Suutari, räätäli, pikipöksy pietari – kirjallisuuden kääntäjäkin on käsityöläinen

Mieleeni muistui YLEn puolisentoista vuotta sitten uutisoima Top20-lista Suomen vähiten uhatuista ja uhatuimmista ammateista. Vähiten uhanalaisiksi luokiteltiin esimerkiksi opetustoimen, terveyden- ja sosiaalihuollon sekä matkailupalvelujen ammatteja. Tilastossa uhanalaisimpia olivat eri alojen prosessityöt sekä asiakaspalvelutehtävät, jotka käsitykseni mukaan on enimmäkseen korvattu roboteilla tai ns. interaktiivisella palvelulla, jossa varsinaisen työn suorittaa asiakas itse.

Kirjallisuuden kääntäjän ammattia ei mainittu kummallakaan Top20-listalla. Näin ehkäpä siksi, että ammattikääntäjien määrä on liian pieni ylittääkseen tilastointikynnyksen. Tilasto ei kylläkään kerro koko totuutta, sillä maailma – myös maailmanlaajuinen kustannusmaailma – kieppuu muutosten pyörteissä. Mutta vaikka kaikentietävä ja -osaava Iso Gee on jokaisen käytettävissä, tuskin mikään itseään kunnioittava kustantamo turvautuu siihen.

Kirjallisuuden kääntäjä on käsityöläinen. Ammatin oppii vain kirjallisuutta kääntämällä. Ihan yhtä lailla kuin villasukan kantapään neulominenkaan ei onnistu pelkästään käsityölehden neulekuviota katselemalla, vaan työhön tarvitaan oikeat työvälineet ja ennen kaikkea opettelemista.

FILIn yksi perustehtävä on suomalaisen kirjallisuuden kääntäjien kouluttaminen. Frankfurtin kirjamessujen 2014 noste jatkuu: saksaksi julkaistujen kirjojen käännösoikeuksia myydään muille kielialueille ja messujen vipuvaikutus on nähtävissä Euroopan lisäksi myös muualla, kuten Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa.

FILI pyrkii olemaan ketterä toimija ja seuraamaan alan trendejä. Tiivis ja avoin yhteistyö ja tiedonvaihto niin kotimaisten kuin ulkomaisten kustantajien kanssa on tärkeää. Vientikelpoinen kirjallisuutemme välittyy vain ammattikääntäjien avulla. Ponnistelemme jatkuvasti että saisimme lisää ammattitaitoisia kääntäjiä harvinaisemmillekin kielille.

FILIn resurssit eivät riitä kaikkeen, vaikka kääntäjäkoulutusta pyritään räätälöimään tarpeiden mukaan. Kääntäjäkoulutuksen peruskivenä voitaneen pitää joka toinen vuosi – tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa – yhdessä CIMOn kanssa toteutettavaa aloittelevien kääntäjien kurssia, jonka osallistujat opiskelevat suomea ulkomaisissa yliopistoissa. Noin puolet aikaisemmille kursseille osallistuneista on saanut oman käännöksensä julkaistuksi joko kirjallisuuslehdessä, antologiassa tai jopa itsenäisenä käännöskirjana.

Aloittelevien kääntäjien kouluttamisen lisäksi FILI on järjestänyt kääntäjäkoulutusta esimerkiksi yhden kirjan, yhden kirjailijan, yhden kieliparin tai pohjoismaisille kielille kääntäville kääntäjille. Erilaiset koulutusmallit ja -tavat ovat vuosien myötä kartuttaneet FILIn kouluttamispääomaa, mistä tuoreimpana esimerkkinä on vuosina 2013–2015 yhdessä Suomen ulkomailla toimivan seitsemän kulttuuri-instituutin kanssa toteuttama Kääntäjien mestariluokka -pilottihanke. Hankkeen periaatteena oli ottaa huomioon kielialueen kääntäjätarve. Mestariluokka, jossa kokenut kääntäjä – mestari – opetti aloitteleville ja kääntäjän ammattiin pyrkiville kisälleille kirjallisuuden kääntämistä, räätälöitiin kyseisen kielialueen tarpeita vastaavaksi. Käännöstekstityöpajojen lisäksi kääntäjätapaamisissa käsiteltiin niin suomen kielen uudissanoja, tutustuttiin kustantamojen toimintaan ja tavattiin eläviä kirjailijoita.

11119048_(c) SKTL Caitlin Barán

Kaksivuotinen mestariluokkahanke huipentui kesäkuussa 2015 Helsingissä järjestettyyn seminaariin, johon osallistui kuutisenkymmentä kääntäjää. Seminaari järjestettiin yhdessä 60-vuotisjuhlavuottaan viettävän Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton kanssa, josta osallistui lähes 30 suomentajaa. Seminaarin tavoitteena oli kieliparien välisen kahdensuuntaisen kääntäjäyhteistyön edistäminen.

Nyt päättyneen Kääntäjien mestariluokka -pilottihankkeen mallia voidaan soveltaa tulevissa kääntäjäkoulutuksissa yhteistyössä Suomen kulttuuri-instituuttien, ulkomaisten yliopistojen ja alan muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

FILIllä on ainutlaatuinen rooli kääntäjäkoulutusten räätälöijänä ja kisällistä mestariksi -urapolun raivaajana.

03 58 02_(c) SKTL Caitlin Barán

Kuvat: Caitlin Barán

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.