Suomalainen klassikko, joka on vaikuttanut minuun

Helsingin yliopiston Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijat kertovat, miltä suomalainen kulttuuri ja yhteiskunta näyttää ulkomaalaisen opiskelijan silmin. Kirjoittajat ovat kotoisin eri puolilta maailmaa, ja he ovat oppineet suomen vieraana kielenä. Tässä kirjoituksessa opiskelijat esittelevät suomalaisen kirjallisuuden klassikoita, jotka ovat tehneet erityisen vaikutuksen heihin.

Ensimmäinen kosketukseni suomalaiseen runouteen

Kun tulin Suomeen, halusin perehtyä ainakin hieman kansan historiaan. Kiirehdin Kansallismuseoon Helsinkiin. Museon holveissa minuun tekivät suuren vaikutuksen Akseli Gallen-Kallelan maalaamat Kalevala-aiheiset freskot vuodelta 1928. Hänen kuvituksensa eepoksesta herättivät mielikuvitukseni ja innostivat minua tutustumaan Kalevalaan perusteellisesti.

Kuten mikä tahansa eepos, Kalevalakaan ei ole helppoa luettavaa. Eepoksen vaikeasti lausuttavat nimet, hahmojen runsaus, valtava määrä etnografisia yksityiskohtia – kaikki tämä tekee lukemisesta erittäin vaikeaa.

Henkilökohtaisesti minulle ei kuitenkaan ollut niinkään väliä juonella ja hahmoilla, vaan niiden ihmisten kielellä ja hengillä, jotka asuivat vuosisatoja sitten maassa. Kalevalan kieli, rytmi ja lukuisat toistot luovat tunteen todella maagisesta tekstistä.

Maailman kansanperinteessä Kalevala on elävä eepos suomalaisista kansoista, joiden mytologia juontaa juurensa muinaisuuteen. Todisteena siitä on esimerkiksi kaikkien suomalais-ugrilaisten kansojen tuntema kuva ankasta maailman luojana.

Lukiessani Kalevalaa huomasin paljon yhtäläisyyksiä marilaisen mytologian kanssa. Marilaisessa mytologiassa ankka lentää valtamerten pinnalle ja munii kaksi munaa. Niistä kuoriutuu kaksi veljeä – Jumo ja Yyn. Maan päällä Jumo alkaa luoda ihmisiä ja eläimiä antaen heille kohtalon, mutta Yyn alkaa häiritä luomista: sen takia Jumo karkottaa veljensä ikuisesti maan alle ja lukitsee hänet alamaailmaan.

Kalevala ei ole pelkästään etnografinen vaan myös taiteellisesti kiinnostava. Kalevalan luettuani onnistuin yhdistämään Akseli Gallen-Kallelan maalaukset eepokseen. Siinä muinaiset jumalat, velhot ja sankarit heräävät henkiin. Niiden tekoja ei suoriteta voimalla vaan luonnon loitsuilla.

Kalevalan ja kuuluisan taiteilijan maalausten avulla tein upean matkan ajassa ja tilassa, jossa ei ole selkeitä historiallisia ja maantieteellisiä rajoja – kuten ei ole runoudenkaan maailmassa.

Maija Smedman

Mitä Anna Liisa kertoi minulle Suomen kulttuurista ja historiasta?

Aloin opiskella suomea vasta täysi-ikäisenä Pietarissa. Suomen kieli innosti minua heti, vaikka puhetaitojen kehittäminen sujui hitaasti. Kehittääkseen niitä minun ryhmäni sai tehtäväksi lukea Minna Canthin Anna Liisan. Näytelmä teki minuun suuren vaikutuksen syvyydellään ja vakavuudellaan. Lukeminen vei aikaa, kun jouduin tarkistamaan suurimman osan sanoista. Nautin teoksesta silti paljon.

Luettuamme näytelmän saimme seuraavan tehtävän, eli pitää oikean esityksen suomeksi koulun lavalla. Alussa tehtävä vaikutti täysin mahdottomalta ajatukselta hankalan sanaston ja kirjakielisten rakenteiden vuoksi, mutta se onnistui loppujen lopuksi. En muista enää tarkkaan, ketä hahmoa itse näyttelin, enkä sitä, ketkä näyttelivät kaikkia mieshahmoja. Meidän ryhmässämme oli 11 tyttöä eikä yhtäkään poikaa.

Jännityksestä huolimatta nautin valmistautumisprosessista, jonka aikana tutustuin Minna Canthin elämäkertaan ja tuotantoon. Niiden kautta minulle avautuivat Canthin välittämät arvot ja radikaalit ajatukset naisten asemasta senaikaisessa suomalaisessa yhteiskunnassa. Lukiessani Anna Liisaa tajusin syyn, miksi Suomessa on panostettu taisteluun naisten syrjintää vastaan niin paljon: kun kirjallisuuden historiasta löytyy niin huomattavia sukupuolten tasa-arvon kannattajia, tämä vaikuttaa koko kansan ajattelutapaan myönteisesti.

Anna Liisa ja Canthin muutkin teokset ovat koskettaneet sydäntäni siitä ajasta alkaen. Niiden moraaliset pohdinnat ja poliittiset ja yhteiskunnalliset kannanotot selittävät, miksi ihmisoikeudet ovat niin tärkeitä suomalaisille. Anna Liisan dostojevskiläinen sovitustematiikka mietityttää minua edelleen. On hyvä, että aika, jolloin rangaistus määrättiin sukupuolen perusteella, on ohi. Nykyään oikeudenmukaisuus ylipäänsä ei perustu statukseen eikä sukupuoliin. Siitä meidän kannattaa olla kiitollisia Minna Canthillekin.

Natalia Pankeeva


Mitä Waltarin Sinuhe voi meille opettaa vuoden 2022 keväisenä päivänä?

Ei ole mitään uutta auringon alla. (Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen)

Sain ensimmäisen kosketukseni Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen -romaaniin kymmenen vuotta sitten. Silloin en vielä ollenkaan osannut suomea, joten luin kirjan venäjän kielellä. Muistan edelleenkin sen vahvan vaikutelman, jonka tämä suomalainen klassikkoteos teki minuun.

Tartuin Sinuhe egyptiläinen -kirjan lukemiseen erään kaverini suosituksesta. Alussa suhtauduin kirjan valintaan epäilevästi, sillä en ollut kiinnostunut seikkailuromaaneista enkä muinaisesta Egyptistä. Päästyäni kirjan alkuun tapahtui kuitenkin jotain todella outoa, sellaista, mitä en voinut odottaa. Innostuin tästä kirjasta niin paljon, että aloin viettää sen parissa kaikki vapaat illat. Muistan vieläkin, kuinka ihanan lämmin oli alkukevät. Sinä aikana asuin maalla, sievässä talossa, jonka toisen kerroksen ikkunoista näkyi kauas ihana maaseudun maisema peltoineen, metsikköineen ja kaukaisine taloineen. Lukiessani kirjaa nostin silloin tällöin katseeni ylöspäin maaseudun maisemia pitkin. Minussa oli todella vahva tunne, että kaikki, mitä kirjassa tapahtuu, on jossain oikein lähellä ja hyvin todellista.

Luin silloin venäjänkielisen käännöksen kirjasta, koska en osannut vielä suomen kieltä. Siksi tuntui, että muinaisegyptiläinen maisema on jossain kaukana eikä ole läsnä suomalaisessa maisemassa. Vuosia on kulunut, ja toisen kerran ryhdyin lukemaan Waltarin Sinuhea jo suomenkielentaitoisena yliopisto-opiskelijana. Vasta silloin sain ensimmäistä kertaa kuulla kirjan taustatietoja ja luomistarinaa. Se, että kirjan todellisena protomaailmana oli toinen maailmansota, yllätti minua kovasti. Mitä enemmän tietoa suomalaisesta historiasta ja kulttuurista olen saanut, sitä enemmän olen alkanut ymmärtää, mistä tässä kirjaklassikossa on kyse.

Viime aikoina seuratessani nykymaailman menoja jään usein miettimään, mitä kaikkea Sinuhen tarina voi meille opettaa. Onko meidän käsissämme kääntää ajoissa historian toistuvia käänteitä pois tulevasta uhasta?

Alla Moilanen

Kirjoittajat opiskelevat Suomen kieltä ja kulttuuria Helsingin yliopistossa. He ovat kirjoittaneet tekstit osana maisteriopintoihin kuuluvaa Kirjoittaminen ja tekstityö -kurssia. Kurssin opettajana toimi yliopistonlehtori Johanna Haapala.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.