Halloween

Suomeen viime vuosina rantautunut halloween on sekoitus erilaisista kansanperinteen muodoista, jotka ovat viime vuosikymmenten aikana suodattuneet kaupallistumisen läpi nykyisen kaltaiseksi juhlaksi. Vanhimman tunnetun kerrostuman muodostaa läntisen Euroopan kelttiläisillä alueilla vietetty sadonkorjuujuhla Samhain, joka erotti toisistaan kesän ja talven vuosipuolikkaat. Samhainia juhlittiin marraskuun ensimmäisenä päivänä, mutta koska kelttien aikakäsityksessä pimeä edelsi valoa, alkoi juhla jo edellisenä iltana. Valitettavasti alkuperäisestä esikristillisestä juhlasta ei ole säilynyt juurikaan luotettavia lähteitä, joten tiedot sen luonteesta perustuvat lähinnä kansanperinteessä säilyneisiin uskomuksiin ja tapoihin.

Kristinuskon levittäydyttyä kelttiläisille alueille juhlaan sekoittui kristillisiä aineksia ja se sai uudeksi nimekseen All Hallow’s Day eli kaikkien pyhien päivä. Tällöin juhlaa edeltävää iltaa alettiin kutsua nimellä All Hallow’s Eve eli kaikkien pyhien aatto. Ei ole täysin varmaa, kuuluiko vainajien muistaminen jo esikristilliseen perinteeseen, mutta viimeistään tässä vaiheessa alettiin uskoa vainajien olevan liikkeellä juhlan aattoyönä. Vaikka kristillinen kirkko alun perin tahtoikin muistaa juhlapäivänä lähinnä omia pyhimyksiään, varasi tavallinen kansa päivän pian omien vainajiensa muisteluun, joten kaikkien pyhien päivää seuraavaksi päiväksi lisättiin All Souls’ Day, joka pyhitettiin kaikille uskossa kuolleille vainajille.

Aikojen kuluessa All Hallow’s Eve lyhentyi ensin muotoon Hallow’een ja sittemmin nykyään tutuksi halloweeniksi, mutta esimerkiksi Irlannissa päivä tunnettiin nykyaikoihin saakka perinteisellä nimellä Samhain.

Kelttiläisen kansanperinteen mukaan vuoden tärkeimpinä juhlapäivinä oli liikkeellä monenmoista tuonpuoleisen väkeä, muun muassa keijuja, joiden joukossa kulki aina silloin tällöin vainajiakin. Kristinuskon mukaan vainajien oli kuitenkin odotettava haudoissaan kaikessa rauhassa tuomiopäivää, eikä heidän ollut lupa lähteä noin vain käymään entisillä asuinsijoillaan. Tästä syystä vainajien liikkumisen sanottiinkin olevan paholaisen työtä. Näin myös vanha vihtahousu pääsi mukaan halloween-juhlintaan. Noidat, mustat kissat ja lepakot tulivat samaa tietä, erilaisten pahan voimien livahtaessa osaksi aiemmin keijujen dominoimaa halloween-perinnettä.

Nykyaikainen halloweenin vietto kehittyi kuitenkin vasta juhlan siirryttyä 1800-luvulla Atlantin yli Yhdysvaltojen puolelle. Siellä syysjuhla sai urbaanin karnevaaliluonteensa, jonka voimin se palasi takaisin piristämään eurooppalaista syksyä, joka oli maatalouden merkityksen hiipumisen myötä kadottanut omat agraariset sadonkorjuuperinteensä.

 

Köyrimöröt

Kekriä eli köyriä on vietetty ja vietetään edelleen marraskuun ensimmäisenä päivänä. Kekrin jälkeistä päivää nimitetään sieluinpäiväksi. Kuten muiksikin juhlapäiviksi, varattiin myös kekriksi paljon herkkuja, leipiä leivottiin ja teurastettiin lammas tai sika, tavallisimmin kuitenkin lammas. Palvelusväki piti erikoisesti kekrin mielessään, sillä silloin he saivat vuodenpalkkansa ja jonkunverran lomaa, saivat olla n.s. "riiviikolla". Lomansa saatuaan heiltä pääsikin aina helpoituksen huokaus: "Nyt se rinnustin aukesi." Loman loputtua he muuttivat paikkaa tai jäivät entisille sijoilleen. - Juhlan ajaksi pukeutuivat tytöt ja pojat varsin omalaatuisiin vaatteisiin. Pojat kuljeksivat nurinkäännetty takki yllään, joka oli sidottu kiinni olkisiteellä ja siihen oli ripustettu kaikenlaisia kapineita. Tällaista kutsuttiin köyrimöröksi. Tytöillä oli taas päällään valkeat vaatteet. Tyttöjä nimitettiin kekriättäreiksi. Tytöt ja pojat kulkivat suurissa joukoissa talosta taloon. Köyrimörkö pyysi ruokaa tai kahvia. Jos ei saanut, niin mörkö suuttui ja rupesi särkemään uunia mukanaan olevilla kapineilla. Useimmiten hän sai, mitä pyysi. Sellaisissa taloissa he sitten leikkivät ja tanssivat. Jos lapset juhlan aikana juonittelivat, niin heitä peloiteltiin köyrimöröillä.

Iisalmi, Lyyli Karhu 397.1936