Keijut

Irlantilainen kansanperinne tuntee monenlaisia keijuista kertovia uskomuksia, jotka liittyvät erilaisiin raja- eli liminaalitiloihin, joiden joukkoon Samhainkin kuuluu. Keijuja saattoi kohdata ennen kaikkea hämärässä, keskipäivällä tai -yöllä sekä vuoden neljään osaan jakavina juhlapäivinä, joista Samhain oli yksi. Muita olivat helmikuun alun Imbolg, suomalaista vappua vastaava Beltaine sekä elokuun alussa vietettävä Lughnasadh.

Irlantilaisen kansanperinteen keijut eivät olleet nykyaikaisten satujen siivekästä kimaltelevaa pikkuväkeä, vaan kukkuloiden kansaa, joka oli tarinoiden mukaan asuttanut Vihreää saarta ennen ihmisten tuloa ja joutunut pakenemaan heidän tieltään keijukumpujen sisällä sijaitsevaan omaan maailmaansa. Siellä keijut elivät paljolti samaan tapaan kuin ihmisetkin, mitä nyt välillä matkasivat tämänpuoleiseen sotimaan tai kiusaamaan ihmisiä muilla tavoilla. Keijuja saatettiin nähdä myös ratsastamassa kulkueina, sillä joidenkin uskomusten mukaan heidän ajateltiin vaihtavan asuinpaikkojaan neljännespäivinä. Joskus keijujen joukossa nähtiin myös vainajia ja muuta tämänpuoleisesta kaapattua väkeä, joita oli tietyillä taikakonsteilla mahdollista pelastaa keijujen vallasta. Keijujen uskottiin nimittäin sieppaavan niin lapsia kuin aikuisiakin ja jättävän näiden tilalle joko kuolleen puukuvan tai epäluonnollisen keijukaislapsen – vaihdokkaan.

Irlantilaisesta kansanperinteestä löytyy myös runsaasti muita keijunsukuisia uskomusolentoja, jotka olivat ahkerasti liikkeellä Samhainina. Lapsia esimerkiksi kiellettiin syömästä mustikoita Samhainin jälkeen, sillä pahanilkinen poika oli saattanut käydä pilaamassa ne syömäkelvottomiksi. Samhainina liikkeellä olleita yliluonnollisia voimia voitiin karkottaa muun muassa irvistävällä naurislyhdyllä, jota nimitetään yhä erään epäonnisen veijarin mukaan Jack O’Lanterniksi, mutta myös ristit ja vihkivesi tepsivät keijuja vastaan.

 

Ja sitten ruettiin leikkimään. Oltiin sokkosilla, majasilla, räkäkirnusilla, työtä ja työkaluja ja vaikka millä leikkisillä. Kyllä siinä kävi naurun rähäkkä kun leikittiin. Istumaleikkien jälkeen ruettiin jytyä jauhamaan tyttö ja poeka yhessä yks pari kerrallaan, kun se vaatii niin paljo tilaa. Jytyn jauhaminen on semmosta, että kaksi henkeä ottaa toestensa käsistä kiini ja heittäytyy rennoksi taakse päin ja rupeevat pyörimään ja pyörivät niin kauvan kun piä pyörryksissä juoksevat ja lentävät johonkin nurkkaan. Sitten rupee toenen pari ja sitä tehen niin kauvan kun kaikki on jauhaneet. Sen jälkeen ruetaan piiriin eli piiriä pyörimään ja laulamaan piirilauluja. Piiriä pyörittiin niin, että tehtiin niin iso piiri kuin tupaan sopi, tytön vieressä oli poika ja pitivät käsistä kiini ja siinä hiljalleen pyörittiin ympäri ja laulettiin piirilauluja. Kun oli piiriä pyöritty tarpeeks asti, ruettiin jo lähtöä tekemään. Usein venyivät kestit niin pitkään, että olivat jo taloissa ylläällä, kun piijat plasi. Mutta kun palveliat oli jo vapaat, saivat he rauhassa nukahtaa, ottaa sitten tili ja lähteä pois. Köyri olikin niin ototettu aika, että sitä jo viikkoja ennen laskettiin, että montako herätystä on kööriin männessä ja montako syöntiä ym. Eikä syytä sitä oottannae kun oli tiossa köörikestit ja riiviikko. Köörkesteissä ei ollu tapana tanssia, joskus niissä tanssiakin taijettiin. Sillä kestihuone oli siihen tarkoitukseen pieni eikä pelimannia kehattu puuhata.

Kiuruvesi, Juho Nivalainen KRK 109:988.1935-36