Seitsemän veljestä ja rivot lähteet

”Uskonnollisia käsitteitä ja tunteita tehdään naurunalaisiksi ja loukataan usein niin riettaasti, ettei sillä ole mitään rajoja” kirjoittaa raivostunut August Ahlqvist 1870 murska-arviossaan SKS:n ”Novellikirjastossa” ilmestyneestä Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Ahlqvist veti herneen nenään esimerkiksi siitä, miten ukkosenilma teoksessa selitetään. Jumala jyrää peltoansa ja livauttelee makeita iskujaan sonninsuoroisella piiskallansa. Kuten tulevassa Seitsemän veljeksen kriittisessä editiossa tullaan selittämään, sonninsuoroinen piiska tarkoittaa kuivatusta sonnin siittimestä valmistettua piiskaa. Osasta Seitsemän veljeksen laitoksia kyseinen kohta 1800-luvulla sensuroitiinkin.

Kivi pyrki kuvaamaan teoksessaan kohteitaan, hämäläisiä rahvaanmiehiä realistisesti, joten ymmärrettävää oli, että jonkinasteista karkeutta kuvaukseen oli pistettävä. Jo Kiven teoksia selittänyt E. A. Saarimaa (1964) valisti, että Laurin kännipäissään Hiidenkivellä pitämä saarna on varsin siistitty versio kansan suussa kiertäneistä pilasaarnoista ja näin todella on. SKS.n arkistossa on säilynyt esimerkiksi seuraavanlainen 1850-luvulta peräisin oleva ronski pilasaarna:

”(—) Se on kultanen orava istuu kirkon ikkunalla saarnastuolin salvamella miehet luuliit mestariksi Akat armon antajaksi tytöt tunsiit kuitenkin tytöt käyvät maahan polvillensa kyrpää kumartamaan. Tytöt sannoit tule sie kulta miun kaulallein heitä henki reiällein nyt on vasta vatsa täynnään täynnään täynnään. Toisen kerran oli silla tuhall Matti kaimall täynnään täynnään ja niillä tyttölöillä on aina vittu täynnään täynnään.”

Seitsemästä veljeksestä puolustuspuheen SKS:lle kirjoittanut valtioneuvos Cygneus oli kysellyt Elias Lönnrotilta tämän mielipidettä Kiven teoksen kielestä, koska ei ollut kansankielen asiantuntija. Lönnrot vastasi Cygneukselle seuraavasti:

”Mitä tulee kieleen Kiven novellissa ’Seitsemän veljestä’ saan minä lausua, että minä pidän sitä kaikkine karkeuksineen todellisuuden tarkkana ilmauksena, jota ei kauan sitten löytyi ja valitettavasti vieläkin on olemassa monin paikoin, varsinkin kapakoissa, hevosenvaihtopaikoilla markkinoilla ja hollituvissa.”

Pilasaarnat olivat Lönnrotille tuttua perinnettä. Hänen 1830-luvulla keräämässään, SKS:n arkistoon talletetussa saarnassa haastellaan näin:

”Korolasta oli hän kotosin Akutantti ja Sersantti Kuksivat vuoroo Mutta huora ei tiennyt kump oli kumpasenki suora Huomen illalla Turun sillalla Kaik huorat yhteen nuoraan Ja viimen virtaan viskataan Tässäkin oli monta ja jotain Yks söi, toinen sittu Kolmas koitteli koko kopralla vittuu. Oisi minusta tullut oivaki pappi Vaan kasvo minulle paha tappi.”

Laurin saarnan yhteydessä mainitaan usein kansanomainen Prunkkalan papin saarna. Erään kaskun mukaan Prunkkalan pappi oli lyönyt vetoa siitä, että saisi saarnatessaan puolet kirkkoväestä itkemään ja puolet nauramaan. Saarnastuoliin oli porattu reikä, josta pappi oli saarnatessaan työntänyt kalunsa ulos. Se puoli joka oli sukukalleudet nähnyt, oli tirskunut, se puoli joka oli keskittynyt sanaan itkenyt.

Moukkahan Ahlqvist tietysti oli teilatessaan Seitsemän veljeksen, mutta näiden perinnetekstien tuntemus laittaa kriitikon moraalisen närkästyksen uuteen valoon. Pilasaarnoissa konsensusta vastaan nouseva anarkistinen kapina on julkeaa.

Monikohan aikalaissivistyneistöstä, ehkäpä juuri Ahlqvistiä ja Lönnrotia lukuun ottamatta, todella tiesi tarkalleen, minkälaista perinnettä esimerkiksi juuri Laurin saarnan taustalla oli? SKS kakisteli Ahlqvistin kritiikin jälkeen Seitsemän veljeksen julkaisemista kirjana kolme vuotta, mitä on yleisesti pidetty selkärangattomuutena. Tosiasia kuitenkin on, että suomalaisen kirjallisuuden ”ensimmäinen romaani” todella ammensi perinteestä, jossa rietasteltiin kyrvillä ja vituilla ja haistateltiin pitkät sovinnaisuudelle ja järjestykselle.

Entä miten Kivi sitten tunsi pilasaarnaperinnettä? Oletettavasti hän tunsi sitä, hyvinkin. Oli siis Kiveltä varsin uhkarohkeaa, jopa hullunrohkeaa ajatella, ettei kukaan olisi esimerkiksi pilasaarnaan puuttunut tai ainakin närkästynyt siitä jollain tavoin.

Kivi teki taiteilijana toisaalta sitä mitä taiteilijat, jotka eivät halua jäädä marginaaliin tekevät. Siistivät rankempaa aineistoa muotoon, jossa alkuperäiset merkitykset vain vilahtavat tai viuhahtavat ja muotoilevat omat esityksensä sellaisiksi, että laajemmat yleisöt voivat nauttia niistä ilman suurempaa häpeää, ärtymystä tai kauhistelua.

Hanna Karhu

FT Hanna Karhu on laatinut viitteitä Kiven Seitsemän veljeksen kriittiseen editioon. Hänen erikoisalojaan ovat kirjailijoiden käsikirjoitukset ja arkistoaineistojen käyttö kirjallisuudentutkimuksessa sekä geneettinen kritiikki.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.