Tuplavahinko, chikushobara – toivotuksia tuoreelle äidille

Kuinka useasti joku tuntematon on kadulla tullut sanomaan sinulle, että lapsesi on vahinko? Tai kuinka usein itse olet sanonut niin jollekin tuntemattomalle?

Minulle kommentti tuplavahingosta on tuttu – kuten varmaan monelle kaksosten äidille. Sanojan mielestä se on yleensä nokkelaa ja hauskaa. Heistä harva sanoisi mitään vastaavaa yhden lapsen äidille.

Japanissa kaksosia odottavaa äitiä saatetaan kommentoida sanomalla ”chikushobara” ja eri sukupuolta olevista kaksosista sanotaan ”shinjumono no umarekawari”. Ensin mainitulla halutaan kertoa, että nainen synnyttää kuin eläin – ihminenhän lisääntyy yksi jälkeläinen kerrallaan. Jälkimmäinen taas viittaa vanhaan uskomukseen, jonka mukaan eri sukupuolta olevat kaksoset ovat reinkarnaatioita kaksoisitsemurhaan päätyneestä pariskunnasta. Kaksosiin liittyvät uskomukset ovat runsaudensarvi, jokaisella kulttuurilla on niistä omat variaationsa.

Suhtautuminen kaksosiin ja heidän äiteihinsä on eri puolilla maailmaa vaihdellut. Toisaalla kaksoset ja heidän äitinsä on jopa surmattu, toisaalla heitä on kunnioitettu jumalallisina olentoina. Useimmiten suhtautumisessa on ollut samaan aikaan torjuvia ja ihailevia juonteita. Kaksosten saaminen on liitetty poikkeukselliseen hedelmällisyyteen, joka on tuonut kaksosten äidille arvonantoa. Länsiafrikkalaisten jorubien uskomuksen mukaan pelkkä kanssakäyminen kaksosten äidin kanssa voi auttaa hedelmätöntä naista tulemaan raskaaksi. Toisaalta hedelmällisyys on nähty kaksiteräisenä miekkana, etenkin jos molempien lasten eloonjäämistä on pidetty epätodennäköisenä.

Suomalaisessa kansanperinteessäkin moni uskomus liittyy nimenomaan siihen, miten nainen voi välttää saamasta kaksoset. Kansanrunousarkistosta löytyvien neuvojen perusteella naisen tulisi välttää ainakin kaksoistähkän syömistä, kahdella luudalla lakaisemista, leipoessa kahden leivän ottamista lapiolle yht’aikaa, vihtojen panemista saaviin pareittain ja parillisen piirakkamäärän viemistä rotinoina.

Jos tuplavahinko kuitenkin tapahtuu, siitä voi syyttää paitsi itseä myös pahantahtoisia ihmisiä. Hämeenkyröläinen emäntä Hilma Jokinen kertoi Matti Myllyharjulle vuonna 1936, että ”lampaille annetaan kaksoistähkien jyviä, että ne poikisivat kaksoiskaritsoita” – ja lisäsi, että ”onpa joku ilkeämielisesti syöttänyt nuorelle naisellekin kaksoisjyviä että hän synnyttäisi aviottomat kaksoislapset.”

Se, mikä on sopivaa ja toivottavaa eläimillä, ei ole sitä ihmisillä. Japanilainen kommentti eläinten lailla poikimisesta ei ole vieras täkäläisessäkään kulttuuripiirissä. Anni Lehtonen kertoi Samuli Paulaharjulle vuonna 1915, että Vuokkiniemessä neuvottiin välttämään sellaista kumppania, jonka suvussa on kaksosia: ”Ei sitä pie ottaa, se on kaksosien soajan sukuo… Kenpä sitä ottaa hanhen poikuota munimah… munii ku hanhi…myötähäh poikiu.”

Kaksoset saatuani olen yllättynyt siitä, kuinka moni tuntematon pysähtyy kadulla juttusille kommentoidakseen jotakin kaksosiin liittyvää tai kertoakseen oman tarinansa, joko itse kaksosena tai kaksosten vanhempana, isovanhempana, kummina, kummin kaimana… Yhdellä jos toisella tuntuu olevan jokin suhde kaksosuuteen ja samalla jotakin, mitä ei malta olla sanomatta. Yllättävän moni tulee kertomaan, että on aina itse halunnut saada kaksoset. Kansanperinteen painolastista viis!

Myönnän itsekin, että kaksosvaunuja työntäessä kohtalotovereita on vaikea olla ohittamatta noin vain, ilman vähintäänkin solidaarista katseiden vaihtoa. Joskus sitä seuraa lyhyt huikkaus: ”Tsemppiä!” Joskus kadunkulmassa päivitetään kaksosarjen kuulumiset ja kerrotaan sekä oma että lasten elämäntarina. Tällaisen – toisilleen vieraita yhteen liittävän – salaseuran olemassaolosta en tiennyt aiemmin mitään. Koiranomistajille ilmiö lienee tutumpi.

Ja eihän kaksosissa vielä mitään: syntyyhän sitä kolmosia ja jopa nelosiakin! Mieleen tulee erään tuntuvassa laitapuoleisessa vastaan horjuneen miehen huuhahdus: ”Onks noi neloset – vai näänks mä kahtena?”

 

Hyvää äitienpäivää!

Ja Yuko Ishinolle lämpimät kiitokset tiedonkeruusta Japanissa.

 

Kati Mikkola

Tutkijatohtori Kati Mikkolan erikoisalaa ovat kansanperinteen kerääjät, isänmaallisuus eliitin ja kansan näkökulmista, uutuuksien vastustus 1800-luvun Suomessa sekä maallistuminen ja uskonnollisuuden muutos. Tällä hetkellä hän tekee tutkimusta Koneen Säätiön rahoittamassa Helsingin yliopiston ja SKS:n tutkimushankkeessa Rajavetojen kulttuuriperintö: perinnearkistot suomalaisuuden rakentajina.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *