Vaaralliset vainajat ja vahingollinen kalma: vainajien merkityksestä pohjoispohjalaisissa tietäjätarinoissa

Vastikään vietettiin pyhäinpäivää. Vainajien muistamisella on pitkät perinteet niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Vainajien muistaminen on merkki siitä, että suhteet elävien ja vainajien välillä ole katkenneet läheisen kuolemaan. Nykyperinteessä keskeistä on muun muassa kukkien ja kynttilöiden vieminen haudoille sekä hiljentyminen vainajien muiston kunnioittamiseksi.

Vanhemmassa kansanperinteessä vainajien on usein koettu olevan elävien arkisessa elämässä läsnä, muutoinkin kuin muistelemalla vainajia tiettynä päivänä. Suomalaisen kansanuskon kontekstissa vainajien on uskottu näyttäytyvän eläville esimerkiksi unissa, erilaisina etiäisinä, ennusmerkkeinä ja näkyinä. Suomalaisessa kansanperinteessä vainajien muistamiseen liittyvät tavat ja uskomukset ovat ilmaisseet kaipuun ohella kunnioitusta ja pelkoa vainajia kohtaan. Vainajien on uskottu pystyvän aiheuttamaan myös vahinkoa ja epäonnea eläville.

Olen tutkinut pohjoispohjalaisia tietäjätarinoita 1800-luvun lopulta aina 2000-luvulle saakka. Vainajat ovat olleet yksi keskeinen aihe erityisesti vanhemmassa tietäjätarinaperinteessä. SKS:n arkiston uskomustarinakortiston tietäjiä koskevassa tarinakorpuksessa törmääkin tämän tästä tarinoihin, joissa kertojat käsittelevät vainajia. Vainajia kertojat eivät näissä tarinoissa muistele, vaan nämä usein tuntemattomiksi kuvatut vainajat liittyvät tarinoissa tietäjän toimintaan. Tietäjän apuun on voitu turvautua, kun kuolleelta läheiseltä ei saada rauhaa.

Kerran ennen kun eräillä aviopuolisoilla oli ollut eläessään riitaiset välit, ja sittemmin mies kuoli, rupesi vaimo eli leski hyvin pelkäämään miesvainaataan, eikä saanut pelvolleen rauhaa mistään, turvautui hän erään noidan apuun. Kun noita tuli taloon iltasella, kehoitti hän leskeä pysymään valveilla ainakin puoleen yöhön asti, sanoen itse menevänsä käymään hautausmaalla, johon mies oli haudattu. Leski olisi saanut kylläkin nukahtaa, ja olisi noidan käynti kalmistossa tehonut yhtä hyvin, vaan kuitenkin sanoi noita: ”Jos pysyt valveilla, on minulla helpompi olla, ja saat kokea kohta puolen yön seudussa itsessäsi, että sinulta katoaa pelko.” Hautausmaalla oli noita mennyt miehen haudalle ja kironnut. Täten oli naiselta pelko poistunut. (Pyhäjoki. Matti Moilanen 6089. 1940. < A. Olt, 42 v., opet., Pyhäjoen Parhalahdelta.)

Kuten Liisa Lehto toi esille viime marraskuisessa blogitekstissään ”Jäikö se sinne?”, vainajat on koettu suomalaisen kansanperinteen kontekstissa merkillisellä tavalla vahvoiksi – haudankaivajan tuli olla mahdikas, jotta vainajan haudassa pysyminen olisi taattu. Haudankaivajat saattoivat niin halutessaan myös ”nostaa” vastikään haudatun takaisin. Näin saattoi tapahtua, mikäli haudankaivajan palkkio oli riittämätön. Myös tietäjät ovat voineet ”nostaa” kuolleita tiettyjä tehtäviä tai arkisia askareita, kuten paimentamista, varten.

Pohjois-Pohjanmaalla kerrotuissa tarinoissa vainajien kuitenkin kuvataan vain harvoin suorittaneen sen enempää arkisia askareita kuin varsinaiseen tietäjän toimeenkaan liittyviä tehtäviä tietäjän puolesta. Urotöitä, kuten järvien kuivattamista varten vainajia, tai kirkonväkeä, on tietäjien kuitenkin kerrottu käyttäneen. Vainajien merkitys tarinoissa liittyykin useimmiten kalmaan, voimaan, jota vainajien nähtiin omaavan. Kalman on uskottu olevan tietäjille tärkeä väline. Kalman merkitys korostuu tarinoissa usein hyvin maagisena – joskin kalma tulee tarinoissa näkyväksi käsinkosketeltavan, vainajaan liittyvän materian kautta.

Usein tarinoissa liikutaan siellä missä vainajia ja heihin liittyvää kalmaa oli, eli hautaus- tai kirkkomailla. Kalman voimaa hankkiakseen tietäjien tai heidän apuunsa turvautuvien oli kosketettava vainajaa. Usein tietäjille riitti pelkästään vainajan ruumiin osa, jokin vainajaan koskenut vaatekappale tai kirkkomaan multa, joka oli kosketuksissa vainajiin. Tällainen toiminta ilmensikin maagisen tarttumisen periaatetta (myös pars pro toto), jossa vainajan ruumiin osa, vainajaa koskettanut kirkkomaan multa tai vaatekappale omasivat kalmaa.

Tyrnävällä oli ennen elänyt Rahikka-Viklo, kuulu tietäjä. Sillä oli ollut ruumiin käsikin taikakampeissaan. Keskellä koskea kivellä istuttiin ja sillä siveli sillä ruumiin kädellä pyhjiskeli, se oli silkkihuivissa. Esim. kivitaudissa kun oli niin näin menetteli. (SKS KRA Temmes. Paulaharju, S. b)5928. 1913. Tyrnävä – seppä Juho Halonen. n. 70-80 v)

Tietäjien välineissä on myös voinut olla vainajien ruumiin osia, kuten käsiä, sormia, hiuksia tai kynsiä. Tietäjien kerrotaan hyödyntäneen vainajille kuuluvia ruumiin osia muun muassa parantamiseen, kuten edellinen esimerkki Tyrnävältä kertoo. Kalmalla on siis uskottu olevan parantava vaikutus. Tietäjien välineisiin on voinut kuulua myös ruumiin kallo, josta tietäjä ja parannettava ovat voineet nauttia muun muassa viinaa. Vainajien ja vainajiin liittyvän kalman merkitys ei liity kuitenkaan pelkästään sairauksien parantamiseen tietäjien toiminnassa. Kalmalla on kerrottu olevan merkitystä myös esimerkiksi varkaustapausten ratkaisemisessa:

Vanhaan aikaan, kun eräältä mieheltä oli varastettu rahaa 500 mk, oli mies lähtenny noitan tykö neuvoa kysyyn. Noita oli sanonnu miehelle, kun tekee niinkö hän käskee, niin varas tuo rahat miehen omaan käteen. Noita oli antannu miehelle halstoopi pullollinen viinaa, josa oli ollut maksan palasia ja käskennyt miehen mennä miehen puolisen ruumiin tykö yöllä ja poltaa ruumiin suusa kolme tulitikkua ja leikata ruumiin silmä ripset ja laittaa ne sinne pulloon ja mennä kirkkomaalle ja ottaa multaa ja sekottaa pulloon. Vaan mies ei ollut uskaltannu mennä ruumiin luo, niin hän tuli hulluksi, kun ei tehennu, niinkö noita oli käskenny. (Kalajoki. KRK 211. Lassila, Hilma 72. < Simonen, Ivar. 64 v. Kalajoki.)

Usein tarinoissa liikutaan myös kirkossa, johon tietäjä vie parannettaviaan. Myös kirkko on koettu vainajien paikaksi, sillä kirkko on usein sijainnut kirkkomaalla, rajatulla alueella, johon vainajat oli haudattu. Tietäjä on voinut nostaa vainajia kirkkoon esimerkiksi vainajien näyiksi, jotka parannettavan on uskallettava kohdata parantuakseen. Vainajien on myös voitu uskoa omaavan tietoa, jota esimerkiksi parannettava on tietäjän kanssa vainajalta tiedustellut kirkossa. Vainajien kohtaaminen esitetään toisinaan keskeisenä aiheena myös tarinoissa, joissa kerrotaan tietäjäksi tulemisesta ja tietäjän mahdin hankkimisesta. Vainajilta tietäjäkokelas on voinut saada voimaa ja tietoa. Erityisen tärkeänä tarinat korostavat kuitenkin tietäjäkokelaan rohkeutta ja kylmäpäisyyttä kohdata vainajia.

E.Palsamäki kertoi, että isä oli halukas opettamaan pojalleen parantajan opin. Poika olikin suostuvainen alkamaan oli mentävä kolmekertaa hautausmaalle. E. Palsamäki, meni isän neuvon mukaan hautausmaalle. Oli määrä että ei mitään saanut puhua eikä mitään ihmetellä, eikä pelätä. Kun E. Palsamäki meni hautausmaalle. Tuli vastaan kirkonväkeä. Sitten tuli vastaan päätön mies ja tarjosi E. Palsamäelle vatija jossa oli vettä. Silloin petti E. Palsamäen hermot, hän kertoi paenneensa kauhun vallassa hautausmaalta. (SKS KRA Haapajärvi. Arvi Pirttiperä TK 75:8. 1961. – H. Pirttiperä o.s. Hautamäki, s. 1903.)

Pelkästään sairauksia parantavana tai asioiden tilaa korjaavana vainajat ja kalman voima eivät kuitenkaan ole toimineet, sillä tarinoissa esiintyy myös toisenlaisia kuvauksia. Aina yhteyksiä vainajiin ja kalmaan ei kuvata tietäjän kautta tapahtuvina, vaan ihmiset ovat voineet törmätä vainajiin ja vahingoittavaan kalmaan kuin ohimennen. Tietäjän apuun on kuitenkin usein jouduttu turvautumaan, koska tietäjillä on ollut hallussaan tiedot ja taidot hallita vahingoittavaa kalmaa. Vahingoittavaksi kalma on koettu muun muassa silloin, kun vainaja on kuollut kastamatta tai siunaamatta. Esimerkiksi keskenmenon seurauksena syntyneiden ja salaa haudattujen lasten ruumiiden on uskottu levittävän vahingollista kalmaa.

Viimein vietiin Anna tyttö Haapavedelle Hätämaan ukon tykö. Niin ukko oli sanonut, että miksi äitis löi mustalaisakkaa, sen kirot on nukkuessa. Silloin olet nukkunut vanhan käyttökelvottoman tervahaudan rinteellä, ja selitti, että mehto oli lentänyt lähelle puuhun ja säikähdit. Hätämaan ukko oli kertonut, että siinä paikassa oli ristitsemättömän kalma. Siihen oli joku hautanut lapsensa ruumiin, jotai ei ollu kastettu, ei ristitty. Hätämaan ukko pesi kalman pois Anna tytöstä. (SKS KRA Saloinen. KRK 212. Luomanmäki, Hulda 44. < Siuatti, Anna. 88 v. Saloinen.)

Kalman kiroja ihmisten on kerrottu saaneen toisinaan myös vihamielisiltä kanssaihmisiltä, joskus tietäjiltä. Toisinaan tarinoissa korostetaan säikähtämistä, jonka seurauksena kalma tarttuu elävään aiheuttaen muun muassa erilaisia sairauksia, vaivoja ja näkyjä. Kalma, kuten ylipäätään vainajien merkitys tietäjien toiminnassa, on hyvin moniselitteinen ilmiö. Kalman kiroihin on toisinaan viitattu myös kirkonväkenä tai manalaisina, jotka ovat häirinneet kirot niskaansa saanutta henkilöä.

Joku ilikiä ihminen oli kerran keränny hautuumaalta ihimisen luita ja multaa ja nakannu ne sitte sallaa vihamiehesä palomuurin taka, se oli vasta muurattu, vaan siinäkös tuvassa oli alakanu kummitella, oli tiilet lennelly lattialle ja astiat särkyny, eikä ollu auttanu vaikka piiat oli veisannee siiooniaki, paskaa oli lentäny maitoon. Niijen oli sitte häätyny purkaa se uusi muuri ja löytäneetki sitte löytönään sen kirkon multa pussin sieltä takkaa ja ihimisen luita, no ne oli viety takasi hautuumaalle ja niin oli rauha tullu talloon. (SKS KRA Haukipudas. Valmasisko jaakola TK 25:97. 1961. – Maria Salopaju, s. 1880.)

Kalman kiroja onkin kuvattu usein erityisen vahvoiksi ja niiden poistamiseksi on vaadittu erityisiä toimia. Kirojen poistamiseksi on tarvittu usein tietäjän apua. Puhdistavan ja parantavan veden merkitystä korostetaan toisinaan erityisesti kalman aiheuttamien fyysisten vaivojen parantamisessa. Veden avulla kalman sai myös tarttumaan takaisin sinne, mistä se oli tullutkin.

Olin riihessä ja toinen tyttö nakkasi luuvan mulle, jotta minä säikähin, se kun sattui takapuoleen. Tuli käsiin heti yöllä, se kun otti siihen ja käsiä poltti kun kytövalkia kaksi viikkoa, ja keltaisia näppyjä tuli, kutisi ja kutkutti ja märätti. Oli kopesukko, joka näki minut ja sanoi: käsissäs on kalma. Ja ukko opetti, mitä pitä tehä. Otin vettä, puhasta järvivettä, kun oli talo järven rannalla, ja sitä vettä nakkasin siihen lattialle, jossa säikähin, ja pullolla vein sitä vettä kirkkomaalle. Siellä oli riihessä – se oli vanha riihi – pietty kuolleita, ja siinä talossa oli ennen ollut tietäjäakka. Kun säikähtää, niin pitää pestä veellä ja se vesi viijä sinne, missä on säikähtänyt. (SKS KRA Kärsämäki. Samuli ja Jenny Paulaharju 19668. 1932 < Mari Nokkosenmäki, 46 v. mp. 1917)

Kun kalma on koettu vahingoittavana, esimerkiksi parantamisessa kalman voima onkin voinut perustua ajatukseen vahingoittavan kalman takaisin tartuttamisesta. Parannettava on siis voinut saada kalman muodossa olleet vihat niskoilleen ja sairauden parantamiseksi esimerkiksi tietäjän on tullut laittaa kalma takaisin lähettäjälleen tai liittää se takaisin sille kuuluvalle paikalle, kuten hautausmaalle, kalmistoon. Muiden ongelmien, kuten rikosten ratkaisemisessa, ovat vainajien ja kalman merkitykset usein perustuneet kostamiseen. Tietäjä on esimerkiksi tartuttanut kalman pahantekijään, jonka seurauksena pahantekijän on toivottu korjaavan rikkeensä. Toisaalta tietäjät ovat pyrkineet kasvattamaan omaa mahtiaan vain pitämällä hallussaan vainajille kuuluneita esineitä tai ruumiin osia tai kohtaamalla vainajia. Kalmaan lienee liittynyt siis myös jokseenkin positiivinen, voimaa ja mahtia sekä tietoa lisäävä merkityksensä.

Vainajat ja kalma ovat tietäjätarinoissa usein vahingoittava, pelottava ja vaaraa ilmaiseva aihe. Onkin hyvä huomata, että tarinoita ei ole toistettu pelkästään kuvauksina todellisista tapahtumista. Vaikka erilaisten vainajia ja kalmaa koskevien tietäjätarinoiden määrä saattaisi niin antaa ymmärtää, tietäjät parannettavineen tuskin ovat tämän tästä kulkeneet hautausmailla vainajien rauhaa rikkomassa. Tarinoita kalman vahingoittavasta voimasta on voitu kertoa myös esimerkiksi yhteisön normeja ilmaisevassa merkityksessä: ei sovi varastaa, jottei saa kalmaa yllensä. Menneinä aikoina kalman vahingoittavuuteen on varmasti myös uskottu ja vainajat ovat saaneet osakseen pelonsekaista kunnioitusta. Vainajien on nähty myös toimineen moraalinvartijoina ja valvoneen, että yhteisöllisesti hyväksytyt käsitykset oikeasta ja väärästä toteutuvat. Vainajiin on liittynyt keskeisesti ajatus paitsi kalmasta, jonkinlaisesta väestä tai voimasta, myös tiedosta, jota vainajilla on hallussaan.

Vainajat ja kalma ovat yksi keskeinen aihe vanhemmassa pohjoispohjalaisessa tietäjätarinaperinteessä. Tarinoissa vainajat, vainajien henget ja kalma koetaan järjestystä uhkaavina. Vainajien rauhaa ei sovi häiritä: vainajien ja kalman paikka on kirkkomaalla. Kalman voimaa on osannut hallita tai ohjata usein vain tietäjä. Vielä nykyisinkin vanhemman polven kertojat toisinaan puhuvat kalmasta, joka vaivaa esimerkiksi selittämättömällä tavalla kipeytyneitä kehon osia. Vielä nykyisinkin vainajat tulevat esille tarinoissa kertojien käsitellessä esimerkiksi edesmenneitä läheisiään koskevia näkyjä, merkkejä ja enteitä. Vainajien on koettu puuttuvan esimerkiksi perheen keskinäisiin riitatilanteisiin kirjahyllystä putoavana valokuvana riidan hetkellä tai uniin ilmestyvinä hahmoina, jotka puhuttelevat unennäkijää.

Tiina Mattila

FM Tiina Mattila työskentelee väitöstutkijana Oulun yliopistossa, kulttuuriantropologian oppiaineessa. Hän valmistelee väitöskirjaa pohjoispohjalaisen tietäjätarinoinnin muutoksista ja merkityksistä 1900-luvun yhteiskunnallisessa murroksessa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.