”Tee kuin koralli työtä vuosisatojen varaksi” – 200-vuotias Topelius faabelikirjailijana

Ensi sunnuntaina 200 vuotta täyttävän Zacharias Topeliuksen (1818–1898) laaja toimintakenttä vaihteli journalismista virsirunouteen ja yliopistohallinnosta eläinsuojeluharrastukseen. Kirjailijan monipuolisuus ja sivistysihanteet tulevat hyvin esille myös hänen pitkäjänteisessä koulukirjahankkeessaan, joka alkoi lukukirjalla Läsebok för de lägsta lärowerken i Finland. Första Kursen. Naturens Bok (1856) ja täydentyi jatko-osalla Boken om Wårt Land (1875) parikymmentä vuotta myöhemmin.

Lukukirjoissaan Topelius pyrki opettamaan perusasioita biologiasta ja fysiikasta sekä Suomen maantieteestä ja historiasta. Aiempien kirjoitustensa ohella hän hyödynsi niissä paljon muidenkin kirjailijoiden tekstejä. Kuten Helena Ruuska eräässä viimesyksyisessä esitelmässään totesi, tämä topeliaaninen oppikirjaresepti vastaa hämmästyttävästi nykyisen opetussuunnitelman ajatusta rikkaasta tekstiympäristöstä, ilmiöoppimisesta ja monialaisista oppimiskokonaisuuksista.

Faabelitkin tarjosivat kansanvalistajalle hyvän ilmaisuvälineen oppikirjailijana. Se näkyy erityisesti Naturens Bokin lukuisissa faabelirunoissa mutta myös lukukirjojen eläinsaduissa. Faabeli (lat. fabula) tarkoittaa vertauskuvallista, tavallisesti runomuotoista tarinaa tai -satua, jolla on useimmiten opettavainen tarkoitus ja jonka päähenkilöt ovat tyypillisesti eläimiä. Lajin tunnettuja eurooppalaisia kirjailijoita ovat muun muassa Aisopos, Phaedrus, Jean de La Fontaine ja Ivan Krylov. Suomessakin laji on ollut niin tärkeä, että siitä on kirjoitettu lukuisia akateemisia tutkimuksia jo 1700-luvulla.

Kirkkoherra ja toimittaja Johan Bäckvall (1817–1883) suomensi Topeliuksen lukukirjat pian niiden ilmestymisen jälkeen. Luonnonkirjan ensimmäinen käsikirjoitus tuhoutui epäonnisesti tulipalossa, mutta se ilmestyi Bäckvallin uudelleenkääntämänä 1860. Maamme kirja (1876) saatiin julkaistua vain puoli vuotta alkuteoksen ilmestymisen jälkeen.

Kirjat säilyttivät suosionsa vuosikymmenestä toiseen, ja niistä otettiin lukuisia uudistettuja painoksia. Näin Topeliuksen koulukirjat sulautuivat osaksi suomenkielistä kirjallisuutta ja samalla niissä hyödynnetyt muiden kirjailijoiden tekstit iskostuivat koululaispolvien mieliin. Tämän didaktisen koneiston osana myös eurooppalainen suullis-kirjallinen faabeliperinne välittyi luokkahuoneisiin.

* * *

Luonnonkirjasta löytyy kolme faabelitraditioon pohjautuvaa proosakertomusta, jotka muokkaavat perinnettä topeliaaniseen oppikirjaan sopivaksi. Yksi niistä, ”Androkles ja leijona”, on peräisin antiikin Kreikasta, jonka faabelit ovat olleet tärkeitä vaikuttajia myöhemmille eläintarinoille. Aisopoksen nimissä kulkevassa tarinassa Androkles-niminen karannut orja auttaa kohtaamaansa leijonaa pääsemään eroon sen käpälään tarttuneesta orjantappurapiikistä. Myöhemmin orja palaa takaisin kaupunkiin ja joutuu vangituksi. Hänet heitetään rangaistukseksi petojen tapettavaksi. Petojen joukossa on kuitenkin tuttu ja kiitollinen leijona, joka heittäytyy ilahtuneena Androkleen eteen. Heltyneen yleisön vaatimuksesta leijona ja Androkles päästetään vapauteen.

Luonnonkirjassa antiikin faabeli on upotettu osaksi petoeläinten välistä dialogia, jossa esitellään lapsille inhimillistettyjä villielämiä ja lojaaliuden merkitystä. Kertomus esitetään oppikirjassa leijonan omalla suulla. Se osoittaa, että eläin on ylpeä lämpimistä väleistään ihmisen kanssa, ja palvelee lukukirjan ihmiskeskeistä, ajalleen tyypillistä maailmankatsomusta, jossa eläimen arvo määrittyy sen mukaan, mikä on sen suhde ihmiseen.

Luonnonkirjan proosakertomukset ”Kettu ja kalastaja” sekä ”Karhun kalanpyyntö” nojaavat pohjoiseen kansanperinteeseen. Ne on julkaistu alun perin yhtenä tarinana Eero Salmelaisen kokoamassa Suomen Kansan Saduissa ja Tarinoissa (osa III, 1863) luvussa ”Wirolaisia Eläin-Juttuja”.

Ketusta ja kalastajasta kertovassa Luonnonkirjan tarinassa kettu jää kuolleeksi tekeytyneenä makaamaan tielle ja pääsee siten ilmaisesta ketunnahasta ilahtuvan, mojovaa kalalastia kuljettavan kalastajan vaunuun. Kyytiin päästyään kettu varastaa kalat itselleen, ja kotona kalastaja huomaa vaununsa typötyhjäksi.

Kertomusta välittömästi seuraavassa tarinassa ”Karhun kalanpyyntö” kettu istuu tyytyväisenä metsässä ja karhu utelee, mistä tämä on saanut kalasaaliinsa. Viekas kettu valehtelee kalastaneensa kalat itse sekä neuvoo karhua menemään yöllä jäälle ja heittämään häntänsä ongeksi avantoon. Karhu noudattaa ohjeita ja jäätyy hännästään kiinni. Aamulla avannon tukkimisesta vihastuneen emännän pieksämä karhu saa riuhdottua itsensä irti jäistä. Häntä jää kuitenkin jään alle, mikä selittää, miksi karhut ovat edelleen lyhythäntäisiä.

Tarinoiden perään Topelius on lisännyt kasvattavan huomautuksen siitä, kuinka karhua huijannut kettu kyllä oli etevä kolttosissaan mutta menetti niiden vuoksi kaikki ystävänsä, sillä kukaan ei enää uskonut sitä. Perinteestä kumpuavat kansansadut on siis oppikirjassa valjastettu faabelinomaisesti moraalikasvatuksen tarpeisiin.

* * *

Luonnonkirjassa on toistakymmentä faabelinkaltaista tai muuta eläinaiheista runoa. Eläinaihe solahtaa hyvin kirjan luonnontieteellisiin teemoihin, vaikka runojen opetukset koskevatkin lähinnä ihmisten elämää.

Topelius on siteerannut, kääntänyt ja mukaillut eläinrunoja erityisesti 1700–1800-lukujen ruotsalaisilta ja tanskalaisilta kirjailijoilta, kuten Johan Henric Kellgreniltä, Anna Maria Lenngreniltä, Carl Gustaf af Leopoldilta, Peder Hjortilta ja Henrik Reuterdahlilta. Osa näistä pohjoismaisista runoista pohjautuu kuitenkin varhaisempaan faabelikirjallisuuteen.

Faabeliperinteen ja suomennoshistorian näkökulmasta yksi kiinnostavimmista Luonnonkirjan runoista on ”Eläinten tavoista” (”Djurens egenskaper”). Luonnonkirjan ensipainokseen Johan Bäckvall on kirjoittanut siitä kalevalamittaisen mukaelman. Käännösratkaisu nojautuu aiempaan kalevalamittaiseen faabeliperinteeseen, joka tunnetaan esimerkiksi Henrik Achreniuksen teoksesta Caxi Neljättä Kymmendä Satua, Suomalaisiin Runohin käätty (1777). Luonnonkirjan neljännestä painoksesta (1868) alkaen kalevalamitasta on kuitenkin luovuttu, kun suomennosta on muokattu alkutekstin tapaan riimilliseksi.

Bäckvallin alkuperäinen suomennos tavoittaa hyvin Topeliuksen oppikirjan perusasetelman, jossa luonnonopilliseen tietoon yhdistyy biologisen maailmankuvan vastaista mutta traditionaaliseen faabelikirjallisuuteen nojautuvaa arvokasvatusta:

Pidä leijonan jalous,
Elä tiikerin tapoja,
Veren juojan julman töitä.
Pidä kyyhkyn kaunis luonto,
Lampahan lakea mieli;
El’ ole kavala kissa,
Elä tuhma aasi töllö;
Elä kulje köyristellen,
Koiran lailla lieherrellen,
Mutt’ ole aina uskollinen,
Kuin on koirakin alati.
Oo vapaa iloinen aina,
Kuin on lintu lehdikossa.
Ole viisas, vaan ei viekas.
Kuin tuo kavala kettu.
Elä oo sä uppiniska,
Elä kankea kämärä,
Ne ovat härän tapoja.
Pysy puhdasna alati,
Niinkuin joutsen valkeana.
Vaiti on kala meressä,
Pidä uskotut asiat
Sinäkin salassa aina.
Ole sukkela sinäkin,
Niinkuin on orava puussa.
Elä halkea hajalle
Häijystä kateudesta
Sammakon katalan lailla.
Elä jää jäniksen lailla
Ijän päivän pelkuriksi.
Käy eteen, elä krapuna
Käy kämpien takasi.
Elä ahnasna sutena,
Liukkahana airokkaana,
Liiku ihmisten seassa.
Sika on aina siivotoinna,
Käärme kaksi-kielisenä,
El’ ota tapoja niiltä.
Mee kuin kotka korkialle,
Elä aikaasi kuluta,
Niinkuin karhu kaiken talven;
Ole virkku kuin hevoinen,
Ei kuin simpukka hidasna.
Elä hänteä koreeta
Ilkeillä jaloilla kanna,
Juuri kuin tuo riikinkukko.
Elä mahtaile isosti,
Pönäkkänä pöyhistele,
Kuin on kalkkunan tapana.
Elä tee muassa muiden
Aina apinan tavalla.
El’ ole nuorra nuottinesi
Korpin laulukumppanina,
Laula leivosen tavalla.
Oo kuin maalla muurahainen
Aina työssä ahkerana;
Ota kuin mettinen hunaja
Kukastakin karvahasta.
Tee kuin koralli työtä
Vuosisatojen varaksi.
Tätä kaikkea käsitä
Ihminen ikäsi kaiken
Luonnon kaiken haltijana,
Niin opit eläimistäkin
Vielä paljo viisautta!

Toivotamme Vähäisten lisien lukijoille hyvää alkanutta vuotta ja Zacharias Topeliuksen syntymäpäivää 14. tammikuuta 2018!

Reeta Holopainen ja Sakari Katajamäki

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Svenska litteratursällskapet i Finland laativat yhteistyössä digitaaliset editiot Topeliuksen molempien lukukirjojen suomennoksista. Niistä ensimmäinen, Maamme kirja, julkaistaan lähitulevaisuudessa osoitteessa maammekirja.fi. Topeliuksen ruotsinkielisiä alkuteoksia voi lukea SLS:n Zacharias Topelius Skrifter -sarjan editioista (topelius.fi). Reeta Holopainen ja Sakari Katajamäki ovat Maamme kirjan ja Luonnonkirjan digitaalisten editioiden toimittajia.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.