Vihreä puutarhani

Kesän juhlapäivinä naiset kulkivat ja tanssivat pitkin kylän katuja ja lauloivat. He lauloivat kaikenlaisia runoja, pitkiä tarinoita, iloa ja surua, oman kylän ylistyksiä. Etummaiset tekivät käsistään portin ja muut kulkivat parittain sen ali. Pitkät inkeroiskieliset tai inkerinsuomalaiset runot yhdistyivät yhä uudestaan toistuvaan kertosäkeeseen ”Saadulmoi saadu selennoi saadu”. Kertosäe on kaunista venäjää, jos kirjoitusasua vähän muokataan: Sad(u) li moj sad(u), zelenyi sad(u). Puutarhani, puutarha, vihreä puutarha.

Inkeriläisen kylän läpi tanssiminen tarkoitti kylän kaikkien jonomaisesti sijoittuneiden talojen editse kulkemista. Juhlapäivinä arkisen hiljainen kylän katu muuttui vilkkaaksi juhlatilaksi. Siellä tanssittiin, laulettiin, kuljettiin, soitettiin. Näkyviksi juhlat tehtiin väenpaljoudella, ylenpalttisella vieraiden kestityksellä, iltakaudet kirjotuilla puvuilla, liikkeellä, soitolla ja laululla.

Miksi juuri vihreä puutarha? Miksi vihreä puutarha piti toistaa jokaisen runosäkeen jälkeen? Ymmärsivätkö naiset edes kuorona laulamaansa kertaumaa, vai oliko se ainoastaan venäjänkielisestä laulusta omaksuttu, merkityksettömäksi muuttunut rallatus? Viimeisimpään kysymykseen on helpointa vastata. Inkerin vanhimpiin asukkaisiin kuuluvat, pitkään venäläisten kanssa vuorovaikutuksessa eläneet inkeroiset ymmärsivät. Vaikka monet eivät vielä 1800-luvun lopulla puhuneet venäjää, oli kieleen omaksuttu runsaasti lainasanoja. Inkeroismurteiden sanakirja vuodelta 1974 esittää sanan ’saaDu’ tavallisena tämän itämerensuomalaisen kielen sanana. Inkerinsuomalaisille sanat saattoivat olla vieraampia, venäjäntaidosta riippuen.

Ainakin inkeroislaulajille kertosäe oli ymmärrettävä. On luultavaa, että he venäläisten naapurikylien ansiosta tunnistivat säkeen liittyvän venäläisiin häälauluihin, joissa vihreä puutarha on yleinen teema. Monet muut venäläisperäisten sävelmien yhteydessä käytetyt kertaumat vilisevät myös koiranheisiä ja vadelmaa: Oi kalina ta oi malina! Puutarhaan ja sen antimiin liittyvä sanasto oli venäläisen lyyrisen laulun kieltä. Sävelmän tarkan alkuperän jäljittäminen on työlästä: Inkerin alueella asui eri vuosisatoina eri puolilta Venäjää pakolla ja vapaaehtoisesti muuttaneita ihmisiä, jotka kaikki olivat tuoneet mukanaan omia paikallisia perinteitään.

Mitä oli inkeriläinen puutarha 1800-luvun lopulla? Mieleeni tulee äkkiseltään vain satunnaisia tiedonsirpaleita. Naisten kontolla oli kaalin viljely. Keski-inkeriläisen Kaprion pappilan emäntä Lili Waronen kertoi, kuinka porkkanat ryöstettiin pappilan kasvimaalta. Kansatieteellisissä valokuvissa näkyy kylien tuntumassa lähinnä vilja- ja heinävainioita, riihiä ja kaalimaita. Runonkerääjät kertovat ohimennen pappiloiden ja varakkaampien kauppiaiden tai talonpoikien puutarhoista niitä tarkemmin kuvaamatta. Puutarhoja ja kasvimaita oli, joskin yleisin oli kaalimaa.

Puutarhan hoitaminen – tarkoitettiin sillä sitten kaalimaata, karhunlaukkamätästä, vadelmapuskaa tai jotain nykyihanteita lähempänä olevaa viljelmää – oli elämän, terveyden ja kauneuden ylläpitoa. Tämän puutarhan naiset levittivät laulullaan koko juhlivan kylän ympärille. Laulun kertosäe toistaa metaforisesti juhlapäivien ylenpalttisen kestityksen ja erilaisten sadon kasvuun liittyvien rituaalien teemoja. Laulu muuttaa koko ympärillä levittäytyvän kesäisen kylän puutarhaksi, ihmisensä yllin kyllin ruokkivaksi paratiisiksi.

Esimerkiksi Mirkka Lappalaisen kirja Jumalan vihan ruoska. Suuri nälänhätä Suomessa 1695–1697 auttaa nykylukijaa käsittämään, miten tiukasti maatalousyhteiskunnan elämä ja kuolema oli kiinni sadossa. Yhdestä katovuodesta vielä suurin osa selvisi, mutta useampaa huonoa vuotta seurasivat nälkä, taudit ja kuolema. 1800-luvun lopun Inkerissä maanviljelys ja kalastus olivat yhä välttämättömiä elinkeinoja, vaikka monet tekivät kauppaa lähikaupunkeihin tai kävivät lähistön moisioissa, ”faabrikoissa” eli tehtaissa ja sahoilla töissä. Suuri osa ruuasta kasvatettiin oman kylän piirissä, vaikka omien peltojen tuotto ei kaikille riittänyt ja vaikka etenkin viljaa on kaupattu edestakaisin pitkin Eurooppaa jo satoja vuosia. Maan tuotto piti elämän yllä. Ei ole ihme, että suuri osa vuotuisjuhlien rituaaleista liittyi hedelmällisyyden teemoihin.

3 vastausta artikkeliin ”Vihreä puutarhani

  1. Mielenkiintoinen juttu. Ainakin vielä 1990-luvulla Inkerin kylissä kulkiessa suomensukuisen asutuksen tunnisti puutarhasta; inkerinsuomalaisten puutarhat olivat hyvin hoidettuja, monipuolisia ja niissä oli yleensä hyötykasvien lisäksi myös koristekasveja.

  2. Eläväinen kuvaus maan kasvusta ja sen antamasta ilosta. En tunne yhtään Inkerinmaan olosuhteita 1800-luvun lopulla, mutta kun on kyse Suomea eteläisemmästä ja oletettavasti viljavammasta seudusta, niin tuntuisi luonnolliselta, että puutarhoissa olisi ollut muutakin kuin kaalia ja karhunlaukkaa. Suomen kartanoissa ja pappiloissa oli varsin edistyksellisiä puutarhoita jo 1700-luvun lopulta alkaen esim Rosenlund Pietarsaaressa. Ja kaunista turhuutta tarvittiin varmasti silloinkin ikkunaseinälle!

  3. Hei!

    Minun on pakko mainita, että kyseessä saattaa olla sanaleikki, joka niin taitavasti käyttää hyväkseen kansanomaisia seksläheisesti uaalimaagisia mielikuvia. Nämä puolestaan liittyvät hedelmällisyysmagiaan.

    Nimittäin liittyy venäjän sad-sana istuttamiseen. On ilmiselvää, että taimia on istutettava ja istutuksista sitten pidettävä huolta kuin omista lapsista.
    Se on ollut syy, miksi on hyödynnetty naisen kehollisuuteen liittyvää mielikuvastoa. Äänteellisesti (ei siis etymologisen tarkkaan ottaen!) liittyy samaan pesueeseen myös sana zad-nitsa, l. ´takamus´.
    Vepsässä on jopa kaalitaimien istuttamisen yhteyteen liittynyt loitsu: ”Mitne perä – mugoine i kera!” – Millainen on istuttajan takamus, samanlaiset tulkoot myös kaalini!

    Kevät alkoi inkeriläisittäinkin kokkotulilla, kun viritettiin kapustavalkiat ja ”kartsuittii” (kytötettiin) kaalimaita, jotta ne kantaisivat parempaa hedelmää. Näiltä tulilta palanneet tyttölapset – ei siis hedelmälliset naiset – kastettiin tavallisesti kauhallisella vettä. Tämä puhdistusriitti oli merkkinä siitä, että semi-rituaaliset keväisten kokkotulien polttamiet tarhamailla ja peltojen perillä liittyivät jollakin tapaa seksuaalisuuteen. Siis sekä viljankasvua että naisten hedelmällisyyttä ajatellen…

    Joten nähdäkseni ”Saadulmoi”-virsiin slaavilaisilla alueilla on saattanut liittyä laajempaakin hedelmällisyys-ajattelua. Ja kuten maanviljelyskulttuureissa yleensä on tässäkin naisen hedelmällisyys läheisesti sidoksissa maan hedelmällisyyteen…

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *