' on toisia matoja,
rata kyitä, käärmehiä
240   yl√∂s kielin kiehumassa,
alas hännin häilymässä.
Yks' on muita kauheampi
eessä portin poikkipuolin,
pitelämpi pirtin hirttä,
paksumpi kujapatsasta,
ylös kielin kiehumassa,
suin ylös suhahtamassa,
ei ketänä muuta vasten,
vasten vaivaista sinua."

250   Virkkoi lieto Lemmink√§inen,
sanoi kaunis Kaukomieli:
"Seki on surma lapsen surma,
ei ole kuolema urohon.
Tunnen ma tulen lumoa,
valkeaisen vaivutella,
ja tunnen maot manata,
käärmehyiset käännytellä.
√Ąsken p√§√§n√§ eilisen√§
kynnin maata kyyn-alaista,
260   k√§√§nnin maata k√§√§rmehist√§
aivan paljahin kätösin.
Kyyt pitelin kynsissäni,
käsissäni käärmehyiset;
tapoin kyitä kymmenkunnan,
sa'an mustia matoja:
viel' on kynnet kyyn veressä,
käet käärmehen talissa.
Sill' en taia tullakana,
viel' en varsin jouakana
270   maon suuren suupalaksi,
käärmehen käsialaksi:
itse konnat kouristelen,
ilkeät iki puserran,
kyyt on laulan laiemmalle,
maot muutan tien mukahan,
astun Pohjolan pihalta,
tungeime tuvan sisähän."

Sanoi äiti Lemminkäisen:
"Ellös vainen, poikueni,
280   menk√∂ Pohjolan tupahan,
Sariolan salvoksihin!
Siell' on miehet miekka vyöllä,
urohot sota-aseissa,
humalassa hullut miehet,
pahat paljo juotuansa.
Laulavat sinun poloisen
miekkahan tuliterähän;
jo on laulettu paremmat,
jalommatki jaksettuna."

290   Virkkoi lieto Lemmink√§inen,
sanoi kaunis Kaukomieli:
"Jo olen ennenkin elellyt
noilla Pohjolan tuvilla.
Ei minua laula lappi
eikä tunge turjalainen;
itse laulan lappalaisen
sekä tungen turjalaisen:
laulan halki hartionsa,
puhki leukansa puhelen,
300   paian kauluksen kaheksi,
rikki rintalastasensa."

Sanoi äiti Lemminkäisen:
"Ohoh poikani poloinen!
Vielä muistat muinaistasi,
kerskut ennen käynnistäsi!
Jo olet ennenkin elellyt
noilla Pohjolan tuvilla:
uinut kaikki umpilammit,
koirankieliset kokenut,
310   k√§ynyt koskia kolisten,
myötävirtoja vilisten,
Tuonen kosket tunnustellut,
mitannut Manalan virrat!
Siell' oisit tänäki päänä
ilman äitittä pahatta.

"Muistapa, mitä sanelen!
Tulet Pohjolan tuville:
mäki on täynnä seipähiä,
piha täynnä pylvähiä,
320   ne on t√§ynn√§ miehen p√§it√§;
yks' on seiväs päätöin seiväs
- senpä seipähän nenähän
sinun pääsi leikatahan!"

Virkkoi lieto Lemminkäinen,
sanoi kaunis Kaukomieli:
"Hurja noita huolinevi,
epäkelpo keksinevi,
viittä, kuutta vainovuotta,
seitsentä sotakeseä!
330   Ei noita uro totelle,
vääjänne väheäkänä.
Tuo mulle sotisopani,
vanhat vainovaatteheni!
Itse käyn isoni miekan,
katson kalvan taattoseni;
viikon on vilussa ollut,
kauan kaihossa sijassa,
itkenyt ikänsä siellä,
kantajata kaipaellut."

340   Sai siit√§ sotisopansa,
vanhat vainovaattehensa,
isonsa ikuisen miekan,
tuon taaton sotatoverin.
Senpä siltahan sysäsi,
terin työnti lattiahan:
miekkanen käessä kääntyi
kuni tuore tuomen latva
tahi kasvava kataja.
Sanoi lieto Lemminkäinen:
350   "Tuskin on Pohjolan tuvissa,
Sariolan salvoksissa
tämän miekan miettijäistä,
tämän kalvan katsojaista."

Jousen seinältä sivalti,
kaaren vahvan vaarnaselta.
Sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
"Sen mä mieheksi sanoisin,
urohoksi arveleisin,
360   joka jouseni vet√§isi,
kiveräni kiinnittäisi
noilla Pohjolan tuvilla,
Sariolan salvoksilla."

Siitä lieto Lemminkäinen,
tuo on kaunis Kaukomieli,
suorihe sotisopihin,
puki vainovaattehisin.
Itse lausui orjallensa,
sanan virkkoi, noin nimesi:
370   "Oi on osto-orjaseni,
rahan saatu raatajani!
Jou'uta sotaoriini,
valjastele vainovarsa
lähteäkseni pitoihin,
lemmon joukon juominkihin!"

Orja nöyrä, neuvottava,
pian pistihe pihalle,
työnti varsan valjahisin,
puikkoihin tulipunaisen.
380   Sanoi tuolta tultuansa:
"Jo olen tehnyt tehtäväni,
suorittanut tuon orosi,
varsan viljon valjastanut."



Siitä lieto Lemminkäisen
luku lähteä tulevi.
Käsi käski, toinen kielti,
sormet suoniset pakotti.
Toki läksi, kuin käkesi,
varsin läksi, ei varannut.

390   Emo neuvoi poikoansa,
vanhin lastansa varoitti
oven suusta, orren alta,
kattilan katasijoilta:
"Poikueni, ainueni,
lapseni, vakauteni!
Jos sa jou'ut juominkihin,
tapahut mihin tahansa,
juopa puoli tuoppiasi,
keskimaihin maljasesi;
400   anna toisen toinen puoli,
pahemman pahempi puoli:
mato maljassa venyvi,
toukka tuopin pohjukassa."

Vielä neuvoi poikoansa,
varsin lastansa vakusti
perimäisen pellon päästä,
veräjältä viimeiseltä:
"Jos sa jou'ut juominkihin,
tapahut mihin tahansa,
410   istu puolella sijoa,
astu puoliaskelella,
anna toisen toinen puoli,
pahemman pahempi puoli,
niin sinusta mies tulevi,
uros selvä selkiävi,
läpi käymähän keräjät,
jutut julki polkemahan
urohoisessa väessä,
miehisessä joukkiossa."

420   Siit√§ l√§ksi Lemmink√§inen
istuen oron re'essä;
iski virkkua vitsalla,
heitti helmiruoskasella.
Läksi virkku vieremähän,
hevonen helettämähän.

Ajoi aikoa vähäisen,
hyvän hetken hetkutteli:
näki tiellä teirikarjan.
Teiret lentohon lehahti,
430   lintukarja kapsahutti
eestä juoksevan hevosen.

Jäi hitusen höyheniä,
tielle teiren sulkasia.
Ne kokosi Lemminkäinen,
tapaeli taskuhunsa:
ei tieä, mikä tulisi,
tapahtuisi taipalella;
kaikki on tarpehen talossa,
hyväksi hätävarana.

440   Ajoi eellehen v√§h√§isen,
kulki tietä pikkuruisen;
jo hepo hörösteleikse,
luppakorva luonteleikse.

Se on lieto Lemminkäinen,
itse kaunis Kaukomieli,
kuorustihe korjastansa,
kaarastihe katsomahan:
niin on, kuin sanoi emonsa,
oma vanhempi vakasi!
450   Aivin on joki tulinen
poikitse hevon e'essä.
Joess' on tulinen koski,
koskessa tulinen luoto,
luo'olla tulinen korko,
korolla tulinen kokko:
sillä kulkku tulta kuohui,
suu valeli valkeata,
höyhenet tulena tuiski,
säkeninä säihkäeli.

460   Kaukon kaukoa n√§kevi,
loitompata Lemminkäisen:
"Minnepä menevi Kauko,
kunne läksit, Lemmin poika?"

Virkkoi lieto Lemminkäinen,
sanoi kaunis Kaukomieli:
"Läksin Pohjolan pitoihin,
salajoukon juominkihin.
Välty syrjähän vähäisen,
poikellaite tieltä poies,
470   laske eelle matkamiest√§,
Lemminkäistä liiatenki,
sivutsesi siirtymähän,
vieretse vaeltamahan!"

Kokko saatteli sanoa,
tulikulkku kuiskahella:
"Lasken eelle matkamiehen,
Lemminkäisen liiatenki
- suun kautta samoamahan,
kautta kulkun kulkemahan:
480   siit√§ sulle tie menevi
mennä tuosta tuon hyväksi
noihin pitkihin pitoihin,
iän kaiken istumihin."

Mitä huoli Lemminkäinen!
Ei tuossa kovin hätäillyt.
Tapasip' on taskuhunsa,
löihe kukkaroisehensa,
otti teiren sulkasia;
hieroa hitustelevi
490   kahen k√§mmenen v√§liss√§,
sormen kymmenen sovussa:
siitä syntyi teirikarja,
koko parvi koppeloita.
Syöksi ne kokolle suuhun,
antoi appajan kitahan,
kulkkuhun kokon tulisen,
ikenihin iskulinnun.
Sillä siitä selvittihe,
pääsi päivän ensimäisen.

500   Iski virkkua vitsalla,
helähytti helmisellä.
Läks' oronen oikomahan,
hepo helkehyttämähän.

Ajoi matkoa palasen,
piirrätteli pikkuruisen;
jo oronen ouostuvi,
hevonen hörähtelevi.

Kohottihe korjastansa,
kaahistihe katsomahan:
510   niin on, kuin sanoi emonsa,
oma vanhempi vakitti!
On eessä tulinen kuoppa,
se on poikkipuolin tietä,
itähän iäti pitkä,
luotehesen loppumatoin,
täynnä kuumoa kiveä,
palavata paateroa.

Mitä huoli Lemminkäinen!
Ukkoa rukoelevi:
520   "Oi Ukko, ylijumala,
tahi taatto taivahinen!
Nosta lonka luotehelta,
toinen lännestä lähetä,
kolmas istuta iästä,
kohottele koillisesta,
syrjin yhtehen syseä,
lomatusten loukahuta!
Sa'a lunta sauvan varsi,
kiehittele keihäsvarsi
530   noille kuumille kiville,
palaville paateroille!"

Tuo Ukko, ylijumala,
taatto vanha taivahinen,
nosti longan luotehelta,
toisen lännestä lähetti,
iätti iästä pilven,
kohotteli koilta ilman,
nepä yhtehen yhytti,
lomakkohon loukahutti.
540   Satoi lunta sauvan varren,
kiehitteli keihäsvarren
noille kuumille kiville,
palaville paateroille:
tulipa luminen lampi,
hyinen järvi muo'ostihe.

Siitä lieto Lemminkäinen
lauloi tuohon jäisen sillan
poikitse lumisen lammin,
äyrähästä äyrähäsen.
550   Sill√§ sen rovin vaelti,
pääsi toisen päiväyksen.

Laski virkkua vitsalla,
helähytti helmisvyöllä.
Sai virkku vilettämähän,
hepo hötkelyttämähän.

Virkku juoksi virstan, toisen,
maan paras palan pakeni;
siitä seisahtui äkisti,
ei pakene paikaltansa.

560   Itse lieto Lemmink√§inen
kavahtihe katsomahan:
on susi veräjän suulla,
karhu vastassa kujalla,
suulla Pohjolan veräjän,
päässä pitkien kujien.

Silloin lieto Lemminkäinen,
itse kaunis Kaukomieli,
tavoitteli taskuhunsa,
kulki kukkaroisehensa;
570   otti uuhen villasia,
hieroa utustelevi
kahen kämmenen kesessä,
sormen kymmenen sovussa.

Puhui kerran kämmenelle:
uuhet juoksuhun uhahti,
koko lauma lampahia,
karitsoita aika karja.
Suet sinne ryömäisihe,
karhut kanssa kaimasihe.
580   Itse lieto Lemmink√§inen
ajoi eelle matkoansa.

Kulki tietä pikkaraisen,
tuli Pohjolan pihalle.
Aita oli rautainen rakettu,
teräksinen tarha tehty,
sata syltä maaemähän,
tuhat syltä taivosehen,
keihä'illä seivästetty,
maan maoilla aiastettu,
590   k√§√§rmehill√§ kiinnitetty,
sisiliskoilla si'elty:
heitty hännät häilymähän,
pääkurikat kuilumahan,
päät vankat vapajamahan,
päät ulos, sisähän hännät.

Se on lieto Lemminkäinen
jo tuossa ajattelevi:
"Niin on, kuin sanoi emoni,
kantajani kaikeroitti:
600   on tuossa mokoma aita
pantu maasta taivosehen!
Alahatse kyy matavi,
alemmaksi aita pantu,
ylähätse lintu lenti,
ylemmäksi aita pantu."

Tok' ei tuossa Lemminkäinen
huolinut kovin hätäillä.
Veti veitsen huotrastansa,
tupestansa tuiman rauan,
610   sill√§ aitoa sivalti,
katkoi aiakset kaheksi;
aian rautaisen avasi,
käänti tarhan käärmehisen
viieltä vitsasväliltä,
seitsemältä seipähältä.
Itse eellehen ajavi
portin Pohjolan etehen.

Käärme tiellä käänteleikse
eessä portin poikkipuolin,
620   pitel√§mpi pirtin hirtt√§,
paksumpi patsasta portin.
Sata silmeä maolla,
tuhat kieltä käärmehellä,
silmät seulan suuruhiset,
kielet pitkät keihovartta,
hampahat haravan varren,
selkä seitsemän venettä.

Siinä lieto Lemminkäinen
ei tohi käsiksi käyä
630   satasilm√§lle maolle,
tuhatkieli-käärmehelle.

Virkkoi lieto Lemminkäinen,
sanoi kaunis Kaukomieli:
"Mato musta, maanalainen,
toukka Tuonen-karvallinen,
kulkija kulon-alainen,
lehen lemmon juurehinen,
läpi mättähän menijä,
puun juuren pujottelija!
640   Kuka sun kulosta nosti,
heinän juuresta herätti
maan päälle matelemahan,
tielle teukkalehtamahan?
Kuka nosti nokkoasi,
kuka käski, ken kehoitti
päätä pystössä piteä,
kaulan vartta kankeata?
Isosiko vai emosi
vaiko vanhin veljiäsi
650   vai nuorin sisariasi
vaiko muu sukusi suuri?

"Sule nyt suusi, peitä pääsi,
kätke kielesi käpeä,
sykerräite sykkyrähän,
käperräite käppyrähän,
anna tietä, puolen tietä,
sivu mennä matkamiehen!
Tahi siirry tieltä poies,
kule, kurja, kursikkohon,
660   kaaloa kanervikkohon,
sala'aite sammalehen,
veäite villakuontalona,
haavan halkona kuleksi, tunge pääsi turpehesen,
mätä mättähän sisähän
- turpehessa sun tupasi,
alla mättähän majasi - :
jospa tuolta pääsi nostat,
Ukko pääsi särkenevi
neuloilla teräsnenillä,
670   rakehilla rautaisilla."

Senpä lausui Lemminkäinen.
Ei sitä mato totellut;
ain' yhä kähäelevi,
ylös kielin kiehahtavi,
suin ylös suhahtelevi
pään varalle Lemminkäisen.

Siitä lieto Lemminkäinen
muisti vanhoja sanoja,
ennen eukon neuvomia,
680   √§itins√§ opettamia.
Sanoi lieto Lemminkäinen,
virkki kaunis Kaukomieli:
"Kun et tuostana totelle
etkä vääjänne vähällä,
vielä turvut tuskihisi,
paisut pakkopäivihisi,
halkeat, paha, kaheksi,
konna, kolmeksi muruksi,
kun ma etsinen emosi,
690   haen valtavanhempasi.
Tieän, sykkä, synnyntäsi,
maan kamala, kasvantasi:
Syöjätär sinun emosi,
Vetehinen vanhempasi.

"Sylki Syöjätär vesille,
laski kuolan lainehille.
Tuota tuuli tuuitteli,
ve'en henki heilutteli,
tuuitteli vuotta kuusi,
700   senki seitsem√§n kese√§
selvällä meren selällä,
lapovilla lainehilla.
Vesi sen pitkäksi venytti,
päivä paistoi pehmeäksi,
ve'en tyrsky maalle työnti,
aalto rannallen ajeli.

"Kulki kolme luonnotarta
rannalla meren rapean,
meren pauhun partahalla.
710   Ne tuon rannalla n√§kiv√§t;
sanoivat sanalla tuolla:
'Mipä tuostaki tulisi,
kunpa Luoja hengen loisi,
tuolle silmät siunoaisi?'

"Päätyi Luoja kuulemassa;
sanan virkkoi, noin nimesi:
'Pahasta paha tulisi,
konna konnan oksennosta,
jos ma tuolle hengen loisin,
720   silm√§t p√§√§h√§n siunoaisin.'

"Saipa Hiisi kuulemahan,
mies häjy tähyämähän.
Itse luojaksi rupesi;
antoi Hiisi hengen tuolle
konnan ilkeän kinalle,
Syöjättären sylkemälle:
siitä kääntyi käärmeheksi,
muuttui mustaksi maoksi.

"Mist' on tuolle henki saatu?
730   Henki Hiien hiiloksesta.
Mist' on syyetty syäntä?
Syöjättäreltä syäntä.
Mist' on aivot ankeloisen?
Virran vankan vaaluvista.
Mistä tunto turmiolla?
Kuohusta tulisen kosken.
Mist' on pää pahalle pantu?
Pää pahan pavun jyvästä.

"Mist' on siihen silmät luotu?
740   Lemmon liinan siemenist√§.
Mist' on korvat konnan päässä?
Lemmon koivun lehtosista.
Mist' on suuta suunnitettu?
Suu solesta Syöjättären.
Mist' on kieli kehnon suussa?
Keitolaisen keihä'ästä.
Mist' on hampahat häjyllä?
Okahista Tuonen ohran.
Mist' on ilkeän ikenet?
750   Ikenist√§ Kalman immen.

"Mist' on selkä seisotettu?
Hiien hiiliseipähästä.
Mistä häntä häälättynä?
Pahalaisen palmikosta.
Mistä suolet solmittuna?
Suolet surman vyöllisestä.

"Siin' oli sinun sukusi,
siinä kuulu kunniasi!

"Mato musta, maanalainen,
760   toukka Tuonen-karvallinen,
maan karva, kanervan karva,
kaiken ilmankaaren karva!
Lähe nyt tieltä matkamiehen,
eestä kulkijan urohon!
Anna mennä matkamiehen,
Lemminkäisen leyhytellä
noihin Pohjolan pitoihin,
hyvän synnyn syöminkihin!"

Jo mato kuvattelihe,
770   satasilm√§ siirtelihe,
kääntelihe käärme paksu,
muuttelihe tien mukahan;
antoi mennä matkamiehen,
Lemminkäisen leyhytellä
noihin Pohjolan pitoihin,
salajoukon juominkihin.

top