Meksikolainen kuolleiden päivä

Meksikolaista kuolleiden päivää (El Día de los Muertos) vietetään kirkollisen kalenterin mukaisena vainajien muistopäivänä eli marraskuun toisena päivänä. Sitä edellinen päivä on puolestaan omistettu ennen kaikkea kuolleille lapsille.

Kuolleiden päivään liittyvissä perinteissä eurooppalainen kristinusko yhdistyy alueen alkuperäisasukkaiden uskomuksiin ja symboleihin muodostaen oman erityisen juhlapäivänsä, jonka näkyvimmän elementin muodostavat erilaiset luurankokoristeet. Kuoleman läsnäolosta ja jo manan majoille siirtyneistä sukulaisista muistuttavat luurangot ovat hyvin monipuolisia niin materiaaleiltaan kuin esitystavoiltaankin. Luuranko voi esimerkiksi tanssia tai soittaa kitaraa. Se voidaan myös muokata muistuttamaan mahdollisimman hyvin sitä sukulaista, jonka muistoksi se on hankittu.

Myös sokerista tehdyt pääkallot kuuluvat olennaisena osana juhlaan. Niitä, kuten luurankojakin, käytetään muun muassa kuolleiden kunniaksi pystytettyjen alttarien koristelemiseen. Alttareille asetellaan myös kukkia, ristejä sekä muita uskonnollisia kuvia, kuolleille tärkeitä esineitä sekä heidän lempiruokiaan ja -juomiaan. Erilaiset kuolleille annettavat uhrit kuuluvatkin olennaisena osana kuolleiden päivän viettoon. Lisäksi haudat kunnostetaan ja niille viedään samoja asioita kuin alttarillekin. Uhrilahjojen lisäksi vainajia muistellaan heidän puolestaan lausutuilla rukouksilla.

 

Ja sitten ruettiin leikkimään. Oltiin sokkosilla, majasilla, räkäkirnusilla, työtä ja työkaluja ja vaikka millä leikkisillä. Kyllä siinä kävi naurun rähäkkä kun leikittiin. Istumaleikkien jälkeen ruettiin jytyä jauhamaan tyttö ja poeka yhessä yks pari kerrallaan, kun se vaatii niin paljo tilaa. Jytyn jauhaminen on semmosta, että kaksi henkeä ottaa toestensa käsistä kiini ja heittäytyy rennoksi taakse päin ja rupeevat pyörimään ja pyörivät niin kauvan kun piä pyörryksissä juoksevat ja lentävät johonkin nurkkaan. Sitten rupee toenen pari ja sitä tehen niin kauvan kun kaikki on jauhaneet. Sen jälkeen ruetaan piiriin eli piiriä pyörimään ja laulamaan piirilauluja. Piiriä pyörittiin niin, että tehtiin niin iso piiri kuin tupaan sopi, tytön vieressä oli poika ja pitivät käsistä kiini ja siinä hiljalleen pyörittiin ympäri ja laulettiin piirilauluja. Kun oli piiriä pyöritty tarpeeks asti, ruettiin jo lähtöä tekemään. Usein venyivät kestit niin pitkään, että olivat jo taloissa ylläällä, kun piijat plasi. Mutta kun palveliat oli jo vapaat, saivat he rauhassa nukahtaa, ottaa sitten tili ja lähteä pois. Köyri olikin niin ototettu aika, että sitä jo viikkoja ennen laskettiin, että montako herätystä on kööriin männessä ja montako syöntiä ym. Eikä syytä sitä oottannae kun oli tiossa köörikestit ja riiviikko. Köörkesteissä ei ollu tapana tanssia, joskus niissä tanssiakin taijettiin. Sillä kestihuone oli siihen tarkoitukseen pieni eikä pelimannia kehattu puuhata.

Kiuruvesi, Juho Nivalainen KRK 109:988.1935-36