Sopenkulun arvoitus

Uuden Kalevalan Aino itkee joutumista vaimoksi vanhalle Väinämöiselle ja moittii tästä äitiään:
kun annoit minun poloisen,
oman lapsesi lupasit,
käskit vanhalle varaksi,
ikäpuolelle iloksi,
turvaksi tutisevalle,
suojaksi sopenkululle.

Kalevalaa lukiessa silmiin osuu outoja sanoja, joiden merkitys saattaa avautua laajemmasta runoyhteydestä käsin, mutta joiden tarkkaa sananselitystä voi olla vaikea ymmärtää. Kuten edellä oleva sana sopenkulu. Säeyhteydestä käy ilmi, että sopenkulu on paralleelinen ilmaisu vanhalle Väinämöiselle, ikäpuolelle ja tutisevalle, mutta miten kääntää ja selittää sana?

Lönnrot on merkannut säkeeseen “suojaksi sopenkululle” seuraavan selityksen: “sopissa kulkevalle eli istuvalle, ei keskellä lattiata kykenevälle” (Lna 121). Karjalan kielessä soppi merkitsee (uunin puoleista pirtin perä)nurkkaa, kulmaa, joka oli vanhojen ja vaivaisten oleskelupaikka. Kulu taas viittaa käytössä kuluneesta, vanhuuttaan huonosta: hylky, risa, rämä; raukka, parka. Kalevalasta tehdyissä sanakirjoissa sopenkulu määritellään seuraavasti: nurkissa oleskelija; tarpeeton; hyödytön (vanha) ihminen.

Mistä Lönnrot on ottanut sopenkulun? Haku SKVR-tietokannasta sanalle sopenkulu ei tuota yhtään tulosta. Seuraava haku komennolla +sope* +kulu antaa seitsemän viitettä, joista kaksi on tallennettu ennen Uuden Kalevalan ilmestymistä. Väinö Kaukonen, joka on selvittänyt Kalevalan jokaisen säkeen lähteen, antaa viitteet Vanhaan Kalevalaan ja suoran viitteen kansanrunotoisintoon (I1 158). Toissijaisena viitteenä (vrt.) Kaukonen ilmoittaa runoviitteen I1 160 (tallennettu v. 1845). Vanhan Kalevalan säetutkimuksessa Kaukonen viittaa jälleen edelliseen eeposversioon, Runokokoukseen Väinämöisestä, ns. Alku-Kalevalaan ja samaan runoviitteeseen. Tähän yhteyteen Kaukonen on lisännyt, että säe on Lönnrotin sovittama Kilpalaulanta-runosta (=I1 158). Runo on Topeliuksen Vanhojen Runojen kokoelmasta vuodelta 1820:


Annan ainoan sisaren,
Lainaan emosen lapsen.
Hiki puolen istujalle,
Suojaksi sopeen kululle.

Kaukosen säeviittaus on tarkka, ja kertoo myös Lönnrotin työn monimuotoisuudesta. Toisaalta säeviite ei osoita laajemmin muita temaattisesti läheisiä runoviitteitä, joita Lönnrotilla oli käytössään. Se ei myöskään havainnollista kontekstuaalisia tai ideologisia merkityksiä säevalintojen takana. Hirttäytyneen neidon runo, jonka vienalaisia toisintoja Lönnrot seurasi Aino-runoa tehdessään, ei kuvaa neidon syytöstä äidille. Runossa Anni tytti kertoo itkun syyn perheenjäsenille, yleensä myös äidilleen, jonka jälkeen hirttäytyy. Vaikka säe suojaksi sopenkululle löytyy Aino-runoon liittyvästä Kilpalaulanta-runosta, on sen esitystapa kansanrunossa toinen. Kaukosen antamassa mallirunossa (I1 158) Joukamoinen kertoo antaneen ainoan sisarensa “hiki puolen istujalle, suojaksi sopeen kululle”. Näin myös Kalevalassa, kun Joukahainen on hävinnyt Väinämöiselle (Kalevalan runo 3), mutta Lönnrot toistaa säettä ja sen ajatusta myöhemmin. Nyt äänessä on Aino, nuori nainen, joka vastustaa ajatusta suostua ilman omaa tahtoa vanhalle miehelle vaimoksi. Lönnrotin säevalinta ja säkeen upottaminen Ainon valitukseen on merkityksellinen runon kokonaisuuden ja tulkinnan kannalta.

Tammikuussa käynnistynyt Kalevalaseuran ja SKS:n yhteinen, puolen vuoden mittainen pilottihanke Kalevalan Aino-runosta (1849, 4. runo, sis. 518 säettä) pyrkii vastaamaan Kaukosen tutkimuksen haasteisiin ja osoittamaan Kalevalan ja kansanrunoaineiston suhteen aiempaa ongelmallisempana. Pilottihankkeen valmistelutyö ja mahdolliset tulokset ovat pohjana laajemmalle Kalevala-editiolle, jolle haetaan parhaillaan rahoitusta. Digitaalinen, tekstikriittinen editio tulee sisältämään Kalevalan tekstikriittisesti toimitetun tekstin, Kalevalan ja SKVR-tietokannan välisen yhteyden avaamisen, Kalevala-tekstin kommentaarit ja sananselitykset, Kalevalan valmistusprosessia ja sen taustoja valaisevia artikkeleja.

Kalevalan tekstikriittisen edition tarkoitus on palvella monenlaisia yleisöjä. Se mahdollistaa vapaan pääsyn Kalevalaan liittyviin teksteihin, toimii sähköisenä haku- ja lähdeaineistona, tarjoaa selkeitä linkkejä Kalevalan taustalla olevaan kansanrunoaineistoon ja taustoihin sekä avaa Lönnrotin toimitusprosessin eri tasoja ja suhdetta ajan aatteelliseen keskusteluun.

Kun kerron tutkivani Kalevalaa, kuulijoiden reaktio hyvin usein on: eikö Kalevala ole jo tutkittu? Ei ole. Esimerkiksi kysymykset, mistä aineksista Kalevala syntyi ja mikä oli Elias Lönnrotin osuus tai millainen vaikutus itse aikakaudella oli toimitusprosessissa? odottavat edelleen tarkempaa, monitieteellistä tutkimusta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *