Kekri-sanan merkityksestä ja alkuperästä

Kekrin historiaa ei tunneta kovinkaan tarkasti. Nimi mainitaan ensimmäisen kerran Mikael Agricolan Psalttarin suomennoksen (Dauidin Psaltari 1551) alkupuheessa, jonka jumalluettelossa se mainitaan karjalaisten palvomien jumalten joukossa. Agricolan mukaan Kekri lisäsi karjan kasvun, mikä sopii hyvin yhteen uudempina aikoina muistiin merkittyjen karjataikojen kanssa. Myös 1600- ja 1700-luvulta peräisin olevat oikeuden pöytäkirjat kertovat, että kekrinä syötiin lammas epäkristilliseen tapaan. Kekri on siis selvästikin liittynyt vahvasti karjanhoitoon ja satovuoden päättymiseen. Erilaiset juhlaan kuuluvat tavat ja uskomukset kertovat myös selvästi sen alkamiseen ja loppumiseen liittyvästä luonteesta niin satokauden, kesän ja syksyn kuin vuodenkin rajapintana.

Kekri on tunnettu monilla eri nimillä. Kekrin lisäksi ovat olleet käytössä köyri, köyry, keyri ja keuri, joista ensimmäisiä käytettiin Lounais-Suomessa ja jälkimmäisiä maan itäosissa. Sanan alkuperästä ei kuitenkaan ole sen selvempää tietoa kuin juhlan juuristakaan.

 

Pyhät miehet kylpemään

Vanhanaikainen kekrin viettotapa. Laitetaan olutta, oravapaistia, mämmiä, viiliä, limppua. Noustaan ylös kekriaamuna kahen aikaan, pannaan pirtti lämmitä, leivotaan ja paistetaan ja sitte kun uuni on luuvittu mennään luvan kans, kierretään navetta kahdesti myötäpäivin ja yhdesti vastapäivin ja menee navettaan, karjasee kellokkaan korvaan, että "nyt on kekri" ja sitte paistetaan kaikkea hyvää ja syyvään viiliä voita. Sitte sauna lämmitä ja kun se on valmis viijään pikkusen ruokaa saunan penkille, lyyvään löylyä, sanotaan lähtiessä: "Kekrittäret, kekrittäret, pyhät miehet kylpemään." Hetken perästä menee rahvas saunaan, pöytä on nurin, jauhopuoli päälläpäin, siihen pannaan kaikki hyvät ruuat, mitä vaan talossa löytyy, syyvään, juuvaan.

Pudasjärvi, Maria Pihlaja KRK 239:128.1935-36