Suomalainen pyhäinpäivä

Perinteisesti marraskuun ensimmäisenä päivänä vietettävä pyhäinpäivä kehittyi katolisen kaikkien pyhien päivän sekä sitä seuraavan kaikkien uskovien vainajien muistopäivän yhdistyttyä uskonpuhdistuksen myötä yhdeksi juhlaksi, joka alunperin tunnettiin pyhäinmiestenpäivän nimellä. Vuonna 1955 juhla määrättiin sijoittumaan lokakuun viimeisen päivän ja marraskuun kuudennen päivän väliselle lauantaille. Vuonna 1967 juhlan nimi vaihtui nykyiseen muotoonsa.

Pyhäinpäivän viettoon liittyy monenlaisia tapoja ja uskomuksia, joista osa periytyy vanhemmasta kekrin vietosta ja joita käsitellään sen yhteydessä. Uudempaan kerrostumaan taas kuuluu päivän viettäminen hiljaisissa ja hartaissa tunnelmissa – hautojen kunnostaminen talvea varten sekä kynttilöiden ja kukkien vieminen haudoille. Etenkin kanervat ovat suosittuja. Haudoista alettiin pitää tarkempaa huolta 1900-luvun alkupuolella, ja erityisesti toisen maailmansodan jälkeinen aika sankarihautoineen on saanut monet ihmiset kunnioittamaan sukunsa vainajia pyhäinpäivänä kukin ja kynttilöin. Pyhäinpäivänä onkin joulun ohella paras mahdollisuus käydä ihailemassa hautausmaalla tuikkivaa kynttilämerta.

Pyhäinpäivän jumalanpalveluksissa on tapana lukea vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet, minkä lisäksi vainajien omaisille voidaan lähettää erityinen kutsu saapua muistelemaan rakkaitaan. Pyhäinpäivän liturginen väri on punainen, mutta viime vuosina yleistyneissä iltajumalanpalveluksissa käytetään myös valkoista.

Kristillisestä näkökulmasta pyhäinpäivässä olennaisinta on ajatus kuoleman voittamisesta, uskovien kristittyjen kilvoittelusta tämänpuoleisessa ja autuudesta tuonpuoleisessa. Kristilliseen pyhäinpäivään kuuluukin vainajien muistelun lisäksi myös toivo, sillä kuolema ei merkitse loppua, vaan ikuista elämää Kristuksen tuomassa valkeudessa, josta pyhäinpäivän kynttilöidenkin ajatellaan muistuttavan.

 

Keyriä vai uunia

Vielä nykyäänkin kuulee meillä niin täällä Savonlinnassa kuin maaseudullakin kansan miesten ja naisten sanovan, kun kekrinä tulevat tuttaviinsa vieraisille: "Keyriikö vai uunii?", johon vastataan useasti, että: "Ei sitä uunii sua kuatoo." Tämä on tarkoitukseltaan samaa, kun kysyttäisi: "Onko vieraat tervetulleita?" - Kun isäntä oli kamarissa mies vierailleen kaatanut ja tarjosi, sanoivat vieraat, että: "Isäntä on hyvänniij vieraan viärt", joten isännän oli aloitettava. Sitten kun isäntä ja vieraat olivat ensimmäiset ryypyt ottaneet, sanoi vieraista vanhin: "Passipo suulleinj ku out kanssainj kulokenuna, passipo paappas toista."

Savonlinna, Aleks Seppänen KRK 86:58-59.1935-36