Seitsemän Kalevalaa – ja vähän enemmänkin

Kalevala on ylisanaisinta, haukotuttavinta ja itseään toistavinta, mitä tämän kansan henkisestä perinnöstä on koskaan irti saatu” (Knuuttila 2008: 389). Lausahdusta voisi jatkaa toteamalla, että Kalevala on myös käsittämättömintä, mahdottominta ja lukukelvottominta, mitä kirjahyllyissä pölyttyy. Kalevala ehkä löytyy useammankin kotikirjastosta, kansalliseepoksena sillä on järkähtämätön symboliarvo, mutta harva jaksaa innostua eepoksesta.

Yllä oleva sitaatti on irrotettu asiayhteydestään. Seppo Knuuttila ei suinkaan ristiinnaulitse Kalevalaa, vaan pohtii eepoksesta tuotettuja ylisanoja, joita arvostelevat äänet vain vahvistavat: ”Kehut seuraavat Kalevalaa, ja ne saavat uskottavaa lisäväriä kriittisistä kannoista”. Kalevalan tutkimus ja eepoksesta tuotetut tulkinnat ja lausumat ovat yhtä moninaisia, ristiriitaisia ja mahdottomiakin kuin Kalevala itse. Ylistys ja ryöpytys kattavat toinen toisensa.

Jos unohdetaan hetkeksi Kalevalan maine ja häpeä ja keskitytään itse teokseen, avautuu se parhaiten useasta eri näkökulmasta. Kalevala kun ei ole ainoastaan myyttinen eepos tai Lönnrotin luomus, kansanrunoihin pohjautuva tai kirjallisuuteen viittaava. Kalevala on hybridi (Apo 2004: 290), romaanista tuttu dialoginen rakennelma (Karkama 2001: 327), ainakin viisi eri versiota (Honko 1999: vii), tai kuten Lönnrot haastetta hahmotteli: ”nykyisin koossaolevista runoista voitaisiin saada seitsemänkin Kalevalaa, kaikki erilaisia” – (Lönnrot Fabian Collanille toukokuussa 1848, 25.5.1848).

Seitsemän Kalevalaa kuvastaa runsaudenpulasta kärsivää tilannetta ennen Kalevalan toisen laitoksen ilmestymistä 1849. Lönnrotin 11 matkaa vuosina 1828−1844 Suomen, Karjalan ja Venäjän runokyliin oli kasvattanut runoaineistoa, mutta vielä runsaammin sitä kertyi muilta kerääjiltä. Väinö Kaukonen on laskenut Lönnrotin saaneen 130 000 uutta säettä (Kaukonen 1979: 154), aikaisempien lisäksi. Uuteen Kalevalaan tästä aineistosta päätyi lopulta, Lönnrotin muokkaamana ja sovittamana, vain vajaa kuudennes, 22 795 säettä. Aineistoa siis jäi runsain mitoin muihin kalevaloihin.

Seitsemän Kalevalaa kurkottautuu kohti Lönnrotin ehtymätöntä ponnistelua runoaineiston parissa ennen ja jälkeen Kalevalan. Yhä uudelleen muotoutuva kompositio sai nimekseen milloin Kantele, milloin Kanteletar tai sen laajennettu laitos, milloin Lyhennetty Kalevala tai Suomen Kansan Muinaisia Loitsurunoja. Lönnrotille toimitustyö oli jatkuva prosessi, toistaen kehittyvä performanssi, joka ei jättänyt tekijäänsä rauhaan edes viimeisinä elinvuosina.

Kalevala ja Lönnrotin työ eivät jätä rauhaan myöskään uusia tutkijasukupolvia. Mahdollisuudet erilaisiin avauksiin, keskusteluihin ja tulkintoihin ovat loputtomat. SKS:ssa vuoden verran valmisteltu Kalevalan kriittinen editio, Avoin Kalevala (2018−2020) on uudenlainen avaus, mahdollisuus ymmärtää Kalevalan moninaisuutta ja Lönnrotin toimitustyötä. Se havainnollistaa Kalevalan moneen suuntaan avautuvaa luonnetta kansanrunojen, kirjallisten konventioiden, myyttisten mielikuvien ja 1800-luvun aatteiden risteymänä. Digitaalisessa muodossa julkaistava editio avaa Kalevalan kieltä ja sanoja, Kalevalan syntyä ja Lönnrotin toimitustapoja, Kalevalan suhdetta tallennettuun kansanrunoaineistoon ja Kalevalan valmistumista osana 1800-luvun keskusteluja. Editio sisältää yleistajuisia sananselityksiä, tieteellisesti laadittuja kommentaareja sekä muita Kalevalaa valaisevia tekstejä. Vuoden 1849 Kalevala on käyttäjän ulottuvilla näköiskappaleena, tekstin transkriptioina ja käsikirjoituksen faksimile-kuvina. Avoimen lähdekoodin Omeka-alusta on käyttäjäystävällinen, linkittyy muihin digitaalisiin aineistoihin sekä sallii koko edition sisällön vapaan latauksen.

Kalevalan päivänä 28.2.2019 juhlistetaan Kalevalaa ja sen ensimmäistä kriittistä editiota Ei se synny, synnyttämättä -tilaisuudessa. Tervetuloa!

Niina Hämäläinen

Kirjallisuus:

  • Apo, Satu 2004: Laulaen vai kirjallisesti luoden? Uuden Kalevalan valmistusprosessi Elias Lönnrotin kuvaamana. Teoksessa Anna-Leena Siikala, Lauri Harvilahti ja Senni Timonen (toim.), Kalevala ja laulettu runo, 273−298. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 958. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
  • Lönnrot Fabian Collanille 25.5.1848, http://lonnrot.finlit.fi/omeka/items/show/774#?c=0&m=0&s=0&cv=1. Elias Lönnrotin kirjeenvaihto -verkkojulkaisu. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017− (viitattu 22.2.2019). Saatavissa: http://lonnrot.finlit.fi/omeka.
  • Honko, Lauri 1999: Pitkän eepoksen laulaja. Teoksessa Kalevala 1835, viii−xx. Suomalaisen Kirjallisuuden Klassikoita. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
  • Karkama, Pertti 2001: Kansakunnan asialla. Elias Lönnrot ja ajan aatteet. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 843. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
  • Kaukonen, Väinö 1979: Lönnrot ja Kalevala. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 349. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
  • Knuuttila, Seppo 2008: Kehuttu Kalevala. Teoksessa Ulla Piela, Seppo Knuuttila ja Pekka Laaksonen (toim.), Kalevalan kulttuurihistoria, 388−389. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1179, Tiede. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.