Sampo oli oikeasti sittenkin…

Mysteereistä yleensä versoaa teorioita ja tulkintoja niiden ratkaisemiseksi. Kalevalassa on yksi tällainen kysymys ylitse muiden, ja se kuuluu: ”Mikä on sampo?” Tätä on kyselty niin tosissaan tiedepiireissä kuin leikkimielisesti kotonurkissa ainakin yli 200 vuotta. Sampoa luonnehditaan toistuvasti kirjokanneksi, mutta muuten itse Kalevalassa sammon olemuksesta ja varsinkaan ulkonäöstä ei kovin paljon suoraan kerrota. Ei ihme, että rikkauksia tuottava esine houkuttelee keksimään yhä uusia tulkintoja, niin konkreettisia kuin abstrakteja ja symbolisiakin.

Vaikuttavin omista varhaisista Kalevala-muistoistani liittyy juuri sampoon ja on peräisin alakoulun 3. luokalta. Silloin Kalevalan päivän nurkilla sattui olemaan oikein vanha kunnon talvipäivä – paljon suojalunta ja auringonpaistetta. Koko pieni kyläkoulumme jaettiin ikäryhmät ylittäviin ryhmiin ja lähetettiin koulun takapihalle ottamaan osaa lumiveistoskisaan aiheena sampo.

En muista tarkalleen, miten tehtävä meille alustettiin, mutta mitä ilmeisimmin oppi meni kuitenkin perille. Luultavasti oppilaille esitettiin aineistoksi tavalla tai toisella niitä Kalevalan kohtia, joissa sammon fyysisestä olemuksesta ja toiminnallisuudesta esitetään konkreettisimmat luonnehdinnat. Sellaisiin on lapsen kaikkein helpoin tarttua. Tällainen kohta on nähdäkseni erityisesti katkelma 10. runossa, jossa Ilmarinen takoo sampoa:

Takoi sammon taitavasti:
laitahan on jauhomyllyn,
toisehen on suolamyllyn
rahamyllyn kolmantehen
.

Näistä säkeistä ovat selvästi ottaneet vaikutteita myös sammon tulkinnat Kalevala-muunnelmasarjakuvissa, joissa sampo usein esitetään kannelliseksi laitteeksi, jonka kulmikkaassa tai pyöreässä alaosassa on hanoja eri suuntiin, usein tosin enemmän kuin kolme. Muita konkreettisten vihjeiden paikkoja, joihin 9-vuotiaan itseni analyysit nyt yhdistän, ovat 38. runon kuvaus sammosta tuottamassa Pohjolalle ikuista kylvöä ja onnea sekä sammon ryöstö runoissa 42 ja 43 ilmi tulevat sammon fyysiset yksityiskohdat, eli että sen voi kiinnittää kallioon ja irrottaa siitä ja että kolme miestä jaksaa kantaa sen veneeseen.

Kuvassa olevat sarjakuvat ovat Marko Raassinan Kalevala (2018), Kristian Huitulan Kalevala (1998) ja Don Rosan Sammon salaisuus (1999).

Kirjokansi-nimityksen lisäksi erityisesti 10. runon kuvaus vaikutti muistojeni lumiveistoskisan tuotoksissa: sampo saattoi olla kolmion muotoinen ja jokaisella sivulla jonkinlainen hana. Muiden ryhmien sammot olivat toinen toistaan erikoisemman ja näyttävämmän näköisiä, koristeltuja ihmekonepatsaita. Meidän ryhmämme sampo oli hyvin vaatimattoman näköinen: kaukaa katsottuna se näytti lähinnä isolta lumipallolta ja herättikin muiden ryhmien edustajissa tirskahduksia, kun sitä saavuttiin arvioimaan.

Meidän sammossamme erityistä oli kuitenkin se, että se toimi! Siinä oli oikea kirjokansi, jonka sai nostettua pois koneen päältä, ja lumipallon sisälle oli kaiverrettu tyhjä tila, jossa paljastui oksankränistä valmistettu koneisto. Kun oksia liikutti, sammon lumisen kyljen läpi purskahti yhdeltä sivulta muovinen lelupossu ja toiselta jokin markan kolikko. Nämä tietysti edustivat rahamyllyä ja jauhomyllyä – jauho ymmärrettynä ravinnonlähteeksi siinä missä lihakin. Suolamyllyn tarkkaa toteutusta en enää muista, mutta luultavasti olimme saattaneet hakea koulun keittäjältä pussillisen suolaa ja se ilmaantui kolmannella oksanliikauttamisella.

En muista, mikä ryhmä lumiveistoskisan voitti, mutta hauskaa meillä oli. Mikä tärkeintä, tämä Kalevalan opetusmetodi jätti minulle niin pysyviä muistikuvia sammosta, että pystyn palauttamaan niitä mieleeni vielä yli kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin. Harjoitus loi merkityksellisen suhteen aiheen ja oppilaiden välille. Siihen perustuu usein myös Kalevala-muunnelmien viehätys: vanha tarina saa uudenlaista merkityksellisyyttä, kun se tuodaan lähemmäs lukijan omaa aikaa ja kokemuspiiriä. Tämä havainto toistuu toistumistaan, kun tarkastelen 2000-luvun Kalevala-muunnelmia.

2000-luvun Kalevala-muunnelmaromaaneissa sampo on saanut yhä uusia luovia tulkintoja. Niiden maailmassa sampo on nähty esimerkiksi porttina kokonaan toiseen maailmaan tai erilaisina tietoteknisinä keksintöinä. Myös perinteisiä mekaanis-maagisia kullantekokonesampoja on nähty, ja onpa sampo nähty elävänä ihmisenäkin. Vaikka sampo paljastuisi joksikin niin luonnolliseksi kuin kauan kaivattu lapsi, muunnelman maailmassa tärkeä on sammon olemuksen paljastamisen prosessi. Vaikka Kalevalassa Ilmarisen pajassa syntyy sammon takomisen alkuyrityksissä sivutuotoksia, pääsääntöisesti Kalevalan henkilöhahmot eivät ihmettele tai kyseenalaista sammon olemusta. Sen sijaan tämän vuosituhannen Kalevala-muunnelmissa olennainen osa juonta on usein juuri sen selvittäminen, mikä sampo on ja miten se kootaan.

Monen Kalevala-muunnelman tarinassa uutta sampoa aletaan koota Kalevalan sammon sirpaleista. Sammon palasten etsiminen, löytäminen, kokoaminen ja lopulta sammon toimintaan saattaminen ovat vakioelementtejä niiden juonissa. Toisaalta ilahduttavaa on, että muunnelmien koko tarina ei yleensä kietoudu pelkän sammon ympärille, vaan niiden maailma ja tarina on runsas ja monisäikeinen, ja vaikka tärkeäkin, sampo on vain osa sitä – ihan kuten Kalevalassakin.

Koska sammon salaisuuden paljastamisen prosessi on niin olennainen osa monen 2000-luvun Kalevala-muunnelman lukuprosessia, en anna tarkempia esimerkkejä teoksista. Sen sijaan tyydyn antamaan sammonpaljastuksennälkäisille muutaman lukuvinkin: Mikko Karpin fantasiadekkari Väinämöisen vyö, Timo Parvelan Sammon vartijat -nuortenromaanitrilogia, Johanna Sinisalon lähihistoriaan sijoittuva Sankarit, Jari Tammen fantasiaseikkailu Kalevan solki ja niukasti 1990-luvun puolelta lainattakoon mukaan myös Don Rosan Aku Ankka -sarjakuva Sammon salaisuus. Ainakin näissä kaikissa esitellään kekseliäitä sampotulkintoja.

Elli-Mari Ahola

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hän sai SKS:n Pentti ja Eeva Lylyn rahaston apurahan väitöstutkimukseensa Kertovat tahot maailmanrakentajina 2000-luvun Kalevala-muunnelmissa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.