Tapahtui niinä päivinä Utön vesillä

Hyvä tahto ja kauniit tarinat ovat olennainen osa joulua, ja melkein yhtä tärkeitä ovat kynttilöiden sytyttäminen ja poissa olevien muistaminen. Minulle yksi joulun hienoista, ikimuistoisista tarinoista liittyy kymmeneen kynttilään, jotka sytytetään joka joulu Utön rukoushuoneen kynttelikköön. Saarella muistetaan jouluyötä vuonna 1947 ja myrskyssä kaukana kotoa menehtyneitä muukalaisia. Haaksirikkoisten, tuntemattomienkin, muiston vaaliminen on merenkulkijoiden ikivanha perinne. Utön jouluyön tarinaa vanhojen saarelaisten kertomana on tallennettu haastatteluihin ja lehtiartikkeleihin.

Utön ohittava väylä on vuosisatojen saatossa koitunut monen laivan kohtaloksi. Jouluaattona 1947 näille karikkoisille vesille ankkuroi s/s Park Victory, amerikkalainen höyrylaiva, joka oli tulossa Virginian Newportista kivihiililastissa. Sen alkuperäinen määräsatama oli Turku, mutta aattona aluksen kapteeni Allen Zepp sai tiedon, että purkaussatamaksi oli muutettu Helsinki. Sodanjälkeinen miinanraivaus jatkui vielä Suonen vesillä, ja kapteeni katsoi parhaaksi ohittaa Jussarön ja Harmajan välillä oleva miinanraivausalue päivänvalossa. Alus ankkuroitiin Lillharun lähistölle odottamaan. Sää oli aattoiltapäivänä erinomainen, aluksella oli luotsi, ja kaikki oli vielä hyvin. Park Victoryn 48 hengen miehistö suunnitteli joulujuhlaa sodasta toipuvan maan lapsille. Yhden tarinan mukaan miehistö oli kerännyt keskuudestaan rahaa, jolla oli tarkoitus hankkia karamelleilla täytettyjä villasukkia kahdellekymmenelle suomalaislapselle, jotka kutsuttaisiin laivaan  jouluaterialle. Toiset kertovat miehistön hankkineen villapaitoja, karamellipusseja ja muita lahjoja kuudellekymmenelle sotaorvolle. Hyvä tahto on tarinan kummankin version ytimessä.

Kohtalokkaan jouluaaton sää muistetaan poikkeuksellisen tyynenä ja kauniina, harvinaisena joulukuisessa Utössä. Eivät edes säätä lukemaan tottuneet ulkosaaristolaiset osanneet odottaa sen yhtäkkistä muuttumista. Saarella perheet viettivät kodeissaan jouluaattoa jouluhaukineen, puuroineen, kuusineen ja lahjoineen. Jouluyön rauhan keskeytti kahden aikaan luotsiasemalle saapunut viesti. Yöllä oli noussut kova tuuli, ja lumisade tiivistyi niin sakeaksi, ettei saaren taloistakaan nähnyt Utön majakan valoa. Äkkiä nousseeseen rajuilmaan merellä joutunut Park Victory oli lähettänyt hätäkutsun ja tarvitsi apua. Sen ankkuriketju oli katkennut, ja se oli jo vaurioitunut useissa pohjakosketuksissa.

Utön miehet lähtivät heti merelle kolmella aluksella: rannikkopuolustuslinnakkeen veneellä, meripelastusalus Merikokolla sekä luotsikutterilla. Vielä merelle lähtiessä luotettiin siihen, että Park Victory olisi pohjassa kiinni ja miehistö saataisiin poimittua laivalta veneisiin. Kun utöläiset lopulta pääsivät ankarassa merenkäynnissä onnettomuuspaikalle, 139-metrinen Park Victory makasi jo meren pohjassa.

Eskil Öhman, myöhemmin itsekin luotsi, on radiohaastattelussa kertonut, kuinka hän lähti luotsikutterissa isänsä ja muiden luotsien kanssa etsimään veteen joutuneita miehistön jäseniä pimeällä, myrskyävällä merellä. Svartgrundin luodolla valonheittäjä osui rykelmään ihmisiä, jotka toisistaan kiinni pitäen istuivat luodon korkeimmalla kohdalla. Meri löi luodon yli, mutta joukko oli onnistunut pysyttelemään paikallaan. Luotsikutteri ei luodolle päässyt, mutta rannikkotykistön alus onnistui lopulta saamaan kyytiinsä kaikki 15 miestä. Yksi oli jo kuollut. Luotsikutteri jatkoi etsintöjään pimeässä, kunnes kaikki kolme pelastusvenettä oli löydetty. Laivan viimeisenä jättänyt kapteeni Zepp oli pelastuneiden joukossa, ja häneltä saatiin arvokas tieto aluksesta laskettujen veneiden määrästä. Öinen pelastustyö oli raskasta, vaikeaa ja äärimmäisen vaarallista. Mukana olleet ovat arvioineet paikallistuntemuksen olleen se tekijä, joka Park Victoryn miehistön pelasti. Utön rantaan päästyä selvisi, että 48 hengen miehistöstä 38 oli saatu pelastettua.

Saarelaiset olivat rannalla haaksirikkoisia vastassa ja veivät uupuneet ja järkyttyneet amerikkalaiset merimiehet koteihinsa toipumaan. Kuivia vaatteita saatiin armeijan varastosta. Pahasti kylmettyneet miehet olivat silminnäkijäkertomuksen mukaan puolikuolleita ja shokissa, eikä osa lainkaan tiennyt missä oli – perheissä ei juuri puhuttu englantia. Tarina kertoo, että kaksi vieraista pysäytti kylänraitilla paikallista nuorisoa ja tiedusteli kohteliaasti, mistä saisi tilattua taksin. ”No no”, valistivat nuoret, eikä koskaan selvinnyt, minne vieraat olisivat taksilla ajaneet tai tiesivätkö he olevansa ulkosaarella. Toisena joulupäivänä merimiehet lähetettiin Turkuun, mistä he jatkoivat matkaa kotiin.

Jylhän joulukertomuksen jälkinäytös on erityisen kaunis. Varustamo kiitti saarelaisia lähettämällä heille Amerikasta kahvia ja sokeria, pula-ajan Suomessa haluttuja herkkuja. Se, mitä utöläiset lahjoilla tekivät, on osa hienointa saaristokulttuurin historiaa. He myivät säkit hyvään hintaan ja teettivät rahoilla kymmenhaaraisen hopeisen kynttelikön, johon kaiverrettiin kymmenen haaksirikossa hukkuneen merimiehen nimet. Kynttelikkö on edelleen rukoushuoneessa, samoin kuin Yhdysvaltain lähettilään saarelaisille osoittama kiitoskirje. Kerrotaan, että saarelle saapuu edelleen joskus kirjeitä ja paketteja haaksirikosta selviytyneiltä.

Park Victoryn kahtia revennyt runko on nykyjään suosittu sukelluskohde. Sen koordinaatit ovat 59° 46.098′ N , 21° 24.051′ E.

Utön rukoushuoneen kymmenhaarainen kynttilänjalka, jonka jalkojen poikkiristeihin on kaiverrettu Park Victoryn haaksirikossa vuonna 1947 kuolleiden kymmenen henkilön nimet. © Samuli Lintula / Creative Commons CC BY 3.0

Utön rukoushuoneen kymmenhaarainen kynttilänjalka, jonka jalkojen poikkiristeihin on kaiverrettu Park Victoryn haaksirikossa vuonna 1947 kuolleiden kymmenen henkilön nimet.
© Samuli Lintula / Creative Commons CC BY 3.0

 

 

Tallenna

Yksi vastaus artikkeliin ”Tapahtui niinä päivinä Utön vesillä

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.