Tutkimaton Seitsemän veljestä

Tekstikriittisten editioiden eräs tarkoitus on avata vanhojen teosten tekstiä. Selittää sanoja, jotka ovat jo muuttuneet nykylukijalle vieraiksi mutta myös sitä jo unohtunutta maailmaa, jossa kirjailija on teoksensa kirjoittanut. Samoin kuin antiikkinen messinkiaarre saadaan loistamaan kunnon entisöinnillä, tekstikriittisen laitoksen kommentaarit rapsuttavat teoksesta irti ajan patinan ja kirkastavat tekstin merkityksiä tarjoten lukijalleen mahdollisuuden uudenlaiseen lukukokemukseen.

Aleksis Kiven teosten tekstikriittisten laitosten toimittaminen on edennyt vaiheeseen, jossa työn alla ovat Seitsemän veljeksen tekstikommentaarit. Tekstistä on nyt laadittu sekä kielitieteellisiä, Kiven kieltä selittäviä viitteitä että hengellistä kirjallisuutta, sananparsia ja muuta kansanperinnettä käsitteleviä viitteitä. Viitteissä on avattu esimerkiksi sitä, että Simeonin käyttämä sananparsi ”Siinä ovat kalas, joita onkeilit” tarkoittaa nykykielessä suurin piirtein samaa kuin ”Sitä saa, mitä tilaa”, ja että sana ”rapas” viittaa sisälmyksiin.

Vaikka Seitsemää veljestä onkin tutkittu monilta kanteilta ja paljon, klassikossa olisi vielä koluamatonta korpimaata moneen tutkimukseen. Yhteydet Raamattuun, virsiin sekä tiettyihin hartauskirjoihin on toki nostettu esiin jo perinpohjaisesti. Kiven äidin herännäisyhteydet tiedetään. Raamattu-viitteiden osalta olisi kuitenkin kiinnostava tietää tarkemmin, miten tiettyjä raamatunkohtia Kiven aikana käytettiin. Millaisina esimerkkeinä papit tiettyjä lainauksia saarnoissaan käyttivät? Miten eri herätysliikkeisiin kuuluvat ihmiset mielsivät samat raamatunkohdat? Näitä selvittelemällä Kiven hengellisillä ilmauksilla ja vertauksilla leikittelevä huumori avautuisi kenties uudella tavalla. Tiina Mahlamäki on tutkinut mystikko Swedenborgin ideoiden läsnäoloa Seitsemässä veljeksessä, mutta 1800-luvun esoterian ja Kiven tuotannon suhteissa olisi myös varmasti vielä paljon käsiteltävää.

”Kauhistuttava voi-huuto syntiselle”. Näin Osmo Tiililä määrittelee teoksessaan Rukoilevaisten kirjoja (1961) Arthur Dentin uskonnollisen kirjasen Totisen kääntymyksen harjoitus, joka kertoman mukaan aiheutti sekä rukoilevaisuuden syntyyn vaikuttaneen Liisa Eerikintyttären että Henrik Renqvistin herätyksen. Kivi-tutkimuksessa, joka on keskittynyt pitkälti niihin hartauskirjoihin, joiden tiedettiin olleen Kiven lapsuudenkodissa, tätä teosta ei mainita, vaikka Seitsemässä veljeksen tekstissä voi nähdä siitä jälkiä.

Kaikkia 1800-luvun hengellisiä kirjoituksia, runoja tai muita mahdollisesti Seitsemän veljeksen kannalta kiinnostavia tekstejä ei ole myöskään julkaistu kirjoissa. Jotta kuva siitä, mitä Kivi oli mahdollisesti lukenut, tarkentuisi, olisi katse suunnattava laajemmin myös kohti muunlaista kirjoitettua kulttuuria, kuin painettuja kirjoja. Sanoma- ja aikakauslehdistön osalta asiaa on modernilla 2000-luvulla helppo tutkia Kansalliskirjaston digitoitujen aineistojen avulla.

Kysymys siitä, mitä Kivi oli oikeastaan lukenut ja mitä kuullut, ja miten nämä ”vaikutteet” limittyvät ja lomittuvat Kiven oman ilmaisun kanssa, on kiinnostava. Seitsemän veljestä sisältää nimittäin myös suuren määrän viittauksia kansanperinteeseen. Teokseen liittyviä perinnetekstejä on esiteltykin esimerkiksi SKS:n ”Tiet lähteisiin. Aleksis Kivi SKS:ssa” -sivustolla ja eräitä varsin ansiokkaita artikkeleita Kiven tuotannon ja suullisen perinteen yhteyksistä kirjoitettu. SKS:n arkiston perinteen ja nykykulttuurin kokoelmissa on kuitenkin yhä suuret määrät tutkimatonta lisäaineistoa sananparsista kansanuskomuksiin ja pilasaarnoihin, jotka valottaisivat tarkemmin sitä rikasta perinnettä, josta Kivi teokseensa ammensi.

Kivi-tutkimuksen isä Viljo Tarkiainen kirjoittaa teoksessaan Aleksis Kivi. Elämä ja teokset (useita toisistaan eroavia laitoksia vuosien 1915 ja 1950 välillä), että Seitsemän veljeksen sadussa ketusta ja karhusta ainoastaan tyhmän karhun narraaminen kuoppaan olisi kansansaduille ominainen piirre. Sadun muut piirteet, kuten ketun kapuaminen puuhun ilveksen selässä tai tuulien kokoon kutsuminen eri ilmansuunnista, ovat Tarkiaisen mukaan ”epäkansanomaisia ja Kiven keksimiä”. Tarkiainen viittaa tässä kohdin Kaarle Krohnin toimittaman, ja August Ahlqvistille omistetun, satukokoelman Suomalaisia kansansatuja (1886) alkupään satuihin. Jos satukokoelmaa lukee pidemmälle huomaa kuitenkin, että sekä ketun kantaminen selässä että sadut, joissa tiedustellaan tuulen suuntaa, löytyvät myös kansansaduista. Eräs Kiven taituruuden osoitus, erilaisten lähteiden kollaasimainen, mutta silti saumaton uudelleenkirjoitus, tulee tässä hyvin esiin.

Sama satukokoelma tarjoaa myös ”Oravan laululle” uuden pohjatekstin esitellen oravasadun, jonka asetelma on tuttu Kiven laulusta:

Makeasti oravainen
Makaa sammalhuoneessansa;
Sinnepä ei Hallin hammas
Eikä metsämiehen ansa
Ehtineet milloinkaan.
Kammiostaan korkeasta
Katselee hän mailman piirii,
(—)

Kansansadussa ”Orava ja metsämiehet” orava makoilee pesässään piilotellen metsämiehiä ja heidän koiriaan. Orava pyytää poikasiaan katsomaan minkälaisia pyytäjiä puun alla vaanii. Perspektiivi on sama ylhäältä alas katsova, kuin Timon laulussa.

Klassikosta voisi siis kääntää vielä monta kiveä.

 

FT Hanna Karhu toimii tutkijana SKS:ssa. Hän laatii viitteitä Kiven Seitsemän veljeksen kriittiseen editioon. Hänen erikoisalojaan ovat kirjailijoiden käsikirjoitukset ja arkistoaineistojen käyttö kirjallisuudentutkimuksessa sekä geneettinen kritiikki.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *