Poliittinen kekri

Koska kekri oli maaseudun väelle tärkeä ajankohta, omaksui myös Maalaisliitto sen omaksi juhlapäiväkseen. Vuonna 1945 Maalaisliitto vietti ensimmäisen kerran valtakunnallista kekrijuhlaa ja myös puolueen paikallisjaostot omaksuivat sen osaksi toimintaansa. Juhlan maaseutuun liittyvää luonnetta korostettiin muun muassa maaseutuun liittyvillä koristeluilla sekä ohjelmalla, joka sisälsi niin kansantanhuja kuin pelimannimusiikkiakin.

Tätä nykyä poliittinen kekri on menettänyt merkitystään, eikä sillä ole enää näkyvää osaa yhteiskunnassa.

 

Kiuluja ja pellavia

Kaikkien renkien täytyi pyhäinmiesten päivästä jouluun tehdä: reki, saavi, ämpäri ja kiulu. Ellei hän tätä tehnyt, jäi palkka vuoden lopussa. Piikain taas täytyi kehrätä 7 vyyhtiä pellavia ja jollei hän sitä tehnyt, sidottiin hän jouluyöksi pöydän jalkoihin kiinni yhdellä vihdillä.

Hattula, Esko Aaltonen 302.1913